maanantai 11. kesäkuuta 2012

Blogin kesä

Tänä kesänä tönin itseäni pois mukavuusalueeltani lukijana.
Tulossa on sellaisia genrejä, joita en muuten paljon lue.
Tulossa ei taida olla juurikaan uutuuksia, paitsi yksi omakustanne!
Tulossa on myös ainakin yksi takuulla teitäkin kiinnostava tietokirja ihan piakkoin.

En kuitenkaan pidä tätä kesää varsinaisena lukukesänä.
Kesä on minulle tekstinviilauksen aikaa.
Pakotan itseni taas työrytmiin ja valmistelen käsistä 
sekä muokkaan pölhöimmät paikat paremmiksi.
Paisutan ja koristelen jonkin verran.

Kirjoittamisesta en kuitenkaan kirjoittajakaverieni harmiksi (?) kerro täällä paljonkaan.
Olen todennut, että keskeneräisestä työstä keskustelu tulee käydä 
suljetussa ryhmässä 
suljetun oven takana
sellaisten tyyppien kanssa,
jotka tietävät omasta kokemuksesta, 
mistä puhun, kun puhun kirjoittamisesta.
Jollekin toiselle sopii varmaan toisenlainen tapa, mutta minä olen näin sulkeutunut, myönnettäköön.

Blogissa saattaa siis kesän aikana olla tästä syystä vähän tavallista hiljaisempaa.

Kirjoittamalla muuten oppii paljon itsestään.


Kesä on tullut, nauttikaamme!

11 kommenttia:

  1. Minäkin olen tänä kesänä uskaltautunut ja uskaltautuva mukavuusalueeltani ulos. Mm. juuri luin yhden dekkarin josta pian postaan, yleensähän en dekkareita lue. Kiva nähdä mitä genrejä sinä valloitat tänä kesänä!

    VastaaPoista
  2. Myötätuulta kirjoitustyöllesi! :-)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa kesää ja antoisaa työskentelyä, Paula.<333

    VastaaPoista
  4. Hyvää kesää ja nautintoa kirjoittamiseen :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille ihanille kesäilmeisille! Elma Ilona, tulossa on täälläkin mm. dekkaria :-). Hanna, huomasin, että sinullakin on uudistuksia - selkeyttä! Booksy, Aili-mummo ja Helmi-Maaria, luovaa kesää myös teille tahoillanne ja tavoillanne!

    <3

    VastaaPoista
  6. Tulin vain sanomaan, että blogissani on sulle kirjoituksellinen haaste.

    VastaaPoista
  7. Ihanaa kesää :) Jos ei täällä blogissa törmätä niin nähdään sitten heinäkuussa!

    VastaaPoista
  8. Hyvää työvirettä sinulle ja lumoavaa kesää!

    Minä muuten, jos kirjoittaisin tosissani vaikka kirjaa, en pukahtaisi mitään. Se särkisi sen lumouksen, jonka kuplassa haluaisin työskennellä. Ja sitten kun alkaisi 'raakkaamisvaihe', puhuisin vain 'teilimestarien' kanssa.

    Kirjoittaessa oppii itsestään ja myös voi löytää aivan uuden minän, paljon vahvemman.

    VastaaPoista
  9. heippa, tämä on kutsu jos otat vastaan. olen aloittanut ketju kesäjännärin, haen kirjoittajia.
    mukaan tulevilta haluan ilmoituksen kommiin.. alkuteksti on pieniä sanoja sivulla, VARJOJEN SAARI. käy tutustumassa ja tervetuloa luovaan jengiin, suurin osa kutsutuista on harrastajia, pieni osa kirjailijoita.. jännää syntyykö blogien välinen kesädekkari:))

    VastaaPoista
  10. Anna Elina, tiedätkin jo, että tartun mieluusti haasteeseen <2!

    Villasukka, heinäkuussa <3!

    Kiitos, Leena! Jos sinä muuten kirjoittisit kirjaa, siitä tulisi sykähdyttävä, hengästyttävä, intohimoa täynnä oleva punaisen tumma teos <3. Se mitä sanot kuplasta, pitää paikkansa, ja olen osin samoin ajatteleva. Toisaalta haluan puhkoa kuplia oikein mielelläni.

    Aikatherine, otan haasteen vastaan... katsotaan mihin päädytään! Seikkailu. <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...