Olen viimeistään opiskeluaikana 1990-luvulla lukenut itseni irti scifistä, joka sitä aiemmin oli yksi suosikkigenreistäni, jopa lajityyppien ykkönen. On hankala muistaa, mikä olisi Sisämeren kalastajaa edeltävä tieteiskirja, jonka olen lukenut. En oikein osaa edes selittää, miksi scifi nykyisin vieroksuttaa. Voi olla, että muu vain innostaa nyt enemmän. Toisaalta scifi ei ole oikeastaan yhtenäinen genre, vaan se jakautuu moniin alalajeihin, joista toiset ovat toisia kiinnostavampia. Scifi voi myös käsitellä mitä erilaisempia aiheita, ja on selvää, että toiset aiheet vetävät paremmin kuin toiset.
Ursula Le Guinin Sisämeren kalastaja löytyi kirjaston poistopisteestä eurolla. Vanhaa tuttavuutta omalta scifi-kaudelta en voinut jättää enää hyllyyn nököttämään, vaan tein sijoituksen ja toin kirjan kotiin. Kesälukemisena novelli ja tavallisesta poikkeava genre menevät mainiosti!
Sisämeren kalastaja ei kuitenkaan ole tiukasti ajateltuna novellikokoelma, vaan se on pino tarinoita. Täytyy valitella, ettei pino vetäissyt minua takaisin scifi-harrastajaksi, vaikka ihan kelvollisesti kirjan parissa viihdyinkin. Jokin vaan ei minua saa syventymään maailmaan, jossa esimerkiksi välitön, valoa nopeampi matkustaminen, niin sanottu samanaikaisuus on mahdollista. Ei, vaikka se onkin mielenkiintoinen ja kiehtova ajatus!
Niinpä Sisämeren kalastajaan Ursula Le Guinin kirjoittama johdanto on kuin suora puhuttelu minulle. Johdanto alkaa nimittäin kirjailijan pohdinnalla siitä, mitä tieteiskirjallisuuden lukeminen on ja miksi sitä jotkut eivät lue. Hän luettelee nipun tekosyitä, joilla tieteiskirjallisuutta lukemattomat monesti toimintaansa perustelevat ja joista en kyllä edes tunnista itseäni. Tekosyitä, jotka kirjailija terävästi todistaa perusteettomiksi, ovat muun muassa seuraavat:
- pelko, että scifi on silkkaa ydinfysiikkaa eikä sitä voi tavallinen ihminen ymmärtää
- scifin pitäminen epäinhimillisenä tai eskapistisena
- scifin aiheet ovat kaukana oikeasta elämästä
- scifiä pidetään masentavana (ehkä eniten synkkien tulevaisuuskuvien vuoksi)
Johdannon lopuksi Le Guin kertoo, miksi itse pitää tieteiskirjallisuudesta. Hän listaa kaiken sen, josta voin olla yhtä mieltä: tieteiskirjallisuus saa voimansa mielikuvituksesta, metaforista, konventioiden vapaudesta, moraalisesta vapaudesta, kiihkeydestä, tyylikkyydestä ja kauneudesta. Kiitos Ursula Le Guin, en minä tähän scifiä toki kokonaan jätä!
Sitten itse kirjaan.
Sisämeren kalastaja on kokoelma kahdeksasta Le Guinin tarinasta. Kirjailijalle tyypillisesti tarinoissa esitetään meidän maailmastamme poikkeavia yhteiskuntajärjestelmiä ja pohditaan osittain myös naisten asemaa tai sukupuolirooleja ja sukupuolijärjestelmäämme ylipäätään. Mukana on viehättäviä psykologisia juonteita. Suosikkinovelleikseni nousevat Newtonin uni ja Kivi joka muutti asiat. Nämä kaksi novellia kirjailija mainitsee yllättäen kokoelman surullisimmiksi. Ne ovat totta vieköön koskettavimpia - ja myös kokonaisuuksina eheimpiä.
Newtonin uni kertoo tarinaa yhteisöstä, joka on siirretty maapallolta pois luomaan uutta hygienistä, saastumatonta ja älykästä maailmaa. Maapallon muistot kuitenkin kulkevat mukana näkyinä, hallusinaatioina, selittämättöminä tunteina ja aistimuksina. Tarinassa käsitellään ulkopuolisuuden, erilaisuuden ja suvaitsevaisuuden teemoja koira ei pääse karvoistaan -tunnelman lävitse.
Kuinka me saatoimmekaan ajatella että me voisimme vain lähteä? Minä me oikein itseämme pidimme? Kaikki tuo on sitä mitä me toimme itsestämme mukanamme... Hevoset ja valaat ja vanhat naiset ja sairaat lapset. Ne ovat meitä, me olemme niitä, ne ovat täällä.
Kivi joka muutti asiat puolestaan on kertomus nureista ja obeista, kahden kansanryhmän orjat - hallitsijat-asetelmasta. Obit ovat valtaa pitävä joukko, joka käyttää nureja kaikin tavoin hyväkseen. Nurien tehtävä on palvella hallitsijoitaan, muun muassa rakentaa ja järjestellä obien ympäristöä. Nurien itsetunto kuitenkin kasvaa sellaisiin mittoihin, että vallankumous on enää yhden kivenheiton päässä. Tarina on erinomainen kuvaus siitä, miten käsityskykymme ja identiteettimme ovat sidoksissa kieleen. Jos vapauden ja tasa-arvoisuuden käsitteitä ei ole, niitä ei voi olla myöskään ilmiöinä. Kun käsitteet syntyvät, ilmiöt ovat mahdollisia. Kieli ja ilmiöt kulkevat myös toisessa järjestyksessä, mutta aina käsikkäin.
"Sinivihreä väri - sellainen kuin tuo kivi jota näytät kantavan koristeenasi - saattaa adjektiivisessa muodossaan mallin sisällä viitata kahlehtimattoman tahdon ominaisuuteen. Substantiivina tuon värin funktiona voisi olla - kuinka minä nyt sen sanoisin - pakon poissaolo, valvonnan puuttuminen, itsemääräämisen ehto..."
"Vapaus", nur sanoi, "tarkoittaako se vapautta?"
"Ei, ystävä hyvä", sanoi Kaniikki. "Se tarkoitti sitä joskus aikoinaan mutta ei tarkoita sitä enää."
"Miksi?"
"Koska sana on jäänyt pois käytöstä", sanoi Kaniikki alkaen väsyä tähän kummalliseen keskusteluun. "Menehän pois niin kuin kunnon nur tekee ja pyydä palvelijaani tuomaan minulle aamiaiseni."
Kokoelmalle nimeään lainannut tarina on osa kolmen viimeisen tarinan ryvästä ja näistä kiinnostavin. Toinen tarina eli sisämeren kalastaja kuvaa matkustamista samanaikaisesti, valoa nopeammin, ilman minkäänlaista viivettä. Kun matkassa tapahtuu tarinan päähenkilöllä ryppy, hän siirtyy ajassa menneisyyteen omaan historiaansa ja saa uuden mahdollisuuden ihmissuhteissa. Kokoelman päätös onkin kiinostava pyörittely aikavääristymillä.
Kaiken kaikkiaan Sisämeren kalastaja oli minulle kaipaamaani vaihtelua omaan mukavuusalueeseen ja mukava paluu scifin määrittelemättömiin maailmoihin. Le Guinin teoksille tämä kokoelma ei kuitenkaan tee oikeutta, vaan on tieteiskirjallisuuden grand old ladyn tuotannossa lähinnä keskinkertainen esitys. Suosittelen kuitenkin ehdottomasti Le Guin -faneille ja yllä kuvatuista aiheista scifissä kiinnostuneille!
* * *
Mitä mieltä scifistä olet? Miten sitä luet?
Suosittele jotakin mielestäsi loistavaa 2000-luvun tieteiskirjaa! (Taisi tästä sittenkin jäädä lievä jano!)
