"Hylsy on tuliaseissa käytetty, tavallisimmin metallista valmistettu ruutipanoksen sisältävä patruunan osa. Hylsy yhdistää nallin, luodin ja ruutipanoksen yhdeksi kokonaisuudeksi, patruunaksi sekä toimii laukaustapahtuman aikana aseen lukon tiivisteenä, estäen ruutikaasun karkaamisen piipun tai putken peräpään kautta. Tämän lisäksi hylsy, yhdistäessään lataamiseen tarvittavat komponentit patruunaksi, helpottaa ja nopeuttaa aseen lataamista sekä suojelee ruutia kosteudelta ym. sään vaikutuksilta."Lähde: Wikipedia
Tuosta kuvauksesta on kutkuttavaa alkaa vetää yhteyksiä siihen hylsyyn, jonka kirjoittaja saa hengentuotteestaan kustantamosta, eli hylkäyskirjeeseen. Wikipedian juttu toimii vaikka hyvänä virikkeenä kirjoitusharjoitukselle. Olkaa hyvät!
 |
Kuva: Boaz Yiftach / freedigitalphotos.net |
Minäkin olen saanut käsiksestäni yhden hylsypalautteen, jonka saapumisesta on jo jonkin aikaa, mutta tämä kirjoitus tuli nyt ajankohtaiseksi, kun ryhdyin pohtimaan hylsyn olemusta Rooibosin kirjoituksen ansiosta. Rooibos vinkkasi, että hylsyjä on käsitelty aivan hiljan myös Grafomaniassa.
Hylsyä osaa odottaa. Lahjakkaat kirjoittajatkin saavat hylsyjä, ja kuten Grafomaniasta saamme lukea, myös jo julkaisseet kirjailijat joutuvat joskus miettimään, mitä tekevät, kun hylsy jää käteen. Kirjailijoiden elämäkerroista voimme lukea, kuinka sitkeästi moni menestyksekäs kirjailija on joutunut kustantamoja lähestymään aina uudelleen, ennen kuin tekstien markkinat ovat auenneet. Hylsy onkin useita kustantamoja lähestyneitä, taitavia kirjoittajia tuntevan ja heidän blogejaan seuraavan mielestä se vakivastaus kustantamosta: "Kiitos luottamuksesta, mutta..." "Valitettavasti emme voi..." Jii än ee. Hylsyjä saavat kaikki, joten hylsy on tuleva jokaiselle jossakin vaiheessa.
Hylsy on muotoiltu taiten, ja siitä on karsittu pois kaikki ylimääräinen. Lyhyessä selittelemättömässä kirjeessä pahoitellaan ja toivotellaan kaikkea hyvää. Wikipedian mukaan:
Hylsyt on yleensä valmistettu syvävetämällä ja sorvaamalla messinkiseoksesta tai teräksestä. Haulikon patruunoiden hylsyt voidaan valmistaa pahvista tai muovista mutta kannan osalta messinkisinä tai kokonaan muovisina tai messinkisinä. Erityisesti panssarivaunutykeissä käytetään ruutipohjaisista aineista tai räjähdysaineella kyllästetystä pahvista valmistettuja palavia hylsyjä, joissa on metallinen kantaosa. Palava hylsy keventää jo ennestään raskaita laukauksia ja vähentää tyhjien hylsyjen sijoitteluun tai poistamiseen liittyviä ongelmia.Kovin järeiden välineiden kanssa ollaan siis tekemisissä!
Vaikka itse olen käsiksestäni saanut toisaalta myös hyvän ja innostavan palautteen, hylsy tuntuu kuitenkin tyhjältä. Se nostaa mieleen kysymyksiä, ja väistämättä kirjoittaja alkaa tarkastella tekstiään hylsyn lävitse: Olinpa naurettavalla raapustuksella liikkeellä! Miksi edes lähetin tekstin eteenpäin? Olisiko sittenkin pitänyt muokata vielä 47 kertaa ennen lähettämistä?
Toisaalta kuitenkin myös puolustus nostaa urheasti päätään: Buah, näettekö, minkä hiomattoman timantin heitätte käsistänne? Ettekö ymmärtäneet, mikä potentiaali tekstissä lymyää? Jaksoitteko edes lukea koko tekstiä? Teittekö hätiköidyn päätöksen? Ärsyynnyittekö jo saatekirjeestäni?
Totuus on tietysti jossakin muualla, vaikka kaikissa näissä mietteissä olisi myös hippunen totuutta mukana. Tunneryöpyn jälkeen on työtä edessä. Hylsy tipahtaa maahan, kolahtaa ontosti ja unohtuu.
Minä kirjoitan edelleen.
"Hylsy tipahtaa maahan, kolahtaa ontosti ja unohtuu." Erittäin totta. Joskus se ontto kolahdus jää kaikumaan päähän pitkäksikin aikaa, joskus se on vain kopsahdus, joka unohtuu heti. Jotenkin tuntuu siltä, että ajan mittaan hylsyihin alkaa turtua - ja sitten jotkut hylsyt pääsevät sen turtumuksen läpi ja pistävät kipeästi. Eikä silti auta kuin kulkea eespäin, eespäin. Kiva että jaoit hylsyajatuksiasi :). Ja kirjoitusiloa!
VastaaPoistaKiitos, Rooibos! Musta tuntuu, että minä olen turtunut hylsyille muiden kautta. Ainakin osaan suhteuttaa ne osaksi kokonaisuutta, vaikka hylsy on aina ilman muuta henkilökohtainen ja kolahtaa kokonaisuudesta huolimatta aina oman varpaan viereen.
VastaaPoistaOnneksi on yhteisö, jossa kokemukset vaihtuvat! Olen onnekas, kun tunnen teitä muita oikeassa elämässä tai täällä blogistaniassa! <3
Hylsyt ovat ikäviä, toiset ikävämpiä kuin toiset. Parista minulle on jäänyt ihan kiva mieli. Yhdestä masennuin hiukan, muista toivuin äkkiä, koska odotukseni eivät olleet suuria. Mukava kuulla muiden hylsyajatuksista - siitä ei tietenkään, jos joku on saanut hylsyn, mutta niidenkin jakamisesta saa vertaistukea täällä kirjoitusmaailmassa. :)
VastaaPoistaEnpä olekaan koskaan tullut ajatelleeksi hylsyä tuossa toisessa merkityksessä!
B. N. minä taas olen aina ajatellut hylsyn tällaisena fyysisenä kapineena! :-D
PoistaMinustakin on arvokasta, että kokemuksia jaetaan. Se on kaiken a ja o, etenkin näissä ei kaikkein mukavimmissa kokemuksissa. Täällä blogistaniassa on tosin oma jännityksensä "avautua". ;-)
Ei näistä tosiaan kannata masentua, mutta en oikein tiedä, miten hylsysystä voi tulla kiva mieli? No, tietysti, jos kirjeessä on jokin selvä kannuste eteenpäin..?
Siis semmoisista on tullut kiva mieli, missä on annettu positiivista palautetta, mutta sitten on ollut se kuuluisa mutta. Niin silloin on tuntunut, että eihän se teksti tosiaan valmis ollut, mutta kiva, että sanoivat jotain silti! Mutta en silti pidä mutista. :)
PoistaMutat on tosiaan varsin ikäviä ilmestyessään... :-D On kuitenkin hieno juttu, että kannustusta on tippunut. Parempi pinenen, ansaitun kehun kera kun ei laisinkaan.
PoistaMinäkin olen saanut kerran hylsyn, josta tuli kiva mieli :D. Se oli älyttömän herttainen meili, joka tuli pääsiäissunnuntaina klo 21.30 (!) ja jossa sanottiin, että novellini eivät sovi heidän kustantamoonsa, mutta että he kyllä silti innostuivat niistä ja että ihan varmasti joku muu ne nappaa. Se oli kiva hylsy. Hirveän herttainen ja kivasti kirjoitettu ja rohkaiseva. Se sai hymyilemään, eikä hylsy haitannut yhtään :). Joten kyllä hylsytkin joskus voivat olla kivoja ;).
Poista"Palava hylsy keventää jo ennestään raskaita laukauksia"
VastaaPoistaHmm, ehkä tuossa piilee totuuden siemen. Eipä muuta kuin hylsyrovio pystyyn ja hylsyt liekkeihin. Ehken kuitenkaan vielä niitä polta, muutamassa oli pari kannustavaa lauseenpartta mukana.
Mutta ei sille mitään voi, että aina se hieman kirpaisee, pahimmillaan lamauttaa hetkeksi.
Hyvä, että sinä jatkat kirjoittamista Paula!
Minäkään en kyllä hylsyjäni polta vaan arkistoin ne visusti talteen. Arkistossa ne muuttuvat, kuten Marissa kirjoittaa, osaksi prosessia. Ne kuuluvat asiaan, ja niitä voi myöhemmin lämmöllä lueskella.
PoistaAivan ihana kirjoitus! Kekseliäs ja kiinnostavalla, hienolla tavalla pohdittu ja kuvattu (käsi)kirjoittajille niin tuttua ja puuduttavaa aihetta! Onneksi kaikki hylsyt tuntuvat erilaiselta, (tai olen huomannut näin olevan ainakin omalla kohdallani). Sain kässäristäni vuonna 2011 muutamia hylsyjä, mutta vain yksi niistä todella kirpaisi, tuntui ja lamautti. Muut olivat helpommin ohitettavissa. On jotenkin lohdullista myös ajatella, ettei hylsy ole aina hylkäys, vaan erottamaton osa kirjoittajan elämää, (tai ainakin suurimman osan kirjoittajista).
VastaaPoistaKiitos, Marissa M.! :-)
PoistaVarmasti jokainen hylsy on erilainen. Se saapuu aina eri hetkeen ja mielentilaan. Tuo lohduttava ajatus on hankala hyväksyä, mutta ilman muuta se täytyy kääräistä kainaloon kuin läheinen ystävä. Kirjoittaminen on matka.
Kyllä hylsyt kannattaa säilyttää huolella. Niitä on varmaan hauska muistella joidenkin kanssa sitten Finlandiapalkintojuhlissa. Heh.
VastaaPoistaJoo, kyllä, siinä vaiheessa viimeistään voi kiittää kaikkia täydestä sydämestä.
PoistaUrpot! :P
VastaaPoistat. Mari Johanna täältä:
http://www.lily.fi/palsta/liuska-paivassa
Ja Turpot! :-D
PoistaMuistaakseni Päätalollakaan ei heti ensimmäinen kustantamo natsannut mutta julkaisu Gummeruksella onnistui, eli tsemppiä :)
VastaaPoistaNiinhän se oli, että Päätalo-parkakin joutui kamppailemaan ja menettämään lähes uskonsakin moneen otteeseen, ja näitä vastaavia tarinoita riittää... Niistä voi hakea lohtua ja esimerkkiä. Uskon että kovalla työllä saa tulosta aikaan tässäkin asiassa.
PoistaIlman muuta kirjoittamista pitää jatkaa... kuka sen kissan hännän nostaa...
VastaaPoista... ellei kisu itse. Niinpä!
PoistaKiitos Tiksu!
Kiva kirjoitus, vaikka en itse kirjoitakaan :) Toivottavasti kässärisi saa siivet alleen ja saat mukavampaa postia kuin hylsy ;)
VastaaPoistaKiitos, Villis! Minäkin toivon, että saan köllöttää kehusateessa ja hehkutuksessa... :-D mutta uskon, ettei se tule itsestään, joten töitä tehdään!
PoistaHYlsyt ovat myös minulle tuttuja!:)
VastaaPoistaIkävä kuulla, AIli-mummo, mutta mehän osaamme onneksi asettaa ne niille kuuluviin kultaisiin kehyksiin, eikö? ;-)
PoistaHesarissa oli joitakin kuukausia sitten kirjoitus, jossa joidenkin kustantamojen kustannustoimittajat kertoivat, minkälainen käsikirjoitus menee seulan läpi. Se oli aika kiinnostavaa, vaikkakin ympäripyöreää: haettiin omaäänistä, kiinnostavaa aihetta jne. Uskon, että kaiken alla erityisesti myyvyydellä on suuri merkitys. Kustantamo miettii, saako se rahat sijoituksestaan takaisin.
Ainakin minä olen saanut palautetta hylsyn mukana, erästä tietokirja-aihetta tarjotessani, että "kirjan kustantaminen ei olisi pienen yleisön takia taloudellisesti kannattavaa". Siis vaikka pitivät kiinnostavana.
VastaaPoistaEräs tuttuni on hyljännyt kustantamot kokonaan, hylsyjen takia, ja satsannut omakustanteisiin.
t. Mari Johanna
http://www.lily.fi/palsta/liuska-paivassa
Mari Johanna, on hyvä kuulla, että epäkaupallisuudesta annetaan rehellisesti palaute. Se on reilua.
PoistaOmakustanne on varsin hyvä tapa julkaista! Jonkin verran omakustanteelle saa julkisuutta, jos osallistuu sillä Möllärimestari-kisaan. Möllärimestari voisi kyllä vielä enemmänkin rummuttaa palkittuja, jotka ovat laatutavaraa.
Mulle omakustanne ei ole vaihtoehto. Julkaiseminen ei ole niin tärkeä asia, vaikka se yksi tavoite toki onkin. Jos joskus kirjoitan sukuni kroniikan, silloin se menee omakustanteisiin kansiin. Nämä muut sen sijaan lähtevät, jos ovat lähteäkseen. Omakustanteen kanssa samoilla viivoilla voitaneen pitää joitakin pikkukustantamoita, joista puuttuu mm. kustannutoimittajan työ.
Omasta ajattelustani huolimatta arvostan kovasti niitä, jotka omakustanteita tekevät. Siinä on iso työ, ja usko saa olla kyllä tätä muuta kirjoitususkoa vielä vahvempi.
"Miksi edes lähetin tekstin eteenpäin? Olisiko sittenkin pitänyt muokata vielä 47 kertaa ennen lähettämistä?
VastaaPoistaToisaalta kuitenkin myös puolustus nostaa urheasti päätään: Buah, näettekö, minkä hiomattoman timantin heitätte käsistänne? "
Juuri tämä. Ei ehkä kuitenkaan tarpeeksi imua ja potkua kirjaksi.
Miksi oikein lähetin juuri sen version, miksi en odottanut vielä puolta vuotta? Miksi ne eivät tajua, miten hyvä se on?
Eipä tuossa, seuraava ei ole ainakaan huonompi. Opettaapahan. Parikin kommentoijaa grafomaniassa sanoi, ettei ole koskaan saanut hylsyä. Onneksi on niitäkin, joille se ei ole yhtä itsestään suoraa.
Onnea ja menestystä vaan niille, jotka eivät ole koskaan hylsyä saaneet. Grafomanian kommenteista ehkä päällimmäisenä kuitenkin jää minulle käteen Terhi Rannelan sanat, että hylsyt ovat osa kirjoittajakoulua, ja Siri Kolun toteamus siitä, että hylsystä saa jopa olla kiitollinen. Saan vielä tehdä tälle jotakin :-D.
PoistaSaattaa olla, että etenkin viimeisessä ajatuksessa on jotakin masokistista, mutta omalla kohdallani tämä pitää mahdottoman hyvin paikkansa. Käsikseni on hiomaton timantti <3.
Paula, sinä ja Rooibos olette kyllä oikeasti lahjakkaita, kun osaatte kirjoittaa hylsyistäkin kiinnostavia, hauskoja ja inspiroivia tekstejä! Oot selvästikin oikeaalla asenteella liikkeellä, ei muuta kuin sitä timanttia hiomaan <3
VastaaPoistaKiitos, Maria <3! Tässähän tätä kehusadetta tulee ;-)...
VastaaPoistaHih, kiitos Maria minunkin puolestani :). Ja Paulalle edelleen tsemppiä. Kai ne hylsyt ovat askelmia, joita pitkin on pakko kävellä, että pääsee portaita eteenpäin... Joskus tosin tekisi mieli harpata pari askelmaa kerralla ja suoraan hylsyn yli ;).
PoistaTsemppiä, suurin osa kirjailijoista kuitenkin on joutunut kahlaamaan myös hylsysateen läpi, mutta sitten eräänä päivänä...! Sitkeyttä ja piinkovaa uskoa itseen ja omaan kirjoittamiseen tämä vaatii, mutta niitähän sinulla on, vai mitä? :)
VastaaPoistaUskoa kyllä ja sitkeyttä löytyy. Sitten pitäisi olla vielä superliimaa ja ikkunaton ja oveton huone ilman mitään virikkeitä. :-D
PoistaOikeastaan olen saanut hyvän potkun tästä eteenpäin!
Uskoa tarvitaan eikä epätoivoon kannata vaipua! :) Tämä tekstisi oli minulle erityisen ajankohtainen, sillä pari viikkoa sitten sain elämäni ensimmäisen hylsyn elämäni ensimmäiselle käsikirjoitukselle, jonka elämäni ensimmäistä kertaa lähetin kustantajalle. Hyvin alkuvaiheessa siis olen itse tämän kanssa... Mutta elämässä tulee hylsyjä sieltä sun täältä, eikä niille mitään voi. Sen sille pystyy paljonkin, miten niihin itse asennoituu. Minulle kirjoittaminen on intohimoa, terapiaa, unelmaani, ajanvietettä ja osa elämäni suolaa... Sen suhteen vaikka tulisi miten monta hylsyä, en kirjoittamista lopeta niin kauan kuin henki minussa pihisee. Voinpa sitten kirjoittaa vaikka hylsykokoelmastani jonkin saivartelun jos toisenkin... :) Toivotan onnea käsikirjoituksesi kanssa ja toivottavasti ne "luupäät" jossain kustantamossa ymmärtää arvostaa tekstiäsi! :)
VastaaPoistaKiitos kommentistasi, Jästipää! Mehän olemme ihan samassa vaiheessa :-)! Antaa hylsyjen tipahdella.
PoistaKuten kirjoitit, kirjoittamisella on isoin merkitys itselle. Hylsyillä ei ole silloin niin suurta merkitystä, kun motivaatio löytyy jostakin muualta. En vähättele hylsyjen aiheuttamaa pahaa mieltä, sillä kyllähän ne saattavat kipeästikin kirpaista, mutta ne ovat silti ihan eri ulottuvuudessa kuin itse kirjoittaminen. Tämän varmaan tunnistavat kaikki kirjoittavat ihmiset. Moni kirjoittaa vaikkei toivo koskaan julkaisevansakaan. Niinhän se minullakin alun perin lähti.... ja lopuksi karkasi vähän käsistä ;-)...
Tsemppiä siis roppakaupalla sinnekin päin!
Tsemppiä! Vaikka hyvällä asenteella näytät ottaneen hylsyn vastaan, voin vain kuvitella, ettei se ole helppoa. Koskaan, uskoisin. Hiomista, kärsivällisyyttä ja lannistumatonta henkeä!
VastaaPoistaKiitos, Lila! :)
VastaaPoista