Seikkailutarinoita pojille

Seikkailutarinoita pojille. Read.me. 2012. (336 sivua.)

Vaikka meidän pienet lukutoukat ovatkin varsin kaikkiruokaisia lukemistonsa suhteen, on silti aina ilo löytää sellaisia kirjoja, jotka selvästi vievät muita virtaavammin mukanaan. Seikkailutarinoita pojille on tällainen opus. Kirjalliset ansiot järkäleessä eivät ole kaksiset, puuttuipa muutamasta lauseesta tärkeitä lauseenjäseniäkin ilmeisesti huolimattoman toimitustyön vuoksi, mutta jos tarina vetää ja pikkulukija nauttii, ei kannata nipottaa. Paremmasta ilmaisusta voi  sitten nautiskella muiden kirjojen äärellä!

Seikkailutarinoita pojille marssittaa lasten eteen Monte Criston kreivin, Zendan vangin, Kolme muskettisoturia, Don Quijoten ja 39 askelta selkeästi sanailtuina juonireferaatteina. Kaikki muut me luimme, mutta John Buchanin kirjoittama mutta sittemmin Hitchcockin tunnetuksi tekemä 39 askelta jäi odottamaan pikkulukijoiden varttumista. Se on aiheeltaan kirjan synkin, ja jo sen kuvitus on tummemmanpuhuvampi kuin muissa tarinoissa. Hurjia juttuja sisältävät jotkin muutkin seikkailut, mutta parin julmimman kohdan lievällä siistimisellä tarinat olivat meille kuitenkin aivan sopivia.

Kirjan parhain ja nautittavin oli ehdottomasti Cervantesin Don Quijoten seloste. Pikkumiehet nauraa rätkättivät hupsun ritariraasun edesottamuksille. Näytti siltä, että pojat ymmärsivät mahdottoman hyvin, mistä tarinassa on kyse.

Sen sijaan Monte Criston kreivi tuntui jäävän typistettynä juonikuvaelmana aika kauaksi monen rakastamaa klassikkoa. Kirja kuitenkin piti otteessaan vahvasti. Toive lukea vielä seuraava luku tai aloittaa uusi tarina esitettiin aina, kun oli jo aika lopettaa.

Seikkailutarinoita pojille on ihastuttava esine. Sen kannet ovat pehmustetut, ja siinä on kirjanmerkkinauha mukana. Kuvitustyyli vaihtelee tarinasta toiseen. Parhaiten kirja sopii hyvin itse lukeville pojille ja tytöille, jotka kuitenkin vielä kaipaavat kirjaansa mielellään kuvia.

Jos tämä kirja tekee tehtävänsä, se herättää lukijassa himon lukea kirjan tarinat aitoina teoksina. Alkuperäiskirjailijat esitellään kirjan lopussa, joten lähteille on helppo suunnistaa. Meidän veljekset haluavat myöhemmin lukea tämän perusteella ainakin ehdottomasti Don Quijoten ja Kolme muskettisoturia.

Pikkuritareiden kanssa annamme Seikkailutarinoita pojille -kokoelmalle

tähtiä 3/5

ja odotamme innoissamme aikaa, kun nämä tarinat pääsevät esiin uudestaan ihan oikeina, aitoina klassikkoteoksina!

Ylpeys ja ennakkoluulo

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo. (Pride and prejudice. 1813.) 2012. (Sivuja 101.)

Jane Austenin klassikkoromaani Ylpeys ja ennakkoluulo pystyy yllättämään lukijansa aina yhä uudelleen - modernisuudellaan. Vaikka teos on kirjoitettu 1800-luvun alussa, se lähentelee nykyproosaa juoniasettelullaan. Tämä ohut klassikkoromaani on koulujen suosikkilukemistoa, ja moni kirjanystävä nimeääkin teoksen suurimmaksi kirjaksi kautta aikain. Ei ihme, sillä teema on ikuinen ja jokaista koskettava.

Spoilerivaroitus: seuraava juoniselostus sisältää paljastuksia:

Ylpeys ja ennakkoluulo alkaa, kun aikuisuuden kynnyksellä oleva Elizabeth lähtee tyttökouluun Lontoon vilinästä hieman rauhallisempaan Readingiin. Elizabeth on kuin ilmetty "ennakkoluulo". Hän suhtautuu koko ympäristöönsä varauksellisesti ja torjuvasti. Hän pitää readingläisiä maalaistolloina ja nostaa itseään ajatuksissaan muiden yläpuolelle. Elizabethin  ajatuksenjuoksu on hupaisaa luettavaa, josta lukijan on helppo löytää myös itsensä omien ennakkoluulojensa keskeltä.

Tyttökouluun saapuu Elizabethin  kanssa samalle luokalle myös Margareth, readingläisen ylhäisöperheen kuopus. Margareth puolestaan on pesunkestävä "ylpeys". Hän ei suostu rooliin, jota Elizabeth hänelle tarjoaa, vaan kylmäverisesti houkuttelee Elizabethin ystäväkseen antamatta piiruakaan periksi omista arvoistaan ja asenteistaan. Elizabeth nimeää Margarethin ystävyyden solmimisseremonioissa herra Darcyksi heidän yhteisen englanninopettajansa mukaan, ja nimi aiheuttaa myöhemmin lukuisia hulvattomia sekaannuksia tyttökoulussa. Yhteisestä hauskanpidosta huolimatta Margarethin ylpeys ei kuitenkaan anna lupaa unohtaa Elizabethin aiempaa käytöstä, joten ystävyyttä koetellaan moneen otteeseen. Austenin ihmissuhdekuvaus on riipivän tarkkanäköistä.

Tyttöjen suhteesta kehkeytyy vähitellen niin läheinen, että tarkkasilmaisimmät lukijat kautta aikain ovat tulkinneet Austenin kynänjäljen kuvaavan lesbosuhdetta, mikä kirjan ilmestymisaikaan 1800-luvun alussa on tietysti ollut ennenkuulumatonta. Lesbolaisuus ei kirjassa ole kuitenkaan pääosassa, ja intiimimpien kohtausten voi katsoa verhoutuvan kiihkeän luontokuvauksen suojiin, joten myös muunlaisille tulkinnoille jää kosolti sijaa.

Ennen kaikkea Ylpeys ja ennakkoluulo on kaunis tarina ystävyyden syntymisestä ja sen muutoksista, mutta pohjimmiltaan kuitenkin teos on ylistys rakkauden kaikkivoipaisuudelle. Austenin kepeä tyyli, ironinen ote ja mutkikas juonikuvio kestää aikaa yhä yli 200 vuoden jälkeenkin!

Ensi kertaa luin Ylpeyden ja ennakkoluulon koulussa, kun teoksesta tuli kirjoittaa kirjallisuusessee. Voi, olisipa tuo teksti vielä tallella! Huomasin, miten hyvin edelleen pystyn eläytymään tämän ikiromaanin maailmaan, vaikka omista kouluvuosista on jo aikaa. Suosittelen jokaiselle, nopealukuistakin romaania etsivälle!

Tähtiä: 5/5.

Kirjasta on kirjoitettu myös täällä, täällä ja arvio löytyy myös täältä.