Musteklubi Oulussa 10.1.2014

Oululaisen kirjoittajayhdistys Huutomerkki ry:n isännöimä vuoden ensimmäinen Musteklubi pidettiin perjantaina 10. tammikuuta Nuclear Nightclubissa. Olin mukana - erityisesti siitä syystä, että Vartiaisen Jere oli tapahtumassa esittämässä runoja esikoiskokoelmastaan Kirjoitin tämän kärpäspaperille eikä se tarkoita paljon mitään. Illassa oli kyllä muitakin herkkuja tarjolla, sillä illan musiikista vastasi Kauko Röyhkä, ja muita kirjailijavieraita olivat Heli Slunga ja esikoisteoksensa Marras julkkareita viettänyt Sami Lopakka.

Tilaisuus pääsi yleisöryntäyksestä johtuen starttaamaan myöhässä käyntiin, mutta mitäpä siitä. Tunnelma oli hyvä, ja ohjelman alkua odotellessani minulla oli loistava tilaisuus jutustella Jeren kanssa ensimmäistä kertaa kasvotusten hänen kokoelmastaan ja kirjoittamisesta. Olihan ilo tavata!

Musteklubin avasi Kauko Röyhkä soolokeilallaan. Hän kertoi esittävänsä akustisesti herkkiä kappaleitaan, sillä illan päätteeksi pääsisimme rokkaamaan. Kuulimme ainakin Lauran, Pahan maan ja Talon meren rannalla.

Kitara ja mies.

Kirjailijoina paikalle saapuneista vieraista ensimmäisenä esiintyi Sami Lopakka. Nuclearin äänentoisto ja yleisön vellonta oli sen verran ristiriidassa keskenään, että meidän pöytäämme oli haastattelusta hankala saada selvää, ikävä kyllä. Lopakan Marras on kuitenkin jokseenkin puolifiktiivinen teos, joka nojaa Sentenced-orkesterissa soittaneen kirjoittajan omiin kokemuksiin. Vasta julkaistusta kirjasta on ehtinyt kirjoittaa jo ainakin Taika Kirjasfäärissä. Marraksen on lukenut myös Minna, jonka terveiset vein kirjailijalle henkilökohtaisesti perille: Minna tykkäsi erityisesti Marraksen huumorista. Kirjailija oli palautteesta otettu.

Sami Lopakka kertoo esikoisestaan Marras.

Lopakan jälkeen Heli Slunga esitti runojaan yhdessä Kaaoskoneiston Eeva-Maria Kauniskankaan kanssa. Esitykset olivat tuttuja Karamellipaperihame -performanssista. Slunga on aina ihanan reipas ja rohkea lavalla! Pidin.

Lopulta Jere sai vuoron ja esitti hienosti tuotantoaan, vaikka yleisö ei ehkä enää ollut skarpeimmillaan. Olen sitä mieltä, että runo herää eloon lausuttuna, ja niin kävi nytkin. Erityisesti kirjoittajansa esittämänä säkeet saavat ilmaa ja uutta merkitystä sisäänsä. Tunnelmia voi lukea myös Jeren blogista Words like turds.

Jere Vartiainen otti upeasti lavan haltuunsa. 

Illan päätteeksi alussa annettu musiikkilupaus lunastettiin, ja yleisö, minä eturivissä muiden mukana, pääsi rokkaamaan Kauko Röyhkän ja oululaisen Maurice Whitle Sports (France) -kokoonpanon johdolla. Monia klassikkoja kuultiin, kuten Paska kaupunki, Kävelen, Kanerva ja Ihmisen paras ystävä. Ja meillä oli hauskaa! Hieno ilta.

Loppuillan tunnelmaa. Bassossa Huutomerkki ry:n tuottaja Kari Miettunen.

Pauliina Rauhala ja Taivaslaulu Oulun kaupunginkirjastossa

Torstai-iltana 21.11. Oulun kaupunginkirjaston Pakkalan sali oli täynnä, kun esikoiskirjailija Pauliina Rauhala oli saapunut kertomaan upeasta teoksestaan Taivaslaulu. Minä olin tietysti myös mukana. Rauhalaa haastatteli kirjastotoimen apulaisjohtaja Maija Saraste.

Aluksi Rauhala kertoi kirjoittamisestaan, mikä olikin toiselle kirjoittavalle mielenkiintoista kuultavaa. Taivaslaulun kustantaja Gummerus oli kahden päivän jälkeen käsikirjoituksen lähettämisestä ottanut kirjailijaan yhteyttä kustannussopimuksen toivossa, mutta kaksi muuta isoa kustannustaloa oli hylännyt käsiksen. Voi heitä! 

Taivaslauluhan on ollut suurmenestys. Ajatus kirjasta Rauhalalla syntyi jo yli viisi vuotta sitten, josta kului vielä pari vuotta, ennen kuin hän ryhtyi työstämään ajatusta käsikirjoitukseksi. Kirjoittamisen mahdollisti perheen muutto entiselle kotiseudulle Ouluun ja Rauhalan jääminen perheen yhteisellä sopimuksella pois työelämästä. Teemoista Rauhalalla oli jo alun perin valmiina naisen väsyminen ja siihen solmittu rakkaus.

Kirjoittamistyö vei aikaa noin kaksi vuotta. Valmiina oli alku, keskikohta ja loppu, jonka jälkeen Rauhala halusi palautetta ja lähestyi menestyksekkäästi kustantajaansa. Gummeruksen kanssa teos työstettiin rauhassa ja huolella loppuun, Rauhalan mukaan vanhanajan hyvässä kustannusyhteistyössä, kunnes Taivaslaulu julkaistiin syksyllä. Siitä lähtien kirjailijaa on viety.

Taivaslaulusta puhuttiin tilaisuudessa paljon, ja Rauhala luki teoksestaan katkelmia. Kiinnostavaa oli se, että Maija Saraste vertasi Taivaslaulua Virginia Woolfin Omaan huoneeseen. Rauhalan mukaan hän ei ole Omaa huonetta teokseensa kirjoittanut, mutta minusta Sarasteen vertaus oli todella osuva. Toinen kiinnostava seikka Taivaslaulusta paljastui, kun Rauhala kertoi mieslukijoiden pitävän kirjan päähenkilönä Aleksia. Kenties luonnollista, mutta yllättävää!

Tilaisuuden liikuttavin hetki oli se, kun senioripuolelle kääntyvä mieshenkilö antoi Pauliina Rauhalalle lukijapalautetta. Hän kertoi vuodattaneensa kyyneliä lukiessaan Viljan ja Aleksin tarinaa. Kyyneleet taisivat olla koko täyden salin kuulijoiden silmissäkin, sillä niin koskettava ja herkistävä tilanne oli.

Sain Rauhalalta tilaisuuden lopuksi omakätiset terveiset, jotka tekin näette alla. <3

Joulukalenterin kymmenes luukku: Taija Tuomisen joululahjat kirjoittajille

Kirjablogien joulukalenterin kymmenennestä luukusta paljastuu rubiini, joulunpunainen jalokivi. Lue postauksen lopusta myös Taijan ehdottomat lahjatärpit - paras jätetään viimeiseksi, eikö vain!

Taija Tuominen: Minusta tulee kirjailija. Kansanvalistusseura. 2013.

Tämän vuoden joulun pyhät kirjoittajan kannattaa käyttää syksyllä ilmestyneessä kirjailija-kirjoittajaohjaaja Taija Tuomisen kirjoittajaoppaassa piehtarointiin. Minusta tulee kirjailija on muun muassa inspiroiva, kannustava, tiedottava, opastava, myyttejä murtava, kädestä pitävä ja hoitava kirja, jonka soisin löytyvän jokaisen kirjoittajan käsistä tänä jouluna. Hemmottele sillä itseäsi tai muista kirjoittavaa ystävääsi!

Kirjoittamisoppaita on paljon. Minusta tulee kirjailija on siihen joukkoon raikas ja tervetullut täydennys. Jonkin sortin verrokki löytyy kenties ulkomaisena. Stephen Kingin Kirjoitan on samaan tapaan autobiografinen kuin Tuomisen teos, joskin kirjat ovat tyyleiltään hyvin erilaisia. Se, mikä on Taijan vahvuus ohjaajana, toimii myös kirjallisesti: hän käyttää persoonaansa taitavasti ja toimii itse esimerkkinä siitä, että paljon on mahdollista. 

Paitsi persoonaansa, Tuominen käyttää myös vankkaa kokemustaan, ehtymättömiä sitaattivarantojaan, laajaa verkostoaan ja rautaista tietoa teoksensa rakennusaineena. Hän on raikkaan suorapuheinen eikä tyydy pönkittämään vanhoja ja vaarallisia myyttejä kirjailijuudesta. Minusta tulee kirjailija on kaikille kirjailijoiksi haluaville ja muille kirjoittaville tarpeellista luettavaa! Koska haluan, että luette itse surkuhupaisiakin juttuja muun muassa siitä, mitä saattaa esikoisen julkaisemisen jälkeen olla edessä, tai tiukkaa faktaa siitä, miten kustantamoja kannattaa lähestyä, en siteeraa kaikkia hiirenkorvilla merkittyjä kohtia tähän, vaan valitsen lukuisista tärkeistä katkelmista yhden, joka saattaa summata koko kirjan:

Elämä on pelkkiä tekosyitä. Onneksi toisinkin voi elää. Tarzanin näyttelijänä tunnettu moninkertainen uinnin olympiavoittaja Johnny Weissmuller on sanonut, että olennaista on ainoastaan se, että ote liaanista ei irtoa.

Edellisen sitaatin lisäksi saamme nyt kunnian kuulla Taijan lahjavinkit jouluun! Pyysin häntä nimittäin miettimään kirjablogien joulukalenterin seuraajille parhaita joululahjoja kirjoittajalle. Nämä kaikki ovat aineettomia ja ilmaisia, jokaisen meistä ulottuvillamme. Miten jouluna kirjoittajaa voi muistaa läheinen ja vertainen? Mitä kirjoittaja voi antaa lahjaksi itselleen? Näin Taija vastasi:

"Lahja läheisiltä: Kirjoittamisrauhaa ja omaa aikaa - kotona työskentelevä ihminen ei ole aina kaikkien tavoitettavissa. Ei siis valmiina joka hetki kahville, seurustelemaan ja kaupunkiretkille. Kirjoittaja tarvitsee kotona oman ykstyisen paikan kirjoittamiseen, ja samalla myös tuen ja kannustuksen."

"Lahja vertaisilta: Hyvän ja samanhenkisen viiteryhmän. Toisen auttaminen ei ole itseltä pois. Kiinalainen sananlasku jo muistuttaa, että jos annat toiselle ruusun, niin tuoksu jää käsiisi. Paljon yhteisiä kirjoitajatreffejä ja tapaamisia. Osallistumista yhdessä!"

"Lahja itselle: Uskoa itseen ja rohkeutta! Innostusta, uteliaisuutta ja intohimoa kaikkeen mitä kirjoittaa, sillä ilman innostusta elämässä on vain tekosyitä. Lupaa itsellesi, että pysyt erossa pahantahtoisista ihmisistä, jotka pyrkivät masentamaan ja tappamaan innostuksesi ja energiasi. Kynä, vihko, läppäri tai iPad matkaan ja virkistävälle kirjoittamisretkelle etsimään ideoita!"

Lämmin kiitos, Taija, kirjastasi, joka tulee kulumaan käytössä, ja mainioista lahjavinkeistä!

Parhaita ajatuksia ja tunnetta jouluun meille kaikille!

Tähtiä Minusta tulee kirjailijalle 5/5.

Eilen kirjablogien luukku avautui La Petite Lectrice -pikkukirjastossa ja huomenna kannattaa vilkaista Tuijata Kulttuuripohdintoihin! Tässä vielä myös koko kalenterin aikataulu ja avautumisosoitteet:

1.12. Luettua elämää
2.12. Kirjakko ruispellossa
3.12. Kaikkea kirjasta
4.12. Todella vaiheessa
5.12. Järjellä ja tunteella
6.12. Kirjallisena. Minna
7.12. Notko, se lukeva peikko
8.12. Tarukirja 
9.12. La petite lectrice
10.12. Luen ja kirjoitan
11.12. Kulttuuripohdintoja
12.12. Luettua
13.12. Lurun luvut
14.12. 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä
15.12. Kirsin kirjanurkka
16.12. Pinon päällimmäinen
17.12. Calendula
18.12. Kulttuuri kukoistaa
19.12. Tea with Anna Karenina
20.12. Lukutoukan kulttuuriblogi
21.12. Anna minun lukea enemmän
22.12. Kolmas linja
23.12. P.S. Rakastan kirjoja
24.12. Orfeuksen kääntöpiiri
25.12. Matkalla Mikä-Mikä-Maahan

Hyytäviä tarinoita...

Oma kirjoittamiseni jumittaa pahan kerran, kuten ehkä olette puuttuvista kirjoittamispostauksista voineet päätellä, joten iloitsen muista!

Esittelen ylpeänä teille uuden kirjoittajablogin, jonne kannattaa ehdottomasti suunnata (jos vain uskaltaa...):
Death to the ladies first, then the gentlemen.

Nyt pyhäinpäivän edellä viimeisin postaus jättää kuitenkin hyvän mielen, joten kurkatkaapa rohkeasti!

Toinen ilouutinen on se, että Jästipää on saanut kirjansa julki. Onnea tuhannesti!

Palaan ehkä viikonvaihteessa kirjapostauksen kera. Olen lukenut mainiota Ville Rantaa ja tykännyt taas kamalasti.

Siihen saakka... nautitaan tunnelmista!

Freedigitalphotos.net

Muusajuhlien Oma ääni -kirjoittajapaja ja Muusaklubi

Oulussa vietettiin juhlaviikkoja elokuussa. Juhlaviikkojen osana sanataidefestivaali Muusajuhlat pidettiin nyt jo kymmenettä kertaa. Onnea ja menestystä jatkossakin! Tänä vuonna muusailin viime vuotta vähemmän, mutta anti saattoi olla jopa painavampi.

Osallistuin nimittäin lauantaina 17.8. Oma ääni -kirjoittajapajaan, jossa tunnusteltiin oman äänen erilaisia nyansseja. Muutaman tunnin aikana ehdimme mainiossa joukossa paljon. Tekstiä syntyi monta sivua pelkkien harjoitusten myötä, ja mikä tärkeintä, kesälusmuilun jälkeen kirjoittaminen tuntui tavattoman hyvältä! Parhaiten pääsin vauhtiin harjoituksissa, joissa jonkun esineen kautta tehtiin näkökulmaharjoituksia: annettiin ääni esineelle, ja esineen kautta lähestyttiin omakuvaa. Jeah! Ohjaajana toimi kirjailija, yhteisötaiteilija Timo Harju.

Monella tavalla antosa oli muun muassa sekin harjoitus, jossa kirjoitimme toisistamme runomuotokuvan. Melenkiintoista nähdä ja kokea, mitä toinen minusta ajattelee ja mitä minussa näkee. Aikamoista! Omassa muotokuvassani vilahti venäläinen nainen. Auts :)! Kirjoittaminen toisesta ihmisestä on hyvin paljastavaa, mutta kovin innostavaa.

Lisäinspiraatiota haimme Oma ääni -työpajan jälkeen oman kirjoittajaryhmämme tapaamisesta aluksi hyvän ruoan äärellä ja sen jälkeen omassa työpajassamme, jossa luimme tekstejä toisillemme ja annoimme ja saimme palautetta. Sitä sorttia saisi olla säännöllisesti! 

Loppuiltaa vietimme jaksavimpien kesken Muusaklubilla Nuclear Nightclubissa, jossa ohjelmassa oli Muusa-kirjoituskilpailun voittajien julkistaminen, improvisaatiorunoutta, akustista musiikkia, otteita Oulun kaupunginteatterin Mielensäpahoittaja-esityksestä ja psykorokkia. Kirjoituskisan voitti Heli Määttä Oulusta. Onnea! Olipa kaikkinensa mukavaa, ja uusia upeita ihmisiäkin tuli tavatuksi! Illassa esiintyi mieletön Bird Cherry.

Bird Cherry veti Nuclearissa loistokeikan.

Muusajuhlia ja juhlaviikkoja vietetään taas ensi vuonna. Kaikki mukaan! 

Jospa olisin...

Ihana Lila haastoi minua hauskaan ja paljastavaan jossitteluleikkiin. Kiitos mieluisasta haasteesta ja pahoittelut, että vastaaminen on venynyt. Tässä olisi hyvä tilaisuus runoilullekin, mutta nyt ammennetaan nopeasti suoraan alitajunnasta!


Jos olisin vesi, olisin ehdottomasti liikkuva vesi, joka solisisi välillä kiivaammin ja välillä levähtelisi leveämmissä virroissa.

Kuva: Evgeni Dinev / freedigitalphotos.net

Jos olisin kukka, kukkisin, koska pystyn siihen.

Jos olisin eläin, olisin kissaeläin.

Kuva: wandee007/freedigitalphotos.net

Jos olisin soitin, olisin joku perkussioista tai vaskipuhaltimista.

Jos olisin hedelmä, kypsyisin vasta.

Jos olisin talo, olisin kummallinen sokkeloinen kerrostalo, jossa eri kerrokset näyttäisivät erilaisilta.

Kuva: vorakorn/freedigitalphotos.net

Jos olisin kirja, olisin vielä työn alla.

Jos olisin maisema, olisin kevättalvinen mäntymetsikkö auringonpaisteessa.

Jos olisin juoma, olisin sangria.

Jos olisin puu, olisin mänty.

Jos olisin joku, olisin osa ihmiskuntaa.

Kuva: Feelart/freedigitalphotos.net

Tämä on paljon kiertänyt haaste. Haastan mukaan seuraavat blogit sillä ehdolla, ettei haaste ole niissä vielä käynyt:
Rita
Yöpöydän kirjat
Ei saa mennä ulos saunaiholla

Eikö ole ihanaa, että on kevät!

Blogisynttärit, bloggarin ilot ja uusi haaste

Hyvää Kalevalan päivää!
Luen ja kirjoitan on tänään kaksivuotias!

Tämä on blogin 279. postaus. Kommentteja on kakkiaan 2488. Facebookissa seuraajia on hurjat 103 ja Bloggerissa jo 174. Tervetuloa tässä yhteydessä myös uusimmille! Tuntuu aina vain yhtä ihmeelliseltä ja ihanalta, että teitä on!

Kahden vuoden aikana luetuimmat tekstit ovat

• Paulo Coelhon Elämä. Kauneimmat mietelauseet
• Jane Austenin (ja netti-flashmobin tuotoksena syntynyt) Ylpeys ja ennakkoluulo
• Korteniemi-Poikolan ja Cacciatoren Aikuisen naisen seksi
• Syysarvonta.

Ja haetuimmat asiat edellä mainittujen teosten lisäksi ovat

• <3 Luen ja kirjoitan <3
• Mietelauseet
• Robotti Vipunen
• Poikani Kevin
• Aivot pellolle
• Jörö-Jukka
• Ilpo Tiihonen runoja

Sain Saralta jo vähän aikaa sitten haasteen listata kymmenen iloa tuottavaa asiaa elämässäni, ja koska yksi iloista on tämä blogi, nivon riemuni synttäreitten kunniaksi siihen. Kerron tässä, mitä iloa blogista on, mitä itse olen rakkaalta harrastukseltani kahdessa vuodessa saanut, ja mitä nämä asiat itselleni merkitsevät. Ilonaiheita on enemmänkin, mutta olkoon tämä top 10 -lista:


Yksi: Lukija- ja kirjoittajayhteisö. Muistan blogin avaamisen jälkeen seuraavana päivänä hämmästyneeni ja iloinneeni siitä, että blogini lukijakuntaan oli kirjannut itsensä viitisen muuta bloggaajaa. En ollut mielestäni kertonut blogista missään, mutta blogosfääri oli kuljettanut luokseni ensimmäiset yhteisön jäsenet. Nyt teitä on jo paljon enemmän!

Kaksi: Sähköinen muistikirja. Ensipostauksesta lähtien olen mieltänyt blogini muun muassa luku- ja kirjoittamispäiväkirjakseni. Lukupäiväkirja siitä on tullutkin, mutta kirjoittamisasioiden jakamiseen tarvitsisin suuremman anonyymiteetin. Jonkin verran kirjoittamisestakin on onneksi tullut kirjoitettua, ja niin aion jatkaa vastedeskin. On kuitenkin ollut ilo huomata tämä sulkeutunut puoli omasta kirjoittamisesta. Säästän nimittäin kirjoittamisjuttelut niille varatuille, suljetuille foorumeille, joita niitäkin olen löytänyt blogitaipaleeni aikana useita. Kirjapostauksissa taas olen saanut paitsi merkinnän lukupäiväkirjaan myös ilon tuoda esiin kiinnostavia kirjoja. Kirjavinkkejä on mukava jakaa.

Kolme: Tietoisuus. Bloggaaminen kasvattaa ymmärrystä blogin aiheeseen liittyvistä asioista. Blogin kautta syntynyt virtuaalinen kirjoittajayhteisö on ollut minulle näiden kahden vuoden aikana todella tärkeä. Olen saanut lukea muista blogeista juuri niistä asioista, joita pohdin usein itsekin. Osasta seuraamistani bloggaavista kirjoittajista on tullut kahden vuoden aikana julkaisseita kirjailijoita! Kirjabloggarien yhteistyö puolestaan on nostanut esimerkiksi niin, että seuraan paljon tiiviimmin mitä erilaisimpia kirjailmiöitä kuin aiemmin.

Neljä: Kirjoittamisen lisääntyminen ja säännöllistyminen. Tämä oli toinen tavoitteeni blogia perustaessani, ja toden totta kirjoittaminen on säännöllistynyt. Edelleen kirjoittaminen on minulle uppoutumista ja flow'ta. Jokainen teksti on iloni. Postausten määrää rajoittaa vain aikapula. Toisaalta tämä ihanuus myös VIE aikaa muulta kirjoittamiselta, siis käsikseltäni ja muulta fiktion suoltamiselta, mutta uskottelen itselleni, että nämä myös tukevat toisiaan. Sinisilmäisenä sen uskon.

Viisi: Tempaukset. Blogistaniassa sattuu ja tapahtuu. Elämäni iloisimpiin päiviin kuuluu muun muassa kirjablogien fash mob -tempaus, jossa julkaistiin sepitetekstejä suosituista kirjoista plagioinnin vastustamiseksi ja ilmiön esiin tuomiseksi. Hauskaa on ollut myös Copycat kirjankansi -kisaan ja Blogistanian Finlandia ja Globalia -äänestyksiin osallistuminen. Kirjoittajien soisi myös tempaisevan blogeissa jotakin hilpeää - no, onhan toki NaNoWriMo, johon toivottavasti pystyn osallistumaan jo ensi kerralla! En tosin tiedä, olisiko NaNoWriMo kovin hilpeä kokemus.

Kuusi: Mukavuusalueen laajeneminen. Ensimmäinen steppi oli blogin aloittaminen. Toinen ehkä omilla kasvoilla esiin marssiminen ja sittemmin myös nimen paljastaminen esimerkiksi Facebookissa 13 kotimaisen kirjailijan haasteessa. Kirjoittamisesta tuli ensin muiden esimerkin innoittamana puuhastelun ja pätkäkirjoittamisen sijaan pitkäjänteistä ja lopulta tavoitteellista. Se jatkuu. Myös kirjojen kanssa olen päässyt pidemmälle kuin vain omien täsmävalintojeni äärelle kotimaisen kirjallisuuden joukossa. Esimerkiksi ihana, ihana Gaute Heivoll ei olisi ikinä tullut minulle tutuksi ilman blogeja.

Seitsemän: Kommentit. Jokainen kommentti on suuri ilonaihe. Iloitsen hirmuisesti myös kommenteista, joita saan sähköpostiini. Yksi ilon aihe oli se, kun eräs bloggaajatuttu bongasi itsensä blogissa julkaisemastani kuvasta - olimme olleet samassa paikassa ulkomailla (!) samaan aikaan tietämättämme - emmekä silloin vielä olleet tavanneet oikeassa elämässä. Myös jokunen kirjailija on ilahduttavasti lähettänyt sähköpostia kirjapostauksen jälkeen. Ja Gaute - hän vastasi fanipostiini (jota tosin lähetin yksityisesti sähköpostitse)!

Kahdeksan: Yleisö. Blogin tilastoista näen, että kirjoituksiani luetaan! Kulkijoita on blogissani käynyt avaamisen jälkeen jo huikeat 70 000! Sanon sen vielä kerran: on ihanaa, että teitä kävijöitä on! Tervetuloa uudestaan! Suurin yllätys - ei ehkä suoranaisesti ilonaihe - on, että vierailluin on ollut postaus Paulo Coelhon teksteistä kootusta mietelausekirjasta.

Yhdeksän: Mediamaiseman murroksessa mukana oleminen. Olen tyytyväinen, että olen lähtenyt bloggaamaan juuri tässä ajassa, kun sosiaalinen media valtaa reviiriä muiden medioiden maailmassa ja hakee muotojaan. En kulje pioneerijoukoissa, mutta kuljen mukana muutoksessa. Blogien on sanottu olevan jo vanhanaikaisiakin, mutta olen eri mieltä - eivät ne vielä ole. Päin vastoin: viime vuoden aikana käytiin pariinkin otteeseen keskustelua siitä, mikä foorumi kirjablogit oikein ovat - kenen luvalla me bloggarit edes kirjoittelemme ja mitä mutuhuttua tai perusteetonta puppua täällä oikein suolletaan. Blogit ovat demokraattinen julkaisukanava, joita parhaimmillaan luetaan enemmän kuin sanomalehtiä. Blogit tarjoavat moniäänisyyttä ja osallistuvaa, avointa kulttuuria. Eläköön murros!

Kymmenen: Kaksi vuotta! Jännitystä, suunnittelua, kirjoja, haasteita, mielipiteitä, juonenpunontaa, ystäviä, ideoita, flow'ta.


Haastan synttäreiden hengessä teidät muutkin miettimään blogien merkitystä elämässänne. Ellette ole itse bloggaajia, voitte pohtia, mikä merkitys teille on niillä blogeilla (ehkä tälläkin), joita seuraatte. Vastauksianne kuulen mielelläni kommentteina tähän postaukseen tai itsenäisenä postauksena omassa (kirja)blogissanne.

Olisi upeaa, jos bloggaamisen ilo leviäisi entistä laajemmalle ja uusia blogeja syntyisi lisää! Jos tänään aloitat, kahden vuoden päästä olet jo kaksivuotias. Koska kaikki meistä eivät ole bloggaajatyyppiä, ilo voi tietysti levitä myös siten, että yhä useampi löytää itselleen sopivan blogin seurattavakseen.

Mukavaa, että pistäydyit juhlimassa kanssani! Syntymäpäivälahjaksi blogilleni ja teille, rakkaat lukijat, annan Tykkäät ehkä myös näistä -widgetin, joka on näkynyt tuossa postausten alapuolella jo pari päivää. Arvontaa pidän ehkä joskus toiste, kun keksin taas jotakin kivaa arvottavaa.

Hyvää Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää! Kuulemiin!

Yksitoista asiaa

Ihanat P.S. Rakastan kirjoja -blogin Sara ja Luettua elämää -blogin Elina haastoivat minut kertomaan asioita itsestäni. Kiitos molemmille! Haasteet ja vastaukset niihin ovat mukavia välipaloja blogeissa.

Saran haasteen säästän blogisynttäreille Kalevalan päivään, sillä olen keksinyt siihen syntymäpäivään sopivan idean, jota en tietenkään paljasta vielä!

Tässä aika tuoreeltaan nyt vastaus Elinan yhdentoista asian haasteeseen! Idea menee näin:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Hänen pitää valita 11 bloggaajaa, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Haastetun pitää kertoa, kenet on haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta:

1. En pidä superlatiiveista.
2. Maailmassa on minlle aina enemmän sävyjä kuin kaksi, musta ja valkoinen.
3. Kaikki onkin käsitykseni mukaan suhteellista.
4. Yhtä totuutta ei minun maailmassani ole olemassa. Näkökulmia on aina vähintään kaksi. Näen maailman niin, että jokaisella meistä on oma todellisuutemme.
5. Kärsin aika ajoin tästä elämänkatsomuksestani.
6. Silti arvomaailmani on varsin vakaa.
7. Arvoihini kuuluu muun muassa moniäänisyys.
8. Moniäänisyys voi tarkoittaa muun muassa sitä, että pidän vastaääniä arvokkaina.
9. Vaikka ne tekisivät kipeää.
10. Konsensukseen ei pidä aina päästä. Monissa tilanteissa pystyn hyväksymään sen, että olen jonkun kanssa asioista eri mieltä.
11. Minusta se ei ole pelkästään ok, se on rikkaus, vaikka usein varmasti vaikutan silkalta besserwisseriltä!

Tässä Elinan kysymykset ja niihin vastaukset:

1. Mikä oli lapsuuden lempikirjasi, ennen kuin itse osasit lukea?
Muistan hyvin selailleeni muun muassa Tammen kultaisia kirjoja, joista muistan erityisesti kirjan Pikku äiti, joka oli oikeastaan isosiskoni lempikirja. Muistan kirjan juuri siksi niin hyvin. Hän nimittäin osasi sen sanasta sanaan ulkoa, ja isämme luuli sisareni oppineen lukemaan, kun tytär paukutti tekstiä tulemaan.

2. Mihin kirjasarjaan olet ollut koukussa nuorena?
En lukenut nuorena oikeastaan sarjoja, ja johonkin vaiheeseen hurjinta nuoruuttani eivät kirjat liiemmin kuuluneet - paitsi sarjakuvat! Niitähän minä tosiaan luin, kaikki tyypilliset, kuten Asterixit ja Lucky Luket. Hah! Pikkutyttönä lukemistani Viisikot ja Samuli Vihit muistan hyvin.

3. Mikä oli nuoruutesi vaikuttavin kirja?
Nancy, jonka luin kuitenkin jo melko varhain.

4. Onko joku joskus kritisoinut lukuharrastustasi? Kuka ja miksi?
En muista. Tuskinpa. En ehkä kiinnitä moisiin asioihin huomiota.

5. Mikä on mielestäsi paras kirjafilmatisointi?
Auts. Tämä on paha kysymys! Yleisesti pidän kirjoja elokuvaversioita parempina ja sen vuoksi katselukokemus on monesti vaisu. Sanotaan nyt vaikka, että Hercule Poirot. Perustelu tulee postauksen myötä lähiaikoina.

6. Mikä sitaatti tai ajatus on jäänyt mieleesi jostain kirjasta?
Anna Kareninan unohtumaton alku:

"Onnelliset perheet ovat kaikki samanlaisia. Onnettomat ovat onnettomia omalla tavallaan."

Minusta tämä on kovin totta.

7. Mitkä kolme kirjaa haluaisit lastesi lukevan elämässään?
Hirmu vaikea, koska tuntuu, että tähän on vastattava jotakin kamalan syvällistä ja superlatiivista... Valitsen nopeasti: Aikuisen naisen seksi, Ronja Ryövärintytär, Täällä Pohjantähden alla. Kaiken kaikkiaan toivon, että lapseni lukisivat paljon ja laajasti kaikenlaista kirjallisuutta laidasta laitaan. Kolmeen kirjaan ei voi mahduttaa kaikkia. Tuossa on tietokirja, lastenkirja ja suomalaisen kulttuurin ja lähijuuriemme järkäle nyt tarjolla.

8. Eino Leino vai Pentti Saarikoski?
Eino Leino, mutta täytyy tunnustaa, etten ole järin perehtynyt Saarikoskeen. Siinä olisi sivistyksen paikkauksen tilaisuus.

9. Missä luet mieluiten?
Sohvalla, sängyssä tai ulkona.

10. Dekkari vai romanttinen kirja?
Näistä on valittava romantiikka, vaikka sekään ei ole ominta aluettani, mutta joskus on sen nälkä.

11. Ketä kirjailijaa arvostat aivan erityisesti?
Anja Snellmania.


Haastan mukaan joukon kirjoittajia: Helmi-Maarian, Vera Valan, Rooibosin, Jästipään, Aili-mummon, Rinan, Tiksun tässä, Calendulan, Marissan, Leijonan ja Mari Johannan.

Ja tässä teille kysymyksiä:

1. Kirjoittamisesi inspiraatio?
2. Kuka on kirjoittamiseesi itsesi jälkeen eniten vaikuttanut henkilö?
3. Mahdollinen kohdeyleisösi?
4. Minkälaista tukea ja apua olet kirjoittamiseen saanut?
5. Minkälaista tukea vielä tarvitsisit?
6. Mikä kirjoittamisessa on hankalinta?
7. Mikä sinua estää kirjoittamasta?
8. Miten olet päässyt yli kohdissa 6 ja 7 mainitsemistasi kynnyksistä?
9. Kirjallinen esikuvasi - keneltä ehkä olet saanut vaikutteita tai kenen tavalla haluaisit pystyä kirjoittamaan?
10. Lempikirjasi, yksi tai useampi?
11. Tähän mennessä upein hetki, pieni tai suuri, kirjoittajaelämässäsi?


Antakaahan palaa! <3

Hylsy ja sen olemus

"Hylsy on tuliaseissa käytetty, tavallisimmin metallista valmistettu ruutipanoksen sisältävä patruunan osa. Hylsy yhdistää nallin, luodin ja ruutipanoksen yhdeksi kokonaisuudeksi, patruunaksi sekä toimii laukaustapahtuman aikana aseen lukon tiivisteenä, estäen ruutikaasun karkaamisen piipun tai putken peräpään kautta. Tämän lisäksi hylsy, yhdistäessään lataamiseen tarvittavat komponentit patruunaksi, helpottaa ja nopeuttaa aseen lataamista sekä suojelee ruutia kosteudelta ym. sään vaikutuksilta."

Lähde: Wikipedia 

Tuosta kuvauksesta on kutkuttavaa alkaa vetää yhteyksiä siihen hylsyyn, jonka kirjoittaja saa hengentuotteestaan kustantamosta, eli hylkäyskirjeeseen. Wikipedian juttu toimii vaikka hyvänä virikkeenä kirjoitusharjoitukselle. Olkaa hyvät!

Kuva: Boaz Yiftach / freedigitalphotos.net

Minäkin olen saanut käsiksestäni yhden hylsypalautteen, jonka saapumisesta on jo jonkin aikaa, mutta tämä kirjoitus tuli nyt ajankohtaiseksi, kun ryhdyin pohtimaan hylsyn olemusta Rooibosin kirjoituksen ansiosta. Rooibos vinkkasi, että hylsyjä on käsitelty aivan hiljan myös Grafomaniassa.

Hylsyä osaa odottaa. Lahjakkaat kirjoittajatkin saavat hylsyjä, ja kuten Grafomaniasta saamme lukea, myös jo julkaisseet kirjailijat joutuvat joskus miettimään, mitä tekevät, kun hylsy jää käteen. Kirjailijoiden elämäkerroista voimme lukea, kuinka sitkeästi moni menestyksekäs kirjailija on joutunut kustantamoja lähestymään aina uudelleen, ennen kuin tekstien markkinat ovat auenneet. Hylsy onkin useita kustantamoja lähestyneitä, taitavia kirjoittajia tuntevan ja heidän blogejaan seuraavan mielestä se vakivastaus kustantamosta: "Kiitos luottamuksesta, mutta..." "Valitettavasti emme voi..." Jii än ee. Hylsyjä saavat kaikki, joten hylsy on tuleva jokaiselle jossakin vaiheessa.

Hylsy on muotoiltu taiten, ja siitä on karsittu pois kaikki ylimääräinen. Lyhyessä selittelemättömässä kirjeessä pahoitellaan ja toivotellaan kaikkea hyvää. Wikipedian mukaan:

Hylsyt on yleensä valmistettu syvävetämällä ja sorvaamalla messinkiseoksesta tai teräksestä. Haulikon patruunoiden hylsyt voidaan valmistaa pahvista tai muovista mutta kannan osalta messinkisinä tai kokonaan muovisina tai messinkisinä. Erityisesti panssarivaunutykeissä käytetään ruutipohjaisista aineista tai räjähdysaineella kyllästetystä pahvista valmistettuja palavia hylsyjä, joissa on metallinen kantaosa. Palava hylsy keventää jo ennestään raskaita laukauksia ja vähentää tyhjien hylsyjen sijoitteluun tai poistamiseen liittyviä ongelmia.

Kovin järeiden välineiden kanssa ollaan siis tekemisissä!

Vaikka itse olen käsiksestäni saanut toisaalta myös hyvän ja innostavan palautteen, hylsy tuntuu kuitenkin tyhjältä. Se nostaa mieleen kysymyksiä, ja väistämättä kirjoittaja alkaa tarkastella tekstiään hylsyn lävitse: Olinpa naurettavalla raapustuksella liikkeellä! Miksi edes lähetin tekstin eteenpäin? Olisiko sittenkin pitänyt muokata vielä 47 kertaa ennen lähettämistä?

Toisaalta kuitenkin myös puolustus nostaa urheasti päätään: Buah, näettekö, minkä hiomattoman timantin heitätte käsistänne? Ettekö ymmärtäneet, mikä potentiaali tekstissä lymyää? Jaksoitteko edes lukea koko tekstiä? Teittekö hätiköidyn päätöksen? Ärsyynnyittekö jo saatekirjeestäni?

Totuus on tietysti jossakin muualla, vaikka kaikissa näissä mietteissä olisi myös hippunen totuutta mukana. Tunneryöpyn jälkeen on työtä edessä. Hylsy tipahtaa maahan, kolahtaa ontosti ja unohtuu.

Minä kirjoitan edelleen.

Anja Snellman: Ivana B.

Anja Snellman: Ivana B. Siltala. 2012. (166 sivua.)

Ivana B. on kirjekokoelma kirjailijalta terapeutille. Kirjeissään päähenkilö tilittää suhdettaan kirjailija-wannabehen nimeltä Ivana B., joka paitsi tuntuu olevan - sanoisinko - varsin kekseliäs käänteissään myös häirikkö. Terapiakirjeitä kynäilevälle kirjailijalle Ivana B lähettelee kiusaannuttavia ja tämän elämäntyötä mitätöiviä viesejä. Lisäksi Ivana B. on trendikkäästi bloggari.

Olen Pelon maantieteestä saakka ollut Kauras-, sittemmin Snellman-fani. Ivana B. ei toden totta ollut pettymys sekään, vaan ihastelin taas Snellmanin kynänjälkeä, ajatuksenjuoksua ja ensimmäistä kertaa nautin myös hänen huumoristaan. Ensimmäistä kertaa ylipäätään luin Snellmanin teosta osin humoristisena kertomuksena. Huumori puskee esiin varsinkin niissä kohdissa, kun Ivana B. pistää parastaan tai kirjailija joutuu pohtimaan omia valintojaan, vaikka toisaalta samat kohdat ovat myös haikeita ja surullisia kuvia.

Nyt voin jo myöntää, että kävin minäkin joskus kampaajalla ennen haastattelukuvausta tai kirjastoesiintymistä. Yritin myös meikata niin, ettei se näyttäisi liioitetulta. Huulipunaa en ole koskaan osannut laittaa, huuleni näyttävät epämääräisen valjuilta ennen ja jälkeen piirtelyn ja kaartelun. Joskus kävi niinkin, että haastattelutuokion jälkeen toimittaja ilmoitti, ettei kuvaaja tulekaan paikalle, vaan he pärjäävät vanhalla kuvalla. Silloin minua nolotti ja minusta tuntui että olin tuhlannut rahaa, vaikka olisinhan kampaajalle mennyt ja uuden huulipunan ostanut ennen pitkää muutenkin.
Itse asiassa ihmettelen missä välissä kaikki nämä fotogeeniset nuoret kirjailijat ovat opetelleet mestarillisen ehostuksen taidot, huulien ja silmien tarkat rajaukset, vaseliinit, talkit ja muut vippasniksit. Minulla on kaikki liikenevä aika mennyt kirjoittamiseen ja lukemiseen ja erilaisten vanhojen tekstien etsimisen ja kääntämisen ohella - niin mihin? (s. 92)

Paitsi huumoria Ivana B. sisältää myös yhteiskuntakritiikkiä ja huomioita kirjallisen kentän ja taiteen tekemisen oletetusta muutoksesta. On olemassa julkkiksia, kirjailijoita ja julkkiskirjailijoita, kaiketi myös kirjailijajulkkiksia, jollaiseksi Ivana B. haluaa keinolla millä hyvänsä. Päähenkilönä kirjeitä kirjoittava kirjailija taas on ennen muuta kirjailija eikä edes välittäisi muusta. Hän haluaa kirjoittaa vakavasti ja ajatuksella, mutta kokee paineita (ei vähiten Ivana B:n suunnasta) muuttaa tyyliään.

Oman lisäjännitteensä Ivana B:n lukemiseen toi se, että itse pidän blogia ja kirjoitan haaveissani julkaista joskus oma teos. En kuitenkaan missään vaiheessa ollut edes vaarassa samaistua suoraan Ivana B:hen, niin kuin en missään vaiheessa sotkenut Anja Snellmania ja kirjan päähenkilöä toisiinsa, vaikka Snellmanin ääni tekstin takaa ehdottomasti paikoin selvästi kuuluikin. Silti teos sai ajattelemaan paljon.

Lähes loistava lyhyt romaani. Erityismaininta hienosta peilikuvan heijastavasta kannesta.

Tähtiä: 4/5.

Booksy on pohtinut Ivana B:n nostattamia ajatuksia paljon laajemmin, joten kannattaa lukea lisää sieltä. Toisenlaistakin mielipidettä on blogeissa, esimerkiksi Morre ei oikein vakuuttunut.

Käsis kun maailmalle lähti

Ainakin pitempään blogiani seuranneet tietävät, että paitsi luen ja kirjoitan lukemastani, kirjoitan myös omaa romaanikäsistäni, jonka vaiheita olen täällä blogissakin raportoinut.

Syksyllä(kö se oli, kun) tulin siihen loppupäätelmään, että kirjoittamista minun on lopulta varsin hankala käsitellä blogissa. En tuntenut blogia tarpeeksi turvalliseksi paikaksi retostella omia kompastuskiviäni ja heikkouden häikäisemiä hetkiäni. En liioin ole halunnut hehkuttaa, jos joku on sattunut menemään hyvin. Näiden itsesäälikieriskelyjen ja tuuletusten paikan katson olevan siellä, jossa tiedetään, mistä minä puhun.

Nyt kuitekin on tullut aika kertoa kuulumiset (erityisesti Anonyymin pyynnöstä edellisessä postauksessani). Yhdenlainen kertomus siitä, millaisia vaiheita käsikseni on kokenut ennen tätä, löytyy huhtikuulta blogistani: Käsis a:sta ö:hön.

Kuva: Just2shutter / freedigitalphotos.net

Hiljattain siis olen ainakin Jeren luona Words Like Turds -blogissa paljastanut, että käsis on lähtenyt kokeilemaan onneaan ja siipiään maailmalla ihan itsekseen. Olen siis lähettänyt tekstin suurimpiin kotimaisiin kustantamoihin toivoen, että jossakin siitä kiinnostuttaisiin. Sähköisesti se on liidellyt neljään taloon, kaksi paperipinoa on ollut postin kuljetettavana ja yksi odottaa vielä tarkkaa osoitetta. Vastaus on luvattu noin 6 kuukauden kuluessa lähetyksestä.

Vaikka kirjoitan lähinnä itseäni varten, julkaisemisesta on kasvanut yksi unelmistani. Käsikseni aihe on painava, minkä vuoksi toivoisin sille näkyvyyttä myös kirjallisuuden keinoin. Omakustanteen tekemistä en kuitenkaan edes harkitse. Se ei ole millään tapaa minua varten. Yhtä hyvin voin unohtaa kirjoituksen pöytälaatikkoon.

Olen muokannut käsistä kevään jälkeen ensin Päätalo-instituutin kirjoittajakurssin palautteen pohjalta tekstiä hioen ja lisää tarinaa ja henkilöitä kirjoittaen. Sen jälkeen tekstin on lukenut kaksi koelukijaa, joilta sain valtavasti kannustusta <3 sekä pari uutta ideaa, joita käytin itsevaltiaan tapaan hyväkseni omalla tavallani. Tuon jälkeen pohdin, muokkaisinko vielä, vai mitä tekisin. Tekstiähän voi aina muovata, kuvauksia voi täsmentää, kieltä voi hioa loputtomiin, tarinaa voi paisuttaa, takaumia lisätä tai toisaalta karsiakin pitää. Mutta joskus pitää osata myös ottaa askel taaksepäin ja antaa maailman näyttää, mitä sillä on tarjottavana.

Päätin siis ronskisti, että nyt käsis on siinä kuosissa, että se on valmis nähtäväksi. Itse olen valmis tekemään sen kanssa vielä töitä, sillä en ole kirjoittanut sitä lävitse 47 kertaa, kuten luin erään kirjailijan teokselleen tehneen. Minun kohdallani 47 kertaa olisi liioittelua. Tai miksi ei kerralla kirjoittaisi jo 50 kertaa samaa teosta kannesta kanteen? Tai mitäpä jos se timantti olikin hiottu parhaimmilleen jo "alkumetreillä", kuten 15. kerralla?

Saatekirjeeseen laitoin lyhyen kuvauksen käsikseni juonesta, tarkoituksesta sekä ajatellusta kohderyhmästä. Kerroin myös, miten kirjoituksen idea on syntynyt. Luonnehdin itseäni kirjoittajana ja kerroin parilla lauseella taustoistani. Kyllä, mainitsin myös blogiharrastukseni. Paljastin myös tulevaisuudennäkymiäni kirjoittajana sen verran, että mainitsin uuden käsillä olevan kirjoituksen aiheen sekä muut ideat, jotka minua kiinnostavat.

Aika korutonta ja kuivaa siis. Ajattelen niin, että käsikirjoitus puhuu puolestaan. En liittänyt mukaan omaa kuvaani enkä kustannustoimittajalle lupausta shampanjapullosta, jos sopimus syntyy. Uskon, että käsis yksin vakuuttaa, jos niin on tarkoitettu.

Nyt siis odotan. Tai paremminkin olen ajatellut unohtaa. - Esimerkiksi Like kertoo nettisivuillaan saavansa noin 1500 käsikirjoitusta vuodessa luettavakseen. Se tarkoittaa yli neljää yhtä päivää kohden, jos pyhät ja viikonloputkin lasketaan. Jos näistä edes puolet on tolkullisia tekstejä, jollaisen tietysti uskon omanikin olevan, on silti valtava työ erottua massasta. Alle prosentti vastaanotetuista käsiksistä julkaistaan. Uskonko, että minulla on mahdollisuuksia? Uskon.

Loista siis, hengentuotteeni, valoasi! Loista!

Blogihaastattelussa Hammaskeijo-kirjailija Janne Nevala

Kansi: Retrofocus

Alkuviikosta blogissa oli esillä Janne Nevalan Hammaskeijo-romaani, ja nyt kirjailija vastaa taustottaviin kysymyksiin. Mistä kirja sai alkunsa, mitä sitten tapahtui ja mitä tämän jälkeen?

* * *

Minä: Onneksi olkoon! Voitit Hammaskeijolla Möllärimestari 2012 -palkinnon, jolla palkitaan vuosittain omakustanteita. Miltä palkinnon saaminen tuntuu ja minkälaisena näet sen merkityksen teoksellesi ja urallesi?

Janne: Kiitos! Mukavaltahan se tietenkin tuntuu, etenkin entisessä kotipitäjässä saada tällainen tunnustus. Tittelin mukana tuli näkyvyyttä, mikä on tietysti kaikille kirjoittajille tärkeää. Ja ehkä Möllärimestari-palkinto on jonkun näköinen varmistus sille, että oikealla tiellä ollaan.

Minä: Mistä sait aiheen kirjallesi? Miksi kirja on kirjoitettu? Kenelle se on kirjoitettu?

Janne: Idea syntyi David Beckhamin tekemästä käsittämättömästä viikatetaklauksesta, jonka ainoana tarkoituksena oli vahingoittaa vastustajaa. Koripallokentillä olen joskus törmännyt vähän samansuuntaisiin hermokontrollin menetyksiin. Syntyi Mikko Jokelan hahmo. Kaveri, joka pelaa liian tosissaan, eikä osaa itsekään selittää syitä teoilleen. Toisaalta kirja on myös kuvaus kaveruudesta, joka kestää, vaikka muu elämä ympärillä vähän horjuukin.

Koripallo oli tuttu laji, johon tarina oli hyvä sijoittaa ja miljöönä Taivalkoski oli itsestäänselvyys. Halusin kertoa tarinan siitä, millaista oli elää nuoruutta 80-luvun suomalaisessa pikkukylässä. Tarinaa ei sinänsä ole suunnattu kenellekään, mutta ajattelin sen kiinnostavan lähinnä omaa ikäluokkaani. On ollut hienoa kuulla, että kirjaa ovat ostaneet ja lainanneet etenkin sellaiset nuoret miehet, joita ei kirjastoissa ja kirjakaupoissa juuri muuten näy.

Minä: Kun kyseessä on omakustanne, yhteistyö kustannustoimittajan kanssa puuttuu kirjoittamisprosessista. Siksi kiinnostaakin, miten Hammaskeijo on syntynyt? Oletko saanut tekstillesi esimerkiksi palautetta jostakin? Missä vaiheessa tiesit, että kirja on niin sanotusti valmis? Missä tunsit ehkä epävarmuutta? Miten hioit tyylin ja päätit rakenteen?

Janne: Tarjosin toki kirjaa myös kustantamoille. Parin kanssa käytiin keskusteluitakin, toinen halusi tehdä kirjasta puhtaasti nuorten kirjan ja jättää aikuisosuuden kokonaan pois, mutta minusta silloin tarina olisi jäänyt kesken. Toisen kanssa oltiin jo pidemmällä, mutta omistajan vaihduttua uusi kustannuspäällikkö ei enää innostunutkaan kirjasta.

Luetin käsikirjoitusta muutamalla tutulla ja sain arvokkaita vinkkejä. Kustantamon hylkäyspäätöksen jälkeen annoin kirjan olla melkein pari vuotta, kunnes luin käsikirjoituksen vielä kerran ja tulin siihen tulokseen, että tarina on sen verran hyvä, että se täytyy saada kansien väliin. Kirjoitin kirjan vielä kerran uudestaan, tiivistin tarinaa ja jätin pois epäolennaisuuksia. Kirja oli valmis, kun siinä ei ollut enää mitään lisättävää tai pois otettavaa.

Tarinan runko oli valmis heti kirjoitusprosessin alussa. Tyyli hioutui oikeastaan vähän veistostyyliin. Alussa oli iso möhkäle, josta sitten hiottiin liikoja pois, jotta saatiin olennainen esiin.

Minä: Miksi julkaisit kirjan omakustanteena? Olet ilmeisesti perustanut Rokkimopo-kustannustalon kirjasi tiimoilta - onko jatkosuunnitelmia kustannussaralla olemassa?

Janne: Osa syistä käy ilmi edellisestä vastuksesta. Viimeinen sysäys tuli oikeastaan kun kuulin, että koripallon Pohjois-Suomen ikämiesturnaus 2012 pelataan Taivalkosken Kaarihallilla, eli juuri siinä paikassa, mihin suuri osa kirjan tapahtumia sijoittuu. Silloin päätin, että jos Hammaskeijoa ei tuossa turnauksessa julkaista, niin se jää julkaisematta kokonaan. Toki päätöstä auttoi sekin, että tiesin turnaukseen osallistuvan 250 potentiaalista kirjan ostajaa. Lisäksi idea kirjanjulkaisukoripallo-ottelusta oli minusta aika ainutlaatuinen.

Suurin kannustaja oli varmaan vaimoni Eija, joka ei pelkästään oikolukenut tekstiä ja rohkaissut julkaisemaan kirjan itse, vaan myös lainasi kirjan painattamiseen tarvittavan rahasumman. Rokkimopo Kustannuksen (http://www.facebook.com/Rokkimopo) kautta teen myös keikkamyyntiä soolokeikoilleni ja Konihauta ja Vaikeat Ihmiset United-bändeille, joiden musiikkia tullaan luultavasti myös julkaisemaan Rokkimopon kautta. Ja voidaanhan myös ajatella niin päin, että Hammaskeijo on uuden pienkustantamon esikoisteos.

Minä: Minkälaista palautetta olet kirjastasi saanut? Huomasin, että olet kirjan kanssa parasta aikaa myös kierroksella kouluissa ja kirjastoissa, mikä vaikuttaa hienolta! Miten kierros on mennyt?

Janne: Aika voittopuolisesti positiivista, tosin tuskinpa kukaan viitsii ihan päin naamaa tulla haukkumaankaan. Mutta näkyvyyttä on tullut ihan mukavasti ja arvostelujakin Hammaskeijo on saanut varsin hyvin.

Hammaskeijo-kiertue meni oikein mainiosti. Aloitin kirjoittajan urani lauluntekijänä ja esityksessä kerroin kirjan syntytarinoita ja soitin aiheeseen liittyviä kappaleita. Tein kuuden päivän aikana kymmenen keikkaa ja oli mukava huomata, että tarina upposi niin kolmetoistavuotiaisiin, kuin vähän varttuneempiinkin kuulijoihin. Ehdottomasti positiivinen kokemus, ja tulihan reissulla niitä kirjojakin kaupattua.

Minä: Minkälaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on kirjallisella urallasi? Joko uusi käsikirjoitus on syntymässä? Mitä tulevaisuudelta esikoiskirjailijana toivot?

Janne: Uusi käsikirjoitus syntyy hitaasti, mutta epävarmasti. Tosin tiedän jo mihin tarina sijoittuu ja milloin se tapahtuu, mutta hahmot ja tapahtumat ovat vielä kovastikin kehitysvaiheessa. Luulenkin, että ennen seuraavaa romaania julkaisulistalla on musiikkia. Mutta kyllä se kirjakin sieltä vielä tulee.

* * *

Kiitos haastattelusta, Janne Nevala!

Tunnustettakoon lopuksi, että arvelin Hammaskeijossa - muuten erittäin mainion ja omaperäisen - nimen vuoksi koripallopojalta tippuvan hampaat suusta, mutta ihan niin ei tässä teoksessa sentään käy. Muuten huumoria on mukavasti mukana!

Möllärimestari-kisa on asemansa ansainnut! Tällaisia helmiä ei kirjavasta omakustannepinosta muuten tuskin tulisi löytäneeksi. Hammaskeijon lisäksi toisella sijalla palkittiin Pirkko (ei poliitikko) Mattilan Auksuuni, josta kirjoitin jo aiemmin, ja kolmanneksi romaanisarjassa tuli Pirjo Leimusen Lapsuuden lyhyt oppimäärä.

Möllärimestari-raadin arvio Hammaskeijosta on luettavissa täällä. Romaanisarjan lisäksi Möllärimestari-kisassa on oma sarjansa novelli- ja kertomuskokoelmille, elämäkerrallisille teoksille, runokokoelmille, lastenkirjoille, antologioille ja tietoteoksille.

Merete Mazzarella: Fredrika Charlotta o.s. Tengström. Kansallisrunoilijan vaimo

Merete Mazzarella: Fredrika Charlotta o.s. Tengström. Kansallisrunoilijan vaimo. (Fredrika Charlotta, född Tengström. En nationalskalds hustru. Suom. Raija Viitanen.) Tammi. 2007. (294 / viitteineen, liitteineen ja luetteloineen 334 sivua.)


"Minun täytyi kirjoittaa, vaikka kukaan ei koskaan lukisi mitä olen kirjoittanut. Kuitenkin koetin välttää kaikenlaista yltiöpäisyyttä, pysyä ajan tavallisen romaanikirjailijan jäljillä eikä olla niin "epänaisellinen" että uskaltaisin sanoa oman ajatuksen. Olin aivan liian usein sekä lukenut että kuullut sanottavan ettei semmoinen vähääkään sovi naiselle - mutta ajattelin ettei kai ollut niin ylenmäärin, niin anteeksiantamattoman rohkeata viedä torille samaa tavaraa kuin tuhannet muut."

Näin pohdiskelee Fredrika Runeberg siihen aikaan, kun hän maamme yhtenä merkittävimmistä naiskirjailijoista alkoi saavuttaa ominta ääntään, kun tunne-elämän tyrskyt lainehtivat mielen meriltä paperille saakka. Lainauksessa tulee erinomaisesti esiin Fredrika Runebergin kirjailijaminä: yhtäältä kova palo kirjoittaa ja tahto sanoa ilmi sisinpänsä, toisaalta kahleet, jotka pidättelevät (naista) niin ulkoisesti kuin sisäisesti, kolmanneksi kapinahenki, joka tuuppii sanomaan kaikesta huolimatta.

Merete Mazzarella kirjoittaa Fredrika Runebergin elämästä ja tuotannosta kiinnostavan kokonaisuuden, jossa ääneen pääsee päähenkilö itse. Mazzarella käyttää elämäkerta-aineistona laajalti Fredrikan kirjeenvaihtoa ja kirjoituksia. Fredrika Charlotta o.s. Tengström. Kansallisrunoilijan vaimo (jatkossa FCTKV) onkin monitasoinen kokonaisuus, joka kulkee elämäkerrallisista tekstistä ja historiakuvauksesta kirjallisuusesseeseen ja polveilee niiden välillä sujuvasti ja mukaansatempaavasti. Mazzarellalla on kaunis kieli ja terävä kynä, mikä tekee lukemisesta erityisen nautinnon.

Mazzarella kuvaa päähenkilöään ihastuttavan ristiriitaisena persoonana, sielultaan aitona henkilönä. Lukiessa tuntuu, että Fredrika saapuu kahdensadan vuoden takaa kulkemaan hetkeksi rinnalle ja kertomaan näkemyksiään ajan kulusta. Vaikka naisen asema on paljon Fredrikan ajoista muuttunut, edelleen nykyäänkin perhe nauttii useimmiten juuri äidin huolenpidosta ja kukoistaa sen kuistannuksella, kuten aikoinaan kansallisrunoilijan perheessä, johon siunaantui yhteensä kahdeksan lasta:

-- milloin on leivottu näkkileipää taoi muunlaista leipää, milloin hillottu, mehustettu tai pesty suurpyykki, vedetty lakanat, mankeloitu ja silitetty. Lisäksi pantiin olutta, suolattiin liha ja kalaa, keitettiin lihalientä pullotettavaksi tehtiin makkaraa, valettiin kynttilöitä ja keitettiin saippuaa. Hänellä oli tosin keittäjä ja useita piikoja, mutta vastuu oli hänen. Hän nousi aamuisin neljältä tai viideltä, mutta yhä useammin hänestä silti tuntui, että työt karkasivat käsistä. (--)  Taloon virtasi kaupunkilaisia ja pitempiaikaisia vieraita, yhä enemmän sitä mukaa kuin Runebergin maine kasvoi. Kaikille piti tarjota ruokaa ja monet viihtyivät aamukolmeen, -neljään tai -kuuteenkin saakka.

Kuulostaa tutulta, mutta samalla tulee miettineeksi, mitä me nykyaikana valitamme, kun koneet tekee valtaosan töistä ja kaupasta voi valmiina ostaa lähes mitä tahansa! - Toisaalta, nykyään kirjoja julkaistaan moninkerron se määrä, mitä Runebergin aikaan julkaistiin.

Samaan aikaan, kun Fredrika huolehti näin suurtaloudesta ja piti lähes kestikievaria miehensä ystäville ja tuttaville, hän haaveili kirjailijuudesta ja kirjoitti. Ajan oloon hän julkaisi teoksiaan, joista kriitikot yleensä kohtuullisesti pitivätkin, lukuunottamatta C. G. Estlanderia, joka tuntui ottaneensa Fredrikan hampaisiinsa ja sai kirjailijan itsetunnon vapisemaan. Uransa heikolla hetkellä Fredrika jopa ajatteli polttaa koko tuotantonsa!

FCTKV on upea kokonaisuus naisesta, jonka kirjailijaura on usein nykypolvilta piilotettu rommilla ja mantelilla maustetun leivonnaisen sisään ja koristeltu vadelmahillolla ja sokerikuorrutteella. Arvatenkaan tästä osin sepitetystä perinteestä Mazzarella ei mainitse teoksessaan sanallakaan! FCTKV antaa sen sijaan Fredrikalle sen äänen, jota ilman hän jäi aikanaan.

(On totta vieköön petos suomalaista kulttuuria kohtaan, että Fredrika Runebergista kerrotaan alakoulusta saakka meille vain se, että hän leipoi Johan Ludvigille torttuja!)

FCTKV:n lukijalle syntyy pakosta ajatus, kuinka Fredrikasta olisi tullut mitä taitavin kirjailija, jos hän olisi voinut keskittyä kirjoittamiseen paremmin ja päässyt miehensä varjosta näkyvämmin esiin. Kirjoitukset olivat tasokkaita näinkin! Etuoikeutettu Fredrika kaikesta huolimatta oli aikanaan. Hän kuului niihin piireihin, jossa muun muassa Sakari Topelius saattoi antaa kirjallista suojelustaan kirjailijalle, ja pystyi nauttimaan apuvoimasta kodinhoidossa, jolloin kirjoittamiseen oli käytettävissä edes se vähä aika, joka talouden johtotehtäviltä jäi. Olisi ollut kiinnostavaa lukea Mazzarellan luonnehdintaa myös Fredrika Runebergin sosio-kulttuurisesta asemasta. Nyt aihe jää paljolti rivien väliin.

Suosittelen FCTKV:a kaikille niille, joita kiinnostaa suomalainen kirjallisuus- tai kulttuurihistoria, naisen asema 1800-luvulla tai (nais)kirjailijan elämä ja ajatukset kirjoittamisesta. On ihan selvää, että tämän jälkeen kannattaa lukea myös Fredrika Runebergin omaa tuotantoa, josta minua kiinnostaa ensisijaisesti nyt Kynäni tarina.

Tähtiä: 4/5.

Sinisen linnan kirjaston Maria haastoi minut kesällä lukemaan Merete Mazzarellan Fredrika Charlotta o.s. Tengström. Kansallisrunoilijan vaimon. Teos jää useasta syystä sydämeeni loppuiäksi. Kiitos, Maria! <3

Osallistun teoksella myös Marian Kirjallisuuden äidit -lukuhaasteeseen. Tämä on haasteeseen kolmas kirjani, joten olen nyt päässyt haasteessa maaliin saakka!

Flash mob - joukkovoimaa!

Eilen 1.10.2012 kirjablogeissa kuhisi ennennäkemöttämästi. Järjestimme kirjablogien ensimmäisen flash mobin, jonka tarkoitus oli kiinnittää huomiota plagiointiin ja nettikäyttäytymiseen. Idea oli, että kirjablogeissa kirjoitetaan sepitettyjä kirjaesittelyjä.

Tempaus oli tavattoman hauska! Paitsi että Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon juonen muuntelu oli hilpeää, muiden tekstien lukeminen oli hulvatonta (katso linkit alla!), puhumattakaan postausten kommenttien lukemisesta, joka meni jo ihan silmät vedessä nauramiseksi.

Kirjablogien ulkopuolellakin flash mobiin kiinnitettiin jonkin verran huomiota ja tempauksen idea saattiin hyvin kiinni. Esimerkiksi Parnasso, Helsingin Sanomat, City ja Dome julkaisivat jutun tapahtumasta. Osa blogien lukijoista on kuitenkin myös pahoittanut tempauksesta mielensä, osa lähtenyt moralisoimaan bloggaajia ja osa  tuominnut touhun puhtaasti lapselliseksi käyttäytymiseksi.

Mitä tämä sitten oikein oli?

Parasta on, että asia saatiin esille! Kirjablogien kävijämäärät räjähtivät eilen silmille, joten tärkeä asia on nyt monen mielessä.

Plagiointi on netin sisällöllisen laadun parantuessa entisestään lisääntynyt. Tekstejä lainataan ilman lähdeviitteitä (siis varastetaan) moniin tarkoituksiin. Paljon sitä tekevät koululaiset ja opiskelijat, mutta valitettavasti myös ammattilaiset menevät joskus sieltä, missä aita on matalin, ja lisäksi vilpillisin keinoin. Kiire ja kilpailu yllyttävät rikkeeseen.

Lainata toki saa, mutta reilusti lähteet mainiten. Korkeakoulut ovatkin viime vuosina ottaneet käyttöön sähköisiä viitteidentarkistuspalveluja, joilla voidaan tarkistaa esimerkiksi opinnäytetöiden tieteellisen kirjoittamisen laatu. On ikävää, että näin täytyy menetellä. On ikävää, että reiluun peliin ei voi vain luottaa. Hankalia asioita on pystyttävä kuitenkin katsomaan suoraan kohti ja tarttumaan niihin - joskus netissä tapahtuvan flash mobin keinoin. Jonkun on oltava se lapsi, joka uskaltaa nähdä keisarin uusien vaatteiden läpi.

Paitsi plagiointia kirjablogien tempaus toi esiin myös lähdekritiikkiä. Verkkokirjoittelua ohjeistaa muun muassa netiketti. Verkossakaan kuitenkaan kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää, kuten esimerkiksi kesällä tapaus Enkeli-Elisa meille osoitti. Liki koko kansan yhteiseksi paisuneen ja verkon etiikkaa venyttäneen kirjahankkeen uutisointiin otti kantaa myös julkisen sanan neuvosto. "Tiedotusvälineellä ei ole arvokkaampaa pääomaa kuin se, että siihen voi luottaa", toteaa Risto Uimonen.

Luottamuksen säilyttäminen oli yksi syy siihen, että flash mob -tempaus paljastettiin yhteisellä tiedotteella heti tuoreeltaan muun muassa Morren blogissa. Osa lukijoista olisi toivonut, että valheelliset kirjaesittelyt olisivat saaneet olla paljastumatta netissä paljon pidempään tai vaikka kokonaan. Paljastus tehtiin heti kuitenkin myös siksi, että tärkeämpää tässä kaikessa on ilmiön ympärille noussut keskustelu kuin pelkästään sepitteelliset juoniselostukset ja jonkun koululaisen narauttaminen.

Luen ja kirjoitan -blogiin muiden kirjablogien tavoin voi jatkossakin luottaa. Tempauksia saattaa silti olla luvassa! Lähdekritiikki on siis aina paikallaan: Kirjablogeissa, kuten kaikessa viestinnässä, vallitsevat rajoitteet: objektiiviseksi ja arvoista vapaaksi tarkoitettu viesti on aina asenteellinen ja arvottava. Kirjablogi käsitteenähän on jo kannanotto!

Kiitos kaikille, jotka olette olleet yhdessä suunnittelemassa, toteuttamassa, kommentoimassa tai seuraamassa eilistä tempausta! Lämpimästi tervetuloa samalla myös blogini uusille lukijoille!

Flash mobin tunnelmia ovat purkaneet blogeissaan myös ainakin
Kannesta kanteen -Kaisa
Ilselän Minna
Bibliofilen Disa
Aamuvirkku yksisarvinen eli Tessa
Suketus Eniten minua kiinnostaa tie -blogissa
Salla lukupäiväkirjassaan
Lumiomenan Katja.


Seuraavista linkeistä pääsee lukemaan blogistanian hauskimpia juoniselostuksia:

Aho Juhani: Rautatie: http://suketus.blogspot.fi/2012/10/juhani-aho-rautatie.html
Austen Jane: Ylpeys ja ennakkoluulo: http://luenjakirjoitan.blogspot.fi/2012/10/ylpeys-ja-ennakkoluulo.html
Canth, Minna: Anna-Liisa - http://luminenomena.blogspot.fi/2012/10/minna-canth-anna-liisa.html
Canth, Minna: Työmiehen vaimo - http://aamuvirkkuyksisarvinen.blogspot.fi/2012/10/minna-canth-tyomiehen-vaimo.html
Doyle, Arthur Conan: Baskervillen koira - http://bibliofile-x.blogspot.fi/2012/10/sherlock-holmes-ja-baskervillen-arvoitus.html
Fitzgerald, F. Scott: Kultahattu - http://www.psrakastankirjoja.blogspot.fi/2012/10/f-scott-fitzgerald-kultahattu-huom.html
Frank, Anne: Nuoren tytön päiväkirja: http://aitilukeenyt.blogspot.fi/2012/10/frank-nuoren-tyton-paivakirja.html 
Haanpää, Pentti: Noitaympyrä - http://kirsinkirjanurkka.blogspot.fi/2012/10/pentti-haanpaa-noitaympyra.html
Härkönen, Anna-Leena: Häräntappoase - http://kirjasfaari.blogspot.fi/2012/10/anna-leena-harkonen-harantappoase.html
Kianto, Ilmari: Punainen viiva - http://bookingitsomemore.blogspot.fi/2012/10/ilmari-kianto-punainen-viiva.html
Kivi, Aleksis: Seitsemän veljestä - http://sbrunou.blogspot.fi/2012/10/aleksis-kivi-seitseman-veljesta.html
Meyer, Stephenie: Houkutus - http://pigeonnaire.blogspot.fi/2012/10/stephenie-meyer-twilight.html
Mitchell, Margaret: Tuulen viemää - http://kirjakissa.blogspot.fi/2012/10/margaret-mitchell-tuulen-viemaa.html
Niemi, Mikael: Aivot pellolle - http://kannestakanteen.blogspot.fi/2012/10/sodassa-ja-rakkaudessa.html
Orwell, George: Eläinten vallankumous -http://kirjamieli.blogspot.fi/2012/10/george-orwell-elainten-vallankumous.html
Rimminen, Mikko: Pussikaljaromaani - http://ilsela.blogspot.fi/2012/10/mikko-rimminen-pussikaljaromaani.html
Salinger J.D.: Sieppari ruispellossa - http://luetutlukemattomat.blogspot.fi/2012/10/jd-salinger-sieppari-ruispellossa.html
Shakespeare, William: Romeo ja Julia - http://sininenlinna.blogspot.fi/2012/10/william-shakespeare-romeo-ja-julia.html
Steinbeck, John: Hiiriä ja ihmisiä - http://kirjojenkeskella.blogspot.fi/2012/10/john-steinbeck-hiiria-ja-ihmisia.html
Waltari, Mika: Tanssi yli hautojen - http://hdcanis.blogspot.fi/2012/10/mika-waltari-tanssi-yli-hautojen.html

Ylpeys ja ennakkoluulo

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo. (Pride and prejudice. 1813.) 2012. (Sivuja 101.)

Jane Austenin klassikkoromaani Ylpeys ja ennakkoluulo pystyy yllättämään lukijansa aina yhä uudelleen - modernisuudellaan. Vaikka teos on kirjoitettu 1800-luvun alussa, se lähentelee nykyproosaa juoniasettelullaan. Tämä ohut klassikkoromaani on koulujen suosikkilukemistoa, ja moni kirjanystävä nimeääkin teoksen suurimmaksi kirjaksi kautta aikain. Ei ihme, sillä teema on ikuinen ja jokaista koskettava.

Spoilerivaroitus: seuraava juoniselostus sisältää paljastuksia:

Ylpeys ja ennakkoluulo alkaa, kun aikuisuuden kynnyksellä oleva Elizabeth lähtee tyttökouluun Lontoon vilinästä hieman rauhallisempaan Readingiin. Elizabeth on kuin ilmetty "ennakkoluulo". Hän suhtautuu koko ympäristöönsä varauksellisesti ja torjuvasti. Hän pitää readingläisiä maalaistolloina ja nostaa itseään ajatuksissaan muiden yläpuolelle. Elizabethin  ajatuksenjuoksu on hupaisaa luettavaa, josta lukijan on helppo löytää myös itsensä omien ennakkoluulojensa keskeltä.

Tyttökouluun saapuu Elizabethin  kanssa samalle luokalle myös Margareth, readingläisen ylhäisöperheen kuopus. Margareth puolestaan on pesunkestävä "ylpeys". Hän ei suostu rooliin, jota Elizabeth hänelle tarjoaa, vaan kylmäverisesti houkuttelee Elizabethin ystäväkseen antamatta piiruakaan periksi omista arvoistaan ja asenteistaan. Elizabeth nimeää Margarethin ystävyyden solmimisseremonioissa herra Darcyksi heidän yhteisen englanninopettajansa mukaan, ja nimi aiheuttaa myöhemmin lukuisia hulvattomia sekaannuksia tyttökoulussa. Yhteisestä hauskanpidosta huolimatta Margarethin ylpeys ei kuitenkaan anna lupaa unohtaa Elizabethin aiempaa käytöstä, joten ystävyyttä koetellaan moneen otteeseen. Austenin ihmissuhdekuvaus on riipivän tarkkanäköistä.

Tyttöjen suhteesta kehkeytyy vähitellen niin läheinen, että tarkkasilmaisimmät lukijat kautta aikain ovat tulkinneet Austenin kynänjäljen kuvaavan lesbosuhdetta, mikä kirjan ilmestymisaikaan 1800-luvun alussa on tietysti ollut ennenkuulumatonta. Lesbolaisuus ei kirjassa ole kuitenkaan pääosassa, ja intiimimpien kohtausten voi katsoa verhoutuvan kiihkeän luontokuvauksen suojiin, joten myös muunlaisille tulkinnoille jää kosolti sijaa.

Ennen kaikkea Ylpeys ja ennakkoluulo on kaunis tarina ystävyyden syntymisestä ja sen muutoksista, mutta pohjimmiltaan kuitenkin teos on ylistys rakkauden kaikkivoipaisuudelle. Austenin kepeä tyyli, ironinen ote ja mutkikas juonikuvio kestää aikaa yhä yli 200 vuoden jälkeenkin!

Ensi kertaa luin Ylpeyden ja ennakkoluulon koulussa, kun teoksesta tuli kirjoittaa kirjallisuusessee. Voi, olisipa tuo teksti vielä tallella! Huomasin, miten hyvin edelleen pystyn eläytymään tämän ikiromaanin maailmaan, vaikka omista kouluvuosista on jo aikaa. Suosittelen jokaiselle, nopealukuistakin romaania etsivälle!

Tähtiä: 5/5.

Kirjasta on kirjoitettu myös täällä, täällä ja arvio löytyy myös täältä.

Oulun Muusajuhlien jälkihöyryjä

Kuvanveistäjä Kaarlo Mikkosen kädentyötä oleva
Toripolliisi-patsas on yksi Oulun
tunnetuimmista patsaista ja
suosituimmista treffipaikoista.
Toripolliisilta alkoi Kirjan ystävät ry:n
runollinen patsaskierros Muusajuhlilla.

Oulussa pidettiin Muusajuhlat 11. - 19.8.2012. Osallistuin lähes joka ilta erilaisiin poikkitaiteellisiin sanataiderientoihin. Madonna Helsingissä katkaisi pariksi päiväksi osallistumiseni, mutta minun kulttuuriviikkooni sekin sopi mukaan täydellisesti, joskin jouduin tuolloin luopumaan Martti Suosalon & co:n Jacques Briel -konsertista. Kirjamessut häiritsivät myös jonkin verran päällekkäisenä tapahtumana sanataidefestivaalin juhlintaa.

Muusajuhlien vahvuus on monipuolisuus ja poikkitaiteellisuus. Festivaali ei yritä profiloitua tiukasti mihinkään, vaan perusta on laajalti sanataiteessa. Se voi tarkoittaa toisessa tilaisuudessa laululyriikkaa, toisessa proosaa, kolmannessa vaikkapa stad upia. Kyljessä voi olla joitakin muita taiteenlajeja, kuten teatteri- ja kuvataidetta sekä musiikkia. Eihän tämä sinänsä ole mitään mullistavaa täällä Oulujoen varressakaan, mutta näin on saatu sopivan väljä raami Muusajuhlien tapahtumille.

Minua tilaisuuksista eniten ruokkivat erilaiset kirjallisuusillat ja Miten kirjani ovat syntyneet -keskustelut. Myös kierros oululaisilla kirjallisuuspatsailla innoitti leppeässä kesäillassa. Viihdyttävimmät kokemukset olivat Stand up -festivaalin avajaisjuhla ja Oulu All Star Big Bandin ja Pelle Miljoonan yhteiskeikka. Muista tilaisuuksista takkiin tarttui hienoja elämyksiä ja upeita tuoreita tuttavuuksia. Yhtenä mainittakoon tässä äänirunous, jota henkeäsalpaavasti esitti virolainen Jaan Malin.

Muusajuhien satoa kerätään blogissa vielä lisääkin syksyn aikana. Kirjoitan ainakin Pelle Miljoonan ja Kauko Röyhkän Miten kirjani ovat syntyneet -turinoista lyhyet koosteet. Kerro, jos jokin muu kiinnostaa!