Jälleennäkemisiin

Mikä kirjallinen paikka?
Viiden pisteen vihje: Sen nimi on Kallioniemi.
Vastaus paljastuu seuraavassa blogitekstissäni
viikon kuluessa!

Taivalkoski ja Päätalo-instituutti ovat pitäneet minua hyvin.

Sunnuntaina päättyi yksivuotinen luovan kirjoittamisen kurssi, ja mieli on ilman muuta haikea ja olo jopa avuton. Miten nyt kirjoittamisieni kanssa kuljen eteenpäin? Syksystä kevääseen on ollut miellyttävä ristiä kädet niskan taa ja tuudittautua Taija Tuomisen ohjauksen riippumattoon.

Ok, ei se ihan niin helppoa ja lokoisaa ole ollut!

Yksivuotinen luovan kirjoittamisen kurssi on ollut minulle ennen kaikkea romaanikäsikirjoitukseni oleellinen, jopa elintärkeä tukijalka yli talven tuiskujen. Kurssille on pitänyt kirjoittaa! Käsis on siksi edennyt yhtä varmasti kuin uusi kurssiviikonloppu on aina seurannut toistaan. Nyt seuraavaa ei enää tulekaan.

Tyhjyys?

Ei sentään! Mukaan olen saanut huikeat eväät käsiksen viimeistelyyn. (Huomaatteko, en kirjoita enää käsistä isolla koolla? Asiasta on tullut vuoden aikana siedettävämpi, vaikka sen merkitys ei ole hävinnyt minnekään.) Kolmeen otteeseen olen luetuttanut paitsi Taijalla myös kurssikavereillani tekstiäni ja saanut siitä tolkunlaisen palautteen ja kahmaloittain uskoa. Nyt minulla on kasassa aivan selkeät stepit siihen, miten teen käsikirjoituksesta niin valmiin, että uskallan kokeilla sen menestystä kustantamoissa:
1) stilisoin kielen yhdenmukaiseksi läpi käsikirjoituksen
2) kirjoitan ainakin yhden juonenkäänteen lisää, josta jo tiedän, miten sen teen
3) ankkuroin tarinan voimakkaammin sen tapahtumapaikoille
4) teen muita pikkutarkastuksia ja täsmennyksiä, kuvitan vähän kieltä ja teen kunnollisen lukujaon.

Sitten paketti on kutakuinkin kasassa ja se voi testata lisää koelukijoita!

Täyttymys?

Saija, Kotikadun Arwolanakin tunnettu,
tarjosi upeat puitteet  ja herkullisen ruoan kurssipäättäjäisillemme.

Tavallaan. Kuitenkin sunnuntaina jätin taakseni lukuvuoden aikana tutuksi ja läheiseksi muodostuneen viiteryhmäni ja heidän mielettömän upeat tekstinsä. Jos pärjään ilman kirjoittamistukea, kuinka jätän ihmiset taakseni? En mitenkään. Kannan kaikkia heitä mukana mielessäni, sydämessäni - jopa häivähdyksinä käsikirjoituksessani. Olemme sopineet alustavasti luokkakokouksesta kesälle. Ehkäpä siihen mennessä minun tekstini on viimeistelty. Hyvänä dead linena se toimisi ainakin!

Silti kaikkea koettua on nyt kova kaipuu. Jonkin loppu on kuitenkin kliseenkin mukaan aina uuden alku. Näin nytkin. Ponnistan tästä kohti uusia haasteita ja kirjallisia seikkailuja. Pari erittäin hyvää ideaa uudesta tekstistä jo elää pääni sisällä, ja siellä ne paisuvat ja muhivat niin kauan, kunnes kesä on kulunut.

Hyvästi jää, kotoisa Hotelli Herkko, kunnes jälleen tapaamme.

Blogini on ollut hämmentävän hiljainen viimeisen kuukauden ajan. Tämä johtuu siitä, että olen valmistautunut Päätalo-instituuttia varten, tehnyt puutarhatöitä ja säiden tultua suotuisiksi juossut jälleen. Nyt taitaa blogiote jonkin verran napakoitua. Tällä hetkellä täällä on myös ulkoasussa oraasta kertova väliaikaisilme, mutta uusi ja upea on jo valittu ja pian tulossa... Jo toinen, tavallista painavampi syy kurkistella pian tänne takaisin!

MOTTO: Aina, kun ei kirjoita, on aikaa pelätä, ettei osaa kirjoittaa tarpeeksi hyvin, on aikaa antaa itselleen lannistavaa palautetta ja unohtaa, miksi ylipäätään kirjoittaa.
(Sophy Burnhamia ja For Writers Only -teosta mukaellen Taivalkoskella 11. - 13.5.2012)