Suomalainen kirjoittajaoppaiden klassikko on eittämättä Mika Waltarin Aiotko kirjailijaksi. Tähän hilpeään ja tuimaa asiaa sisältävään teokseen viitataan tuon tuosta eri kirjoittajatapahtumissa, ja mainitseepa moni kirjailija teoksen omaksi innoittajakseen. Itse sain vihoviimeisen potkun hankkia opuksen itselleni Päätalo-instituutin kirjoittajakurssilla, kun ymmärsin, miten valtavan tuen Aiotko kirjailijaksi on Kalle Päätalolle antanut. Vaikkei Päätalo olekaan oma kirjallinen idolini, hän on yksi tuotteliaimmista ja luetuimmista suomalaisista kirjailijoista, joten hänen esikuvansa ei voi olla väärä!
Mika Waltari on yksi suomalaisen kirjallisuuskentän suurimmista jalokivistä. Hän pystyi kirjoittamaan mitä tahansa kirjallisuuden lajia arvosteluista kuunnelmiin ja saduista propagandaan taitavasti, ja hänen kirjallinen tuotantonsa onkin erittäin laaja. Aiotko kirjailijaksi -teoksensa Waltari on kirjoittanut aikana, jolloin hän eli vielä säännöllisestä palkasta Suomen kuvalehden toimittajana, mutta jo 1938 hän siirtyi vapaaksi kirjailijaksi. Pääteoksensa Sinuhe egyptiläinen julkaistiin 1945.
Aluksi Waltarin teksti tuntui nuijivan minut toteamuksillaan pienimpiin maan rakoihin, mutta kun pääsin jujusta kiinni, aloin huomata teoksen alaotsikon purevan minuun kiinni. Aiotko kirjailijaksi nimittäin juttelee hilpeällä ja ironisellakin tavalla kaikesta siitä, mitä kirjailijanalun on pitänyt 1930-luvulla ottaa huomioon, eikä moni asia ole vanhentunut 2010-luvulle tultaessakaan. Kirjoittamisen haasteet ovat ikuiset ja kirjoittajien yhteiset. Ironiasta ja hulvattomasta huumorista - totuuden oraan puuttumatta - kertoo muun muassa seuraava katkelma:
Jos siis tämän teoksen lukeminen saa jonkun vakavasti uudelleen harkitsemaan omaa kirjailemistaan ja kerta kaikkiaan päättävästi luopumaan siitä, on se ainakin tähän lukijaan nähden täyttänyt tehtävänsä ja säästänyt paljon vaivaa ja ikävyyksiä kustantajilta mutta ennen kaikkea häneltä itseltään. (s. 10)
Waltari kertoo suoraan ja häpeilemättä, mitä kirjailijalta vaaditaan - ei enempää, ei vähempää:
- mielikuvitusta
- näkö- ja ajattelukykyä ja ymmärrystä
- eläytymiskykyä
- elävöittämisosaamista
- tyylitaitoa
- sivistystä
- mahdollisimman paljon tietoa mahdollisimman monelta elämänalalta. (s. 18)
- on hallittava tavujen kesto ja paino
- loppusointu aina painollisesta tavusta
- puolisointuja ei hyväksytä
- sanoja ei saa lyhentää, paitsi silloin, kun seuraava sana alkaa vokaalilla tai samalla äänteellä, mihin lyhennetty sana päättyy. (s. 84)
Novellisteja Waltari ei päästä runoilijoita helpommalla: "[M]eillä ei nykyhetken luovien kirjailijain joukossa ole ainoatakaan todella etevää novellistia siinä merkityksessä kuin asian tässä yhteydessä käsitämme, lukuun ottamatta ehkä Sillanpäätä silloin, kun hän vaivautuu kirjoittamaan todellisen novellin märehtimättä itseään ja ajatuksiaan." (s. 105) Onneksi voimme todeta, ettei Waltari ole päässyt lukemaan nykyisiä ja tulevia helmiä kirjailijoiden joukossa, vai mitä luulette? Yhtä kaikki, novelli on Waltarin mukaan rankka laji! Joka tapauksessa kirjoittamisen iloa ja paloa novellien parissa viihtyville!
Olen tuntenut huonoa omatuntoa siitä, etten ole ikinä viehättynyt Volter Kilven Alastalon salissa -merkkiteoksesta. En, vaikka olen kuinka yrittänyt nähdä siinä hyvää. Aiotko kirjailijaksi antaa minulle synninpäästön: "Tämä jättiläismäinen paisuttelu, johon vielä liittyy luonnottoman monimutkainen, paisuteltu, sivujen pituisia lauseita ja "maalauksellisia" sanoja käsittävä tyyli, on jokaiselle nuorelle kirjailijalle varoittava esimerkki siitä, millä tavoin ei pidä kirjoittaa. Siinä suhteessa sillä on kirjallisuushistoriallinen merkitys." (s. 159) Kiitos tästä(kin), Mika Waltari! Nostan silti hattua niille, jotka ovat pystyneet viihtymään Alastalon salissa -teoksen parissa!
Aiotko kirjailijaksi sisältää loputtomasti kirjoittajalle vinkkejä ja ohjeita käsikirjoituksen väsäämiseen. Sen vuoksi haluan suositella tätä teosta kaikille, jotka kirjoittavat huvikseen tai tositarkoituksella. Waltari, kuten niin monet muutkin kirjoittajat, tietävät, että "[k]irjailijan on oltava askeettinen elämässään, hänen on oltava ahkera, sitkeä ja hellittämätön työssään ja aina valmis näkemään rakkaimpienkin unelmiensa pettävän." (s. 176) Aiemmin mainitsemieni ja monien muiden teoksen alkupuoliskon "totuuksien" jälkeen muun muassa tämä paljastaa Waltarista herkemmän ja kannustavamman puolen. Kirjailijasuuruus haluaa empimättä jakaa osaamistaan ja kannustaa: kovalla työllä menestyy. Olihan Waltarikin alkuaikoinaan kokenut itse aliarvostusta ja pelkäksi viihdekirjailijaksi leimaamista yleisön ja kirjallisten piirien taholta.
Kirjabloggareille ja muille kirja-arvosteluja tekeville Waltarilla on myös kultaiset vinkkinsä annettavanaan:
- Älä arvostele, jos et todella rakasta kirjallisuutta, jos et voi käsi sydämellä sanoa, että elämäsi olisi köyhempi ilman kirjoja.
- Kunnioita kirjallisuutta koko sydämestäsi ja usko, että sillä on merkitystä ihmiskunnalle.
- Herätä teoillasi kiinnostusta ja rakkautta kirjallisuutta kohtaan.
- Muista, että et voi sanoa pintapuolisesti kirjaa heikoksi, vaan sinun on perusteltava väitteesi.
- Sinulla on oikeus ylistää kirjoja niiden hyvien ominaisuuksien perusteella, mutta älä mene liiallisuuksiin.
- Ole itsenäinen.
- Muista, että et ole kaiken kirjallisuuden mittapuu, vaan edustat vaoin omaa käsitystäsi. Kukaan muukaan ei ole kaiken mittari.
- Arvostele muodollisessa mielessä vaihtelevasti. Älä kangistu kaavoihin.
- Älä arvostele mitään kirjaa vain pikaisen silmäilyn perusteella.
- Jos havaitset jonkun kirjan todella tylsäksi, sinulla on oikeus varoittaa siitä muita. Mutta arvostelijan tehtävä ei ole löytää teoksista pelkkiä puutteita.
tähtiä 4/5
Mika Waltarin Aiotko kirjailijaksi päättää loisteliaalla tavalla omalta osaltani Kirjallista elämää -haasteen, jonka kooste ... julkaistaan ... aivan ... pian...
Olen lukenut paljon kirjoittamisen oppaita varsinkin Kanadassa asuessani. Valitettavasti löysin haasteesi vasta nyt.
VastaaPoistaTässä kuitenkin osallistumiseni.
http://blogisisko.blogspot.com/2011/12/haaste-kirjallista-elamaa.html
Kiinnostavaa, kiitos tästä Paula!
VastaaPoistaTämä on kyllä niin mahtava kirja! Kiitos kun nostit esiin nuo Waltarin ohjeet arvostelijoille meidän kirjabloggaajien iloksi :).
VastaaPoistaLuin tämän joskus kauan kauan sitten (ja kun minusta ei ole kirjailijaa tullut niin olen selvästi ottanut s.10 ohjeen vakavasti), ja voisi kyllä poimia uudelleenluettavaksi. Ja tosiaan hienoja vinkkejä bloggaajille :)
VastaaPoistaKiinnostavaa, kiitos kiitos! Minun on pitänyt lukea tämä kauan, mutta alkajaisiksi olen hyvin tyytyväinen tähän sinun perusteelliseen katsaukseesi. Kirjailijaa minusta ei tule, mutta lupaan kunnioittaa kriitikkosääntöjä! ;)
VastaaPoistaKiitokset kivoista ohjeista, noihan vaikuttavat toimivilta. Siis alimmaiset ohjeet kirjabloggaajillekin ovat hyvät.
VastaaPoistaKuinkakohan monta kirjailijaksi haluavaa kirjablogisteissa onkaan... Siis myös niissä, jotka kirjoittavat vain toisten kirjoista.
Tuli tuosta kohdasta mieleen, että älä arvostele kirjallisuutta, ellet rakasta sitä koulumaailma, jossa minäkin vaadin opiskelijoita kirjoittamaan kirjoista, joita eivät selvästikään rakasta. Kyllähän siitä kamalaa jälkeä yleensä syntyy =O Onneksi ei tarvitse enää pakkoarvosteluttaa.
Anna Amnell, lämmin kiitos haasteeseen osallistumisesasi näin loppumetreilläkin. Vielä ehtii hyvin :-). Annat kullanarvoisia vinkkejä - lisään kaiken haastekoosteeseen!
VastaaPoistaBooksy & Maria, olkaa hyvät. Mukava, että kiinnostuitte!
Martia & hdcanis, minustakin vinkit olivat vertaansa vailla.
hdcanis, minulla tämä jää yhdeksi käsikirjaksi. Pistän tämän kirjoitussopukkani näkyvälle paikalle ja luen uudelleen tietyt kohdat tarpeen tullen. Uskon, että eri lukukerrat tuottavat aina erilaiset lukukokemukset, joten uudelleen lukeminen saattaa hyvinkin kannattaa! (Tosin minulla Alastalon salissa ei kerrassaan avautuisi koskaan ;-D.)
Jenni, hyvä, että kriitikkosäännöt alkavat elää. Minusta ne olivat harminaisen selkeästi kirjoitetut, ja niissä selvästi näkyy Waltarin oma arvosteluhistoria. Arvostelijoille Waltari kirjoittaa kirjassaan tätä tiivistelmää paljon vuolaammin, joten kannattaa ehdottomasti lukea alkuperäiset jossakin vaiheessa suoraan kirjasta!
Mari A., tuo mitä sanot koulusta, on aivan totta. Kirjan valinta koululuokkaa varten on varmasti yksi hankalimpia tehtäviä. Yksi kirja ei voi palvella koko luokkaa, varsinkaan kun sieltä löytyy aina monta niitä, jotka eivät halua lukea yhtään mitään. On kuitenkin muistettava se mitä W:kin sanoo: kukin edustaa omaa lukukokemustaan. Jos joku toimittaa arviossaan kirjan alimpaan manalaan, se on hänen aito lukukokemuksensa. :-/
Missähän muuten viipyy se nykypäivän Suomen kustannusmaailmaan istuva "Ohjeita kirjailijanaluille". Monessa kohtaa mikään ei ole muuttunut, mutta kirjoittajana olisi kiva tuntea tarkemmin sitä tapaa, miten kustantamoissa käsikirjoituksia käsitellään.
VastaaPoistaHei Paula!
VastaaPoistaAnnoitpa mielestäni hyvän tiivistelmän tästä Waltarin oppaasta, jonka minäkin olen lukenut useampaan kuin yhteen kertaan.;))
Hyvän kirjan tunnistaa siitä, että se kestää aikaa, ja juuri sellainen Waltarin kirja on.<3
Tuo nykyajan kustannusmaailmaan vetoaminen (jonkun taholta) on minusta sellainen juttu, ettei kustantaja katso paljonkaan kirjallisia ansioita, vaan sitä, MYYKÖ KIRJA HYVIN. Jos kirjoittaja on joku julkkis, ei paljon kirjallisia ansioita kysellä, vaan kirja tehdään ilman muuta, tuottahaan se RAHAA.
Tähän olen pettynyt, en osta kirjaa siksi, että sen on julkkis kirjoittanut, vaan siksi, onko sillä minulle JOTAIN ANNETTAVAA (henkisesti), ja kiinnostaako se minua.
Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2012 sinulle, Paula, ja kiitos tästä (ja monista muista) postauksesta.<3
Lily, jos ei aiemmin, niin kirjoita sinä se sitten, kun saat (enemmän) kokemusta! :-) Olisi totta vie hyvä tietää käytäntöjä, vaikka pelkäänkin, että Aili-mummo on osittain totuuden jäljillä kommentissaan. On silti hyvä tietää, että kustantamojakin on erilaisia.
VastaaPoistaAili-mummo, on tosiaan valitettavaa, että raha sanelee kustannuspäätöksiä. Julkkisten kirjat ovat ok, mutta niissäkin toivoisi olevan kunnollista sisältöä. Kaipa ne jollekin jotakin antavat, ja toki poikkeuksia on joukossa.
Kiitos tiivistyskehuista! On totta, että kirja kestää aikaa. Perusasiat eivät muutu. Waltari itse asiassa toteaa arvokirjasta juuri samoin kuin sinä kirjoitat: ne antavat lukijalleen ajateltavaa.
Oikein hyvää uutta vuotta sinullekin, Aili-mummo! <3
Paula, olen isosti Mika Waltari harrastaja ja olen ollut sitä jo 12 -vuotiaasta. Lukion äidinkielenopettajalleni olin Suomen naispuolinen Waltari, mikä oli rasittavaa julkisesti kuulla, mutta silti: Ilman äidinkielen opettajnai antamaa vahvuutta, minä en olisi minä. Minulla on monia teoksia Waltarilta, eikä vain niitä himoittavia tiiliskiviä, mutta lähdin nyt hakemaan sinulle yhtä hauskaa runoa häneltä, vaan en vielä löytänyt, sen sijaan saat tämän:
VastaaPoista"Luullakseni kirjailija, joka tuntee olevansa valmis ja siten kypsä ihailemaan ja rakastamaan omaa itseään ja tuotantoaan, on kypsä kuolemaan. Kehitys on lakannut hänessä. Hän voi kenties vielä jonkin aikaa toistaa itseään, mutta hänen luova aikansa on ohitse. Siksi toivon sydämestäni että vielä monta vuotta voin vakuuttaa itselleni: En ole valmis, en ole täydellinen, yhä minulla on oppimista."
Luin muuten Sinuhen kaksi vuotta sitten suvella uudestaan melkein nukkumatta. Olin viikon kaksistaan koiruuden kanssa ja oli aikaa. Kokemus oli yhtä vaikuttava kuin teininä. En kuitenkaan tuo Waltarin tekstejä kuin osina blogeihini, sillä miten kertoa hänestä, joka on minulle Jumalasta seuraava.
Tässä:
VastaaPoista"Kun nuorukaisena väsyin Baudelairen kielen vaikeuteen, kävelin Montparnassen hautausmaalle ja nukuin tunnin tai pari hänen hautapatsaansa äärellä nuoruuden ja anisjuominen säpsähtelevää unta. Se oli mielestäni kunnianosoitus suurelle runoilijalle."
- Mika Waltari -
Olen täysin jäävi Waltarin suhteen. sillä hän rakasti paitsi kirjallisuutta kaikessaan myös koiria. Arviossani Hurmion tyttäret sallin itseni suudella häntä Paavolaisen hurjissa juhlissa...
Luovaa vuotta 2012!
Kiitos näistä, Leena, herkistyin aivan <3! Erityisesti tuo, mitä Waltari sanoo valmiista kirjailijasta, tuntuu hyvältä. Ajattelen itse, että sama päsee ihmiseen: se, joka luulee olevansa joskus valmis, on kaikkein keskeneräisin.
VastaaPoistaKuuntelen Sinuhea äänikirjana, ja eteneminen on tuskastuttavan hidasta. Äänikirjana se ei oikein toimi, mutta jatkan silti sinnikkäästi... Kirjoitan siitä blogiini joskus hamassa tulevaisuudessa, kun saan loput cd:t valmiiksi. Joka tapauksessa olen saanut sellaisen mielikuvan, että Waltari on kaiken muun lisäksi vertaansa vailla oleva humoristi. Sinuhehan on paikoin todella hauska, erityisesti Kaptah on tässä mielessä loistava hahmo! Sama näkyy mm. Aiotko kirjailijaksi -teoksessa.
Mielenkiintoinen kirjoitus, kiitos! Ihan ajantasaisia vinkkejä bloggaajillekin, noista voisi tehdä huonetaulun jos sellaisia harrastaisi ;)
VastaaPoistaJokohan tänä vuonna olisi Sinuhen aika... Odottaa hyllyssä.
Kiitos hyvästä ja mielenkiintoisesta kirjoituksesta. On ollut tarkoitus joskus lukea tuo Waltarin kirja, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Oli kiinnostavaa lukea lainauksia kirjasta sekä varsinkin nuo ohjeet arvostelijoille.
VastaaPoistaVillasukka kirjahyllyssä, nyt sakset ja muut vermeet esille ja taulun tekoon! ;-D
VastaaPoistaSinuhe on kyllä hyvä, ja suosittelen lukemaan, en kuuntelemaan.
Annika, ensin: tervetuloa joukkoon :-)! Aiotko kirjailijaksi on aika kevyttä luettavaa, sillä se tosiaan on jutusteleva, ei mikään varsinainen oppikirja. Suosittelen vilkaisemaan!