No niin, on vasta uuden uljaan vuoden ensimmäisen viikon loppu ja joudun jo perumaan puheitani. Olin ajatellut, etten tartu haasteisiin tänä vuonna, mutta nyt on syötävä sanansa. Niiden syöminen ei onneksi lihota, ja lupaan olla vetämättä muruja pahemmin henkeenkään.
![]() |
| Makeaa luvassa! Kuva: freedigitalphotos.net |
Mari A. haastaa kirjablogissaan nimittäin lukutoukat valloittamaan kirjavuoria ja vieläpä oman kirjahyllyn kera, joten minun on ihan pakko vastata kutsuun ja lähteä tavoittelemaan Kolin huippua, eli 12 luettua kirjaa. Tiedän, että tavoitteeni on vaatimaton, mutta haluan jättää muullekin lukemiselle ja kirjoittamiselle aikaa enkä aio kiristää kirjallista hirttosilmukkaa kaulani ympärillä. Lukeminen saa olla tavoitteellista mutta se ei saa ruveta tuntumaan pakkosuorittamiselta.
Haasteen hyväksymisen vanavedessä minun on tehtävä itselleni To Be Read -lista. Tässä siis sata kirjaa, jotka haluan lukea. Osa on klassikkoja ja palkittuja kirjoja, osa ystävien suosituksia ja osa taas ihan vapaasti oman mielenkiinnon mukaan valittuja. Runous siitä nyt jää puuttumaan. Harmi. Listassa lihavoituina ovat Kirjavuori Mount Everestille -haasteeseen tyrkyllä olevat opukset:
Aapeli: Pikku Pietarin piha.
Aho Juhani: Rautatie.
Alakoski Susanna: Sikalat. Schilds. 2011.
Alcott Louisa May: Pikku naisia.
Andersson Claes: Oton elämä. WSOY. 2011.
Atwood Margaret: Orjattaresi.
Auster Paul: Talvipäiväkirja. Tammi. 2012.
Björk Marja: Posliini. Like. 2008.
Brontë Charlotte: Kotiopettajattaren romaani. 1847.
Carpelan Bo: Kesän varjot. Otava. 2005.
Chang Jung: Villijoutsenet. Kolmen kiinattaren tarina. Otava. 1993.
Charriere Henri: Vanki nimeltä Papillon.
Christie Agatha:
Coetzee J. M.: Häpeäpaalu. Otava. 2000.
Delacourt Gregoire: Onnen koukkuja. WSOY. 2013.
Dumas Alexandre: Kolme muskettisoturia.
Duras Marguarite: Kirjoitan.
Erickson Carolly: Minä, Marie Antoinette. Atena. 2013.
Eugenides Jeffrey: Naimapuuhia. Otava 2012.
Fagerholm Monika: Amerikkalainen tyttö. Teos. 2004.
Fredriksson Marianne: Anna, Hanna ja Johanna.
Goethe Wolfgang: Nuoren Wertherin kärsimykset
Golden Arthur: Geishan muistelmat. WSOY. 1997.
Grass Günther: Peltirumpu.
Haahtela Joel: Naiset katsovat vastavaloon.
Hassinen Pirjo: Popula. 2012.
Hauru Hanna: Paperinarujumala. Like. 2013.
Hautala Turkka: Kansalliskirja. Gummerus. 2012.
Hoeg Peter: Lumen taju.
Holappa Pentti: Ystävän muotokuva.
Hotakainen Kari: Ihmisen osa. Siltala. 2009.
Hugo Viktor: Kurjat.
Ibsen Henrik: Nukkekoti.
Irwing John: Garpin maailma.
Itkonen Juha: Anna minun rakastaa enemmän. Teos. 2005.
Itäranta Emmi: Teemestarin kirja. Teos. 2012.
Hoeg Peter: Lumen taju.
Holappa Pentti: Ystävän muotokuva.
Hotakainen Kari: Ihmisen osa. Siltala. 2009.
Hugo Viktor: Kurjat.
Ibsen Henrik: Nukkekoti.
Irwing John: Garpin maailma.
Itkonen Juha: Anna minun rakastaa enemmän. Teos. 2005.
Itäranta Emmi: Teemestarin kirja. Teos. 2012.
Jalonen Olli: Poikakirja. 2010.
Jotuni Maria: Huojuva talo. Otava. 1963.
Jägerfeld Jenny: Oli kerran äiti joka katosi. Karisto. 2010.
Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi. WSOY.
Kalevala.
Kenen aika? Esseitä venäläisestä nykykirjallisuudesta. Toim. Tomi Huttunen ja Tintti Klapuri. Avain. 2012.
Kerouac Jack: Matkalla
Kilpi Eeva: Naisen päiväkirja. WSOY 1978.
Keyes Marian: Enkelit.
Koch Herman: Illallinen.
Kontio Tomi: Keväällä isä sai siivet. Tammi. 2000.
Leon Donna: Kuolema oopperassa. Otava. 1997.
Lessing Doris: Hyvä terroristi. 1985.
Linna Väinö: Täällä Pohjantähden alla.
Loen Erland: Supernaiivi. 1996.
Lundán Reko ja Tiina: Viikkoja, kuukausia
Ulla-Lena Lundberg: Jää. Teos. 2012.
Márquez Gabriel García: Sadan vuoden yksinäisyys.
Meriluoto Aila: Tältä kohtaa.
Du Maurier Daphne: Rebekka. WSOY. 2008.
Montgomery Lucy Maud: Annan nuoruusvuodet.
Montgomery Lucy Maud: Sininen linna.
Morrison Toni: Minun kansani, minun rakkaani. Tammi. 1988.
Mörö Mari: Kiltin yön lahjat.
Niffenegger Audrey: Aikamatkustajan vaimo.
Nummi Markus: Karkkipäivä. Otava. 2010.
Ollikainen Aki: Nälkävuosi. Siltala. 2012.
Oates Joyce Carol: Sisareni, rakkaani. Otava 2012.
Osbourne Ozzy & Ayres Chris: Minä, Ozzy. Like. 2010.
Pakkanen Outi: Seuralainen. Otava. 2010.
Plath Sylvia: Lasikellon alla. Otava. 1975.
Plath Sylvia: Sylvia Plathin päiväkirjat. Otava. 1997.
Proust Marcel: Kadonnutta aikaa etsimässä.
Päätalo Kalle: Tammettu virta. Juuret Iijoen törmässä. Gummerus. 1972.
Rimminen Mikko: Pussikaljaromaani.
Raitasuo Ilkka: Kellokosken Prinsessa. Like. 2011.
Raittila Hannu: Kirjailijaelämää. WSOY. 2006.
Rossi, Nemo: Rooman sudet. WSOY. 2012.
de Sade Markiisi: Justine
Salama Annukka: Käärmeen lumooja. WSOY. 2012.
Schields Carol: Pikkuseikkoja.
Shriver Lionel: Kaksoisvirhe. Avain. 2007.
Siekkinen Raija: Novellit. Otava. 2010.
Sinisalo Johanna: Ennen päivänlaskua ei voi.
Sinisalo Johanna: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita. Teos. 2008.
Snellman Anja: Maru. Otava. 2012.
Tabermann Tommy: Vernazzan valot. Gummerus. 2004.
Tan Amy: Ilon ja onnen tarinat. WSOY. 1997.
Tartt Donna: Jumalat juhlivat öisin. WSOY. 1993.
Tietäväinen Ville: Näkymättömät kädet. WSOY. 2011.
Tikkanen Märta: Vuosisadan rakkaustarina. Tammi. 2010.
Tikkanen Märta: Kaksi. Kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta. Tammi. 2004.
Tsehov Anton: Lokki. WSOY. 1998.
Tuominen Taija: Tiikerihai. WSOY. 2000.
Twain Mark: Huckleberry Finnin seikkailut.
Tuominen Taija: Tiikerihai. WSOY. 2000.
Twain Mark: Huckleberry Finnin seikkailut.
Ulitskaja Ludmila: Naisten valheet. Siltala. 2011.
Vanhatalo Pauliina: Korvaamaton. Tammi. 2012.
Vala Vera: Kuolema sypressin varjossa. Gummerus. 2012.
Vuori Kristiina: Näkijän tytär. Tammi. 2012.
Väisänen Hannu: Vanikan palat.
Waltari Mika: Neljä päivänlaskua.
Walker Alice: Häivähdys Purppuraa. 1982.
Wilde Oscar: Dorian Grayn muotokuva. 1891.
Winterson Jeanette: Ei appelsiini ole ainoa hedelmä. Bazar. 2007.
Toiseksi haasteeksi minulle nousee tässä kuin itsestään Facebookista peräisin oleva vallan mainio 13 ennenkokematonta kotimaista kirjailijaa vuonna 2013, sillä yllä listassa nimiä riittää. Olen kursivoinut ne minulle uudet tuttavuudet, joiden tuotantoa tavoittelen haasteen nimissä nyt eniten.
Tässä on nyt paljon hyvää: olen saanut hyvän kirjalistan itselleni, saan näppiotteen omasta kirjahyllystäni ja sain järjestettyä sen lukemista etsiskellessäni! Mielestäni sitä paitsi on suurta viisautta muuttaa mieltään, paremmin kuin pysyä jääräpäisesti mielipiteessään. Hah.
Parasta on, että nyt luettavaa on valmiiksi katsottuna pitkälle tulevaisuuteen. Vuonna 2012 luin aikuisten (fiktiivistä) kirjallisuutta noin 43 kirjan verran. TBR-lista riittää siis pariksi vuodeksi, mutta kun vielä muistetaan, että poimin luettavaa lisäksi fiilispohjalta ja uutuuksiakin pitää saada mahtumaan mukaan, lista kestää pidempään. Päivitys tehtäneen vuoden päästä.
Ovatko muut lähdössä kirjavuoria valloittamaan tai matkalle 13 suomalaisen kirjailijan maailmoihin?
Mikä tärkeä kirja TBR-listaltani puuttuu?
Vanhatalo Pauliina: Korvaamaton. Tammi. 2012.
Vala Vera: Kuolema sypressin varjossa. Gummerus. 2012.
Vuori Kristiina: Näkijän tytär. Tammi. 2012.
Väisänen Hannu: Vanikan palat.
Waltari Mika: Neljä päivänlaskua.
Walker Alice: Häivähdys Purppuraa. 1982.
Wilde Oscar: Dorian Grayn muotokuva. 1891.
Winterson Jeanette: Ei appelsiini ole ainoa hedelmä. Bazar. 2007.
Toiseksi haasteeksi minulle nousee tässä kuin itsestään Facebookista peräisin oleva vallan mainio 13 ennenkokematonta kotimaista kirjailijaa vuonna 2013, sillä yllä listassa nimiä riittää. Olen kursivoinut ne minulle uudet tuttavuudet, joiden tuotantoa tavoittelen haasteen nimissä nyt eniten.
Tässä on nyt paljon hyvää: olen saanut hyvän kirjalistan itselleni, saan näppiotteen omasta kirjahyllystäni ja sain järjestettyä sen lukemista etsiskellessäni! Mielestäni sitä paitsi on suurta viisautta muuttaa mieltään, paremmin kuin pysyä jääräpäisesti mielipiteessään. Hah.
Parasta on, että nyt luettavaa on valmiiksi katsottuna pitkälle tulevaisuuteen. Vuonna 2012 luin aikuisten (fiktiivistä) kirjallisuutta noin 43 kirjan verran. TBR-lista riittää siis pariksi vuodeksi, mutta kun vielä muistetaan, että poimin luettavaa lisäksi fiilispohjalta ja uutuuksiakin pitää saada mahtumaan mukaan, lista kestää pidempään. Päivitys tehtäneen vuoden päästä.
Ovatko muut lähdössä kirjavuoria valloittamaan tai matkalle 13 suomalaisen kirjailijan maailmoihin?
Mikä tärkeä kirja TBR-listaltani puuttuu?

Ääk, apua mikä kuva! Onneksi olen vielä vanhemmilla loppuloman ajan, niiden kaapeista voi aina ryövätä kaikki herkut :D
VastaaPoistaJuu, mutta siis tuosta listasta piti sanoa, että hyvältä näyttää. Kotiopettajattaren romaani, Kurjat, Rebekka, Sylvia Plathin päiväkirjat ja Dorian Grayn muotokuva olivat hyviä, ja monet muut listatut kiinnostavat (esim. de Sade ja Winterson). Lukuiloa! :)
Ah sinulle on TBR-listan perusteella tulossa vaikka mitä ihanaa luettavaa. Jumalat juhlivat öisin, Häivähdys purppuraa, Garpin maailma... huh!
VastaaPoistaMinä itse osallistun sarjishaasteeseen ja luen oman hyllyn kirjoja, mutta ihan "oman" henkilökohtaisen haasteeni nimissä.
Oi oi! Sinulla on tossa listalla kyllä niin monta ihanaa lukukokemusta edessä, että vallan olen tässä riemuissani kun tiedän mitä sinulla on vielä edssä.
VastaaPoistaAnteeksi typot, muttaen osaa korjata tällä tabletilla vielä tekstiäni tuhoamatta kaikkea. Paitsi nyt taisin keksiä. Ainakin jotain.
Voidaan ottaa Kurjien kimppaluku vähän keväämmällä. Nyt on monta jonossa. Pyrin itsekin Kolille ja on vähän muitakin rautoja tulessa. Kyllä lukeminen on ihanaa!
Koen 13 kotimaista on minullakin listalla vuodelle 2013. Eka jo luettu ja toinen menossa :-)
VastaaPoistaMinulle kävi ihan samoin kuin sinulle: päätin, etten haasteisiin osallistu mutta loppujen lopuksi hamstrasin niitä kaksin käsin. :) Yritän siis ainakin kirjavuorelle, luen sarjiksia ja tuo 13 kotimaistakin kiinnostaisi. Katsotaan.
VastaaPoistaNäyttää muuten tosi hyvältä tuo tbr-listasi!
Kiitos Suvi! Pahoittelen, jos aiheutin herkunnälkää.. :-D Koetan itse herkutella nyt pyhien jälkeen lähinnä kirjallisilla herkuilla.
VastaaPoistaKatri, minäkin aluksi ajattelin ihan vaan pidättäytyä itsekseni omalla hyllyllä, mutta Mari A:n haastetta ei oikein nyt voi ohittaa. Onpahan jokin kannustamassa ihan aikuisten oikeasti sille omalle hyllylle. :-) Sarjishaastekin olisi kiva, mutta siitä nyt pystyn pitäytymään etäällä. Kiva seurata muiden juttuja ja poimia vinkkejä. Onhan listallani sentään yksi sarjakuva: Näkymättömät kädet!
Raisa, kiitos vaan klassikkourakkasi, olen saanut monta hyvää suositusta blogistasi! Palataan ehdottomasti kimppalukuun! Mullakin on just nyt muuta meneillään.
VastaaPoistaMinna, oletpa hyvässä vauhdissa! Mahtavaa! :-)
Tintti, TBR:ää oli kiinnostava ja innostava tehdä. Aluksi tuntui, ettei sataa saa kasaan, mutta yhtäkkiä listalle olisi ollut tunkua vaikka kuinka, ja osa piti rakaalaismaisesti vain jättää tässä vaiheessa pois. Lukuiloa haasteiden merkeissä - ja muutenkin!
Sullahan on listalla vaikka mitä kivaa kirjallisuutta! Vuodesta ei varmasti tule pakkopullamaista suorittamista, kun tartut esim. Sisareni, rakkaani -kirjaan, tai Nälkävuoteen. Hyviä lukuhetkiä!
VastaaPoistaSisareni, rakkaani on just menossa. :)
VastaaPoistaHuikea lista! Siellä on monta ihanaa kirjaa, joista olen itse tykännyt! Miksi minusta tuntuu, että minun listaani tulisi vain kaikkea kaameaa XD
VastaaPoistaHih, jouduit sinäkin "listautumaan" ;)
VastaaPoistaBingosin listaltasi 11 ja puoli* lukemaani kirjaa:
Sikalat, Pikku naisia, Vanki nimeltä Papillon (*luin anoppilan kirjaa, joka yllättäen alkoi puolessavälissä alusta! Loppu puuttui täysin, pitäisi lainata kirjastosta koko kirja ;)), Eikä yksikään palannut (ainoa Agatha Christieltä lukemani kirja), Kolme muskettisoturia, Kansalliskirja, Supernaiivi, Nälkävuosi, Käärmeenlumooja, Ennen päivänlaskua ei voi, Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita, Näkymättömät kädet.
Ahmu, mulla oli ihan sama "ongelma": ankeita ja karmeita kirjoja toinen toisensa jälkeen. Tuli sinne lopulta paljon muutakin, ja hyvä näin. Voisithan kokeilla, kuinka pitkälle pääset karmeiden kanssa ;-D...
VastaaPoistaVillis, näin tässä sitten tosiaan kävi! :-D
Papillon-tarinasi on mahtava! Kirjan täytyy olla keräilyharvinaisuus - vai onko joku erä mennyt mönkään kokonaan ja noita komeilee enemmänkin ihmisparkojen kirjahyllyissä? :-D Rakastan Papillon-elokuvaa, jonka olen nähnyt monta kertaa, mutta jostakin syystä kirja on edelleen lukematta. Siksi se on tällä listalla. Agatha Christieltä minäkin olen lukenut entisellä nimellään Kymmenen pientä neekeripoikaa ja Niili-jutun, mikäs se nyt onkaan. Leffoina näitäkin on tullut katseltua enempikin. LÄhipiirissäni on yksi oikea Christie-tosifani, joka aika ajoin haastaa minua lukemaan näitä klassikkoja, joten tässä ollaan. En vielä vain ole päättänyt, mikä teoksista olisi paras... varastan vinkin tältä tosifanilta!
Olen lukenut listaltasi 16 kirjaa. Hienoja kirjoja ovat olleet kaikki. Moni löytyy myös omasta hyllystä. Hieno lista! :)
VastaaPoistaMukava kuulla, Aletheia! Pääsisinpä siis hyllyllesi :)!
VastaaPoistaOlen lukenut tuosta listasi ehkä noin puolet... Hyvä lista! Tietenkään en voi tietää, mitä olet jo mahdollisesti aiemmin lukenut, mutta pistipä silmääni että pari ainakin omasta mielestäni merkittävää kirjailijaa puuttuu, kuten esim. Hemingway, Dostojevski, Dickens, Shakespeare jne. Toki jos rajoittaa määrän 100, on pakko jättää jotain poiskin. Mutta jos et ole aiemmin lukenut Dostojevskin Rikos ja rangaistus, niin sehän on ehdoton rikoskirjallisuuden suuri klassikko. Kafkan Oikeusjuttu on myös erinomainen...
VastaaPoistaJästipää, kiitos suosituksista!
VastaaPoistaKlassikkoja olen jättänyt tietoisesti tästä listasta jonkin verran pois, sillä en halunnut tästä pelkästään klassikkolistaa, vaan tosiaan aidosti tämänhetkistä sieluntilaani kuvaavan luettelon: nämä halua(isi)n juuri nyt lukea.
Rikos ja rangaistus on minulle tuttu elokuvana ja teatterikappaleena, mutta kirjaa en ole lukenut. Se pyöri listan liepeillä, mutta jäi pois. Hieno teos, ehdottomasti, mutta enpä lupaa, milloin ehdin sinne saakka.
Heminwayta olen lukenut vuosikausia sitten, joskin lisääkin voisi lukea. En tainnut aikoinani osata arvostaa teoksia tarpeeksi.
Shakespeare on tietysti myös tuttu, mutta laajaa tuotantoa voisi lukea enemmänkin ja jo luettuihin voisi aina palata.
Charles Dickens on lukematta. Se on sitten päivitetyn listan kysymys...
Oikeusjuttu taas on muuttanut elämäni. Se on siis yksi tärkeimmistä kirjoista elämässäni.
Kiitos kommentista! Löysin blogisi :-).