Syksyllä(kö se oli, kun) tulin siihen loppupäätelmään, että kirjoittamista minun on lopulta varsin hankala käsitellä blogissa. En tuntenut blogia tarpeeksi turvalliseksi paikaksi retostella omia kompastuskiviäni ja heikkouden häikäisemiä hetkiäni. En liioin ole halunnut hehkuttaa, jos joku on sattunut menemään hyvin. Näiden itsesäälikieriskelyjen ja tuuletusten paikan katson olevan siellä, jossa tiedetään, mistä minä puhun.
Nyt kuitekin on tullut aika kertoa kuulumiset (erityisesti Anonyymin pyynnöstä edellisessä postauksessani). Yhdenlainen kertomus siitä, millaisia vaiheita käsikseni on kokenut ennen tätä, löytyy huhtikuulta blogistani: Käsis a:sta ö:hön.
![]() |
| Kuva: Just2shutter / freedigitalphotos.net |
Hiljattain siis olen ainakin Jeren luona Words Like Turds -blogissa paljastanut, että käsis on lähtenyt kokeilemaan onneaan ja siipiään maailmalla ihan itsekseen. Olen siis lähettänyt tekstin suurimpiin kotimaisiin kustantamoihin toivoen, että jossakin siitä kiinnostuttaisiin. Sähköisesti se on liidellyt neljään taloon, kaksi paperipinoa on ollut postin kuljetettavana ja yksi odottaa vielä tarkkaa osoitetta. Vastaus on luvattu noin 6 kuukauden kuluessa lähetyksestä.
Vaikka kirjoitan lähinnä itseäni varten, julkaisemisesta on kasvanut yksi unelmistani. Käsikseni aihe on painava, minkä vuoksi toivoisin sille näkyvyyttä myös kirjallisuuden keinoin. Omakustanteen tekemistä en kuitenkaan edes harkitse. Se ei ole millään tapaa minua varten. Yhtä hyvin voin unohtaa kirjoituksen pöytälaatikkoon.
Olen muokannut käsistä kevään jälkeen ensin Päätalo-instituutin kirjoittajakurssin palautteen pohjalta tekstiä hioen ja lisää tarinaa ja henkilöitä kirjoittaen. Sen jälkeen tekstin on lukenut kaksi koelukijaa, joilta sain valtavasti kannustusta <3 sekä pari uutta ideaa, joita käytin itsevaltiaan tapaan hyväkseni omalla tavallani. Tuon jälkeen pohdin, muokkaisinko vielä, vai mitä tekisin. Tekstiähän voi aina muovata, kuvauksia voi täsmentää, kieltä voi hioa loputtomiin, tarinaa voi paisuttaa, takaumia lisätä tai toisaalta karsiakin pitää. Mutta joskus pitää osata myös ottaa askel taaksepäin ja antaa maailman näyttää, mitä sillä on tarjottavana.
Päätin siis ronskisti, että nyt käsis on siinä kuosissa, että se on valmis nähtäväksi. Itse olen valmis tekemään sen kanssa vielä töitä, sillä en ole kirjoittanut sitä lävitse 47 kertaa, kuten luin erään kirjailijan teokselleen tehneen. Minun kohdallani 47 kertaa olisi liioittelua. Tai miksi ei kerralla kirjoittaisi jo 50 kertaa samaa teosta kannesta kanteen? Tai mitäpä jos se timantti olikin hiottu parhaimmilleen jo "alkumetreillä", kuten 15. kerralla?
Saatekirjeeseen laitoin lyhyen kuvauksen käsikseni juonesta, tarkoituksesta sekä ajatellusta kohderyhmästä. Kerroin myös, miten kirjoituksen idea on syntynyt. Luonnehdin itseäni kirjoittajana ja kerroin parilla lauseella taustoistani. Kyllä, mainitsin myös blogiharrastukseni. Paljastin myös tulevaisuudennäkymiäni kirjoittajana sen verran, että mainitsin uuden käsillä olevan kirjoituksen aiheen sekä muut ideat, jotka minua kiinnostavat.
Aika korutonta ja kuivaa siis. Ajattelen niin, että käsikirjoitus puhuu puolestaan. En liittänyt mukaan omaa kuvaani enkä kustannustoimittajalle lupausta shampanjapullosta, jos sopimus syntyy. Uskon, että käsis yksin vakuuttaa, jos niin on tarkoitettu.
Nyt siis odotan. Tai paremminkin olen ajatellut unohtaa. - Esimerkiksi Like kertoo nettisivuillaan saavansa noin 1500 käsikirjoitusta vuodessa luettavakseen. Se tarkoittaa yli neljää yhtä päivää kohden, jos pyhät ja viikonloputkin lasketaan. Jos näistä edes puolet on tolkullisia tekstejä, jollaisen tietysti uskon omanikin olevan, on silti valtava työ erottua massasta. Alle prosentti vastaanotetuista käsiksistä julkaistaan. Uskonko, että minulla on mahdollisuuksia? Uskon.
Loista siis, hengentuotteeni, valoasi! Loista!

Paljon onnea matkaan käsiksellesi! Odottavan aika on pitkä, mutta toivottavasti käsiksesi loistaa siellä muiden joukossa. :)
VastaaPoistaMahtavaa! Pidän peukkuja & toivon työsi hedelmälle myötätuulta matkaan.
VastaaPoistaHienoa, että olet saanut kirjasi kolkuttelemaan kustantajien ovia!! Pidän molempia peukkuja ja ukkovarpaitani pystyssä, että saisit myönteisen vastauksen mahdollisimman pian!
VastaaPoistaIhanaa ja mahtavaa, onnea Paula! Minäkin uskon, että käsiksesi siivet kantavat <3 Nyt alkoi jännittää minuakin... :)
VastaaPoistaHuippua!! Täälläkin on kyllä peukut tanassa nyt!
VastaaPoistaOnnea matkaan! :)
VastaaPoistaOlipa ihana uutinen. Oikein paljon onnea käsiksellesi! Toivon unelmasi toteutuvan.
VastaaPoistaOnnea matkaan! Oma käsikseni lähtee myös pikapuoliin kukaties samoille apajille.
VastaaPoistaTsemppiä ja lykkyä tykö! Kova työ kannattaa, ja siihen voi uskoa! Sormet siis ristissä puolestasi!
VastaaPoistaHetkinen, tarkoittaako sormet ristissä Suomessa siis samaa kuin peukutus? No, idea toivottavasti tuli selväksi tv. Vuodepotilas :)
VastaaPoistaVau! Aina pitää nostaa peukkua tällaiselle! Itsellänikin on joskus haaveena saada jotain julkaistua, kunhan vain saisin ensiksi kirjoitettua jotain loppuun. Onneksi on nanowrimo kannustimena.
VastaaPoistaVera Vala: sormet ristissä tarkoittaa vissiin suomessa sitä, että jos lupaa jotain sormet ristissä, ei oikeasti tarvitse täyttää lupaustaan. Taidetaan sitä käyttää myös peukun näyttöä kuvaamana.
Onnea käsiksellesi reissussa! Minäkin laitan fingers crossed ja peukun pystyyn!
VastaaPoistaMahtava juttu! Täältä lähtee myös menestystuulien toivotus ilmoille! Ja pari fanfaaria!
VastaaPoistaHyviä tuulia käsikselle toivotaan myös täältä päin! <3
VastaaPoistaOnnea kässärille vielä tätäkin kautta.
VastaaPoistaUpeaa! Täällä pidetään kanssa peukkuja käsiksesi puolesta. :)
VastaaPoistaPeukkuja pidetään täälläkin! Jännittäviä, hermoja raastavia aikoja elelet!
VastaaPoistaHienoa, Paula! Onnea, onnea, onnea matkaan. Peukut pystyssä olen minäkin.
VastaaPoistaVau! Tosi hienoa!
VastaaPoistaToivotaan, että kohta käsis on kauniiden kansien sisällä. Lupaan lukea ♥
Hengessä mukana, olkoot kustannustoimittajien tuulet suotuisia tekstillesi :)
VastaaPoista-Leijona
Onpa hienoa! Paljon onnea ja peukkuja täältäkin :).
VastaaPoistaOnnea, luulen ja toivon, että tärppää :)
VastaaPoistaOnnea matkaan sinulle ja käsikselle! Onneakin vähän tarvitaan, mutta sinun vahvalla kirjoittajan otteella (ja tätä tekstiä näkemättä) uskon mahdollisuuksiesi olevan harvinaisen hyvät.
VastaaPoistaJukka A
Vau! Onnea käsiksellesi! Toivottavasti sitä päästään pian lukemaan :)
VastaaPoistaOnnea matkaan! Alan oikein jännittää puolestasi. Peukut nostan pystyyn! ;)
VastaaPoistaOikein paljon onnea matkaan!
VastaaPoistaMinä sain aikanaan ekan (mukavan perustellun) palautteen jo reilun kuukauden päästä lähetyksestä, mutta se palaute, joka lopulta johti kustannussopimuksen syntymiseen, viipyi vähän laskentatavasta riippuen 7-9 kk. Toki hyvää kannatti kuitenkin odottaa. :)
Hyvä Paula! Onnea ja menestystä tulevana kirjailijana:)
VastaaPoistaHieno juttu, onnea!
VastaaPoistaParasta mahdollista toivotaan :)
VastaaPoistaKäsiksesi valoa loistakoon!
VastaaPoistaToivotan onnea käsiksesi tielle :) Toivottavasti se on valoisampi kuin omieni kompurointi! Tai no, mistään kompuroinnistahan ei voi puhua, kun lopulta on aina romaani ollut käsissä, mutta isojen talojen ovet eivät hevin aukea, joten toivon, että onnistut ne avaamaan ;)
VastaaPoistaOi, jännittävää! :)
VastaaPoistaMinäkin pidän peukkuja hyvien uutisten puolesta.
Onnea paljon käsikselle, ja tsemppiä odottamiseen! :)
VastaaPoistaOnnea matkaan ! Jänniä aikoja :-)
VastaaPoistaHienoa, onnittelut ison askeleen ottamisesta ja tsemppiä odotteluvaiheeseen! :)
VastaaPoistaMahtavaa Paula ja lämpimät onnittelut! Pidän peukkuja käsiksesi puolesta!
VastaaPoistaKerrassaan mahtavaa, että olet päästänyt "esikoisen" pesästä! Onnea!
VastaaPoistaVoi, tavattomasti kiitoksia kaikille <3! Ihanaa, että näin moni jännittää kanssani ja peukuttaa :-)! Nyt kyllä kasvavat paineet ;-D....
VastaaPoistaVera, olen varmaan niin amerikkalaisten (vaiko britti-)elokuvien puuduttama, että ihan täysillä uppoaa tuo sormien ristiminenkin. Pikkutyttönä tosin sitä käytettiin juuri tuossa merkityksessä, jonka Reta tiesi: sormet ristissä saa narrata.
Jukka A, sinun debyyttiäsi odotellessa... Mitäköhän teksteillesi kuuluu? Epätietoisuus on piireistä sivuun jäävän palkka.
Karoliina, erityiskiitos, sillä sinä olet ollut yksi rohkaisijoistani. Muistan, kun jätit kerran kommentin blogiini ja kannustit siihen, ettei aina tarvitse olla niin loppuun saakka viilattu teksti, jotta sitä voisi pitää kyllin "valmiina". Sitä olen kantanut sielussani rohkaisevana näkökulmana.
Helmi-Maaria, todellakaan kohdallasi ei voi puhua kompuroinnista, mutta ymmärrän kyllä senkin, että yksikin hylsy on joskus liikaa. Toivon menestystä ja uskon siihen! Novellitilaus ja muut huomiot osoittavat, että kiinnostus on herännyt!
Olette ihania! Toivon kaikkien teksteille suotuisia tuulia, kirjoittamisen iloa ja jokaiselle kaikkea hyvää. Joskus tuntuu, että enkeleitä on olemassa!
Onnea matkaan! Jännittävää aikaa ja paljon myönteisiä palautteita toivon minäkin!
VastaaPoistaHieno juttu, että sait käsiksen tehtyä. :D
Onnea rohkeasta vedosta Paula! Jos se jollekin on mahdollista, niin sinulle. Moni meistä näkee jo itsensä kehumassa, että tuo uusi kirjailijalahjakkuuspa on meidän ystävämme:)
VastaaPoistaUpeaa ja mahtavaa! Suuret onnittelut, minä myös pidän peukkuja!
VastaaPoistaOi, oikein hienoa. Paljon onnea kässärin valmistumisesta ja minä pitelen myös peukkuja!
VastaaPoistaOlipa kiva lukea kirjoituskuulumisiasi! Valoa ja loistetta kässärisi tielle täältäkin! Ja tiedän kovin hyvin tuon, kuinka yrittää olla odottamatta - tervetuloa ei-odottajien joukkoon. Voidaan pitää virtuaaliset kokoontumisajot sitten kun alkaa liikaa stressata tuo ei-odottaminen ;). Tsemppiä!
VastaaPoistaOnnea! Ja kestämistä jännitykseen. Peukut pystyssä täälläkin. :)
VastaaPoistaSuurkiitos onnentoivotuksista, vertaistuesta ja visioinnista (viimesestä erityisesti Tanjuskalle ;-))! Upeaa, että olette olemassa. <3
VastaaPoistaRooibos, lupaan hakea stressiin luotasi helpotusta, jos paine käy sietämättömäksi. :-)
Hedelmällistä matkaa käsiksellesi, eli onnea matkaan ja peukut on pystyssä täälläkin :)
VastaaPoistaOnnea matkaan sanoille!! Ja onnea rohkeudesta ja päätöksestä, että nyt on aika kokeilla! Pidän kovasti peukkuja!
VastaaPoistaNyt vain muita ajatuksia ja kivoja asioita mieleen, jotta odotus ei olisi niin kovasti mielessä. :)
Onneksi olkoon! Ja kiitos kiintoisasta päivityksestäsi, tämä oma kirjoittamisesi tekee blogistasi erityisen, eli kirjoita vain siitäkin aina joskus. Erityisesti tuo mitä kerroit saatekirjeestä oli mielenkiintoista.
VastaaPoistaSinulla on nyt verkot ihan kunnolla järvessä, tai ehkä meressä. Pidetään peukkuja!
Minulla oli toivomus, että saisin oman projektini valmiiksi tässä ennen joulua, mutta juuri tällä hetkellä näyttää siltä, ettei se tule toteutumaan.
Kiitos jokaiselle peukuista ja kaikesta <3!
VastaaPoistaAnonyymille kovasti tsemppiä omaan projektiin! Koetan välillä kirjoitella jotakin kirjoittamisesta. Kirjoista on vain helpompi kirjoittaa, mutta ehkäpä otan tästä haasteen itselleni.
Olen myös miettinyt sitä, että mahtaako kirjoista kirjoittaminen kiinnostaa isompaa joukkoa kuin tuo kirjoittamisesta kirjoittaminen ...
VastaaPoistaEn muuten ole enää anonyymi, vaan olen aloittanut oman blogin kohoavatkirjaimet.blogspot.com.
Mahtavaa! Toivon, että se loistaa sieltä muiden satojen joukosta, jotta pääsen pian sitä lukemaan!
VastaaPoistaUpeaa, Tiksu Tässä!
VastaaPoistaKiitos, Hanna <3!
Täällä vielä yksi vähän talviuneen vaipunut myöhäinen onnittelija, peukut pystyssä!
VastaaPoistaKiitos, Erja! <3
VastaaPoista