Jorma Kurvinen oli tuottelias ja monipuolinen kirjailija. Hän kirjoitti nimittäin myös 17 kirjaa naisyleisölle kirjailijanimellä Elsa Anttila. Kurvisen alter egoa on tutkinut oululiastutkija ja -kirjailija Myry Voipio, ja Kalevan artikkeli pohjautuu osittain Voipion vetämän naisten viihteen lukupiirin kokemuksiin.
 |
| Kuva: Otava / Irmeli Jung |
Anttilana kirjoitetut kirjat ovat hyvin suosittuja edelleen. Niissä päähenkilö on sanavalmis, itsenäinen ja kipakka. Teemoiksi nousevat artikkelin mukaan naisten asema ja heikomman puolustaminen tiiviin yhteiskuntakritiikin siivin. Teemat on verhottu juonta eteenpäin vievän rakkaustarinan ja onnellisen lopun kääreeseen, vaikka miehet teoksissa ovatkin stereotyyppisiä lurjuksia. Artikkeli on otsikoitu innostavasti: Rötkäleiden äiti olikin mies. Erä-, sota- ja seikkailukirjojen Jorma Kurvinen puolusti Elsa Anttilana naisten asemaa.
Lukupiiriläisten kokemusten mukaan naiskuva ja naisten maailman kuvaus Anttilana kirjoitetuissa teoksissa on aito. Kurvinen on työskennellyt muun muassa naisviihdettä julkaisseen legendaarisen oululaisen Kolmiokirja Oy:n julkaisujohtajana. Ehkä Nyyrikki ja Regina ovat osaltaan vaikuttaneet Kurvisen kykyyn eläytyä naiskirjailijaksi? Kuinka vain, mutta minua kiehtoo kirjallinen mielikuvituselämä alter egon kautta! Vai onko kyse vain teknisestä kirjoittamissuorituksesta, taidosta nykiä oikeita lankoja naislukijoiden kouluttamiseksi - kirjallisuuden konventioiden sumeilemattomasta hyödyntämisestä?
Onko kukaan lukenut Elsa Anttilan kirjoja, ja mitä mieltä niistä ollaan?
Miten suhtaudut alter egoihin?
En ole Anttilaa lukenut (enkä Kurvistakaan), mutta nämä alter egot ovat kiinnostavia. Harvemminhan kai miehet ovat käyttäneet naisen nimeä kuin naiset miehen. Yksi kuitenkin tulee mieleen, eli Algot Untola eli Maiju Lassila, josta muuten on siellä Oulussa tehty väikkäri jokunen aika sitten: Marko A. Hautala "Omin voimin", löytyy netistä.
VastaaPoistaNainen miehenä lienee paljon useammin käytetty alter ego kuten esimerkiksi George Sand ja Pirkko Saision Jukka Larsson osoittaa. Naisten tapauksessahan takana on usein ollut osoittaa kirjallisen maailman sukupuolittuneisuus, jossa miesten teokset ovat aina asetettu korkeammalle kuin naisten.
En muista lukeneeni Anttilan nimellä kirjoitettuja kirjoja, enkä ole ihan varma Kurvisestakaan. Näin artikkelin ja vilkaisinkin sitä, mutta tuo alter ego -idea jäi siis huomaamatta. Sen siitä saa kun lukee pikaisesti ruokatunnilla lehteä.
VastaaPoistaAlter egosta tulee ensimmäisenä mieleen -yllätys yllätys- Stephen King, joka on kirjoittanut muutamia kirjoja Richard Bachmanin nimellä. King oli (ja on) tuottelias kirjailija eikä katsottu oikein hyvällä jos kirjailija julkaisi useampia kirjoja samana vuonna (korjatkaa jos muistin väärin!), joten tästä syystä osa kirjoista julkaistiin salanimellä. Onhan siinä mahdollista saada laajennettua lukijakuntaa, kun kirjoittaa eri nimellä.
Nyt minulla on kyllä ollut aukko sivistyksessä, en tiennyt, että Kurvinen oli oululainen! Jonkin Susikoira Roin olen saattanut lukea, mutta Elsa Anttilana kirjoitetut kirjat ovat minulle ihan tuntemattomia.
VastaaPoistaSinänsä suhtaudun alter egoihin vähän ristiriitaisesti. Minusta on kivempi, jos kirjailija kirjoittaa koko tuotantonsa samalla nimellä. Mutta toisaalta arvostan sitä, että Saisio kirjoitti Larssonin nimellä, koska se osoitti, että nais- ja mieskirjailijoiden teoksia kritisoidaan eri tavalla.
Miten kiinnostavia kommentteja, kiitos kaikille!
VastaaPoistaJaanan kommentti innoitti minut ajattelemaan, että merkillepantavaa on, että Kurvinen on naisena tehnyt sen, mitä naiset miehinä: lisännyt myyntiä. En tiedä, myisikö naisviihde, jos se olisi julkaistu Kurvisen omalla nimellä.
Villasukka, liekö Kingin teokset jaettu kahteen kastiin: huippuihin, joiden tekijä on King, ja surkeampiin, joissa kirjailija on Bachman? ;-) Jostakin syystä tulee vain raha mieleen tästäkin faktasta...
B. N., minäkin haluaisin löytää kirjailijan koko tuotannon saman nimen alta. Alter egot kuitenkin ovat hyvin kiinnostavia. Minua askarruttaa syyt, miksi salanimiin on turvauduttu.
En ole herran teoksia lukenut, mutta alter egoilu on kiinnostavaa. Toisaalta en ehkä lukiessa haluaisi tietää, jos se ylittää sukupulirajat, sillä syynäisin tekstiä muuten liian haukkana ja nautinto katoaisi.
VastaaPoistaLuen jo nyt kirjoja, joissa mies kirjoittaa naisen tarinaa, niin että nainen on kertojana, värekarvat pystyssä.
Jos nainen kirjoittaa miehen nimellä, takana täytyy olla tarve saada statusta ohitse naiseuden. Tiedän yhden hyvän esimerkin, joka on minun kirjallinen alter egoni (sic!) ja hän on Lionel Shriver, jonka oikea nimi oli Margaret Ann Shriver. Kirjassaan Kaksoisvirhe hän on nimennyt naispäähenkilön Willyksi...Teos muuten kolahti minuun ja kovaa. Voisin Willyn tilanteessa ajatella ja toimia aivan samoin. Jonnekin pois kirjassa olisin syöpäsairaana hyvin vihainen Glynis. Siis en kai koskaan mikään miellyttävä tyyppi...
Jos suuri kirjoittamisen palo ei olisi minusta sammunut, haluaisin kirjoittaa kuin Lionel Shriver.
Samoin itseänikin kiinnostaa tämä alter ego-juttu, eläydyn hyvinkin helposti vaikka mieheksi ainakin kirjallisesti, se onko se miesten mielestä miehellisen oloista on aika vaikea sanoa, yleensä joku arkkityyppi istuu eli vähän sovinistinen ja kuitenkin herkästi ajatteleva.
VastaaPoistaLeena, Shriver on kyllä aivan tolkuttoman taitava. Minulla on lukematta muut kuin Poikani Kevin, ja tiedän, että tarvitsisin nyt juuri Jonnekin pois -teosta. Silti lykkään sitä jatkuvasti eteenpäin. Hyvää on ihana kuitenkin odottaa! Ihana kuulla, että pidät häntä alter egonasi! <3
VastaaPoistaKurvinen on kyllä osannut hienovaraisesti käyttää hyväkseen naisviihteen elementtejä. Tekisin mieli lukea Elsa Anttilaa ihan vain noiden värekarvojen heiluttelun vuoksi..! :-D
Mustis, kirjoittaja joutuu eittämättä eläytymään molempiin sukupuoliin teoksia tehdessään. Meissä jokaisessa on maskuliinisyyttä ja feminiinisyyttä. Uskon, että eläytymiseen voi harjaantua, ja myös sukupuolistereotypioita voi käyttää hallitusti hyväkseen...
Kuinkahan moni muuten bloggaa toisena sukupuolena..? ;-D
Elsa Anttila ei ole tuttu. Susikoira Roin muistan vain telkkarisarjana. Muuta alteregoista tuli väkisin Pessoa mieleen. Portugalilainen runoilija, joka kirjoitti monella pseudonymillä tai heteronymillä, kuten hän niitä kutsui. Kyseessä ei ollut niinkään eri nimillä kirjoittaminen, vaan eri persoonana, jolla kullakin oli oma elämäntarinansa ja muutenkin vilkas elämänsä. Heteronyymit olivat myös Pessoan kanssa eri mieltä ja saattoivat esim. kiistellä hänen kanssaan lehdissä estetiikasta.
VastaaPoistaNimeenkö meidän minuutemme ankkuroituu? Ehkä se ankkuroituu siihen enemmän kuin muuhu ja siksi hermostuttaa, jos joku vaihtelee nimeään. Ehkä mitään muuta yhteen kutovaa voimaa ei olekaan tai mitään suurempaa eroa tekevää. Mikähän siinä on, että samasta kropasta lähtenyt teksti eri aikoina, mielletään saman ihmisen kirjoittamaksi? Olenko minä sama nyt ja kohta?
Että tää on kai vähän filosofinenkin kysymys. Minän jatkuvuus tai epäjatkuvuus.
Pessoa kirjoitti, tai siis Alberto Caeiro: "En minä aina ole sama siinä mitä kirjoitan./ Muutun, mutta en muutu paljon./Kukkien väri ei ole sama auringossa/kuin pilven kulkiessa yli/tai kun yö saapuu/ja kukat ovat varjon värisiä./Mutta joka katsoo tarkkaan näkee että ne ovat samat kukat./ Sen takia, kun en näytä pitävän yhtä itseni kanssa,/katsokaa minua tarkkaan:/jos olinkin kääntyneenä oikeaan, nyt käännyn vasempaan,/mutta aina olen sama itseni ja seison samoilla jaloillani - / Aina sama, kiitos taivaalle ja maalle/ja valppaille silmille ja korvilleni/ja sieluni kirkkaalle yksinkertaisuudelle...
Niin että olikos se sama vai ei?
Totta, tässä aiheessa on pitkästi ulottuvuutta, Mari!
VastaaPoistaToisaalla on laskelmoivuus vaikkapa kirjojen myyntilukujen suhteen, toisaalla kirjailijan minuus. Vaikka lempikirjailijani säväyttävät aina, ne ovat muuttuneet vuosien saatossa. Teiniminäni taas luki ihan erilaista tekstiä kuin minä mielellään. Ennen olin käsitteellisempikin, nykyisin myös viihde puree. Lukijankin persoona ja vastaanotto siis vaihtuu. Joskus taas lempikirjailija saattaa "pettää", jolloin kirjoittajan tyyli muuttuu tai aihe ei yhtäkkiä tunnukaan enää yhtä kiinnostavalta kuin ennen.
Eiväthän nämä asiat ole pelkkään nimeen sidoksissa. Lienee inhimillistä kuitenkin löytää asioille ja ilmiöille jokin selitys, hahmo, nimi? Jos joku muuttaa niensä Pirkosta Camillaksi, kysymme miksi. Nimeen ankkuroituu minuus, kuten kirjoitat, ja lisään: merkitys. Nimi kertoo, kuka olen, mihin kuulun. Alter egoissa kenties juuri tänän vuoksi näen valtavasti positiivisia ongelmia: mikä tänä kirjoittaja oikein on? Mihin se pystyy? Ja ehkä myös: mihin sen voi lokeroida, vai voiko sitä?
Voiko ihmistä lokeroida?
Huikea tuo lainaus Pessoalta/Caeirolta! Kiitos!
Mä olen lukenut kaikki Elsa Anttilan nimellä kirjoitetut kirjat, omalla nimellä kirjoitettuja en ole tainnut lukea yhtään (en edes Susikoira Roita). Mä olen tykännyt niistä tosi paljon, ne on parhaita suomalaisia viihdekirjoja heti Enni Mustosen ja Tuija Lehtisen jälkeen. Sen verran mitä olen Kurvisen muita kirjoja selaillut, niin ne eivät ole innostaneet lukemaan. En sitten tiedä, että onko se tyylilajista kiinni vai mistä.
VastaaPoistaJa salanimistä sen verran, että toinen suosikkini Enni Mustonen on myös salanimi. Omalla nimellään Kirsti Mannisena hän on kirjoittanut muutaman dekkarin ja tietokirjoja, salanimellä viihdettä. Mä olen käsittänyt niin, että siinä tapauksessa on haluttu vaan tehdä ero tyylilajien välillä.
VastaaPoistaTosi mukava kuulla kokemuksia, Velma! Nämä tosiaan ovat todella suosittuja edelleen, vaikka ilmestymisestä on jo aikaa... Pitäisi itsekin kokeilla, vaikkei viihde ole mun suursuosikki, mutta juuri nyt kirjajonossa on taas liikaa kirjoja, joten pakko unohtaa raa'asti vaan jotain! :-)
VastaaPoistaKirsti Mannisella alter ego liittyy tosiaan profiloitumiseen, joka on varsin ymmärrettävääkin. Tässä Kurvisen jutussa on tietty sama juttu, mutta myös myyntiluvuista on kysymys, epäilen. Tosi kiinnostavaa tällainen kirjallinen monipuolisuus!