Käsis kun maailmalle lähti

Ainakin pitempään blogiani seuranneet tietävät, että paitsi luen ja kirjoitan lukemastani, kirjoitan myös omaa romaanikäsistäni, jonka vaiheita olen täällä blogissakin raportoinut.

Syksyllä(kö se oli, kun) tulin siihen loppupäätelmään, että kirjoittamista minun on lopulta varsin hankala käsitellä blogissa. En tuntenut blogia tarpeeksi turvalliseksi paikaksi retostella omia kompastuskiviäni ja heikkouden häikäisemiä hetkiäni. En liioin ole halunnut hehkuttaa, jos joku on sattunut menemään hyvin. Näiden itsesäälikieriskelyjen ja tuuletusten paikan katson olevan siellä, jossa tiedetään, mistä minä puhun.

Nyt kuitekin on tullut aika kertoa kuulumiset (erityisesti Anonyymin pyynnöstä edellisessä postauksessani). Yhdenlainen kertomus siitä, millaisia vaiheita käsikseni on kokenut ennen tätä, löytyy huhtikuulta blogistani: Käsis a:sta ö:hön.

Kuva: Just2shutter / freedigitalphotos.net

Hiljattain siis olen ainakin Jeren luona Words Like Turds -blogissa paljastanut, että käsis on lähtenyt kokeilemaan onneaan ja siipiään maailmalla ihan itsekseen. Olen siis lähettänyt tekstin suurimpiin kotimaisiin kustantamoihin toivoen, että jossakin siitä kiinnostuttaisiin. Sähköisesti se on liidellyt neljään taloon, kaksi paperipinoa on ollut postin kuljetettavana ja yksi odottaa vielä tarkkaa osoitetta. Vastaus on luvattu noin 6 kuukauden kuluessa lähetyksestä.

Vaikka kirjoitan lähinnä itseäni varten, julkaisemisesta on kasvanut yksi unelmistani. Käsikseni aihe on painava, minkä vuoksi toivoisin sille näkyvyyttä myös kirjallisuuden keinoin. Omakustanteen tekemistä en kuitenkaan edes harkitse. Se ei ole millään tapaa minua varten. Yhtä hyvin voin unohtaa kirjoituksen pöytälaatikkoon.

Olen muokannut käsistä kevään jälkeen ensin Päätalo-instituutin kirjoittajakurssin palautteen pohjalta tekstiä hioen ja lisää tarinaa ja henkilöitä kirjoittaen. Sen jälkeen tekstin on lukenut kaksi koelukijaa, joilta sain valtavasti kannustusta <3 sekä pari uutta ideaa, joita käytin itsevaltiaan tapaan hyväkseni omalla tavallani. Tuon jälkeen pohdin, muokkaisinko vielä, vai mitä tekisin. Tekstiähän voi aina muovata, kuvauksia voi täsmentää, kieltä voi hioa loputtomiin, tarinaa voi paisuttaa, takaumia lisätä tai toisaalta karsiakin pitää. Mutta joskus pitää osata myös ottaa askel taaksepäin ja antaa maailman näyttää, mitä sillä on tarjottavana.

Päätin siis ronskisti, että nyt käsis on siinä kuosissa, että se on valmis nähtäväksi. Itse olen valmis tekemään sen kanssa vielä töitä, sillä en ole kirjoittanut sitä lävitse 47 kertaa, kuten luin erään kirjailijan teokselleen tehneen. Minun kohdallani 47 kertaa olisi liioittelua. Tai miksi ei kerralla kirjoittaisi jo 50 kertaa samaa teosta kannesta kanteen? Tai mitäpä jos se timantti olikin hiottu parhaimmilleen jo "alkumetreillä", kuten 15. kerralla?

Saatekirjeeseen laitoin lyhyen kuvauksen käsikseni juonesta, tarkoituksesta sekä ajatellusta kohderyhmästä. Kerroin myös, miten kirjoituksen idea on syntynyt. Luonnehdin itseäni kirjoittajana ja kerroin parilla lauseella taustoistani. Kyllä, mainitsin myös blogiharrastukseni. Paljastin myös tulevaisuudennäkymiäni kirjoittajana sen verran, että mainitsin uuden käsillä olevan kirjoituksen aiheen sekä muut ideat, jotka minua kiinnostavat.

Aika korutonta ja kuivaa siis. Ajattelen niin, että käsikirjoitus puhuu puolestaan. En liittänyt mukaan omaa kuvaani enkä kustannustoimittajalle lupausta shampanjapullosta, jos sopimus syntyy. Uskon, että käsis yksin vakuuttaa, jos niin on tarkoitettu.

Nyt siis odotan. Tai paremminkin olen ajatellut unohtaa. - Esimerkiksi Like kertoo nettisivuillaan saavansa noin 1500 käsikirjoitusta vuodessa luettavakseen. Se tarkoittaa yli neljää yhtä päivää kohden, jos pyhät ja viikonloputkin lasketaan. Jos näistä edes puolet on tolkullisia tekstejä, jollaisen tietysti uskon omanikin olevan, on silti valtava työ erottua massasta. Alle prosentti vastaanotetuista käsiksistä julkaistaan. Uskonko, että minulla on mahdollisuuksia? Uskon.

Loista siis, hengentuotteeni, valoasi! Loista!