Jukka Itkonen: Krokotiili hikoaa ja muita eläinrunoja (lukudiplomi)

Jukka Itkonen: Krokotiili hikoaa ja muita eläinrunoja. Kuvittanut Matti Pikkujämsä. Kirjapaa. 2010. (32 sivua.)


Lukudiplomissa olemme poikieni kanssa edenneet kolmanteen tehtävään ja sukeltaneet samalla runojen syvyyksiin. Jukka Itkosen Krokotiili hikoaa ja muita eläinrunoja on hersyvä ja hyväntuulinen lastenrunokirja. Sen hauska, värikäs ja oivallinen kuvitus on Matti Pikkujämsän kynästä.

Tätä kirjaa me luimme hihitellen. Joka sivulla pojat nimesivät kuvan perusteella, mistä eläimestä on seuraavassa runossa kysymys. Vain vyötiäinen jäi tunnistamatta, mutta sekään ei ole outo enää tämän jälkeen. Kirahvin kohdalla mietimme, miksi kirahvilla ei kaula ylläkään korkeuksiin:

"Koska sivun reuna tuli vastaan", kuului ilmiselvä vastaus!

Kunnarin tehtävien mukaan pojat valitsivat runokirjasta kiinnostavimman runon ja piirsivät siitä kuvan. Parhaan runon valinta oli hankala tehtävä. Innostavia riimittelyjä oli paljon ja kokoelmaan oli valikoitunut ovelimmat eläimet. Ottaisinko lepakon, vai sittenkin rotan? Minä otan leijonan, ei kun sittenkin käärmeen! Lopulta kuitenkin viisivuotias valitsi apinan ja nelivuotias liskon.

Oksien vapinaa,
lehtien rapinaa,
kymmenen apinaa
puissa ne pomppii...

Tässä yksi puusta pudonnut:

Lisko pieni raitainen,
sateenkaaripaitainen...

Pätkä liskon sateenkaaripaitaa:

Krokotiili hikoaa ja muita eläinrunoja on mainio lastenrunokokoelma! Se on kutsuvasti kuvitettu ja sopivan mittainen pienenkin lukijanalun kanssa nautiskeltavaksi. Pikkukoululaiselle tämä on hyvä ensikosketus runojen lukemisen rönsyilevään maailmaan. Suosituksia!

Tähtiä: 4/5.

TBR ja kirjavuoren valloitus

No niin, on vasta uuden uljaan vuoden ensimmäisen viikon loppu ja joudun jo perumaan puheitani. Olin ajatellut, etten tartu haasteisiin tänä vuonna, mutta nyt on syötävä sanansa. Niiden syöminen ei onneksi lihota, ja lupaan olla vetämättä muruja pahemmin henkeenkään.

Makeaa luvassa!
Kuva: freedigitalphotos.net

Mari A. haastaa kirjablogissaan nimittäin lukutoukat valloittamaan kirjavuoria ja vieläpä oman kirjahyllyn kera, joten minun on ihan pakko vastata kutsuun ja lähteä tavoittelemaan Kolin huippua, eli 12 luettua kirjaa. Tiedän, että tavoitteeni on vaatimaton, mutta haluan jättää muullekin lukemiselle ja kirjoittamiselle aikaa enkä aio kiristää kirjallista hirttosilmukkaa kaulani ympärillä. Lukeminen saa olla tavoitteellista mutta se ei saa ruveta tuntumaan pakkosuorittamiselta.

Haasteen hyväksymisen vanavedessä minun on tehtävä itselleni To Be Read -lista. Tässä siis sata kirjaa, jotka haluan lukea. Osa on klassikkoja ja palkittuja kirjoja, osa ystävien suosituksia ja osa taas ihan vapaasti oman mielenkiinnon mukaan valittuja. Runous siitä nyt jää puuttumaan. Harmi. Listassa lihavoituina ovat Kirjavuori Mount Everestille -haasteeseen tyrkyllä olevat opukset:

Aapeli: Pikku Pietarin piha.
Aho Juhani: Rautatie. 
Alakoski Susanna: Sikalat. Schilds. 2011.
Alcott Louisa May: Pikku naisia.
Andersson Claes: Oton elämä. WSOY. 2011.
Atwood Margaret: Orjattaresi.
Auster Paul: Talvipäiväkirja. Tammi. 2012.
Björk Marja: Posliini. Like. 2008.
Brontë Charlotte: Kotiopettajattaren romaani. 1847.

Carpelan Bo: Kesän varjot. Otava. 2005.
Chang Jung: Villijoutsenet. Kolmen kiinattaren tarina. Otava. 1993.
Charriere Henri: Vanki nimeltä Papillon.
Christie Agatha:
Coetzee J. M.: Häpeäpaalu. Otava. 2000.
Delacourt Gregoire: Onnen koukkuja. WSOY. 2013.
Dumas Alexandre: Kolme muskettisoturia.
Duras Marguarite: Kirjoitan.

Erickson Carolly: Minä, Marie Antoinette. Atena. 2013.
Eugenides Jeffrey: Naimapuuhia. Otava 2012.
Fagerholm Monika: Amerikkalainen tyttö. Teos. 2004.
Fredriksson Marianne: Anna, Hanna ja Johanna.
Goethe Wolfgang: Nuoren Wertherin kärsimykset
Golden Arthur: Geishan muistelmat. WSOY. 1997.
Grass Günther: Peltirumpu.

Haahtela Joel: Naiset katsovat vastavaloon.
Hassinen Pirjo: Popula. 2012.
Hauru Hanna: Paperinarujumala. Like. 2013.

Hautala Turkka: Kansalliskirja. Gummerus. 2012.
Hoeg Peter: Lumen taju.
Holappa Pentti: Ystävän muotokuva.
Hotakainen Kari: Ihmisen osa. Siltala. 2009.
Hugo Viktor: Kurjat.
Ibsen Henrik: Nukkekoti.
Irwing John: Garpin maailma.
Itkonen Juha: Anna minun rakastaa enemmän. Teos. 2005.
Itäranta Emmi: Teemestarin kirja. Teos. 2012.

Jalonen Olli: Poikakirja. 2010.
Jotuni Maria: Huojuva talo. Otava. 1963.
Jägerfeld Jenny: Oli kerran äiti joka katosi. Karisto. 2010.
Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi. WSOY.
Kalevala.
Kenen aika? Esseitä venäläisestä nykykirjallisuudesta. Toim. Tomi Huttunen ja Tintti Klapuri. Avain. 2012.
Kerouac Jack: Matkalla
Kilpi Eeva: Naisen päiväkirja. WSOY 1978.
Keyes Marian: Enkelit.
Koch Herman: Illallinen.
Kontio Tomi: Keväällä isä sai siivet. Tammi. 2000.

Leon Donna: Kuolema oopperassa. Otava. 1997.
Lessing Doris: Hyvä terroristi. 1985.
Linna Väinö: Täällä Pohjantähden alla.
Loen Erland: Supernaiivi. 1996.
Lundán Reko ja Tiina: Viikkoja, kuukausia
Ulla-Lena Lundberg: Jää. Teos. 2012.
Márquez Gabriel García: Sadan vuoden yksinäisyys.
Meriluoto Aila: Tältä kohtaa.
Du Maurier Daphne: Rebekka. WSOY. 2008.
Montgomery Lucy Maud: Annan nuoruusvuodet.
Montgomery Lucy Maud: Sininen linna.
Morrison Toni: Minun kansani, minun rakkaani. Tammi. 1988.
Mörö Mari: Kiltin yön lahjat.

Niffenegger Audrey: Aikamatkustajan vaimo.
Nummi Markus: Karkkipäivä. Otava. 2010.
Ollikainen Aki: Nälkävuosi. Siltala. 2012.
Oates Joyce Carol: Sisareni, rakkaani. Otava 2012.
Osbourne Ozzy & Ayres Chris: Minä, Ozzy. Like. 2010.
Pakkanen Outi: Seuralainen. Otava. 2010.
Plath Sylvia: Lasikellon alla. Otava. 1975.
Plath Sylvia: Sylvia Plathin päiväkirjat. Otava. 1997.
Proust Marcel: Kadonnutta aikaa etsimässä.
Päätalo Kalle: Tammettu virta. Juuret Iijoen törmässä. Gummerus. 1972.

Rimminen Mikko: Pussikaljaromaani.
Raitasuo Ilkka: Kellokosken Prinsessa. Like. 2011.
Raittila Hannu: Kirjailijaelämää. WSOY. 2006.
Rossi, Nemo: Rooman sudet. WSOY. 2012.
de Sade Markiisi: Justine
Salama Annukka: Käärmeen lumooja. WSOY. 2012.
Schields Carol: Pikkuseikkoja.
Shriver Lionel: Kaksoisvirhe. Avain. 2007.
Siekkinen Raija: Novellit. Otava. 2010.
Sinisalo Johanna: Ennen päivänlaskua ei voi.
Sinisalo Johanna: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita. Teos. 2008.
Snellman Anja: Maru. Otava. 2012.

Tabermann Tommy: Vernazzan valot. Gummerus. 2004.
Tan Amy: Ilon ja onnen tarinat. WSOY. 1997.
Tartt Donna: Jumalat juhlivat öisin. WSOY. 1993.
Tietäväinen Ville: Näkymättömät kädet. WSOY. 2011.
Tikkanen Märta: Vuosisadan rakkaustarina. Tammi. 2010.
Tikkanen Märta: Kaksi. Kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta. Tammi. 2004.

Tsehov Anton: Lokki. WSOY. 1998.
Tuominen Taija: Tiikerihai. WSOY. 2000.
Twain Mark: Huckleberry Finnin seikkailut.

Ulitskaja Ludmila: Naisten valheet. Siltala. 2011.
Vanhatalo Pauliina: Korvaamaton. Tammi. 2012.
Vala Vera: Kuolema sypressin varjossa. Gummerus. 2012.
Vuori Kristiina: Näkijän tytär. Tammi. 2012.
Väisänen Hannu: Vanikan palat.
Waltari Mika: Neljä päivänlaskua.
Walker Alice: Häivähdys Purppuraa. 1982.
Wilde Oscar: Dorian Grayn muotokuva. 1891.
Winterson Jeanette: Ei appelsiini ole ainoa hedelmä. Bazar. 2007.

Toiseksi haasteeksi minulle nousee tässä kuin itsestään Facebookista peräisin oleva vallan mainio 13 ennenkokematonta kotimaista kirjailijaa vuonna 2013, sillä yllä listassa nimiä riittää. Olen kursivoinut ne minulle uudet tuttavuudet, joiden tuotantoa tavoittelen haasteen nimissä nyt eniten.

Tässä on nyt paljon hyvää: olen saanut hyvän kirjalistan itselleni, saan näppiotteen omasta kirjahyllystäni ja sain järjestettyä sen lukemista etsiskellessäni! Mielestäni sitä paitsi on suurta viisautta muuttaa mieltään, paremmin kuin pysyä jääräpäisesti mielipiteessään. Hah.

Parasta on, että nyt luettavaa on valmiiksi katsottuna pitkälle tulevaisuuteen. Vuonna 2012 luin aikuisten (fiktiivistä) kirjallisuutta noin 43 kirjan verran. TBR-lista riittää siis pariksi vuodeksi, mutta kun vielä muistetaan, että poimin luettavaa lisäksi fiilispohjalta ja uutuuksiakin pitää saada mahtumaan mukaan, lista kestää pidempään. Päivitys tehtäneen vuoden päästä.

Ovatko muut lähdössä kirjavuoria valloittamaan tai matkalle 13 suomalaisen kirjailijan maailmoihin?
Mikä tärkeä kirja TBR-listaltani puuttuu?

Rumat kapinalliset -haaste suoritettu!

Tea with Anna Karenina -blogissa oli viime vuonna haaste, jossa kehotettiin lukemaan rumia ja kapinallisia kirjoja. Niitä tarinoita, jotka esittävät maailmasta kääntöpuolta. Joissa ei käytetä silkkihansikkaita (ainakaan silittämiseen) eikä heitellä ruusun terälehtiä muutenkin tasaiselle elämänpolulle. Niissä tarinoissa on ruosteisia veitsenteriä, verenmakua, laiminlyöntejä, ajatusten mustaa ja kuihtuneita kukkia.

Minä tietysti otin haasteen vastaan. Liitin haasteeseen seuraavat viime vuonna lukemani kirjat:

1. Hilkka Ravilo: Mesimarjani, pulmuni, pääskyni
2. Martti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja pahan pappi
3. Laura Gustafsson: Huorasatu
4. Ian McEwan: Vieraan turva
5. Katja Kettu ja Krista Petäjäjärvi (toim.): Pimppini on valloillaan

Haasteen henkeen kuuluu, että lopuksi haastetta vedetään yhteen ja pohditaan kirjojen rumuutta ja kapinaa. Mitä se on ja mitä ehkä opin?

Kolme haasteen kirjoista käsittelee tavalla tai toisella (suomalaisen) naisen asemaa yhteiskunnassamme: Mesimarjani, pulmuni, pääskyni, Huorasatu ja Pimppini on valloillaan. Kahdella viimeksi mainitulla on myös kapinallisen räikeästi provosoiva ja sisältöä rohkeasti paljastava nimi. Huorasadun bongasin Finlandia-ehdokkaiden joukosta, Pimppini on valloillaan suorastaan syöksyi Ketun Kätilön vanavedessä syliini ja Mesimarjani, pulmuni, pääskyni valikoitui valikoitujen blogien hehkutuksesta käsiini.

Naisten asemahan etenkin koko maailmanlaajuisesti tarkasteltuna on räävittömän ruma. Facebookissa kiertää parasta aikaa kuva Intiassa joukkoraiskauksen uhrina kuolleesta 23-vuotiaasta naisesta, eikä kukaan ole tainnut päästä tapauksen uutisointia piiloon. Nyt kuitenkin nousevat Intiassa kapinalliset naiset. He eivät onneksi enää hiljaisesti alistu ja hyväksy kohtaloaan vaan vaativat muutosta. Samaa muutosta tarvitaan Suomessakin, alleviivaavat Ravilo, Gustafsson, Kettu ja Petäjäjärvi.

Martti Yrjänä Joensuun Harjunpää ja pahan pappi puolestaan piirtää esiin syrjäytyneen ihmispolon ja rakkaudettomat ihmissuhteet. En tiedä Joensuun kirjoittamisen motiiveja, mutta voisi helposti kuvitella hänen purkavan poliisin työssä vastaan tulleita kokemuksiaan tekstiinsä. Minulle nimittäin nämä rumat, kapinalliset kirjat toimivat niin. Kun maailmassa on virhe, sitä voi koettaa selvittää kirjan kanssa.

Ainut ulkomainen kirja oli Ian McEwanin Vieraan turva, jossa tutkiskellaan väljähtynyttä avioliittoa ja jossa tapahtumat saavat karmeat käänteet. Tiedän, etteivät kaikki ole halunneet teosta edes lukea sen iljettävyyden vuoksi. Itse kuitenkin ajattelen niin, että viemällä tapahtumat huippuunsa kirjailija saa tarkemmin esiin esimerkiksi ihmissuhteiden yksityiskohtia, joista haluaa kirjassaan puhua.

Yhteenvetona voitaisiin todeta, että kyllä, minua kiinnostaa naisten asema ja haluan pitää naisasiaa esillä, ja kyllä, ruma fiktio toimii jonkinlaisena katharsiksena rumasta todellisuudesta. Näin ainakin minun kohdallani. Jälkikäteen ajatellen olisin voinut suunnitella haasteen kirjoja paremmin niin, että olisin saanut yhteenvetoon laajemman kuvan kirjallisuuden kapinasta. Naisasia osuu nyt kuitenkin liikuttavasti ja pöyristyttävästi globaalien karmeuksien uutisvirtaan.

Se on yksi syy, miksi kirjojen pitää käsitellä rumuutta ja kapinaa ja miksi rumia, kapinallisia kirjoja pitää lukea.

Meri Savonen: Tonttulapset ja seikkailujen joulu

Meri Savonen: Tonttulapset ja seikkailujen joulu. Saarni-kirjat. 2010. (131 sivua.)

Luimme poikieni kanssa viime toukokuussa Meri Savosen Tonttulapset-sarjan toisen osan, Tonttulapset ja ketuilla ratsastavat vieraat. Tuolloin kirjasta tuli yllättäin lasten suosikki, ja mietin, miten oivallisesti tämä ensimmäinen, Tonttulapset ja seikkailujen joulu, sopisi joulunaluspäiviin. Kun sitten lähdimme matkoille joulukuussa, reissukirja mukaan otettavaksi oli ihan selvä. Aloitimme seikkailun Timin, Tiitun, Vernen ja Tuiskun mukana Teneriffan seljällään makaavan kuun alla. (Lämpimästi kiitoksia Saarni-kirjoille joulumuistiaisesta!)

Hitaanlainen lukuvauhti vei meidät tonttulasten kanssa jouluun ja uuteen vuoteen saakka. Se sopikin ihan hyvin. Joulun jälkeenkin on verratonta vielä viipyillä tonttumaisissa tunnelmissa etenkin, kun Savosen teksti on mukaansatempaavaa.

Seikkailujen joulu alkaa, kun Joulupukki kertoo Korvatunturin väelle, että usko Joulupukkiin on vaarassa: nykylapset luulevat, että joululahjat ostetaan kaupoista eikä Joulupukkia ole olemassa. Kirjevirta Korvatunturille on kuivunut, ja jotain pitää tehdä, jotta joulu pelastuisi.

Nokkelat tonttupojat Timi ja Verne saavat päähänsä uhkarohkean pelastussuunnitelman, jonka tarkoitus pyhittää poikien mielestä keinot eli sääntörikkomukset. He päättävät näyttäytyä ihmisille tavalla, joka ei jää keneltäkään huomaamatta, jotta kaikki alkaisivat uudelleen uskoa tonttuihin ja Joulupukkiin. Tytöt Tiitu ja Tuisku puhutaan seikkailuun mukaan, ja niin alkaa operaatio, joka sujuvan alun jälkeen kangistuu monenlaisiin koettelemuksiin, joissa reipas jouluun uskova ihmispoikakin nousee yhdeksi tarinan sankariksi. Joutuuko koko Korvatunturi vaaraan? Miten tonttulasten käy? Entä joulumielen?

Sujuva ja tukalasta tilanteesta toiseen etenevä joulusatu maistui meidän pojillemme. Alussa lämmettiin ehkä hitaanlaisesti, mutta tarinan temmattua mukaansa kävi niin kuin kakkososassa. Iltasadun olisi pitänyt jatkua aina vain. Sirja Iisakan kuvitusta olisi silti saanut olla tässäkin kirjassa niukkaa reilusti enemmän.

Parissa kohdassa pelkäsin kovasti, että Meri Savonen on astunut liian suuriin (joulupukin?) saappaisiin ryhdyttyään kirjoittamaan joulumaan sääntöjä ja toimintatapoja ylös teokseensa. Esimerkiksi tonttujen koulu, jossa opetellaan poroilla lentämistä, muistutti minua J. K. Rowlingin Harry Potterista tuttua Tylypahkaa ja luudalla lentämistä. Olen aika avarakatseinen lukija ja hyväksyn kirjailijan ratkaisut yleensä helposti, ja koska pojatkin nielivät tarinan sellaisenaan, en minäkään jaksanut asiasta mieltäni pahoittaa. Kuten kakkososassa, luovutin tarinan mielelläni vapaalle fantasialle.

Silti saattaa olla hyvä miettiä, kuinka paljon erityisen luutuneita (joulu)perinteitä voi ylipäätään kirjoittaa uusiksi, jotta ne pysyvät "uskottavina". Sama kysymys nousee mieleen esimerkiksi Hollywoodin jouluelokuvia katsellessa, kun niissä esimerkiksi joulumaa sijaitsee Pohjoisnavalla meidän kotoisen Korvatunturimme sijaan. Omat joulumielikuvat saavat lempeästi kyytiä kotimaassakin, kun käväisee esimerkiksi Rovaniemen SantaParkissa. Eikö joulu(maa)sta meillä kaikilla olekin vähän omanlainen mielikuva?

Mitä mieltä te muut olette?

Yhtä kaikki, näiden pohdintojen kera Tonttulapset ja seikkailujen joulu -kirjaa voi suositella erinomaisesti jo lukeville alakoululaisille tai ääneen luettuna sitä pienemmille, jotka jaksavat kuunnella pitkiä tarinoita ilman valmista kuvitusta. Kirja sopii jouluun valmistautumiseen tai siitä toipumiseen, joulufaneille ympäri vuoden! Tonttulapset ja seikkailujen joulu on kiva lisä kotimaisten lasten joulukirjojen joukkoon. Omassa lukemistossani kirja menee hyvään keskisarjaan, jolloin sataa

tähtiä: 3/5.

Tonttulapsista on kirjoitettu myös Kirsin kirjanurkassa.

Anja Snellman: Ivana B.

Anja Snellman: Ivana B. Siltala. 2012. (166 sivua.)

Ivana B. on kirjekokoelma kirjailijalta terapeutille. Kirjeissään päähenkilö tilittää suhdettaan kirjailija-wannabehen nimeltä Ivana B., joka paitsi tuntuu olevan - sanoisinko - varsin kekseliäs käänteissään myös häirikkö. Terapiakirjeitä kynäilevälle kirjailijalle Ivana B lähettelee kiusaannuttavia ja tämän elämäntyötä mitätöiviä viesejä. Lisäksi Ivana B. on trendikkäästi bloggari.

Olen Pelon maantieteestä saakka ollut Kauras-, sittemmin Snellman-fani. Ivana B. ei toden totta ollut pettymys sekään, vaan ihastelin taas Snellmanin kynänjälkeä, ajatuksenjuoksua ja ensimmäistä kertaa nautin myös hänen huumoristaan. Ensimmäistä kertaa ylipäätään luin Snellmanin teosta osin humoristisena kertomuksena. Huumori puskee esiin varsinkin niissä kohdissa, kun Ivana B. pistää parastaan tai kirjailija joutuu pohtimaan omia valintojaan, vaikka toisaalta samat kohdat ovat myös haikeita ja surullisia kuvia.

Nyt voin jo myöntää, että kävin minäkin joskus kampaajalla ennen haastattelukuvausta tai kirjastoesiintymistä. Yritin myös meikata niin, ettei se näyttäisi liioitetulta. Huulipunaa en ole koskaan osannut laittaa, huuleni näyttävät epämääräisen valjuilta ennen ja jälkeen piirtelyn ja kaartelun. Joskus kävi niinkin, että haastattelutuokion jälkeen toimittaja ilmoitti, ettei kuvaaja tulekaan paikalle, vaan he pärjäävät vanhalla kuvalla. Silloin minua nolotti ja minusta tuntui että olin tuhlannut rahaa, vaikka olisinhan kampaajalle mennyt ja uuden huulipunan ostanut ennen pitkää muutenkin.
Itse asiassa ihmettelen missä välissä kaikki nämä fotogeeniset nuoret kirjailijat ovat opetelleet mestarillisen ehostuksen taidot, huulien ja silmien tarkat rajaukset, vaseliinit, talkit ja muut vippasniksit. Minulla on kaikki liikenevä aika mennyt kirjoittamiseen ja lukemiseen ja erilaisten vanhojen tekstien etsimisen ja kääntämisen ohella - niin mihin? (s. 92)

Paitsi huumoria Ivana B. sisältää myös yhteiskuntakritiikkiä ja huomioita kirjallisen kentän ja taiteen tekemisen oletetusta muutoksesta. On olemassa julkkiksia, kirjailijoita ja julkkiskirjailijoita, kaiketi myös kirjailijajulkkiksia, jollaiseksi Ivana B. haluaa keinolla millä hyvänsä. Päähenkilönä kirjeitä kirjoittava kirjailija taas on ennen muuta kirjailija eikä edes välittäisi muusta. Hän haluaa kirjoittaa vakavasti ja ajatuksella, mutta kokee paineita (ei vähiten Ivana B:n suunnasta) muuttaa tyyliään.

Oman lisäjännitteensä Ivana B:n lukemiseen toi se, että itse pidän blogia ja kirjoitan haaveissani julkaista joskus oma teos. En kuitenkaan missään vaiheessa ollut edes vaarassa samaistua suoraan Ivana B:hen, niin kuin en missään vaiheessa sotkenut Anja Snellmania ja kirjan päähenkilöä toisiinsa, vaikka Snellmanin ääni tekstin takaa ehdottomasti paikoin selvästi kuuluikin. Silti teos sai ajattelemaan paljon.

Lähes loistava lyhyt romaani. Erityismaininta hienosta peilikuvan heijastavasta kannesta.

Tähtiä: 4/5.

Booksy on pohtinut Ivana B:n nostattamia ajatuksia paljon laajemmin, joten kannattaa lukea lisää sieltä. Toisenlaistakin mielipidettä on blogeissa, esimerkiksi Morre ei oikein vakuuttunut.

Sivut kääntyvät uuteen vuoteen

Lukuvuosi 2012 on ollut Luen ja kirjoitan -blogissa aktiivinen ja kirjava. Viimemmäksi olen keskittynyt lasten- ja nuortenkirjoihin, joita luin Valkoisen Kirahvin Lasten linnoitus -haasteeseen aktiivisesti jo keväällä, ja parasta aikaa olen mukana poikieni kanssa Hdcanisin blogeihin lanseeraaman Lukudiplomin tavoittelussa. Muita lukuhaasteita ovat olleet Nooran Rumat kapinalliset, Morren Kuusi kovaa kotimaista ja Marian Kirjallisuuden äidit, joista viimeisin jatkuu yhä ensi äitienpäivään saakka.

Kuusi kovaa kotimaista sain kasaan! Jee!
1. Hilkka Ravilo: Mesimarjani, pulmuni, pääskyni
2. Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija
3. Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen
4. Anja Snellman: Aura
5. Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
6. Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet

Jäin kuitenkin Morren arvonnasta syrjään, sillä en valitettavasti ollut itsenäisyyspäivänä raportoimassa suorituksestani enkä kaiken kiireen keskellä ymmärtänyt tehdä sitä etukäteen. Paras palkinto minulle itselleni on kuitenkin se, että kuusi kovaa on kuin onkin kasassa.

Rumat kapinallisetkin tuli luettua loppuun saakka, ja teema takuulla jatkuu blogissani jatkossakin ilman haasteen kannustustakin. Julkaisen haasteeseen kuuluvan pohdinnan lähiaikoina - myöhässä, sillä olin unohtanut, että haaste loppui jo 1.12.12. Tässä luettujen lista:
1. Hilkka Ravilo: Mesimarjani, pulmuni, pääskyni
2. Martti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja pahan pappi
3. Laura Gustafsson: Huorasatu
4. Ian McEwan: Vieraan turva
5. Katja Kettu ja Krista Petäjäjärvi (toim.): Pimppini on valloillaan


Kirjallisuuden äideissä kolmen teoksen rajapyykki on jo saavutettu, mutta koetan ehtiä lisää:
1. Merete Mazzarella: Fredrika Charlotta o.s. Tengström. Kansallisrunoilijan vaimo
2. Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi
3. Jonathan Franzen: Epämukavuusalue

Lukudiplomissa olemme poikieni kanssa lukeneet kaksi kirjaa seitsemästä ja tehneet niihin liittyvät tehtävät, joten kevääksi riittää vielä puurrettavaa. Mikäs sen mukavampaa!

Ensi vuonna lupaan olla sillä tavalla tylsä, etten lähde mukaan oikeastaan mihinkään uuteen haasteeseen (ellei jotakin aivan ohittamatonta tule eteen), vaan luen

a) ensisijaisesti kirjoja omasta hyllystä ja
b) klassikoita ja vuoden 2013 (ja 2012) uutuuksia sekä
c) edelleen kasoittain lastenkirjoja, joista tuon vain parhaat blogiin ja vielä
d) tyypilliseen tapaani välillä ihan mitä sattuu sarjakuvia ja tietokirjoja unohtamatta...

Haasteet ovat nimittäin oikein mukavia tapoja rikastuttaa omaa lukemistoa, mutta minulla tuottaa vaikeuksia pysyä niissä sekä lukusuunnitelmassa kiinni, kuten sekä Morren että Nooran haasteista voidaan huomata: molemmat ovat nyt myöhässä.

Mitä te lupaatte lukea ensi vuonna?

Kirjoittamisesta kerrottakoon tässä yhteydessä vain lyhyesti sen verran, että käsiksen lähdettyä maailmalle olen saanut siitä jo kaksi palautetta, ja muokkaan tekstiä nyt eteenpäin! Vuodesta 2013 on tulossa myös tuottoisa kirjoittamiskausi.

Kuva: Freedigitalphotos.net / supakitmod

Upeaa uutta vuotta jokaiselle blogini lukijalle!
Olkoon se täynnänsä kirjallisia elämyksiä.

Hyvää joulua!

Tunnelmallista joulua!

Kauko Röyhkä: Avec (Äänikirja)

Kauko Röyhkä: Avec. Äänikirja. 5 cd-levyä. Lukija: Antti Reini. Like. 2006.

En tiennyt, mihin tartuin, kun lainasin äänikirjahyllystä työmatkakuunneltavaksi Kauko Röyhkän Avecin. Täytyy sanoa, että olen viihtynyt kirjan parissa, joskin välillä olen yksikseni nauranut autossa ääneen varsinkin silloin, kun en ole tiennyt, itkisinkö sen sijaan.

Avec kertoo kohta viisikymppisestä Harrista, joka on ihan kivasti menestynyt arkkitehti, mutta elämä ei ole tyydyttävää. Moni naissuhde heti äitisuhteesta alkaen on pulmallinen. Exät ja nykyiset eivät ole sopivia, työkaverit pitävät miestä tylsästi puhtaana isähahmona, mutta kun kuvioon astuu Eve, nuori nainen kuin jumalatar, kaikki muuttuu. Harri kaihoaa Even perään kuin kaniini porkkanan, vaikka Eve pysyttelee koko ajan etäällä ja käyttäytyy kylmäkiskoisesti.

Kirja on kerronnaltaan pitkälti tajunnanvirtaa. Juoni on Harrin päänsisäistä kerrontaa tilanteesta toiseen. Harri pohtii viiltävästi itseään ja ympäristöään. Asetelma on koko ajan Harri vastaan muu maailma. Kaikkialla on vastassa kilpailua, paineita ja odotuksia. Harri ei oikein osaa itsekään päättää, mitä haluaisi. Paitsi naista. Sitä hän haluaa. Oikeastaan koko ajan. Koko asetelma alleviivaa kirjan yksinäisyyden teemaa.

Avec on välillä silkkaa eroottista tarinaa. Harri kuvailee omaa naismakuaan ja unelmoi erilaisista sänkypuuhista. Välillä kuvaus äityy jopa naturalistiseksi. Harri muun muassa miettii, haisisivatko housut mahdollisen seksisuhteen alettua kuselle, kun pari tippaa on päässyt valumaan päivän aikana kovasta hetkutuksesta huolimatta. Välillä kuitenkin seksikuvauksissakin on suvantoja ja kerronnan lomasta pilkistää osuva yhteiskunta- ja yhteisökritiikki, josta pidin kovasti.

Avecin pääkohderyhmä on päähenkilön ikäinen (plus miinus kymmenen vuotta) miesyleisö. Kirja on miehen maailmankuva, miehen sisäisen elämän suora ja rietas kuvaus. Avec on kertomus siitä, millaista kilpailua miehet näkevät kaikkialla, miten he katsovat naisia ja kuinka he suhtautuvat itseensä. Se kuvaa myös sitä, miten tavoittamaton saattaa tavoitettuna kääntyä vaaralliseksi ja temmata kirjaimellisesti niskaotteeseen. Vähintään Avec on kuvaus yhden miehen, yhden oman elämänsä arkkitehdin mahdollisesta todellisuudesta. Eikä siinä tarpominen vaikuta helpolta. Harria ei tarvitse mieltää oikeana realistisena henkilöhahmona vaan vertauskuvana onnettomasta ihmisestä.

Antti Reini sopii Avecin lukijaksi erinomaisesti. Hän antaa aidon äänen Harrille, ja luennan rytmi on hyvä. Autossa kuunnellessa valitettavan monen virkkeen lopun nielaiseminen häiritsi tosin pahasti, mutta siihenkin tottui. Lopussa Evelle äänen antoi yllättäin nimetön naislukija, joka ei hoitanut työtään valitettavasti yhtä hyvin kuin Reini. Kyseessä ei ole äänen perusteella femme fatale eikä varsinkaan jumalatar. Naislukijan ääni, joka lainasi neuvostokirjailja Juri Kazakovia, yllätti lopussa jopa siinä määrin, että mietin, vaihtuiko kirja kesken cd:n! Ei vaihtunut, mutta kirjan kerronta kasvoi lainausten ja naisäänen jälkeen loppuhuipentumana sellaisiin mittoihin, että jumalattaren voimia siinä juuri tarvitaan, vaikka ääni jäisi vieraaksi.

Summa summarum, Avec on ennen kaikkea mielenmaisemaan pureutuva miesten kirja, ihan oivallinen tosin naisillekin, ellei kammoksu lukea kuvauksia miesten seksifantasioista.

Tähtiä 3/5.

Avecin on kuunnellut myös Kirsi Kirjanurkassaan.

Tomi Kontio: Lehmä jonka kyljessä oli luukku

Tomi Kontio: Lehmä jonka kyljessä oli luukku. Kuvittanut Camilla Pentti. Teos. 2006.

Silloin tietää kirjavalinnan menneen nappiin, kun lapsi pyytää innokkaasti silmät loistaen viimeisen sivun jälkeen kirjaa luettavaksi heti uudestaan. Näin kävi Tomi Kontion Lehmä jonka kyljessä oli luukku -kuvakirjan kanssa. Erityisesti 5-vuotias esikoisemme piti kirjasta todella.

Lehmä jonka kyljessä oli luukku kertoo kaksosista, Ivanista ja Vanjasta tai Vivanista ja Anjasta, jotka karkaavat kotoa, sillä siellä ei voi olla, ja tapaavat lehmän, jonka kyljessä - toden totta - on luukku. Kirja on alusta saakka ihastuttavan monitulkintainen ja leikittelevä. Se ruokkii mielikuvitusta säästelemättä, mutta juoni kulkee kuitenkin eteenpäin takkuamatta. Matkan varrella pojat nauravat ja vakavoituvat. Minä ihastelen.

Ivan oli Vanjaa kolme kuukautta vanhempi. He olivat kaksosia. Kerran he tappelivat niin pahasti äitinsä mahassa, että Ivan putkahti ulos ennen aikojaan. Suoraan Itäkeskuksen Anttilan lattialle. "Kappas vaan, taisi tulla pieni tyttö", äiti tokaisi ja nosti lapsen syliinsä. (--)

Voi, tällaista pitäisi olla lapsille tarjolla paljon paljon enemmän, kun aurinko teroittaa itsensä kuusenlatvoihin, repaleisia sanavaatteita puetaan uteliaisuudelle ja hämärä hiipii tossut jalassa ja heittelee käpyjä aurinkoon. Tai kun lehmällä lennetään, pilvet maistuvat vaahtokarkeilta ja lehmän pötsin vierestä löytyy kuorsaava säiliöauto. Eihän ole ihme, että lapset nauttivat?

Lehmä jonka kyljessä oli luukku on runoilijan tekemä mieletön, mahtava lastenkirja, jossa ei kohderyhmää aliarvioida vaan annetaan kielen kuvallisuutta täyslaidallinen, ja tyylikkäästi sittenkin.

Kirjaan kuvituksen on tehnyt Camilla Pentti, ja kuvat tukevat tarinaa oivallisesti jättäen tekstin tavoin tilaa lukijan omille ajatuksille.

Tiesittekö, että tältä näyttää, kun astuu sisään luukusta,
joka on lehmän kyljessä?
Etsi kuvasta kuorsaava säiliöauto!

Karkulaisten matka päättyy lopulta takaisin kotiin, jossa äiti ottaa lapset avosylin vastaan ja  isä on pistetty kuivumaan. Voih.

Lehmä jonka kyljessä oli luukku ansaitsee vähintään täydet tähdet. Ehdotonta lukemista kaikille lapsille!

Tähtiä: 5/5

* * *

Kuulin Tomi Kontiota Oulun Muusajuhlilla viime elokuussa. Hän lausui tuolloin itse pikkupoikana kirjoittamansa runon, jossa unelmoi uudesta polkupyörästä. Se on liikuttavin runo, jonka olen lausuttuna kuullut.

Ensi vuonna blogiin on omasta hyllystä tulossa Kontiolta Keväällä isä sai siivet.

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

Rakenna itsesi tai rakenna joku muu,
niin kuin haluat valheen olevan, kielii kirjan kansi aurinkoterassilla.

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat. Like. 2012.



Kun kyyhkyset katosivat -hypetyksen terä on taitettu, minä matkustan etelän aurinkoon ja otan mukaani Sofi Oksasen uusimman romaanin. Hullua, ajattelisi joku. On nimittäin aivan totta, että Kun kyyhkyset katosivat ei ole mikään helppo ja sujuva lomakirja. En tosin oikein tiedä, mitä "lomakirja" oikeastaan tarkoittaakaan. Luen, mitä minua miellyttää, oli loma tai arki.

Sain kaksi matkaa. Teneriffa antoi minulle lepoa ja lämpöä. Kun kyyhkyset katosivat taas vei minut Neuvosto-Viroon ja sen pelon- ja ankeudensekaiseen harhaisuuteen. Teneriffa on keltainen ja vihreä, Neuvosto-Viro ruskea ja harmaa. Teneriffa on aurinko ja ilo, Kun kyyhkyset katosivat on pimeä ja epäilys.

Ne sopivat yllättävän hyvin yhteen täydentämällä toisiaan! Kun kyyhkyset katosivat -sivujen välissä on Atlantin rannan mustaa hiekkaa. Mikä sinne paremmin sopisi? Ehkä kyyhkysen untuva?

Tiesin aloittaessani, ettei Kun kyyhkyset katosivat päästä helpolla. Edetessäni mietin, saako loma minut tosiaan niin sekaisin, etten pysy tarinan mukana. Vaihtelevat kertojaäänet sekaantuivat, henkilöhahmot tuntuivat kaukaisilta. Jatkoin rohkeasti ja huomasin yhtäkkiä ahmivani tarinaa. Se ei päästänyt enää irti.

Halusin Juuditin hankaliin pöksyihin, halusin tehdä aviorikoksen kelvotonta virolaisaviomiestäni kohtaan, halusin haistaa kyttäyskeikalta sydämeen kiinni sulaneen saksalaissotilaan univormun tuoksun ja kuulla gramofonin rahinan 40-luvulla, kamalien tapahtumien katveessa.

Juuditia vastapäätä istui saksalainen upseeri, mutta väärä. Oikea saksalainen nautiskeli kahvia salin toisella puolella rapistellen sanomalehteä ja imeskellen piippuaan. Miehen tyhjänä sykkivä kauluslaatta hiersi Juuditin silmäkulmaa, Juuditin hiestyneet sormet tarrautuivat tuolin käsinojiin, hänen rinnassaan jyskytti eikä hän tiennyt mitä sanoa. Kuuma suklaa Juuditin edessä höyrysi, kämmen luiskahti käsinojalta, hikihelmi pyörähti ylähuulelle ja otsan takana avautui sanaton aukko eikä hän kaivannut enää Vakuutusseuran talon sota-ajan pimentämiä neonvaloja, katulamppuja, hän oli syttynyt itse. Hänen sielunsa oli joutunut voimakkaaseen liikkeeseen ja häneen oli hulmahtanut suuri halu saada olla yhdessä juuri tämän hänen edessään istuvan saksalaisen kanssa. Sydän oli holtittomassa tilassa, posket rusottivat kuin hän olisi vielä neitoiässä ja tietämätön haluistaan ja polvitaipeet olivat kosteat huolimatta lattialla palelevista, vain sukkien peittämistä jaloista. 

Hän voisi vielä nousta, jättää hänelle leivospihdeillä keksiä tarjoavan miehen (--), mutta hän oli jo kääntänyt kasvonsa väärää miestä kohti, kääntänyt kasvonsa, katsonut miestä silmiin ja vielä pahempaa - miehen suun kääntyessä hymyyn Roland ja tehtävä ja nimettömään hautaan haudattu Rosalie, kaikki se mitä oli ehtinyt tapahtua viimeisten vuosien aikana, olivat unohtuneet. Hän oli unohtanut pommit ja teillä makaavat ruumiit, koppakuoriaiset ja kärpäset ruumiiden kimpussa, epätoivoiset rasvapurkkikaupat, aviosäätynsä ja siihen kuuluvan säädyllisyyden. Hän oli unohtanut senkin, että oli sukkasillaan, että hänen kenkänsä oli juuri varastettu, ne ainoat, hän ei enää muistanut hulttiojoukkoa, joka oli sysännyt hänet maahan Taidehallin edessä ja temmannut kengät hänen jaloistaan. (--) (s. 136 - 137)

60-luvulla pelkäsin Juuditin kanssa kuolemaa ja lähimmäistä, epäilin itseäni. Mietin, mikä taakka virolaisilla on yhä kannettavanaan. Miten nykyvirolainenkaan voi luottaa naapuriinsa, sisareensa, puolisoonsa? Jos suomalaiset kantavat sodan mykkää varjoa harteillaan, virolaiset tietävät mitä tapahtuu, kun lähimmäinen pettää. Kun tietoa voi tehdä, kun salaisuuksia ja kadonneita ihmisiä, muuttuneita identiteettejä on liikaa. Kun kuka tahansa voi muuttaa elämäsi suunnan. Kun koko ajan pitää epäillä. Kaikkea.

Tämä postaus on loman jälkimainingeissa kirjoitettu. Tämä on yhtä helppo kuin on Kun kyyhkyset katosivat.

Pidin kirjasta kovasti. Se kosketti minua selittämättömällä tavalla ja vei minut järkyttävästi mennessään lintukodosta valheen valtakuntaan. Pidin myös jopa jossakin parjatustakin Oksasen kielestä. Tuntuu, että Oksanen on roiskinut kirjan kuin maalari vetelee paksun öljyvärinsä kankaalle ja saa vahvat viivat vakuuttamaan, lähes haisemaan:

Vaimo huojutti itseään edestakaisin oranssin kattolampun valokeilassa, takkimekon helma oli noussut vyötärölle, alushameen pitsit olivat tahraantuneet, kasvojen turvotus peittynyt takkuisiin hiuksiin ja levysoittimen pauhuun. Palava savuke kärysi tuhkakupissa tulipää hehkuen, Belyi Aist oli puolillaan, pöydän alle kekoontui märiksi nyyhkittyjä raidallisia miesten nenäliinamyttyjä. Parts veti oven kiinni hiljaa ja meni keittiöön. Askeleet olivat raskaat, lakanat saisivat odottaa. Hyvin sujunut tapaaminen Pagarilla oli ehtinyt tuudittaa hänet naurettavaan toiveikkuuteen. Hän oli vain toivonut, toivonut niin kovasti, että he voisivat lähteä illanviettoon yhdessä, avioparina. Hän oli typerys. (s. 102)

Kun kyyhkyset katosivat antaa hurjan monitasoisena kirjana pureskeltavaa paljon enempäänkin, mutta jätän lomafiilistelyn nyt tähän ja linkitän tähän muutaman blogin, jossa myös Kyyhkyset on luettu. Niistä voi lukea lisää, mistä on kysymys ja miten toisella tapaa kirjan voi ottaa vastaan:

Ilselä
Vielä yksi rivi
Luettua
Kirjoihin kadonnut
Lukutuulia
Nenä kirjassa
sekä ylläkin linkitetty Opuscolo

Tähtiä: 4/5

Kirjan www-sivut

Kun kyyhkyset katosivat tunkee väkisin lasten- ja nuortenkirjojen väliin. Lanu-teema jatkuu kuitenkin blogissa vielä ainakin parin kirjan verran, ja tietysti lasten ja nuorten kirjat pysyvät täällä ihan vakiona jatkossakin, mutta jäävät ensi vuonna taas hieman vähemmälle. Huomaattehan myös, että lasten- ja nuortenkirjoja palkittiin vasta kirjablogistaniassa?