Freddie Mercury. Elämäkerta

Laura Jackson: Freddie Mercury. Elämäkerta. (Freddie Mercury - The Biography. 2011. Suom. Juuso Arvassalo.) Minerva. 2012. (271 sivua.)


Britannian suosituin bändi Queen joutui lopettamaan loistokkaan uransa, kun ryhmän keulahahmo Freddie Mercury kuoli AIDS:iin loppuvuonna 1991. Kaksikymmentä vuotta koossa pysynyt yhtye on moneen kertaan palkittu ja ylistetty rock-musiikin yhdeksi merkittävimmistä vaikuttajista ja uranuurtajista. Queen onkin kaikkein menestynein brittibändi. Suosio ylittää muun muassa Beatlesin menestysluvut ja on miltei vertaansa vailla koko musiikkimaailmassa. Ei ole epäselvää, että uskaliaan solistin rooli nosti muutenkin lahjakkaan bändin suosion korkeimmalle huipulle.

Millainen mies oli Freddie Mercury? Sitä yrittää selvittää Laura Jacksonin koostama Freddie Mercury -elämäkerta. Jackson on kuitenkin joutunut työssään koville: päähenkilö on jo kuollut, ja eläissään hän säästeli yksityisyyttään, eli kaksoiselämää ja antoi vain harkittuja haastatteluja. Jacksonin teos perustuukin pitkälti toisen käden tietoon Queenin kukkoilevasta solistista ja nojaa vahvasti koko Queenin historiaan. Tämä oli minulle jokseenkin pettymys, mutta kyllä kirjassa oli paljon kiinnostavaakin!

Freddie Mercury syntyi Farrokh Bulsara -nimisenä lapsena Sansibarin saarella 1946. Jackson kuvaa lapsuusaikaa lyhyesti, minkä jälkeen nuoruuskin vain kuitataan, kunnes päästään vähitellen vahvistuvaan rock-elämäntapaan 1970-luvulla. Musiikillista kehittymistä kuvataan kiintoisasti: Mercury ei ollut mikään luonnonlahjakkuus laulussa. Päinvastoin hänen ensimmäiset keikkansa olivat aikalaisten kertomana pelkästään ikävää kuultavaa. Vähitellen kuitenkin taito karttui, ja luontaisa karisma takasi sen, että Queenista tuli viimein Bohemian Rhapsody -kappaleen siivin supersuosittu ilmiö.

Freddie Mercury oli lavalla ja juhlissa itsevarma, omintakeinen ja julkea sekä musiikintekijänä periksiantamaton. Sisimmässään hän kuitenkin tunsi epävarmuutta. Freddie ei koskaan paljastanut seksuaalista suuntautuneisuuttaan julkisesti, vaikka metsästi rakastajia homoklubeilta hyvin suoraviivaisesti. Päinvastoin hän nautti roolistaan olemalla hyvännäköisenä miehenä sekä naisten että miesten seksisymboli. Lukuisat irtosuhteet vakipartnerien ohella kertovat siitä, miten hankala hänen oli luottaa kenenkään pyyteettömään rakkauteen:

"Rakkaus on minulle kuin venäläistä rulettia", hän vaikeroi. "Kukaan ei rakasta todellista minääni. Kaikki rakastavat vain mainettani ja tähteyttäni." (s. 159)

Tämä oli kuitenkin vain puoleksi totta. Freddie Mercurylla oli nimittäin rakas vanha heila, Mary Austin, jonka kanssa hän asui yhdessä Queenin alkuaikoina ja joka myöhemmin työskenteli Queenille ja peri Freddien omaisuudesta valtaosan tämän kuoltua. Freddien ja Maryn kiinteä suhde loppui jo varhain, mutta heidän ystävyytensä säilyi loppuun saakka. Rakastajia Freddiellä riitti, mutta todellisia ystäviä oli vähässä.

Queenin ja Freddie Mercuryn loistelias elämä oli värikästä, kuten kuvitella saattaa. Toisaalta se sisälsi rankkaa ja kurinalaista työtä biisejä tehtaillen ja keikkakiertueilla riutuen, toisaalta taas se oli silmiinpistävää luksuselämää. Jatkuvasti tehtiin myös jotakin suurta ja historiallista: siihen saakka maailman suurin musiikkitapahtuma Rock in Rio, kiertueet itäblokissa ja huonomaineisessa apartheid-Etelä-Afrikassa sekä Live Aid -konsertti, jonka Queen otti ehdottomasti omakseen.

Kun homoyhteisöissä AIDS alkoi niittää satoaan 80-luvulla, Freddiekin pysähtyi. Moni hänen ystävistään sairastui ja kuoli. Hän oli harrastanut lukemattomia suojaamattomia irtosuhteita aikana, jolloin HI-virus vasta hiipi huoleksemme. Mercury sai tietää, että hän on saanut tartunnan, ja elämä muuttui. Yhtäkkiä pienet asiat alkoivat saada merkitystä. Nuorempana hän oli sanonut haastattelussa, ettei piittaa siitä, jos ei eläisi vanhaksi. Kun kuolema heilautti viittaansa, pitkä elämä näyttikin yhtäkkiä arvokkaalta!

Freddie Mercuryn elämäkerta on oivallinen teos kaikille Queen- ja Freddie Mercury -faneille. Se on myös loistava teos näyttämään sen, miten pitkäjänteinen työ ja usko omaan tapaan tehdä asioita tuottaa tulosta. Se on kertomus suosion huipulta, yksinäisyydestä ja palvottuna elämisestä. Se on kirja rock-elämäntavasta ja sen jälkeen jättämästä katkeruudesta. Freddie Mercury -elämäkerta on kirja neroudesta. Kuitenkaan aitoa ja oikeaa Freddie Mercurya ei kirjan sivuilta löydä. Kirja kokoaa sen, mitä jo muutenkin jo tiedämme Freddiestä hänen julkisuuskuvansa kautta. Siitä huolimatta kokonaisuus on kiintoisa.

Tähtiä: 3/5.

Katsokaa, myös Amma luki Freddien elämäkerran hiljattain!

Tämä Freddie Mercury -kirja on minulle puutteistaan huolimatta tärkeä opus. Joku saattaa muistaa, että Queen on voimabändini.

Mustat morsiamet

Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet. Otava. 1998. (288 sivua.)

Mustat morsiamet seuraa nuoren Annan elämää 20- ja 30-lukujen Suomessa, lähinnä Kuopiossa. Teoksen vahvuus on historian kirjoittamisessa henkilösidonnaiseksi, ja erityisesti se kuvittaa naisten arkea vuoden 1918 kansaa repineiden tapahtumien jälkeen.

Kähkösen teoksessa on monta muutakin hyvettä. Se on psykologisesti erittäin kiinnostava: millä tavalla piiaksi lähtenyt nuori nainen rakentaa identiteettinsä, miten hän kolhujen kautta vähitellen joutuu vahvistumaan elämässään ja valinnoissaan. Myös raskauden, äitiyden ja lasten kuvaus on ristiriitaisena huikeaa. Anna voi yhtä aikaa rakastaa lapsiaan ja suunnitella hankkiutuvansa niistä eroon.

Plussaa saa myös teoksen kieli. Savon murre on mieheni suvun kautta minulle tuttua, ja savonkieliset repliikit tuntuivat niin eläviltä, että hetken ajan suorastaan elin Kuopion kaduilla Annan kanssa. Murteen lukemiseen liittyy kuitenkin aina myös vaikeus: murre on ensisijaisesti puhuttua kieltä. Tässä teoksessa savo kuitenkin toimii aivan mainiosti, ja Mustat morsiamet saa kielestä yhden ehdottoman tärkeän siipisulkansa!

Vaikka Mustat morsiamet käynnistyi minulle varsin hitaasti ja ehdin melkein jo lannistua lukemiseen, se yhtäkkiä tempaisi mukaansa ja piti sen jälkeen pintansa loppuun asti. Teoksen luettuani ymmärrän suomalaisten historiaa taas vähän paremmin, ja pystyn selittämään omassakin suvussa olleita rosoja itselleni selkeämmin. Onko suomalaisten historia puhumattomuuden historiaa? Kirjallisuus osoittaa taas jälleen kerran valtaansa murtamalla vaikenemisen muuria.

Mustat morsiamet kuuluu Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjaan, joka nyt tietysti pitää minunkin ottaa vähitellen lukuun kokonaisuudessaan. Enhän enää voi jättää omien isovanhempieni ikäluokkaa olevaa Annaa yksin:

Sodan jälkeen. Tyyntyneenä Anna nukahti aarteittensa keskeen, tietämättä lanttutalvesta joka oli vielä kaukana edessä, tietämättä mottitalkoista joissa löisi itseään kirveellä käteen, tietämättä välirauhan kesästä, jolloin pääsisi tanssimaan katkerana jyskäävää tangoa pölkkyparien joukkoon, ilman miestään, joka makaisi sanattomana hämärässä huoneessa.

Tietämättä mitään tulevasta Anna nukkui aamuyön valoon. Eihän ollut muutakaan vaihtoehtoa. Jaksaakseen alistua taas uuteen päivään hänen täytyi levätä.

Tähtiä: 4/5

Mustat morsiamet on palkittu aikoinaan Savonia-palkinnolla. Sen ovat lukeneet ainakin myös Morre ja Amma. Osallistun tällä myös Morren Kuusi kovaa kotimaista -haasteeseen, ja tämä on haasteen neljäs kirjani.

Tonttulapset ja ketuilla ratsastavat vieraat

Meri Savonen: Tonttulapset ja ketuilla ratsastavat vieraat. Kuvittanut Sirja Iisakka. Saarni-kirjat. 2011. (169 sivua.)

Saunatontut ratsastavat joulutonttujen luokse Korvatunturille avunpyyntöä esittämään: puusaunat, saunatonttujen kodit, ovat vaarassa. Alkaa kunnostustyöt, joihin tonttulapset Tiitu, Timi, Verne ja Tuiskukin tempautuvat vahingossa mukaan. Huonokuuloisen saunatonttu Justus Tunturikäpälän saunasta loihditaan viihtyisä rentoutumispaikka, jossa arjen murheet unohtuvat - viimeistään tonttujen neuvokkaiden temppujen avulla.

Tonttulapset ja ketuilla ratsastavat vieraat on tarina ystävyydestä ja rohkeudesta. Se ottaa kantaa luonnonmukaisuuden ja kiireettömyyden puolesta. Yhteistyö kantaa hedelmää, ja omaan tekemiseen uskominen vie pitkälle. Hidastaminen saa aikaan muutoksen.

Luimme pienten poikieni kanssa tämän iltasatuna luku kerrallaan. Olin aluksi ennakkoluuloinen, ja epäröin, jaksavatko pojat kiinnostua saunojen pelastustöistä ja tonttujen seikkailuista enää kesän kynnyksellä. Parempaa aikaa tämän kirjan lukemiselle ei oikeastaan olisi ollutkaan, sillä Tonttulapset ja ketuilla ratsastavat vieraat ajoittuu tapahtumiltaan juuri kevääseen. Tämä voisi tapahtua juuri nyt.

Entä miten naperot innostuivat taistelusta puusaunojen puolesta? Ennakkoluulot saivat sapiskaa, sillä jokaisen luvun jälkeen tarinan toivottiin vielä jatkuvan, ja kun satu loppui, esikoinen toivoi heti kuulevasnsa jo seuraavan tonttulasten seikkailun! Kirjailija Meri Savonen on sopivalla tavalla punonut tarinaansa jännitystä ja seikkailua, niin että lapsen on yllättävän helppo tempautua tarinaan mukaan: porot lentävät, saunojen alla kulkee tonttujen käytäviä, jotka päätyvät salaisiin sisäänkäynteihin ja aina pitää olla varuillaan ihmisen varalta. Muutamaan kertaan itsekseni mietin, kuinka paljon tässä menee suomalaista tonttuperinnettä uusiksi, mutta saduissahan kaikki pitääkin olla mahdollista! Tarina poukkoilee oikein mukavasti, väliin hilpeästikin, ja kieli on värikästä ja sujuvaa.

Kuvituksen olisi voinut toivoa olevan runsaampi. Kirjassa on Sirja Iisakan mustavalkokuvia vain harvakseltaan. Tämä oli ainut asia, mitä lapsetkin kirjaan toivoivat lisää. Onko äiti kuvia -kysymys kuului kuuntelijoiden suunnasta tuon tuosta.

Tonttulapset ja ketuilla ratsastavat vieraat on virkistävä - keväinen - tonttuseikkailu! Tämä sopi meidän lukemistoon erittäin hyvin, ja viihdyimme Tiitun, Timin, Vernen ja Tuiskun mukana seikkailun käänteissä. Voin kuvitella kirjan passaavan upeasti myös niiden lasten käsiin, jotka jaksavat jo itse lukea runsassivuisen sadun. Kirja on sarjan toinen osa. Ensimmäisessä osassa pelastetaan lasten usko joulupukkiin, ja kirjasta voi lukea lisää ainakin Lastenkirjahyllystä.

3 x 11 x 4

Tämä haaste on oikeastaan 3 x 11 -haaste, sillä minut on haastettu kaksi kertaa vastaamaan 11 kysymykseen ja sen lisäksi minun tulee keksiä 11 kysymystä joillekin muille. Selvä. Kiitokset kysymyksistä, Valkoinen Kirahvi ja Anna Elina!

Valkoinen Kirahvi asetteli kysymyksensä minulle näin:

1. Mikä on sinun paikkasi?
Minulla ei ole omaa paikkaa. Olen sielultani kulkija, enkä suostu kankeaan muottiin.

2. Jos et bloggaisi, mitä ja miten lukisit?
Lukisin varmaan ihan samalla tavalla kuin nytkin, mutta todennäköisesti hurjan paljon kaavamaisemmin. Blogit antavat hyviä vinkkejä lukulistalle.

3. Missä olet 10 vuoden kuluttua?
Tämä on sellainen kysymys, johon minun on ollut aina vaikea vastata. Toivon, että kymmenen vuoden kuluttua olen kulkenut pitkästi eteenpäin.

4. Jos olisit kirja, mikä kirja olisit?
Olisin joko nuortenkirja, tietokirja tai oma-apu-kirja.

5. Mikä maa tai paikka vetää sinua puoleensa yhä uudestaan?
Pariisilla on vahva kutsu.

6. Kesällä kerran:
Karkasin ikkunasta yöuinnille.

7. Sinulle tärkein lastenkirja?
Näitä on monia, mutta valitsen tähän Kirsi Kunnaan Tiitiäisen satupuun.

8. Jos nyt saisitkin aloittaa kaiken alusta...
Olisin uskollinen kutsumukselleni enkä lähtisi alittamaan rimaa ja haahuilemaan ympäriinsä muka-elämään.

9. Tilanne, joka sai sinut viimeksi nauramaan?
Kun minulta tänään töissä kysyttiin, olenko koskaan lukenut Kafkaa.

10. Kirja, joka sai sinut viimeksi ajattelemaan elämääsi?
Jokainen kirja saa minut ajattelemaan omaa elämääni. Nyt minulla on kesken Sirpa Kähkösen Mustat morsiamet, joten sanon sen.

11. Mitä et koskaan ole sanonut ja sanoisit tässä ja nyt?
.Tähän kysymykseen en vastaa. ;-D

Anna Elina kyseli minulta seuraavaa:

1. Millaisia muistoja sinulla on elämäsi ensimmäiseltä kirjastokäynniltä?
En voi millään muistaa ensimmäistä kertaa, mutta muistan ensimmäisiä. Etsin lastenosastolta pienten lasten kuvakirjoja. Kirjat olivat neliön mallisissa hyllylokeroissa niin, että jo silloin yletin niihin hyvin. Kirjastossa oli aina kivoja maalauksia lasissa. Kirjastotäti oli aika tuima, mutta mukava. Eräpäivä laitettiin ylös käsin korttiin, joka pujautettiin kirjan takakannen sisäpuolella olevaan taskuun.

2. Muistatko milloin opit lukemaan ja mitä tuolloin luit?
En muista mitä luin, enkä edes tarkkaan, milloin opin, mutta kuitenkin jo ennen kouluikää. Muistan hyvin elävästi kuitenkin sen järisyttävän tunteen, kun yhtäkkiä kirjainjonot saivat merkityksen! 

3. Missä sijaitsee unelmiesi kesämökki: meren, järven, joen vai lammen rannalla? Vai tarvitaanko vesistöä ollenkaan?

En unelmoi kesämökistä. Miellän kuitenkin mökin sellaiseksi, että se sijaitsee veden äärellä, mielellään järven rannassa.

4. Minne matkustaisit kaikkein mieluiten juuri nyt?

Etelä-Eurooppaan. Varmaan juurikin Kreikkaan tai Kreikan saarille.

5. Eksoottisin tai erikoisin ruoka, jota olet maistanut tai syönyt?

Jaa-a. Olisiko poron savusydän? En tosin pidä sitä itse kovin eksoottisena. 

6. Osaatko sanoa, mitä koirarotua  muistutat?

En. En tunne koiria.  

7. Suosikkipuusi?

Mänty. Pidän mäntymetsistä. Minusta on rauhoittavaa nojata vankkaan mäntyyn. Mänty on kaiken lisäksi hyvin kaunis puu.

 

8. Mitä puutarha sinulle merkitsee?
Kasvua, aitoutta, rauhaa, valoa. 

9. Oletko käynyt navetassa?

Tottahan toki!

10. Mikä on parasta kesässä?
Se, että pärjää vähillä vaatteilla ja puoli elämää voi kuluttaa ulkosalla erilaisissa tapahtumissa ja vain rentoillen.

11. Mitä haluaisit kysyä minulta?
Mitä kirjastotyössä rakastat, ja mitä taas voisit työssäsi jättää kokonaan toisille?

Seuraavat 11 kysymystä haluan kysyä neljältä ihanalta bloggarilta Satakieleltä, Hannalta, Ideanukselta ja Hannelelta, joita ei pikaisen tutkimuskurkistelun perusteella ole vielä haastettu:

1. Minkälainen suhde sinulla on omaan (oikeaan) nimeesi?
2. Miten hemmottelet itseäsi?
3. Minkä elokuvavinkin antaisit sateiseen kevätiltaan?
4. Hauska lapsuusmuistosi?
5. Mitä uutta olet tehnyt tai kokeillut tämän kevään aikana? Ellet mitään, miksi?
6. Milloin olet ärsyttävimmilläsi?
7. Milloin olet parhaimmillasi?
8. Mikä on vuodenaikasi ja miksi?
9. Mikä saa sinut innostumaan?
10. Mitä luonto sinulle merkitsee?
11. Mitä ystävissäsi arvostat?

Kuvat: freedigitalphotos.net

Kirjallisia paikkoja: Kallioniemi, Jokijärvi, Taivalkoski

Kallioniemi Taivalkosken Jokijärven kylässä on Kalle Päätalon lapsuudenkoti, kirjailijan tuotannon lukijoiden pyhiinvaelluskohde. Nimen kotipaikalle antavat pihan kalliopaljastumat. Itse sain ilon käydä Kallioniemessä toukokuun alussa, mutta minun matkani ei ollut varsinainen pyhiinvaellus.

Sen sijaan tein retken kirjoittajaporukkani kanssa, kun kunnioitimme Kalle Päätalon testamenttia meille kaikille: kirjoittajakoulutusta Taivalkosken Päätalo-instituutissa.

Näkymä meijerikamarin pirtin ikkunasta järvelle.

Päätaloa lukeneet tietävät Kallioniemestä enemmän kuin minä. He tuntevat sen läpikotaisin, sillä muun muassa siitä Kalle Päätalo on teoksissaan vuolaasti kertonut. Kirjat paljastavat Kallioniemen sijainnin niin tarkoin, että ennen paikan muuttumista museoksi sivulliset kävivät kurkkimassa talon ja saunan ikkunoista sisään suosikkikirjojensa tapahtumapaikkoihin tutustuakseen, vaikka sauna oli lämmin ja kylpijät sisällä!

Sauna, jonka intimiteetin säilyttävistä ikkunoista turistit
pystyvät kuitenkin kurkkaamaan sisään saakka.
Riitu-äiti käytti tätä saunaa kuppaustoimintansa tukikohtana.

Museoksi Kallioniemi avattiin 1991. Alun perin Kalle Päätalon Herman-isä oli uittanut meijerikamarin paikalle vuonna 1922. Talossa oli aluksi vain pieni pirtti ja kööki.

Kööki. Kokkaisitko sinä tässä päivittäiset ruoat kymmenelle hengelle?

Pirtissä on nähtävillä uuni, jonka rakennustyötä Kalle kirjoissaan hersyvästi kuvaa. Muurari Antti Lohilahti oli niin puhelias mies, että Kallen isä risti tämän satusedäksi.

Pirtissä ja köökissä asui yhdeksänhenkinen perhe liki kymmenen vuotta, minkä jälkeen meijerikamarin kupeeseen rakennettiin laajennuksena isompi pirtti, joka tarjosi yöpaikan usealle uittomiehellekin.

Kangaspuut.

Vanha puoli jätettiin tällöin kesäkäyttöön. Kallioniemessä on nähtävillä Päätalon perheen esineistöä, ja koko museo on upea kohde suomalaisesta arjen historiasta kiinnostuneille.

Onko tämä kehto keinutellut Kalleakin?

Kallioniemestä Kalle on ponnistanut pitkälle. 45 kirjoitettua teosta ja yli 3,5 miljoonaa myytyä kappaletta. Se vetää hiljaiseksi. Hyvä on Kallen ollut täällä sitkeytensä juurruttaa.

Arkisia esineitä: survin, puulusikka, kauha, sokerisakset ja keritsimet.
Vasemmanpuoleisinta en osaa nimetä.

Kalle oli koko ikänsä ahkera lukija. Jo Kallioniemessä hän luki Jokikylän pikkukirjaston loppuun - piilossa isältään, joka arvosti enempi rehellistä ruumiillista työtä.

Vyyhtipuu.

Kallioniemi on toiminut myös Päätalo-elokuvien kuvauspaikkana. Näkymiä isomman pirtin puolelta:

Voi, kun näitä olisi saanut maistaa tuoreeltaan!

Kolmetoistavuotiaana Kalle Päätalo lähti metsätöihin. Lienee sanomattakin selvää, ettei Kalle lapsuuttaan ilman työntekoa siihenkään saakka viettänyt. Kalle oli vanhempiensa vanhin elossa oleva lapsi.

Sivustavedettävä monitoimihuonekalu. Elintärkeä esine
suomalaiselle suurelle ikäluokalle!

Kalle Päätalo on todennut, että kun muistojen lukot avautuvat, niitä ei saa enää kiinni millään. Kalle on kirjoittanut oman elämänsä lävitse repliikki repliikiltä. Tuotannossa on suomalainen menneisyys kirjoitettu auki.

Tämä kaunotar toimii takuulla vieläkin!

On myös sanottu, että Kalle Päätalo on tehnyt tuotannossaan ripin, joka häneltä jäi lestadiolaisseuroissa tekemättä. Minä uskon, että rippi tai ei, Päätalo on kirjoittanut maaseudulta kotoisin olevan koko sukupolvensa tarinan. Mikä muu suosion selittää?

Kallen ja perheen avara "kylpyhuone".

"Jos olisin antanut esteille ja hankaluuksille periksi, niin kirjailijaurani olisi voinut jättää kesken jo monta kertaa, mutta jollakin tavalla olen sitkaasti lannistumaton ja olen aina lopulta kuitenkin uskonut itseeni - ihan jääräpäisestikin. Ja se on kannattanut", toteaa Kalle Päätalo. Siinäpä oppi meille jokaiselle.

Separaattori.

Leivontavälineistöä.

Minulle Kallioniemi on erityisesti kirjailijakoti. Vierailun aikana saatoin kuvitella Kallen istumaan järven rantaan tai kantamaan puita saunalle. Kiinnostava yksityiskohta on pirtin seinällä riippuva Kallen reppu:

Mahtuisiko sinulle tärkeät tavarat tähän?

Repussa Kallella oli mukanaan kaikki maallinen omaisuus, kun hän kotiutui sodasta 1944 Tampereelle: äidin kutomia villasukkia ja vanttuita sekä pieni takki, raanuja nukkumiseen sekä neljä nimettyä kirjaa sekä 2 - 3 nimeämätöntä. Nimettyjen joukossa tietysti Mika Waltarin Aiotko kirjailijaksi, jota Kalle kantoi mukanaan missä tahansa: uittotyömailla, riiuulla ja sodassa. Kirja on muuten nähtävillä Taivalkoskella Päätalo-keskuksessa kirkonkylän kupeessa, ja on ehdottomasti näkemisen arvoinen!

Kallioniemen uuden pirtin leveä näkymä pihalle ja järvenselälle.

Kalle Päätalo ei pistänyt elämäänsä suosion myötä koskaan risaiseksi vaan hän eli varsin kohtuullista elämää Tampereella elämänsä loppuun saakka. Hän kirjoitti kurinalaisesti 79-vuotiaaksi, jolloin sai päätökseen omaelämäkerrallisen Iijoki-sarjansa. Taivalkoskella hän kävi akheraan ja osallistui nimeään kantaville kulttuuripäiville mielellään. Ensi kesänä Päätalo-viikko pidetään 2. - 8.7.2012.

Järvenselkää kaihoisasti tähyää Kallioniemessä myös uittomies,
taiteilija Veikko Haukkavaaran "Uneutettu vonkamies".

Kallioniemi on tunnelmallinen paikka! Parastaan se antaa varmasti lämpimänä kesäpäivänä, kun lempeä tuuli puhaltaa järveltä. Silloin kirjoittaja voisi ehdottomasti kaivaa kupeestaan kirjoittamisvälineet ja istua vaikka rantakivelle ja pistää ylös tunnelmiaan ja vaikutelmiaan.

Jälleennäkemisiin

Mikä kirjallinen paikka?
Viiden pisteen vihje: Sen nimi on Kallioniemi.
Vastaus paljastuu seuraavassa blogitekstissäni
viikon kuluessa!

Taivalkoski ja Päätalo-instituutti ovat pitäneet minua hyvin.

Sunnuntaina päättyi yksivuotinen luovan kirjoittamisen kurssi, ja mieli on ilman muuta haikea ja olo jopa avuton. Miten nyt kirjoittamisieni kanssa kuljen eteenpäin? Syksystä kevääseen on ollut miellyttävä ristiä kädet niskan taa ja tuudittautua Taija Tuomisen ohjauksen riippumattoon.

Ok, ei se ihan niin helppoa ja lokoisaa ole ollut!

Yksivuotinen luovan kirjoittamisen kurssi on ollut minulle ennen kaikkea romaanikäsikirjoitukseni oleellinen, jopa elintärkeä tukijalka yli talven tuiskujen. Kurssille on pitänyt kirjoittaa! Käsis on siksi edennyt yhtä varmasti kuin uusi kurssiviikonloppu on aina seurannut toistaan. Nyt seuraavaa ei enää tulekaan.

Tyhjyys?

Ei sentään! Mukaan olen saanut huikeat eväät käsiksen viimeistelyyn. (Huomaatteko, en kirjoita enää käsistä isolla koolla? Asiasta on tullut vuoden aikana siedettävämpi, vaikka sen merkitys ei ole hävinnyt minnekään.) Kolmeen otteeseen olen luetuttanut paitsi Taijalla myös kurssikavereillani tekstiäni ja saanut siitä tolkunlaisen palautteen ja kahmaloittain uskoa. Nyt minulla on kasassa aivan selkeät stepit siihen, miten teen käsikirjoituksesta niin valmiin, että uskallan kokeilla sen menestystä kustantamoissa:
1) stilisoin kielen yhdenmukaiseksi läpi käsikirjoituksen
2) kirjoitan ainakin yhden juonenkäänteen lisää, josta jo tiedän, miten sen teen
3) ankkuroin tarinan voimakkaammin sen tapahtumapaikoille
4) teen muita pikkutarkastuksia ja täsmennyksiä, kuvitan vähän kieltä ja teen kunnollisen lukujaon.

Sitten paketti on kutakuinkin kasassa ja se voi testata lisää koelukijoita!

Täyttymys?

Saija, Kotikadun Arwolanakin tunnettu,
tarjosi upeat puitteet  ja herkullisen ruoan kurssipäättäjäisillemme.

Tavallaan. Kuitenkin sunnuntaina jätin taakseni lukuvuoden aikana tutuksi ja läheiseksi muodostuneen viiteryhmäni ja heidän mielettömän upeat tekstinsä. Jos pärjään ilman kirjoittamistukea, kuinka jätän ihmiset taakseni? En mitenkään. Kannan kaikkia heitä mukana mielessäni, sydämessäni - jopa häivähdyksinä käsikirjoituksessani. Olemme sopineet alustavasti luokkakokouksesta kesälle. Ehkäpä siihen mennessä minun tekstini on viimeistelty. Hyvänä dead linena se toimisi ainakin!

Silti kaikkea koettua on nyt kova kaipuu. Jonkin loppu on kuitenkin kliseenkin mukaan aina uuden alku. Näin nytkin. Ponnistan tästä kohti uusia haasteita ja kirjallisia seikkailuja. Pari erittäin hyvää ideaa uudesta tekstistä jo elää pääni sisällä, ja siellä ne paisuvat ja muhivat niin kauan, kunnes kesä on kulunut.

Hyvästi jää, kotoisa Hotelli Herkko, kunnes jälleen tapaamme.

Blogini on ollut hämmentävän hiljainen viimeisen kuukauden ajan. Tämä johtuu siitä, että olen valmistautunut Päätalo-instituuttia varten, tehnyt puutarhatöitä ja säiden tultua suotuisiksi juossut jälleen. Nyt taitaa blogiote jonkin verran napakoitua. Tällä hetkellä täällä on myös ulkoasussa oraasta kertova väliaikaisilme, mutta uusi ja upea on jo valittu ja pian tulossa... Jo toinen, tavallista painavampi syy kurkistella pian tänne takaisin!

MOTTO: Aina, kun ei kirjoita, on aikaa pelätä, ettei osaa kirjoittaa tarpeeksi hyvin, on aikaa antaa itselleen lannistavaa palautetta ja unohtaa, miksi ylipäätään kirjoittaa.
(Sophy Burnhamia ja For Writers Only -teosta mukaellen Taivalkoskella 11. - 13.5.2012)

Jos minä saisin päättää...

Lämmin kiitos, Marke! Annoit minulle haasteen, jossa saan kertoa, mitä seuraisi, jos minä saisin päättää asioista.

Haaste kutkuttaa mielikuvitusta. Olen kuitenkin juuri nyt varsin painavat kengät jalassa ja siksi pysyn maan pinnalla enkä halua lähteä hallitsemaan tällä hetkellä koko maailmaa, joten tällaista minulla itselläni, omaan napaan tuijottajalla olisi,

JOS MINÄ SAISIN PÄÄTTÄÄ:

• vuorokaudessa olisi paljon enemmän tunteja
• kirjoittaisin ja lukisin (asiaa ja fiktiota) ja saisin siitä elantoni 
• käsikseni olisi menestys (pian Päätalo-instituutissa, kustantamoissa ja kaikkialla) ja vain alkusoittoa uralleni
• ehtisin lasteni kanssa kaikkiin kiinnostaviin kulttuuririentoihin missä päin maailmaa tahansa
• pystyisin viettämään mieheni kanssa kahdenkeskistä aikaa ainakin vuorokauden viikossa
• söisin kerran viikossa pitkää päivällistä muiden perheyhteisööni kuuluvien kanssa
• minulla olisi rauhallista aikaa myös rakkaille ystävilleni ja heillä aina samaan aikaan minulle
• pystyisin käyttämään aikaa myös yksinomaan itseeni niin paljon kuin kulloinkin tarvitsisin
• nukkuisin joka yö vähintään seitsemän tunnin keskeytymättömät unet (ja pärjäisin sillä koko pitkän vuorokauden ajan)
• osaisin panostaa vain olennaiseen ja luopua kaikesta turhasta
• olisin vain hyväntuulinen ja luottavaisesti harmoniassa itseni ja ympäristöni kanssa

Lähes kaikki on saavutettavissa. Vuorokauteen en saa lisätunteja, mutta ongelma hoituu, kun alan poimimaan kaikesta olennaisen. Vain minä voin muuttaa omaa elämääni, joten tuossapa minulle opastetta tuleville päiville, viikoille!

Maailmassa on paljon enemmän oikeasti parannettavaa, kuten vaikkapa ihmisen ja luonnon suhteessa, mutta nyt en jaksa miettiä niitä. Jos saisin päättää, voisin muuten olla myös vähän syvällisempi...

Nyt haluaisin kuulla, mitä Amma päättäisi, entä mitä päättäisi Jere, joka ei yleensä haasteita ota vastaan, mutta tämä onkin vähän erilainen juttu!

pixbox77 / www.freedigitalphotos.net