Raksa

Tuomas Vimma: Raksa. Gummerus. 2011.


Luulin, että Raksa kuvaa yhtä inhimillistä rakennusprojektia, sitä miten se syö ihmistä ja mitä se tekijältä vaatii, miten tietämätöntä vedätetään, miten budjetti paukkuu, ja sitä, miten siinä saattaa mennä moni muukin asia vikaan sekä sitä, mitä se vaikuttaa rakentajan muuhun elämään. Luulin, että saan lukea jotakin, josta Gösta Sundqvistkin lauloi: "vaimo muutti sinne siskon luokse, kun ei naiset oikein ymmärrä, miten nopeasti aika juoksee, vaikka kuinka painaa täysillä". Mutta ei, siitä Raksa ei kuitenkaan kertonut, vaikka niin olisin halunnut sellaisesta lukea. Sitä minä tältä otsikota odotin.

Vaan ei. Raksa on sen sijaan film noir -tyyppinen tykitys, joka seuraa yhden rakennusfirman projektipäällikön elämää ja vähän työntekoakin. Eniten painoarvoa saavat Samiksi ristityn projektipäällikön ihmissuhteet, varsinkin naissotkut. Sami on kuin kovaksikeitetty yksityisetsivä, tällä kertaa vain työssä rakennusfirmassa. Hänen pomonsa on femme fatale, rakennusfirman perijätär Danika Stenhammar, joka ottaa Samin heti, jopa epäuskottavan nopeasti luottomiehekseen. Tupakkaa ja viskiä kuluu, tuoppejakin vedellään tuon tuosta, mutta työt tehdään krapula-aamuinakin laadusta tinkimättä. Sen sijaan kaikki muut rakennusfirmat ovat petollisia asiakkailleen, ja luotettavaa alihankkijaakin saa etsiä. Raksa olisikin paremmin "Raksat", jossa Samille siunaantuvat eri projektit - kaverin ontuvasta avioliitosta alihankkijan työnjäljen reklamoimiseen - vaihtelevat vauhdikkaasti.

Haahuilin Arcadian Alkossa yrittäen päättää mitä valitsisin perjantaipullokseni. Vaihtoehtoina olivat perinteiset Altian väkevät laatutuotteet: Kosaani ja Jalmari.

Olin myöhemmin illalla lähdössä Pepin kanssa baariin, mutta koska finanssitilanteeni jätti niin sanotusti toivomisen varaa, olin päättänyt kiskaista kunnon pohjat jo himassa. Sisäänpääsymaksujen ja narikan lisäksi minulla olisi varaa korkeintaan muutamaan tuoppiin. (--) (s. 71)

Vaikka niin olisin halunnut, tämä ei ollut minun kirjani. Teoksen ansioksi voidaan kuitenkin lukea se, että Vimma on tinkimättömällä tavalla omaksunut perinteisen etsivä- ja rikoskirjallisuuden maneerit ja työstänyt niiden avulla aihettaan. Maneerit on omaksuttu myös ilmaisun tasoon, jossa vanhat fraasitkin kantavat henkilökuvaa. Raksa onkin todennäköisesti parhaimmillaan kyseistä lajityyppiä rakastavien (miesten) kirja. Uskon, että tiettyjä mieslukijoita innostaa se, että päähenkilö on a man's gotta do what a man's gotta do -asenteella voideltu ammattilainen, jonka ympärillä pörrää monenlaista misua. Toiseksi Raksa voidaan ilman muuta lukea mainiona parodiana etsivä- ja rikoskirjallisuudelle, mutta minuun tämä ei sellaisenakaan tehnyt vaikutusta. Sen sijaan toivoin matkan varrella, että viskipullo olisi kaivettu esiin tai tupakka sytytetty muutaman kerran harvemmin. Kevyttä ja häiritsemätöntä kesälukemista Raksa on, ja siitä singahtaa kirjataivaalle

tähtiä: 2/5.

Kurkistakaa myös, mitä muut lukijat tuumivat! Raksalla ovat olleet myös Jenni, Norkku, Hanna ja Jori.