Tarkoitus on nyt siis vastata kysymyksiin vuoden aikana lukemieni kirjojen perusteella. Otin omaksi tavoitteekseni poimia kuhunkin kysymykseen vain yhden teoksen, vaikka useaan voisi valita monia erilaisia kirjoja. Lisäksi vastauksissa on mukana vain ne kirjat, joista olen kirjottanut myös blogissani. Päätin myös, etten perustele valintojani, sillä lukukokemukseni voi tarkistaa kirjan nimestä avautavasta alkuperäisestä blogikirjoituksesta, ja etten mainitse samaa kirjaa kahta kertaa. Jouduin viimeisessä päätöksessäni tekemään kuitenkin yhden poikkeuksen.
![]() |
| Helmiä, välkettä, kristallia, hohtoa, loistoa... |
No niin, Lukutoukan katsaus alkakoon!
1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä?
Cacciatore - Kortelainen: Aikuisen naisen seksi
2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä?
Lionel Shriver: Poikani Kevin
3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken?
Shafak Elif: Rakkauden aikakirja
4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä?
Kettu Katja: Kätilö
5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten?
Chua Amy: Tiikeriäidin taistelulaulu
6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja?
Pesonen Pia: Urho Kekkonen straße
7. Mikä kirja oli suurin pettymys?
Desai Kishwar: Pimeyden lapset
8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi?
Päivinen Maaria: Silja ja Mai
9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä?
Shriver Lionel: Poikani Kevin
10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa?
Salama Hannu: Siinä näkijä missä tekijä
11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty?
Niemi Mikael: Aivot Pellolle
12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin?
Lee Carol Ann: Anne Frank 1929 - 1945. Nuoren tytön elämä
13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä?
Lovell Mary S.: Mitfordin tytöt
14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista?
Lundén Reko: Kutsumattomia vieraita
15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille?
Coetzee J. M.: Huonon vuoden päiväkirja
Nämä ja muita vuonna 2011 lukemiani kirjoja on listattu myös erillisellä blogisivulla "Luettu 2011".
Mielenkiintoista ja antoisaa lukuvuotta 2012 kaikille!

Hei, törmäsin tähän blogiin ja pitääkin ottaa ja selailla hieman enemmän lukuvinkkien toivossa :)
VastaaPoistaMukavaa, Daniela, että törmäsit! Toivottavasti lukuvinkkejä löytyy! :-)
VastaaPoistaMielenkiintoisia vastauksia, osin yllättäviäkin (esim. Päivisen kirjan olin kuvitellut sellaiseksi, jonka lukee kerran ja tunnelma jää voimakkaana mieleen, mutta jota ei lue uudelleen).
VastaaPoistaMukavaa kun sinäkin vastailit ja taas tuli itselle uusia lukuvinkkejä!
VastaaPoistaps: Arvaa oliko ihanaa kun meillä oli vetämässäni lukupiirissä Poikani Kevin ja pääsin vihdoin keskustelemaan sen käänteistä ihan kunnolla ;)
Oli mukavaa ja mielenkiintoista lukea sinun vastauksesi. Mitfordin tytöt oli omastakin mielestäni varsin kelvollinen kirja - ja kirja, jonka olit jättää kesken saattaa hyvinkin jäädä minulta kokonaan lukematta. (Tosin voitin ko. kirjan eräässä blogiarvonnassa, joten se odottaa tuolla työhuoneen kirjahyllyssä.)
VastaaPoistaMinulle Kätilö jätti voimakkaan jälkimaun, mutta kyyneliin saakka en päässyt. itken tosi harvoin kirjoja lukiessa, elokuvia katsoessa sitä enemmän. Ainoa kirja, joka sai minut itkemään todenteolla oli Reko Lundanin "Viikkoja, kuukausia".to
VastaaPoistaMaria, Silja ja Mai on niin monimerkityksinen ja tuhti teos, että siitä riittää ammennettavaa useaan lukukertaan. Tunnelma on kyllä myös hyvin tiivis! :-)
VastaaPoistaSusa, minä purkauduin Poikani Kevinin jälkeen miehelleni varmaan kahden tunnin ajan, minkä jälkeen hän tyytyi vain toteamaan, että onpa ollut loistava kirja ;-D!
Katja, loppujen lopuksi Rakkauden aikakirja oli ihan ok, mutta ei se minuun tehnyt valtavaa vaikutusta.
Jaana, Viikkoja, kuukausia on minunkin lukulistallani, mutta en ollenkaan tiedä, milloin maailmassa ehdin siihen. Kätilö ei ole minunkaan mielestäni mikään itkukirja, mutta kyllä siinä minua liikuttavia piirteitä oli, etenkin teoksen loppupuolella.
Hyvä valinta tuo Silja ja Mai, siitä tosiaan riittää useammaksikin lukukerraksi! Minulla on nyt kesken Päivisen Minä rakastan sinua nuori mies... Kohtien 2 4 ja 6 kirjat odottavat minulla lukemistaan/ovat luettavien listalla. Kohdan 12 allekirjoitan minäkin.
VastaaPoistaPaula, Kätilö oli aivan huima kokemus, mutta miten sinulle ei auennut Rakkauden aikakirja...Luen nyt uutta Shafakia ja täytyy sanoa, että kyllä idän kirjailijoissa on jotain taikaa minua kohden.
VastaaPoistaRakkauden aikakirjaa minulla oli muutama kappale, mutta ne vietiin käsistä. Ja sitä on kiitetty pitkien matkojenkin takaa. Mutta nämä ovat kuitenkin vain niitä makukysymyksiä eli antaa kaikkien kukkien kukkia.
Villasukka kirjahyllyssä, lukemisen iloa! Minäkin haluaisin lukea Minä rakastan sinua nuori mies.
VastaaPoistaLeena, Rakkauden aikakirjassa en pitänyt ollenkaan nykyaikaan sijoittuvasta rakkaustarinasta. Ehkä en ymmärtänyt sitä niin kuin olisi piutänyt, mutta minusta se oli ennalta arvattava ja lattea. Menneisyyden kuvaukset olivat kiinnostavampia, mutta eivät vedä vertoja esim. Sinuhen vastaaville.
Maustahan tässä on kysymys, ja minusta on hienoa, että erilaisia kirjoja pidetään hyvinä! Ks. myös Aiotko kirjailijaksi -postaukseni Waltarin vinkit kirja-arvosteluihin :-)!
Tiikeriäidin taistelulaulu ja Poikani Kevin on omallakin lukulistalla. Odotan molemmilta kirjoilta paljon, joten perinteiseen tapaani kitkutan ja kitkutan niiden lukemista. On todella ärsyttävää olla minä ja säästellä mielenkiintoisia kirjoja "oikeaa hetkeä" varten.
VastaaPoistaSonja, toisaalta on ihana tunne, kun tietää, että jotakin on odotettavissa! Minä taas olen kitkuttanut aika lailla samalla tavalla Hilkka Ravilon kanssa. Se on tulevan vuoden lupaukseni :-)!
VastaaPoista