Agatha Christie: Aikataulukon arvoitus (äänikirja)

Kuva: WSOY

Agatha Christie: Aikataulukon arvoitus. (The A.B.C. Murders. 1936. Suom. Aune Suomalainen, tark. Kiti Kattelus.) Äänikirja. Lukija Lars Svedberg. WSOY. 2010.


Kuuntelen äänikirjoja autoillessa, lähinnä työmatkoilla. Olen jo sen verran oppinut omista kuuntelutottumuksistani, että toisaalta kuunneltavana ei saa olla aivan mahdottoman raskas teos, mutta toisaalta tekstin on oltava kuitenkin sen verran vetävää, että huomio jaksaa pysyä kiinnittyneenä siihen. Valitsin Agatha Christien Aikataulukon arvoituksen kirjastosta mukaani, sillä Agatha Christie on yhtenä dekkaripoikkeuksena TBR:lläni. Christie on dekkariklassikko, jota kannattaa myös ei-niin-dekkaristin muistaa aina silloin tällöin.

Aikataulukon arvoitus on kuvaus Hercule Poirot'n ja Britannian poliisivoimien kilpajuoksusta sarjamurhaajan kanssa. Murhaaja kylvää kuolemaa valitsemalla uhrinsa ja tekopaikkansa aakkosjärjestyksessä, ja murhapaikalta löytyy aina tekijän jälkeensä jättämä ABC-aikataulukko. Kirjassa Hercule Poirot toteaa ensimmäistä kertaa olevansa mielipuolisen sarjamurhaajan perässä, kun aiemmat tapaukset ovat olleet yksittäisiä ja murhaaja on löytynyt yleensä kuolleen lähipiiristä. Nyt kyseessä on kylmäverinen tyyppi, joka vielä kaiken lisäksi lähettelee Poirot'lle ivaavia kirjeitä, joissa väheksyy salapoiliisin kykyä ratkoa henkirikoksia ja jotka hän allekirjoittaa nimimerkillä ABC.

Christien teos rakentuu esipuheessakin mainittujen osien varaan: yhtäältä kirjailija kertoo tapahtumista Poirot'n apurin, kapteeni Arthur Hastingsin näkökulmasta, ja toisaalta kuvaus on kaikkitietävän kertojan tekstiä Hastingsin havaintopiirin ulkopuolisista tapahtumista. Hastingsin kuvaus perustuu hyvin pitkälti dialogin varaan. Hän kuvaa keskusteluitaan Poirot'n kanssa tai keskusteluja, joita Poirot käy muiden henkilöiden kanssa. Kaikkitietävän kertojan teksti on kuvailevampaa, ulkokohtaista tarkastelua tapahtumista.

Dialogin suuri osuus kirjassa tekee siitä toisaalta kevyen lukea, mutta toisaalta se jättää tilanteen hyvin ulkopuoliseksi. Vaikka Lars Svedberg onnistuu lukijana erittäin hyvin, en pystynyt kunnolla samaistumaan kirjan henkilöihin. Dialogipainotteisuuden vuoksi väitänkin, että Hercule Poirot't ovatkin parhaimmillaan elokuvina. Ne ovat rakenteensa vuoksi kuin tehty filmeiksi. Itse olisin mieluummin katsonut tämän elokuvana kuin kuunnellut äänikirjana, saatika itse lukenut nidettä. Sen vuoksi äkkipikaistuksissani nimesin äskettäin Hercule Poirot't parhaiksi kirjafilmatisoinneiksi - sitä paitsi minusta David Suchet esittää Poirot'ta niin hyvin, että pystyn vain vaivoin kuvitella belgialaisetsivää enää muunlaiseksi!

Yhtä kaikki, Aikataulukon arvoitus on viihdyttävää Christietä, jossa lukijaa - tai kuulijaa - johdatellaan harhaan ja juonen pune aukaistaan vasta loppuluvuissa. Kuten totesin, dialogeihin heittäytyvä Lars Svedberg onnistuu lukijana oikein hyvin, joten kirja on viihdyttävä ja toimiva myös äänikirjana. Mitään kummempaa elämän tarkoituksen etsintää tämän kirjan kanssa ei kannata lähteä tekemään, mutta todellisuuspakona kesäiseen Britanniaan pakkasaamuista ja liikennevaloista kirja toimii loistavasti. Myös perinteisten christiemäisten murhamysteerien ystäville teos sopii kuin nakutettu.

Tähtiä: 3/5

Muuten... Pikkutyttönä pidin kovasti Neiti Marple -tv-sarjasta (pääosassa Joan Hickson), jossa oli myös mielestäni loistava tunnusmusiikki. Nostalgiaa tai ei, edelleenkin pidän sitä parempana kuin Hercule Poirot'ta. Ehkä ensi kerralla kokeilen Marpleakin kirjana!

Aikataulukon arvoituksesta ovat kirjoittaneet myös
Salla
Kirsi
Anu, jonka kanssa olemme kuunnelleet samoja dialogeja lähes samaan aikaan! :-)

Petri Tamminen: Enon opetukset (äänikirja)

Petri Tamminen: Enon opetukset. Äänikirja. 2007. Otava. (3 cd:tä.)


Miksi ihmeessä minä oikein luen näitä mieskirjoja?

Luenko siksi, että suomalainen mies on minulle aina ollut mysteeri?
Luenko siksi, koska Turkan Häpeä käänsi aikoinaan raiteet tännepäin?
Vai siksikö luen, että haluan kasvattaa muutenkin liiaksi paisunutta myötätunnon määrää?
Vai muuten vaanko olen tylsämielinen, kun eihän näistä mitään ymmärrä, niin kuin ei miehistäkään, ja minun pitäisi lukea jotakin ihan muuta!?

Finlandia-ehdokkaana ollut Enon opetukset on kirja päähenkilön identiteettivajeesta. Kertojaparka ei tunnu olevan kotonaan missään - vähän sanoin kuin Röyhkän Avecissa. Ote on kuitenkin Aveciin verrattuna toinen. Enon opetuksissa päähenkilö tuntee puhtaasti olevansa luuseri, kun Avecissa kertoja edes yritti olla leuhkaa jätkää. Yhtä kaikki, taas koetetaan selvittää, mitä miehiä sitä oikein ollaan. Kirjan nimen mukaisesti enolla on tässä tehtävässä merkittävä rooli.

Kaikesta puuttuvasta testosteronista huolmatta Enon opetukset on kiva kirja. Ei se järkeä vie, mutta kyllä sen kanssa työmatkoja ajelee. Kirjassa luodaan oivallisesti jännitettä kertojan sielunelämän ja Brittein hovin avioliittojen välille. 80-luvun nuori Diana-vimma kääntyy 2000-luvun arkiseksi ja kypsähköksi Camilla-realismiksi ja viiltää kuvan kertojan hajonneeseen avioliittoon. Enon opetukset onkin yllättävän surullinen kirja, jossa kuitenkin huumorin kukkakin yrittää kukoistaa kitukasvuisina pilkahduksina.

Mutta en minä mitään miehistä ymmärrä edelleenkään! Isäsuhde on tietysti tässäkin kirjassa toivoton, avioliitto väljähtynyttä väärinymmärrystä. Elämä on jossain muualla, ja valinnat ovat vääriä. On kurjaa, mutta pientä väliaikaista lohtua tuo naiset ja viina, tosin olo on niiden jälkeen entistä lamauttavampi.

Äänikirja on kelpo toeutus. Lukija Esa-Matti Pölhö onnistuu olemaan sopivan surkea pitkin matkaa.

Sitaattina jäi mieleen pysäyttävä lause, jonka näppäilen tähän vähän sinnepäin ulkomuistista: "Sitäkö eno koko elämänsä minulle yritti kertoa, että tällainen mies hän oli."

Siinäkö ne enon opetukset olivat? Lue itse.

Tähtiä 3/4.

Petri Tamminen avaa Koen 13 kotimaista kirjailijaa -haasteen vihdoinkin minunkin osaltani! Jei!

Enon opetuksista ovat kirjoittaneet myös
Lumiomena
Lurun luvut ja
Kaiken voi lukea.

Kauko Röyhkä: Avec (Äänikirja)

Kauko Röyhkä: Avec. Äänikirja. 5 cd-levyä. Lukija: Antti Reini. Like. 2006.

En tiennyt, mihin tartuin, kun lainasin äänikirjahyllystä työmatkakuunneltavaksi Kauko Röyhkän Avecin. Täytyy sanoa, että olen viihtynyt kirjan parissa, joskin välillä olen yksikseni nauranut autossa ääneen varsinkin silloin, kun en ole tiennyt, itkisinkö sen sijaan.

Avec kertoo kohta viisikymppisestä Harrista, joka on ihan kivasti menestynyt arkkitehti, mutta elämä ei ole tyydyttävää. Moni naissuhde heti äitisuhteesta alkaen on pulmallinen. Exät ja nykyiset eivät ole sopivia, työkaverit pitävät miestä tylsästi puhtaana isähahmona, mutta kun kuvioon astuu Eve, nuori nainen kuin jumalatar, kaikki muuttuu. Harri kaihoaa Even perään kuin kaniini porkkanan, vaikka Eve pysyttelee koko ajan etäällä ja käyttäytyy kylmäkiskoisesti.

Kirja on kerronnaltaan pitkälti tajunnanvirtaa. Juoni on Harrin päänsisäistä kerrontaa tilanteesta toiseen. Harri pohtii viiltävästi itseään ja ympäristöään. Asetelma on koko ajan Harri vastaan muu maailma. Kaikkialla on vastassa kilpailua, paineita ja odotuksia. Harri ei oikein osaa itsekään päättää, mitä haluaisi. Paitsi naista. Sitä hän haluaa. Oikeastaan koko ajan. Koko asetelma alleviivaa kirjan yksinäisyyden teemaa.

Avec on välillä silkkaa eroottista tarinaa. Harri kuvailee omaa naismakuaan ja unelmoi erilaisista sänkypuuhista. Välillä kuvaus äityy jopa naturalistiseksi. Harri muun muassa miettii, haisisivatko housut mahdollisen seksisuhteen alettua kuselle, kun pari tippaa on päässyt valumaan päivän aikana kovasta hetkutuksesta huolimatta. Välillä kuitenkin seksikuvauksissakin on suvantoja ja kerronnan lomasta pilkistää osuva yhteiskunta- ja yhteisökritiikki, josta pidin kovasti.

Avecin pääkohderyhmä on päähenkilön ikäinen (plus miinus kymmenen vuotta) miesyleisö. Kirja on miehen maailmankuva, miehen sisäisen elämän suora ja rietas kuvaus. Avec on kertomus siitä, millaista kilpailua miehet näkevät kaikkialla, miten he katsovat naisia ja kuinka he suhtautuvat itseensä. Se kuvaa myös sitä, miten tavoittamaton saattaa tavoitettuna kääntyä vaaralliseksi ja temmata kirjaimellisesti niskaotteeseen. Vähintään Avec on kuvaus yhden miehen, yhden oman elämänsä arkkitehdin mahdollisesta todellisuudesta. Eikä siinä tarpominen vaikuta helpolta. Harria ei tarvitse mieltää oikeana realistisena henkilöhahmona vaan vertauskuvana onnettomasta ihmisestä.

Antti Reini sopii Avecin lukijaksi erinomaisesti. Hän antaa aidon äänen Harrille, ja luennan rytmi on hyvä. Autossa kuunnellessa valitettavan monen virkkeen lopun nielaiseminen häiritsi tosin pahasti, mutta siihenkin tottui. Lopussa Evelle äänen antoi yllättäin nimetön naislukija, joka ei hoitanut työtään valitettavasti yhtä hyvin kuin Reini. Kyseessä ei ole äänen perusteella femme fatale eikä varsinkaan jumalatar. Naislukijan ääni, joka lainasi neuvostokirjailja Juri Kazakovia, yllätti lopussa jopa siinä määrin, että mietin, vaihtuiko kirja kesken cd:n! Ei vaihtunut, mutta kirjan kerronta kasvoi lainausten ja naisäänen jälkeen loppuhuipentumana sellaisiin mittoihin, että jumalattaren voimia siinä juuri tarvitaan, vaikka ääni jäisi vieraaksi.

Summa summarum, Avec on ennen kaikkea mielenmaisemaan pureutuva miesten kirja, ihan oivallinen tosin naisillekin, ellei kammoksu lukea kuvauksia miesten seksifantasioista.

Tähtiä 3/5.

Avecin on kuunnellut myös Kirsi Kirjanurkassaan.

Mary Shelley: Frankenstein (Äänikirja)

Mary Shelley: Frankenstein. Äänikirja. (Frankenstein or the Modern Prometheus. 1818. Suom. Paavo Lehtonen. Lukija: Eero Saarinen.) Otava. 2008. (7 levyä.)







Kauhuklassikko. Elokuvahistorian kulmakivi. Tunnistettava perushahmo. - Kuka meistä ei tietäisi, mistä puhutaan, kun mainitaan nimi Frankenstein?

Frankenstein. Iso, vähä-älyinen kyömyniska? Kömpelöliikkeinen rumilus? Metsässä ihmisiä vaaniva hirviö?

Ei, vaan Frankenstein oli tiedemies, joka loi elämää ja sai työllään aikaan tuon ruman köntikkään, joka muuttui hirviöksi ihmisten hyljättyä hänet totaalisesti.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden teema jatkuu blogissani tällä kirjallisuuden merkkiteoksella, joka sopii aikuisiän kynnyksellä oleville nuorille, osalle jo aiemmin, ja ilman muuta kaikille aikuisille. Varsinaisesti kyseessä ei ole siis missään nimessä "vain" nuortenkirja, mutta tämä hirviötarina takuulla innostaa monia nuoria kirjallisuuden pariin. Kirjan tyyli ei ehkä sovi kaikille nykymediaan tottuneille lukijoille, mutta klassikkoja kaihtamattomille tämä on aivan ehdoton!

Mary Shelleyn Frankenstein on kirjeromaani. Kirjeitä kirjoittaa Frankensteinin hirviön tarun kauhusumuun totaalisesti jäänyt mies nimeltä Robert Walton, joka on tutkimusmatkalla jossain epämääräisessä paikassa Jäämerellä ja tapaa laivassa matkustaessaan Viktor Frankensteinin. Viktor ryhtyy kertomaan Robertille tarinaansa, jonka tämä kirjoittaa sisarelleen kirjeissä Englantiin.

Tarina on siis etäännytetty monin kerroin kertojasta. Frankensteinissa ikään kuin kaikkitietävä kertoja kuvaa Robert Waltonin matkaa kirjeiden avulla, ja Walton puolestaan kuvaa Viktor Frankensteinia, joka taas kertoo tarinaa luomastaan hirviöstä. En liiemmin tunne tarkemmin 1800-luvun kirjallisia keinoja, mutta voisin arvella etäännytyksen olleen tapa työntää kirjan kuvaamat kauheudet jonnekin tavoittamattomiin.

Frankenstein kuvaa edelleen, liki kahdensadan vuoden jälkeen, varsin osuvasti sitä, miten sokeasti luotamme kykyihimme valjastaa tiede omaksi eduksemme. Viktor Frankenstein oli innostunut tutkija, joka löysi elämän salaisuuden ja kehitti elämän tyhjästä. Saavutus kääntyi kuitenkin pian häntä vastaan. Hän ei pystynyt itsekään katsomaan silmiin luomustaan, vaan hän kuvaili tätä iljettävimmäksi olennoksi, jonka maa päällään kantaa. Hän suorastaan voi pahoin ja riutui joutuessaan kohtaamaan tekosensa kasvoista kasvoihin.

Näin nykyäänkin. Koemme olevamme lähes kuolemattomia. Geenimuuntelu on arkipäivää, ja elinikämme pitenee lääketieteen saavutusten siivin. Ei kuitenkaan tarvitse kuin katsoa pari vuotta taaksepäin ja muistaa esimerkiksi sikainfluenssarokotteen sivuvaikutuksena aiheutunut narkolepsia. Eikö siinä tiede ole lipsahtanut käsistämme? Tai parasta aikaa ympäristöä tuhoava Talvivaaran kaivosaltaan vuoto! Emme suinkaan hallitse kaikkea, jota kirkasotsaisina edistyksen nimissä teemme.

Toisaalta Frankenstein on kuvaus siitä, miten syntyy vieraantuneisuus ja miten kehittyy silmitön viha. Frankensteinin luoma hirviö kaipasi rakkautta, kuten kuka tahansa elävä olento, mutta ihmisten ennakkoluulot estivät häntä saamasta lopulta hellyyden rahtuakaan. Vain sokea erakkovanhus otti avuliaan ja lempeän kyömyniskan ystäväkseen. Ystävyys loppui kuitenkin lyhyeen, kun vanhuksen omaiset ajoivat hirviön pois. Myös hirviön liikuttavasti isäkseen kutsuma Viktor Frankenstein kieltää lapsensa moneen kertaan. Näiden kokemusten jälkeen hirviö aloittaa kauhutekonsa, vaikka yrittääkin vakuuttaa vielä ihmisille puhdassydämisyyttään. Tuhon siemen on kylvetty. "Perkeleen tavoin kannoin helvettiä sisälläni", toteaa hirviö, kun kuvaa elämäänsä hyljätyksi tulemisen jälkeen.

Tässäkin voimme peilata yhteiskunnallista tilannetta 2010-luvulla. Ääriryhmät nostavat päätään, ja vastakkainasettelu voimistuu. Frankensteinin sanoma on, että suvaitsemattomuus ja rakkaudettomuus johtavat tuhoon. Tätä on hyvä meidän pohtia erilaisia valintoja tehdessämme. Rakennammeko vai kaadammeko aitoja?

Mary Shelleyn Frankenstein yllätti minut täydellisesti tuoreudellaan. Olin varautunut mustavalkoiseen kirjalliseen Boris Karloff -elämykseen, mutta sainkin puolen toista päätä ajattelemisen aihetta! Ei ole kumma, että teosta pidetään yhtenä vaikuttavimmista teoksista kautta aikain.

Äänikirjana Frankenstein toimi erittäin hyvin, kiitos loistavan äänen ja lukijan, Eero Saarisen. Ranskankieliset nimet ja paikatkin ääntyivät ihastuttavasti, ja nykykirjallisuudessa varsin harvinaiset huudahdukset, kuten ah ja oih, tuntuivat Saarisen luennassa hyvin luonnollisilta. Saattaa olla, että tällä kertaa äänikirja toimi jopa paperista teosta paremmin. Suosittelen!

Tähtiä: 4/5.

Harjunpää ja pahan pappi (äänikirja)

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja pahan pappi. Äänikirja. 2010. Otava.


Aikana, jolloin esimerkiksi Facebookissa leviää osallistumiskehote adressiin "Yksikin 8-vuotias murhanuhri on liikaa", tuntuu erityisen riipaisevalta kuunnella äänikirjana Matti Yrjänä Joensuun Harjunpäätä ja pahan pappia. Teoksen sanoma nimittäin kohdistuu täsmällisesti muun muassa perheiden sisäiseen tunneilmastoon, rakkaudettomuuteen, piittaamattomuuteen. Vaikka Joensuun kirja on sanomaltaan ajaton, se riipii esille nimenomaan nyky-yhteiskuntamme pimeitä puolia.

Koska en ole dekkariharrastaja, en pysty arvioimaan kirjaa jännityskirjana. En liioin pysty vertaamaan tätä muihin Harjunpää-teoksiin. Pahan papissa Timo Harjunpää kollegoineen yrittää päästä metromurhista selville, mutta rikostutkinta jää teoksessa alusta asti taka-alalle. Enemmän huomiota saavat ihmiskuvaus ja suhteiden selvittely. Joensuu vaihtaa näkökulmaansa taitavasti ja tuntuu pystyvän eläytymään hyvin paitsi oman siviiliammattinsa poliisin liiveihin, myös teinipojan ja päänsä hengellisyydellä sekoittaneen rikoksentekijän nahkoihin.

Siitä juuri Pahan papissa pidin. Aihe on rankka, ja Joensuu lähestyy tuntuvasti sitä, mitä peräänkuulutin vajaa vuosi sitten taas yhden esille tulleen perhesurman jälkeen. Jonkun meistä täytyisi piirtää kuva siitä, missä yhteiskuntana kuljemme, kun näitä kamaluuksia tapahtuu. Joensuu siihen näemmä pystyisi.

Äänikirjaa on mahdoton siteerata. Yksi katkelma on piirtyi kuitenkin tällä kertaa mieleeni muita paremmin. Siinä ruoditaan äidinrakkautta, jota pidetään uisein rakkaudesta jaloimpana. Kirja kiistää yleisen käsityksen, sillä äidinrakkauden suojissa maailmassa tehdään mitä hirvittävämpiä tekoja jälkipolvia kohtaan.

Sen sijaan teos nimeää jaloimmaksi rakkaudeksi lapsenrakkauden, joka kestää ja antaa anteeksi kaiken. - On selvää, ettei kaikkia äitejäkään voi pitää lastensa parasta ajattelevina, ja myytin takaa pitäisikin nähdä laiminlyönnit!

Äänikirjatoteutukselle en Harjunpäässä ja pahan papissa voi valitettavasti antaa kiitosta. Lukijana olevan Riku J. Korhosen ääni ei sopinut minun korvilleni tällaisessa vakava-aiheisessa teoksessa. Mieluummin kuuntelisin häntä vaikkapa veijaritarinassa. Repliikeissä ajoittainen eläytyminen toi mukanaan liikayrittämisen maun, ja puhujan vaihtumista oli paikka paikoin hankala havaita. Hyvä äänikirjalukija on sellainen, ettei siihen kiinnitä mitään huomiota tai siitä nauttii, mutta jos juonen seuraaminen alkaa luennan vuoksi tökkiä, on selvästi menty metsään.

Teokselle tähtiä, kun eliminoidaan teoksen vastaanottoon vaikuttanut äänikirjatoteutus niin totaalisesti kuin se on mahdollista: 3/5.

Teos osallistuu Nooran Rumat kapinalliset -lukuhaasteeseen.

Havukka-ahon ajattelija. Äänikirja.

Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija. (1952) Äänikirja. WSOY. 2007.


Kuinka ne on kaikki maailman asiat annettu Konsta Pylkerön ajateltaviksi?

Tätä pohtii Havukka-ahon ajattelijan päähenkilö itsekin kaikkien muiden mietteiden lomassa. Veikko Huovisen tunnetuin, ja syystä siteeratuin teos kertoo Konsta Pylkkäsen reissusta luonnon helmaan paria maisteria tutkimustyössään auttamaan. Matkallaan Konsta pohtii maailman menoa ja havannoi luontoa. Molemmat teoksen elementit vakuuttavat.

Luontokuvaus on Havukka-ahon ajattelijassa niin täyteläistä, että metsän voi miltei haistaa. Huovisen kieli on paikoin erittäin kaunista, ja se pääsee täyteen voimaansa luontokuvauksissa, eikä henkilökuviakaan pysty moittimaan. Henkilökuvista ja Konstan ajatuksenjuoksusta sikiää hersyvä huumori, joka korpifilosofian ohella on kirjan ehdoton klassikkoaines.

Konstan filosofoinnissa on terää, vaikka Havukka-ahon ajattelija on jo yli puoli vuosisataa vanha teos. Konsta ei ole oppinut mies, mutta selvästi lukenut ja ympäristöstään ja yhteiskunnastaan kiinnostunut. Ehkä kaikkein herkullisinta on viisauden lajien tyypittely. Konsta nimeää esimerkiksi jälkiviisauden kaikkein parhaaksi ja imelimmäksi viisauden lajiksi. Konstan mukaan ihminen on tällöin viisaimmillaan. Mainiota, eikö totta!

Havukka-ahon ajattelija on erityisen onnistunut pakkaus äänikirjana. Lukijana on Risto Mäkelä, joka ei voisi hoitaa hommaansa paremmin: hän on ilmetty Konsta Pylkkänen! Ehdottomasti suosittelen! Ainoa puute äänikirjassa on, että sitä on hankala suoraan siteerata.

Havukka-ahon ajattelija on huikea teos, joka on paikkansa kotimaisten klassikkojen joukossa kirkastanut. Ihmeellinen Konstan viisaus kestää aikaa. Kuitenkaan tyyliltään tämä ei ole omia suosikkejani, joten tähdissä joudun pysymään tiukkana:

Tähtiä: 3/5

Osallistun teoksella Kuusi kovaa kotimaista -haasteeseen. Havukka-ahon ajattelija luettiin keväällä myös haasteen emäntäblogissa.