Kirjablogien joulukalenterin kymmenennestä luukusta paljastuu rubiini, joulunpunainen jalokivi. Lue postauksen lopusta myös Taijan ehdottomat lahjatärpit - paras jätetään viimeiseksi, eikö vain!
Taija Tuominen: Minusta tulee kirjailija. Kansanvalistusseura. 2013.
Tämän vuoden joulun pyhät kirjoittajan kannattaa käyttää syksyllä ilmestyneessä kirjailija-kirjoittajaohjaaja Taija Tuomisen kirjoittajaoppaassa piehtarointiin. Minusta tulee kirjailija on muun muassa inspiroiva, kannustava, tiedottava, opastava, myyttejä murtava, kädestä pitävä ja hoitava kirja, jonka soisin löytyvän jokaisen kirjoittajan käsistä tänä jouluna. Hemmottele sillä itseäsi tai muista kirjoittavaa ystävääsi!
Kirjoittamisoppaita on paljon. Minusta tulee kirjailija on siihen joukkoon raikas ja tervetullut täydennys. Jonkin sortin verrokki löytyy kenties ulkomaisena. Stephen Kingin Kirjoitan on samaan tapaan autobiografinen kuin Tuomisen teos, joskin kirjat ovat tyyleiltään hyvin erilaisia. Se, mikä on Taijan vahvuus ohjaajana, toimii myös kirjallisesti: hän käyttää persoonaansa taitavasti ja toimii itse esimerkkinä siitä, että paljon on mahdollista.
Paitsi persoonaansa, Tuominen käyttää myös vankkaa kokemustaan, ehtymättömiä sitaattivarantojaan, laajaa verkostoaan ja rautaista tietoa teoksensa rakennusaineena. Hän on raikkaan suorapuheinen eikä tyydy pönkittämään vanhoja ja vaarallisia myyttejä kirjailijuudesta. Minusta tulee kirjailija on kaikille kirjailijoiksi haluaville ja muille kirjoittaville tarpeellista luettavaa! Koska haluan, että luette itse surkuhupaisiakin juttuja muun muassa siitä, mitä saattaa esikoisen julkaisemisen jälkeen olla edessä, tai tiukkaa faktaa siitä, miten kustantamoja kannattaa lähestyä, en siteeraa kaikkia hiirenkorvilla merkittyjä kohtia tähän, vaan valitsen lukuisista tärkeistä katkelmista yhden, joka saattaa summata koko kirjan:
Elämä on pelkkiä tekosyitä. Onneksi toisinkin voi elää. Tarzanin näyttelijänä tunnettu moninkertainen uinnin olympiavoittaja Johnny Weissmuller on sanonut, että olennaista on ainoastaan se, että ote liaanista ei irtoa.
Edellisen sitaatin lisäksi saamme nyt kunnian kuulla Taijan lahjavinkit jouluun! Pyysin häntä nimittäin miettimään kirjablogien joulukalenterin seuraajille parhaita joululahjoja kirjoittajalle. Nämä kaikki ovat aineettomia ja ilmaisia, jokaisen meistä ulottuvillamme. Miten jouluna kirjoittajaa voi muistaa läheinen ja vertainen? Mitä kirjoittaja voi antaa lahjaksi itselleen? Näin Taija vastasi:
"Lahja läheisiltä: Kirjoittamisrauhaa ja omaa aikaa - kotona työskentelevä ihminen ei ole aina kaikkien tavoitettavissa. Ei siis valmiina joka hetki kahville, seurustelemaan ja kaupunkiretkille. Kirjoittaja tarvitsee kotona oman ykstyisen paikan kirjoittamiseen, ja samalla myös tuen ja kannustuksen."
"Lahja vertaisilta: Hyvän ja samanhenkisen viiteryhmän. Toisen auttaminen ei ole itseltä pois. Kiinalainen sananlasku jo muistuttaa, että jos annat toiselle ruusun, niin tuoksu jää käsiisi. Paljon yhteisiä kirjoitajatreffejä ja tapaamisia. Osallistumista yhdessä!"
"Lahja itselle: Uskoa itseen ja rohkeutta! Innostusta, uteliaisuutta ja intohimoa kaikkeen mitä kirjoittaa, sillä ilman innostusta elämässä on vain tekosyitä. Lupaa itsellesi, että pysyt erossa pahantahtoisista ihmisistä, jotka pyrkivät masentamaan ja tappamaan innostuksesi ja energiasi. Kynä, vihko, läppäri tai iPad matkaan ja virkistävälle kirjoittamisretkelle etsimään ideoita!"
"Lahja vertaisilta: Hyvän ja samanhenkisen viiteryhmän. Toisen auttaminen ei ole itseltä pois. Kiinalainen sananlasku jo muistuttaa, että jos annat toiselle ruusun, niin tuoksu jää käsiisi. Paljon yhteisiä kirjoitajatreffejä ja tapaamisia. Osallistumista yhdessä!"
"Lahja itselle: Uskoa itseen ja rohkeutta! Innostusta, uteliaisuutta ja intohimoa kaikkeen mitä kirjoittaa, sillä ilman innostusta elämässä on vain tekosyitä. Lupaa itsellesi, että pysyt erossa pahantahtoisista ihmisistä, jotka pyrkivät masentamaan ja tappamaan innostuksesi ja energiasi. Kynä, vihko, läppäri tai iPad matkaan ja virkistävälle kirjoittamisretkelle etsimään ideoita!"
Lämmin kiitos, Taija, kirjastasi, joka tulee kulumaan käytössä, ja mainioista lahjavinkeistä!
Parhaita ajatuksia ja tunnetta jouluun meille kaikille!
Tähtiä Minusta tulee kirjailijalle 5/5.
Eilen kirjablogien luukku avautui La Petite Lectrice -pikkukirjastossa ja huomenna kannattaa vilkaista Tuijata Kulttuuripohdintoihin! Tässä vielä myös koko kalenterin aikataulu ja avautumisosoitteet:
1.12. Luettua elämää
2.12. Kirjakko ruispellossa
3.12. Kaikkea kirjasta
4.12. Todella vaiheessa
5.12. Järjellä ja tunteella
6.12. Kirjallisena. Minna
7.12. Notko, se lukeva peikko
8.12. Tarukirja
9.12. La petite lectrice
10.12. Luen ja kirjoitan
11.12. Kulttuuripohdintoja
12.12. Luettua
13.12. Lurun luvut
14.12. 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä
15.12. Kirsin kirjanurkka
16.12. Pinon päällimmäinen
17.12. Calendula
18.12. Kulttuuri kukoistaa
19.12. Tea with Anna Karenina
20.12. Lukutoukan kulttuuriblogi
21.12. Anna minun lukea enemmän
22.12. Kolmas linja
23.12. P.S. Rakastan kirjoja
24.12. Orfeuksen kääntöpiiri
25.12. Matkalla Mikä-Mikä-Maahan
2.12. Kirjakko ruispellossa
3.12. Kaikkea kirjasta
4.12. Todella vaiheessa
5.12. Järjellä ja tunteella
6.12. Kirjallisena. Minna
7.12. Notko, se lukeva peikko
8.12. Tarukirja
9.12. La petite lectrice
10.12. Luen ja kirjoitan
11.12. Kulttuuripohdintoja
12.12. Luettua
13.12. Lurun luvut
14.12. 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä
15.12. Kirsin kirjanurkka
16.12. Pinon päällimmäinen
17.12. Calendula
18.12. Kulttuuri kukoistaa
19.12. Tea with Anna Karenina
20.12. Lukutoukan kulttuuriblogi
21.12. Anna minun lukea enemmän
22.12. Kolmas linja
23.12. P.S. Rakastan kirjoja
24.12. Orfeuksen kääntöpiiri
25.12. Matkalla Mikä-Mikä-Maahan

Ihana luukku, kiitos Paula! Taijan kirja on hieno, ja nuo lahjavinkit oikein sykähdyttivät – juuri tuollaisia aineettomia, mutta silti kullan kalliita lahjoja sitä itsekin kaipaisi tässä elämäntilanteessa: aikaa lukea ja kirjoittaa, vaikka sitten vain blogia, joskus muulloinkin kuin yöllä silmät ristissä. Taidanpa heti kirjoittaa joulupukille aiheesta ;)
VastaaPoistaIhanaa viikonjatkoa, Paula!
Aivan loistavaa, että poimit lahjavinkit mukaasi, Maria! :)
PoistaRauhallista kolmatta adventtia sinnekin <3!
Kirjasuosituksesi tuli juuri ajoissa. Olin kasannut eteisen pöydälle kirjastoon palautettaviin tämänkin kirjan, koska ajattelin, etten kuitenkaan ehdi kaikkea lukea. Otin sen pois pinosta ja vein nätisti takaisin hyllyyn. Kiitos Paula ja hyvää joulun odotusta sinulle!
VastaaPoistaKävipä onnenpotku, sillä tämä kirja kannattaa lukea. Itse ahmin sitä kaksin käsin, pitkästi luin mm. Kuopion junassa, jolloin tuntui, kuin Taija olisi istunut vieressä juttelemassa! Toivon ja uskon, että sinäkin ihastut.
PoistaTunnelmallisia joulunaluspäiviä!
Kiitos hienosta luukusta, Paula! Lukijoille on monenlaisia lukuvinkkejä tarjolla, mutta kirjoittajille (toki lukijoita heidänkin täytyy olla) on vähemmän. Siksi tämä on hyvä vinkki ja suositus. Hyvää joulunodotusta!
VastaaPoistaKiitos, Minna! Kuten toteankin, kirjoittajaoppaitakin on pilvin pimein. Näitä voisi suositella useamminkin, kutta moni kulkee käsissä vain selailussa ja päätyy lukemattomana sivuun. Koska Taija on aivan mainio kirjoittajaohjaaja, ei hänen oppaansakaan voi kuulua tuohon joukkoon :)! Siksi tätä suosittelee koko sydämestään kirjoittamista rakastaville.
PoistaJoulumieltä sinullekin, Minna :)!
Mainiot lahjavinkit Taijalta! Ja ihanan innostunut luukku Sinulta! Mutta miten se onkin niin, että oman kirjoitusajan vaatiminen on niin vaikeaa. Huono äiti haluaisi istua koneen ääressä bloggaamassa upeista kirjoista - niin ja on vielä käyttänyt aikaansa lukemiseenkin. Ehkä nyt uskaltaudun pyytämään edes muutaman hetken itselleni...
VastaaPoistaTuo on niin totta, Elina, että hankalaa on, mutta on myös hyvä muistaa tuo Taijan esiin tuoma Weissmullerin ajatus: elämä on tekosyitä, ja me voimme valita toisin.
PoistaUpeaa, että sait tästä potkua! Oikein paljon rauhallista kirjoittamisaikaa sinulle! Jouluhan on siihen mainio tilaisuus, kun unohdamme turhan hössötyksen.