Näytetään tekstit, joissa on tunniste näyttelyt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste näyttelyt. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. kesäkuuta 2012

Juhannukseksi vinkki loppukesään

Hyvää juhannusta, blogini kävijät!

Juhlin hääpäivääni jokin aika sitten muun muassa vierailulla Oulun taidemuseossa. Ihastuin ikihyvikseni Hanna Vihriälän teoksiin. Poimikaa tästä vinkiksi, jos kesän suuntana on Oulu!

Vihriälällä on Villu Jaanisoon kanssa museossa Päivänvalossa-näyttely, joka jää mieleen. Vihriälää on ehdottomasti seurattava jatkossa.

Yksi teos vie huomion jo näyttelysaliin astuttaessa. Kun sitä käy lähemmäksi, kiinnostus yltyy. Lopulta teosta tekisi mieli aivan nuolaista ja ahmia vain:

Hanna Vihriälän irtokarkeista siimaan
sommiteltu teos.


Toisaalta Vihriälältä on esillä myös muun muassa herkkää hopeaa:

Pihan yleisimpiä kasveja hopeoituna juurineen.
Haluaisin oman pihani kasveja rintakoruksi.


Villu Jaanisoon ja Hanna Vihriälän Päivänvalossa Oulun taidemuseossa koko kesän 21.4. - 9.9.2012. Lisäksi näytteillä on muita vaihtuvia näyttelyitä, muun muassa Oulun seudun eläinsuojeluyhdistys ry:n 50-vuotisnäyttely, ja vakikokoelmaa.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Kirjallisia paikkoja: Kallioniemi, Jokijärvi, Taivalkoski


Kallioniemi Taivalkosken Jokijärven kylässä on Kalle Päätalon lapsuudenkoti, kirjailijan tuotannon lukijoiden pyhiinvaelluskohde. Nimen kotipaikalle antavat pihan kalliopaljastumat. Itse sain ilon käydä Kallioniemessä toukokuun alussa, mutta minun matkani ei ollut varsinainen pyhiinvaellus.


Sen sijaan tein retken kirjoittajaporukkani kanssa, kun kunnioitimme Kalle Päätalon testamenttia meille kaikille: kirjoittajakoulutusta Taivalkosken Päätalo-instituutissa.

Näkymä meijerikamarin pirtin ikkunasta järvelle.

Päätaloa lukeneet tietävät Kallioniemestä enemmän kuin minä. He tuntevat sen läpikotaisin, sillä muun muassa siitä Kalle Päätalo on teoksissaan vuolaasti kertonut. Kirjat paljastavat Kallioniemen sijainnin niin tarkoin, että ennen paikan muuttumista museoksi sivulliset kävivät kurkkimassa talon ja saunan ikkunoista sisään suosikkikirjojensa tapahtumapaikkoihin tutustuakseen, vaikka sauna oli lämmin ja kylpijät sisällä!

Sauna, jonka intimiteetin säilyttävistä ikkunoista turistit
pystyvät kuitenkin kurkkaamaan sisään saakka.
Riitu-äiti käytti tätä saunaa kuppaustoimintansa tukikohtana.


Museoksi Kallioniemi avattiin 1991. Alun perin Kalle Päätalon Herman-isä oli uittanut meijerikamarin paikalle vuonna 1922. Talossa oli aluksi vain pieni pirtti ja kööki.

Kööki. Kokkaisitko sinä tässä päivittäiset ruoat kymmenelle hengelle?

Pirtissä on nähtävillä uuni, jonka rakennustyötä Kalle kirjoissaan hersyvästi kuvaa. Muurari Antti Lohilahti oli niin puhelias mies, että Kallen isä risti tämän satusedäksi.



Pirtissä ja köökissä asui yhdeksänhenkinen perhe liki kymmenen vuotta, minkä jälkeen meijerikamarin kupeeseen rakennettiin laajennuksena isompi pirtti, joka tarjosi yöpaikan usealle uittomiehellekin.

Kangaspuut.

Vanha puoli jätettiin tällöin kesäkäyttöön. Kallioniemessä on nähtävillä Päätalon perheen esineistöä, ja koko museo on upea kohde suomalaisesta arjen historiasta kiinnostuneille.

Onko tämä kehto keinutellut Kalleakin?

Kallioniemestä Kalle on ponnistanut pitkälle. 45 kirjoitettua teosta ja yli 3,5 miljoonaa myytyä kappaletta. Se vetää hiljaiseksi. Hyvä on Kallen ollut täällä sitkeytensä juurruttaa.

Arkisia esineitä: survin, puulusikka, kauha, sokerisakset ja keritsimet.
Vasemmanpuoleisinta en osaa nimetä.

Kalle oli koko ikänsä ahkera lukija. Jo Kallioniemessä hän luki Jokikylän pikkukirjaston loppuun - piilossa isältään, joka arvosti enempi rehellistä ruumiillista työtä.


Vyyhtipuu.

Kallioniemi on toiminut myös Päätalo-elokuvien kuvauspaikkana. Näkymiä isomman pirtin puolelta:

Voi, kun näitä olisi saanut maistaa tuoreeltaan!

Kolmetoistavuotiaana Kalle Päätalo lähti metsätöihin. Lienee sanomattakin selvää, ettei Kalle lapsuuttaan ilman työntekoa siihenkään saakka viettänyt. Kalle oli vanhempiensa vanhin elossa oleva lapsi.

Sivustavedettävä monitoimihuonekalu. Elintärkeä esine
suomalaiselle suurelle ikäluokalle!

Kalle Päätalo on todennut, että kun muistojen lukot avautuvat, niitä ei saa enää kiinni millään. Kalle on kirjoittanut oman elämänsä lävitse repliikki repliikiltä. Tuotannossa on suomalainen menneisyys kirjoitettu auki.

Tämä kaunotar toimii takuulla vieläkin!

On myös sanottu, että Kalle Päätalo on tehnyt tuotannossaan ripin, joka häneltä jäi lestadiolaisseuroissa tekemättä. Minä uskon, että rippi tai ei, Päätalo on kirjoittanut maaseudulta kotoisin olevan koko sukupolvensa tarinan. Mikä muu suosion selittää?

Kallen ja perheen avara "kylpyhuone".


"Jos olisin antanut esteille ja hankaluuksille periksi, niin kirjailijaurani olisi voinut jättää kesken jo monta kertaa, mutta jollakin tavalla olen sitkaasti lannistumaton ja olen aina lopulta kuitenkin uskonut itseeni - ihan jääräpäisestikin. Ja se on kannattanut", toteaa Kalle Päätalo. Siinäpä oppi meille jokaiselle.

Separaattori.
Leivontavälineistöä.




















Minulle Kallioniemi on erityisesti kirjailijakoti. Vierailun aikana saatoin kuvitella Kallen istumaan järven rantaan tai kantamaan puita saunalle. Kiinnostava yksityiskohta on pirtin seinällä riippuva Kallen reppu:


Mahtuisiko sinulle tärkeät tavarat tähän?

Repussa Kallella oli mukanaan kaikki maallinen omaisuus, kun hän kotiutui sodasta 1944 Tampereelle: äidin kutomia villasukkia ja vanttuita sekä pieni takki, raanuja nukkumiseen sekä neljä nimettyä kirjaa sekä 2 - 3 nimeämätöntä. Nimettyjen joukossa tietysti Mika Waltarin Aiotko kirjailijaksi, jota Kalle kantoi mukanaan missä tahansa: uittotyömailla, riiuulla ja sodassa. Kirja on muuten nähtävillä Taivalkoskella Päätalo-keskuksessa kirkonkylän kupeessa, ja on ehdottomasti näkemisen arvoinen!


Kallioniemen uuden pirtin leveä näkymä pihalle ja järvenselälle.



Kalle Päätalo ei pistänyt elämäänsä suosion myötä koskaan risaiseksi vaan hän eli varsin kohtuullista elämää Tampereella elämänsä loppuun saakka. Hän kirjoitti kurinalaisesti 79-vuotiaaksi, jolloin sai päätökseen omaelämäkerrallisen Iijoki-sarjansa. Taivalkoskella hän kävi akheraan ja osallistui nimeään kantaville kulttuuripäiville mielellään. Ensi kesänä Päätalo-viikko pidetään 2. - 8.7.2012.

Järvenselkää kaihoisasti tähyää Kallioniemessä myös uittomies,
taiteilija Veikko Haukkavaaran "Uneutettu vonkamies".

Kallioniemi on tunnelmallinen paikka! Parastaan se antaa varmasti lämpimänä kesäpäivänä, kun lempeä tuuli puhaltaa järveltä. Silloin kirjoittaja voisi ehdottomasti kaivaa kupeestaan kirjoittamisvälineet ja istua vaikka rantakivelle ja pistää ylös tunnelmiaan ja vaikutelmiaan.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Junibackenissa Lindgren, Hellsing, Wieslanderit ja Jansson

Ennen juhannusta teimme koko perheen kesälomamatkan Tukholmaan. Tukholma valikoitui kohteeksi muun muassa siitä syystä, että luin täällä blogistaniassa Tukholmassa sijaitsevan Astrid Lindgrenin satumaan Junibackenin, jonne mekin halusimme seikkailemaan! Muistaakseni paikasta mainitsi jossakin kommentissaan Lumiomenan Katja vain ohimennen, mutta se koukutti.

Pepin tarpeistoa talon vintillä.
Kaikkeen saa koskea,
mutta mikään ei lähde irti!

Junibakcen antoi meille sen, minkä lupasi. Aikuisen viihtymistä vähensi mahdoton lapsipaljous (siinä mielessä, että oman perässä oli hankala pysyä edes silmin!), josta sen sijaan pikkuväki ei näyttänyt olevan moksiskaan. Pikkumiehillemme monet Lindgrenin hahmot ovat tuttuja: Ronja ja Birk, Katto Kassinen, Peppi Pitkätossu, Pekka Peukaloinen, Eemeli, Melukylän lapset... Huikeaa antia Junbackenissa oli myös Lennart Hellsingin näyttely, jossa pienet viihtyivät ehkä parhaiten: merirosvolaiva ja banaanipuut saattoivat seikkailuun. Hellsing on myös yksi poikiemme suosikki, etenkin hänen "lollipop"-elokuvansa (Sjörövarfilmen).

Lennart Hellsingin hurrrrjaa osuutta satutalosta.


Lennart Hellsing ei ollut ainoa Lindgrenin vieras, sillä Junibackenista löytyivät myös ainakin Mimmi-lehmä ja Varis sekä Muumitalo, jonka vintiltä löytyi yllätys. Junibackenin ehdoton vetonaula on silti henkeäsalpaava satujuna-ajelu, jonka aikana voi sukeltaa Lindgrenin satumaailmoihin upeiden pienoismallien kautta. Valitettavasti siellä ei saanut kuvata. Talossa on myös lastenteatteri, ja pieniähän kielimuuri ei haittaa! Aikuinen taas voi helposti ja viihtyisästi terästää ruotsintaitoaan.

Variksen bling bling -pesä. Kraaak.

Junibacken on pikkuväelle ja aikuisille Lindgren-faneille lyömätön kohde, ja jos auto on länsinaapurissa mukana, voi olla vaivan väärti ajaa aina Vimmerbyn Astrid Lindgren Världiin saakka!

Ammuuu. Olisiko talviaikaan rauhallisempaa?

Junibackenista ovat kirjoittaneet hiljattain myös
Mervi Heikkilä Tuulilaakso-blogissaan: Oliko Astrid poika?
ja Sara Saran kirjat -blogissaan: Astrid Lindgrenin satujunassa

torstai 23. kesäkuuta 2011

ARS 11 - Taide koettaa maailmaa

Äskettäisen, lyhyen Helsingin-visiittini aikana ehdin käväistä Kiasmassa ARS 11 -näyttelyssä. Taas kannatti. Taide on keino kokea sellaista, jota ei muuten saa hyppysiin tai jalan alle.

ARS 11 kertoo erilaisia tarinoita Afrikasta. Itselleni sykähdyttävin huone oli se, jonka näyttely oli nimetty Permanent erroriksi. Kokoelmassa on puhuttelevia kuvia kongolaisesta kaatopaikkakansasta. Teos jättää jälkeensä paljon kysymyksiä kulutusyhteiskunnasta ja elektroniikkajätteestä. Mitä maailmallemme tapahtuu? Millaisia arvoja siirrämme lapsillemme?

Koko ARS 11 on koettava. Näyttelyssä on myös kepeämpiä aiheita, joten pelkkää ahdistusta Kiasmasta ei saa mukaansa. Taide avaa ovet näyttelyssä monipuolisesti muun muassa perinteisiin, tapakulttuuriin, sukupuoleen, ihmisyyteen, uskontoon ja siirtolaisuuteen, sekä lisäksi tietenkin Afrikka näyttäytyy entistä kirjavampana maanosana.

Otos ARS 11:sta. Taideteos kuvaa kasvavaa siirtolaistulvaa ja siirtolaisille
pikaisesti kyhättyjä, vaarallisiakin väliaikaismajoituksia. Samalla se kuvastaa
siirtolaisten unelmia kohota sosiaalisia rappusia aina vain korkeammalle.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...