
Laura Jackson: Freddie Mercury. Elämäkerta. (Freddie Mercury - The Biography. 2011. Suom. Juuso Arvassalo.) Minerva. 2012. (271 sivua.)
Britannian suosituin bändi Queen joutui lopettamaan loistokkaan uransa, kun ryhmän keulahahmo Freddie Mercury kuoli AIDS:iin loppuvuonna 1991. Kaksikymmentä vuotta koossa pysynyt yhtye on moneen kertaan palkittu ja ylistetty rock-musiikin yhdeksi merkittävimmistä vaikuttajista ja uranuurtajista. Queen onkin kaikkein menestynein brittibändi. Suosio ylittää muun muassa Beatlesin menestysluvut ja on miltei vertaansa vailla koko musiikkimaailmassa. Ei ole epäselvää, että uskaliaan solistin rooli nosti muutenkin lahjakkaan bändin suosion korkeimmalle huipulle.
Millainen mies oli Freddie Mercury? Sitä yrittää selvittää Laura Jacksonin koostama Freddie Mercury -elämäkerta. Jackson on kuitenkin joutunut työssään koville: päähenkilö on jo kuollut, ja eläissään hän säästeli yksityisyyttään, eli kaksoiselämää ja antoi vain harkittuja haastatteluja. Jacksonin teos perustuukin pitkälti toisen käden tietoon Queenin kukkoilevasta solistista ja nojaa vahvasti koko Queenin historiaan. Tämä oli minulle jokseenkin pettymys, mutta kyllä kirjassa oli paljon kiinnostavaakin!
Freddie Mercury syntyi Farrokh Bulsara -nimisenä lapsena Sansibarin saarella 1946. Jackson kuvaa lapsuusaikaa lyhyesti, minkä jälkeen nuoruuskin vain kuitataan, kunnes päästään vähitellen vahvistuvaan rock-elämäntapaan 1970-luvulla. Musiikillista kehittymistä kuvataan kiintoisasti: Mercury ei ollut mikään luonnonlahjakkuus laulussa. Päinvastoin hänen ensimmäiset keikkansa olivat aikalaisten kertomana pelkästään ikävää kuultavaa. Vähitellen kuitenkin taito karttui, ja luontaisa karisma takasi sen, että Queenista tuli viimein Bohemian Rhapsody -kappaleen siivin supersuosittu ilmiö.
Freddie Mercury oli lavalla ja juhlissa itsevarma, omintakeinen ja julkea sekä musiikintekijänä periksiantamaton. Sisimmässään hän kuitenkin tunsi epävarmuutta. Freddie ei koskaan paljastanut seksuaalista suuntautuneisuuttaan julkisesti, vaikka metsästi rakastajia homoklubeilta hyvin suoraviivaisesti. Päinvastoin hän nautti roolistaan olemalla hyvännäköisenä miehenä sekä naisten että miesten seksisymboli. Lukuisat irtosuhteet vakipartnerien ohella kertovat siitä, miten hankala hänen oli luottaa kenenkään pyyteettömään rakkauteen:
"Rakkaus on minulle kuin venäläistä rulettia", hän vaikeroi. "Kukaan ei rakasta todellista minääni. Kaikki rakastavat vain mainettani ja tähteyttäni." (s. 159)
Tämä oli kuitenkin vain puoleksi totta. Freddie Mercurylla oli nimittäin rakas vanha heila, Mary Austin, jonka kanssa hän asui yhdessä Queenin alkuaikoina ja joka myöhemmin työskenteli Queenille ja peri Freddien omaisuudesta valtaosan tämän kuoltua. Freddien ja Maryn kiinteä suhde loppui jo varhain, mutta heidän ystävyytensä säilyi loppuun saakka. Rakastajia Freddiellä riitti, mutta todellisia ystäviä oli vähässä.
Queenin ja Freddie Mercuryn loistelias elämä oli värikästä, kuten kuvitella saattaa. Toisaalta se sisälsi rankkaa ja kurinalaista työtä biisejä tehtaillen ja keikkakiertueilla riutuen, toisaalta taas se oli silmiinpistävää luksuselämää. Jatkuvasti tehtiin myös jotakin suurta ja historiallista: siihen saakka maailman suurin musiikkitapahtuma Rock in Rio, kiertueet itäblokissa ja huonomaineisessa apartheid-Etelä-Afrikassa sekä Live Aid -konsertti, jonka Queen otti ehdottomasti omakseen.
Kun homoyhteisöissä AIDS alkoi niittää satoaan 80-luvulla, Freddiekin pysähtyi. Moni hänen ystävistään sairastui ja kuoli. Hän oli harrastanut lukemattomia suojaamattomia irtosuhteita aikana, jolloin HI-virus vasta hiipi huoleksemme. Mercury sai tietää, että hän on saanut tartunnan, ja elämä muuttui. Yhtäkkiä pienet asiat alkoivat saada merkitystä. Nuorempana hän oli sanonut haastattelussa, ettei piittaa siitä, jos ei eläisi vanhaksi. Kun kuolema heilautti viittaansa, pitkä elämä näyttikin yhtäkkiä arvokkaalta!
Freddie Mercuryn elämäkerta on oivallinen teos kaikille Queen- ja Freddie Mercury -faneille. Se on myös loistava teos näyttämään sen, miten pitkäjänteinen työ ja usko omaan tapaan tehdä asioita tuottaa tulosta. Se on kertomus suosion huipulta, yksinäisyydestä ja palvottuna elämisestä. Se on kirja rock-elämäntavasta ja sen jälkeen jättämästä katkeruudesta. Freddie Mercury -elämäkerta on kirja neroudesta. Kuitenkaan aitoa ja oikeaa Freddie Mercurya ei kirjan sivuilta löydä. Kirja kokoaa sen, mitä jo muutenkin jo tiedämme Freddiestä hänen julkisuuskuvansa kautta. Siitä huolimatta kokonaisuus on kiintoisa.
Tähtiä: 3/5.
Katsokaa, myös Amma luki Freddien elämäkerran hiljattain!
Tämä Freddie Mercury -kirja on minulle puutteistaan huolimatta tärkeä opus. Joku saattaa muistaa, että Queen on voimabändini.

Oi, enpäs ole tajunnut, että tällainen kirja on ilmestynyt! Ehkä itsekin tartun tähän joskus. Queen oli ehkä ensimmäinen suosikkibändini. Pikkutyttönä haaveilin meneväni isona naimisiin Freddien kanssa, ja olin kamalan järkyttynyt hänen kuolemastaan. Pikkutytön logiikalla tosin ajattelin sitten, että ehkä Brian Maykin sitten kelpaa, jos Freddietä en voi saada. :D
VastaaPoistaKiitos linkistä! Allekirjoitan arviosi täysin. Jacksonin kokoama elämäkerta on kiinnostava ja kiehtova, mutta aito ja yksityinen Mercury karkaa.
VastaaPoistaMyös minulle Queen on ehdottomasti voimabändi!
Queen on loistava. Ja jännittävää on se, että Freddie on asunut täällä Münchenissäkin :) Mainittiinko kirjassa tästä ajasta mitään?
VastaaPoistaMinulla on kolme Queenin cd:tä, ja yllättäen greatest hits on "liian hyvä", parempia ovat kokonaisuudeltaan A Night at the Opera ja A Day at the Races. Tietenkään en ole ollut ikäni puolesta fani, mutta minusta mainitsemani albumit ovat todella hyviä.
VastaaPoistaOlipa kiva lukea arviosi!
VastaaPoistaHarmi, että Mercury jää kirjassa etäiseksi, vaikka ymmärtäähän sen jos ei ole yksityiselämää julkisuudessa käsitellyt. Samaa mietin Johnny Deppistä kertovaa kirjaa lukiessani. Kirjoittajalla teki tiukkaa pysyä faktatiedoissa, useaan otteeseen esitettiin oletuksia ja tulkintoja Deppin käytöksestä ja ajatuksista.
Tämä kirja kuitenkin kiinnostaa. Kotikirjastostani löytyy Jacksonin kirja Jon Bon Jovista, jokohan tuon kesällä lukisi...
Sonja, aivan huippumuisto tuo kaukorakkautesi Queeniin! :-D Freddie kuoli... voi ei... no, otetaan sitten Brian! :-DDDD Toivottavasti luet tämän - siinä kerrotaan vähän nimittäin Brianistakin ;-)!
VastaaPoistaAmma, mukava kuulla, että Queen innoittaa sinuakin! Niin ikään oli ilo löytää tämä elämäkerta blogistasi tuoreeltaan - ja siinäkin on paikallaan jokainen sana! :-)
Helmi-Maaria, kyllä, Münchenista kerrotaan, sillä se oli Freddielle tärkeä paikka. Queen teki siellä musiikkia ja Freddie asui siellä muutaman vuoden ajan. Yhtälailla kuin omaa asuntoaan hän rakasti sviittiä Münchenin Hiltonissa, jossa hän kirjoitti varsin pikaisesti kappaleen Crazy Little Thing Called Love ammeessa lojuen. Münchenin aika oli Freddielle selvästi sex, drugs and rock'n roll -aikaa.
VastaaPoistaJokke, kyllä, Queen on täyttä tähteyttä!
VastaaPoistaVillasukka, tässä oli jonkin verran myös tuota tulkinnan makua. Kukaanhan ei voi oikeasti tietää, miksi Freddie toimi tavallaan tai mitä hän todella ajatteli. Kuitenkaan tulkinnat eivät onneksi olleet liian silmiinpistäviä.
Tuo Jon Bon Jovi on varmasti myös kiinnostava, mutta nyt minun Jackson-kiintiöni on vähäksi aikaa ihan täynnä. Vaikka tämän kirjan suomennos olikin aivan taiten tehty, muistin jälleen, miksi luen enemmän kotimasta proosaa ;-)...!
Hei, hox, hox, kaikki fanit: Freddiesta on muuten tulossa elokuva ehkä jo syksyllä: http://www.movienewz.com/freddie-mercury/
Tätä elämäkertaa syvemmälle saattaisi päästä Mercuryn rakastajan Jim Huttonin kirjassa Mercury and me. :-)
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaOstin tämän kirjan skanssista (kirja kassi kaupasta) maksoi 7eur oli pokkari versiona olen lukenut sitä nytten 67 sivua oikein hyvä kirja! Freddie on suurin idolini joten kirja kiinnosti minua ja halusin heti ostaa.
VastaaPoista