Turun kaupunginkirjaston vieraana

"Hyvää huomenta", toivotti minulle suosikkikaupunkini Turku komeasti lauantaina 6.10. 

Tori oli jo jakamassa syksyisiä antejaan kaupunkilaisille ja aurinko loisti ortodoksikirkon kupoliin niin kuin se vain voi sadepäivän jälkeisenä aamuna loistaa.

Oli alkamassa upea päivä! Kirjabloggaajan oli tarkoitus tavata pari bloggaajakollegaansa ihka ensimmäistä kertaa ja tutustua viljalti kehuja keränneeseen Turun kaupunginkirjastoon oman henkilökohtaisen oppaan, Erjan, vieraana.

Kulman takana Turun kaupunginkirjasto jo odottikin.

Asmo Jaaksin suunnittelema vuonna 2007 käyttöön otettu uudisosa on

mykistävän upea.

Kaikki eivät modernista muotokielestä välitä, mutta minulle tämä on henkeäsalpaavan puhutteleva kokonaisuus. Etäämpänä vasten Turun tuomiokirkon tornia näkyy punaisessa tiilivuorauksessa

vanha, juhlava ja ryhdikäs kirjastotalo vuodelta 1903. Vanha osa on edelleen myös käytössä.

Kirjastossa ensimmäisenä tulijan vastaanottaa mielikuvitusta kutittava lastenosasto Saga, jota hallitsee muun muassa katossa koko osastoon näkyvä Zeppelin.

Seuraavan kerran Turussa perheen kanssa käydessäni

tuon lapset tänne koko päiväksi lukemaan!

 Paitsi lukea, Sagassa voi myös viihtyä! Kirjahyllyihin on upotettu vitriinejä esillepanoa varten. Turun kaupunginkirjaston henkilöstö on kyllä valtavan taitavaa väkeä! 

Tätä lohikäärmeenkukistusinstallaatiota meidän pikkuritarit jaksaisivat tuijottaa siihen saakka, kun he  oivaltaisivat, että näitä asetelmia on kulman takana lisääkin!
Niitä on jopa

lattiassa!

Sagassa kelpaa lukea! Huomaattehan, miten upeasti vanhat kirjastotalot ovat osa modernia kokonaisuutta? Istuisitko sinä rahille vai pötköttäisitkö ehkä tuossa renkaassa,
johon sopii yhdessä parin muksunkin kanssa?

Shhh... Hiljaista lukutilaa lastenosastolla?

Ehkä pulina ja kirjainnostus annetaan täällä helposti anteeksi?

Tietokirjojen puolella toisessa kerroksessa tunnelma rakentuu

Zeppelinien ja ritareiden sijasta

pitkälti seinillä ornamentein huokailevien Saara Ekströmin

Alkukirjain-teoksen ympärillä.

Yksityiskohta Alkukirjain-teoksesta, joka on muotoonsa inspiroitunut

keskiaikaisista käsikirjoituksista, joissa tapana oli lukujen alkukirjaimet

koristella koko sivun kiertävin ornamentein.

Teoksen rönsyissä on mielen rajatonta liikkua!

 Tieto-osaston rauhallinen lukunurkka on melkein kuin parveke! 

Kaunokirjallisuuden osasto on sijoitettu kaupunginkirjaston vanhempaan osaan.

Tiloissa on juhlavuutta ja historian havinaa.

Pentti Saarikoski -näyttely oli aseteltu osaston keskelle kirjoituspöydän ääreen.

Saarikoski-teema jatkui ihastuttavasti myös runokirjojen katveessa.

Yhtäkkiä tuli ilahduttavasti lisää tuttuja bloggareita vastaan:

Nämä keinutuolit kutsuvat lukupiiriläisiä Turussa kirjojen äärelle.

Tulisitko sinä keskustelemaan tähän huoneeseen vaikkapa

edellisistä tämän vuoden uutuuksista?

Kirjastoissa on myös muita osia, joihin tavallinen kirjastonkävijä ei pääse tutustumaan. Me saimme kunnian käydä muun muassa kolkuttelemassa kirjaston kellarikummituksen kulmilla ja lainausautomaatin nielun tuntemattoman tien päässä. Kummitus ei tallentunut digikameran muistikortille... joten jatkamme eteenpäin. 

Miina Äkkijyrkän vasikka

Sweet Yellow Mellow

vangitsee kirjaston sisäpihalla kirjastonkävijän katseen takuuvarmasti!

Tätä minä palaan katsomaan silmiin vielä uudestaankin!

Suosittelen kaikille.

Kiitos loistavasta seurasta, Erja & Katja! <3

Mukavan tapaamisen ja kiinnostavan kirjastokierroksen jälkeen tämän kirjabloggarin tie vei aurinkoisena syyspäivänä Turun kirjamessuille,
ja sen makuja on luvassa joskus myöhemmin.

Katja on kirjoittanut myös Lumiomenaan omasta Turun-matkastaan.

Kirjallisia paikkoja: Kallioniemi, Jokijärvi, Taivalkoski

Kallioniemi Taivalkosken Jokijärven kylässä on Kalle Päätalon lapsuudenkoti, kirjailijan tuotannon lukijoiden pyhiinvaelluskohde. Nimen kotipaikalle antavat pihan kalliopaljastumat. Itse sain ilon käydä Kallioniemessä toukokuun alussa, mutta minun matkani ei ollut varsinainen pyhiinvaellus.

Sen sijaan tein retken kirjoittajaporukkani kanssa, kun kunnioitimme Kalle Päätalon testamenttia meille kaikille: kirjoittajakoulutusta Taivalkosken Päätalo-instituutissa.

Näkymä meijerikamarin pirtin ikkunasta järvelle.

Päätaloa lukeneet tietävät Kallioniemestä enemmän kuin minä. He tuntevat sen läpikotaisin, sillä muun muassa siitä Kalle Päätalo on teoksissaan vuolaasti kertonut. Kirjat paljastavat Kallioniemen sijainnin niin tarkoin, että ennen paikan muuttumista museoksi sivulliset kävivät kurkkimassa talon ja saunan ikkunoista sisään suosikkikirjojensa tapahtumapaikkoihin tutustuakseen, vaikka sauna oli lämmin ja kylpijät sisällä!

Sauna, jonka intimiteetin säilyttävistä ikkunoista turistit
pystyvät kuitenkin kurkkaamaan sisään saakka.
Riitu-äiti käytti tätä saunaa kuppaustoimintansa tukikohtana.

Museoksi Kallioniemi avattiin 1991. Alun perin Kalle Päätalon Herman-isä oli uittanut meijerikamarin paikalle vuonna 1922. Talossa oli aluksi vain pieni pirtti ja kööki.

Kööki. Kokkaisitko sinä tässä päivittäiset ruoat kymmenelle hengelle?

Pirtissä on nähtävillä uuni, jonka rakennustyötä Kalle kirjoissaan hersyvästi kuvaa. Muurari Antti Lohilahti oli niin puhelias mies, että Kallen isä risti tämän satusedäksi.

Pirtissä ja köökissä asui yhdeksänhenkinen perhe liki kymmenen vuotta, minkä jälkeen meijerikamarin kupeeseen rakennettiin laajennuksena isompi pirtti, joka tarjosi yöpaikan usealle uittomiehellekin.

Kangaspuut.

Vanha puoli jätettiin tällöin kesäkäyttöön. Kallioniemessä on nähtävillä Päätalon perheen esineistöä, ja koko museo on upea kohde suomalaisesta arjen historiasta kiinnostuneille.

Onko tämä kehto keinutellut Kalleakin?

Kallioniemestä Kalle on ponnistanut pitkälle. 45 kirjoitettua teosta ja yli 3,5 miljoonaa myytyä kappaletta. Se vetää hiljaiseksi. Hyvä on Kallen ollut täällä sitkeytensä juurruttaa.

Arkisia esineitä: survin, puulusikka, kauha, sokerisakset ja keritsimet.
Vasemmanpuoleisinta en osaa nimetä.

Kalle oli koko ikänsä ahkera lukija. Jo Kallioniemessä hän luki Jokikylän pikkukirjaston loppuun - piilossa isältään, joka arvosti enempi rehellistä ruumiillista työtä.

Vyyhtipuu.

Kallioniemi on toiminut myös Päätalo-elokuvien kuvauspaikkana. Näkymiä isomman pirtin puolelta:

Voi, kun näitä olisi saanut maistaa tuoreeltaan!

Kolmetoistavuotiaana Kalle Päätalo lähti metsätöihin. Lienee sanomattakin selvää, ettei Kalle lapsuuttaan ilman työntekoa siihenkään saakka viettänyt. Kalle oli vanhempiensa vanhin elossa oleva lapsi.

Sivustavedettävä monitoimihuonekalu. Elintärkeä esine
suomalaiselle suurelle ikäluokalle!

Kalle Päätalo on todennut, että kun muistojen lukot avautuvat, niitä ei saa enää kiinni millään. Kalle on kirjoittanut oman elämänsä lävitse repliikki repliikiltä. Tuotannossa on suomalainen menneisyys kirjoitettu auki.

Tämä kaunotar toimii takuulla vieläkin!

On myös sanottu, että Kalle Päätalo on tehnyt tuotannossaan ripin, joka häneltä jäi lestadiolaisseuroissa tekemättä. Minä uskon, että rippi tai ei, Päätalo on kirjoittanut maaseudulta kotoisin olevan koko sukupolvensa tarinan. Mikä muu suosion selittää?

Kallen ja perheen avara "kylpyhuone".

"Jos olisin antanut esteille ja hankaluuksille periksi, niin kirjailijaurani olisi voinut jättää kesken jo monta kertaa, mutta jollakin tavalla olen sitkaasti lannistumaton ja olen aina lopulta kuitenkin uskonut itseeni - ihan jääräpäisestikin. Ja se on kannattanut", toteaa Kalle Päätalo. Siinäpä oppi meille jokaiselle.

Separaattori.

Leivontavälineistöä.

Minulle Kallioniemi on erityisesti kirjailijakoti. Vierailun aikana saatoin kuvitella Kallen istumaan järven rantaan tai kantamaan puita saunalle. Kiinnostava yksityiskohta on pirtin seinällä riippuva Kallen reppu:

Mahtuisiko sinulle tärkeät tavarat tähän?

Repussa Kallella oli mukanaan kaikki maallinen omaisuus, kun hän kotiutui sodasta 1944 Tampereelle: äidin kutomia villasukkia ja vanttuita sekä pieni takki, raanuja nukkumiseen sekä neljä nimettyä kirjaa sekä 2 - 3 nimeämätöntä. Nimettyjen joukossa tietysti Mika Waltarin Aiotko kirjailijaksi, jota Kalle kantoi mukanaan missä tahansa: uittotyömailla, riiuulla ja sodassa. Kirja on muuten nähtävillä Taivalkoskella Päätalo-keskuksessa kirkonkylän kupeessa, ja on ehdottomasti näkemisen arvoinen!

Kallioniemen uuden pirtin leveä näkymä pihalle ja järvenselälle.

Kalle Päätalo ei pistänyt elämäänsä suosion myötä koskaan risaiseksi vaan hän eli varsin kohtuullista elämää Tampereella elämänsä loppuun saakka. Hän kirjoitti kurinalaisesti 79-vuotiaaksi, jolloin sai päätökseen omaelämäkerrallisen Iijoki-sarjansa. Taivalkoskella hän kävi akheraan ja osallistui nimeään kantaville kulttuuripäiville mielellään. Ensi kesänä Päätalo-viikko pidetään 2. - 8.7.2012.

Järvenselkää kaihoisasti tähyää Kallioniemessä myös uittomies,
taiteilija Veikko Haukkavaaran "Uneutettu vonkamies".

Kallioniemi on tunnelmallinen paikka! Parastaan se antaa varmasti lämpimänä kesäpäivänä, kun lempeä tuuli puhaltaa järveltä. Silloin kirjoittaja voisi ehdottomasti kaivaa kupeestaan kirjoittamisvälineet ja istua vaikka rantakivelle ja pistää ylös tunnelmiaan ja vaikutelmiaan.

Terveiset Taivalkoskelta!

Perjantai 14.10.

Päivä lupasi hyvää selkeältä siniseltä taivaalta, kun syysauringon valossa ajoin Taivalkoskelle luovan kirjoittamisen kurssin starttiviikonloppuun.

Kurssin alku oli vertaansa vailla. Ensimmäinen päivä oli sekä lempeän tunnusteleva että ryöppyävän runsas yhtä aikaa. Tuntuu, että nyt olen saanut jo kolmessa ensimmäisessä tunnissa paljon uutta rakennusainetta kirjoittamiseen. Kouluttaja Taija Tuomisen kokenut ote näkyy ja tuntuu!

Luovuuden olemusta, kirjoitusharjoituksia, tekstejä muilta, limerikki! Limerikki!

Yötehtävä ja aivan ihanan, hallittavissa olevan kokoinen Dianne Doubtfiren kirjoittamisopas Aiotko kirjoittaa romaanin? odottavat.

Päivän voisi lopettaa iskevästi tänään kuulemaani kannustavaan lainaukseen:

"Ensimmäinen versio on aina paskaa." Hemingway

Lauantai 15.10.

Lauantai alkoi hirveässä flunssassa, mutta sisulla, korkealla motivaatiolla ja oikealla lääkityksellä on selvitty iltaan asti.

Toinen kurssipäivä on tuonut tullessaan kolme uutta tekstiä, puhetta kirjoittamisoppaista, asiaa tekstien ideoinnista ja kirjoittamisprosessista. Prosessi on minulle aina ollut melkoisen sumea käsite. Jos ajatellaan, että kirjoittamisprosessiin kuuluvat vaiheet ovat esimerkiksi ideointi, luonnostelu, muokkaus ja viimeistely, en osaa sanoa, missä vaiheessa mikäkin vaihe loppuu ja toinen alkaa. Jo kauan sitten kouluaikoinani koin ideoinnin (vai luonnostelun?) turhana vaiheena, sillä halusin heti kirjoittamaan. Viimeistely loppusilauksineen on minulle vaiheista selkein ja itsenäisin, mutta muut puuroa. Ehkä tässä minulla kirjoittajana olisi rutkasti kehittymisen varaa?

Koulutuspäivän päätteeksi katsoimme elokuvan Capote, joka kertoo kirjailija Truman Capoten kirjoittamisprosessista, kun hän teki kirjaansa Kylmäverisesti. Aika raju elokuva! Postaan siitä lähiaikoina oman juttunsa, mutta suosittelen jo tässä vaiheessa ainakin niille, jotka eivät pitkästy, ellei leikkaus ole tehty maksimissaan puolen toista sekunnin pätkissä.

Alattelin harjoitella tulevaisuudessa pastisseja. Pastissit ovat siis tekstejä, jotka kirjoitetaan imitoiden jonkuin toisen kirjoittajan tyyliä. Ehdottakaa minulle muutama tyyliltään omaleimainen kirjailija!

Doubtfiren teos jatkuu vielä tänään, ja yötehtävä vie minut pois mukavuusalueeltani.

Motto toisesta päivästä: "Toteutuneet toiveet itkettävät usein enemmän kuin toteutumattomat." Truman Capote

Taivalkoski-maistiaisina lopuksi muutama kuva Jalavan kaupasta, jossa kävimme tänään keittolounaalla ja tuliaisostoksilla.

Junibackenissa Lindgren, Hellsing, Wieslanderit ja Jansson

Ennen juhannusta teimme koko perheen kesälomamatkan Tukholmaan. Tukholma valikoitui kohteeksi muun muassa siitä syystä, että luin täällä blogistaniassa Tukholmassa sijaitsevan Astrid Lindgrenin satumaan Junibackenin, jonne mekin halusimme seikkailemaan! Muistaakseni paikasta mainitsi jossakin kommentissaan Lumiomenan Katja vain ohimennen, mutta se koukutti.

Pepin tarpeistoa talon vintillä.
Kaikkeen saa koskea,
mutta mikään ei lähde irti!

Junibakcen antoi meille sen, minkä lupasi. Aikuisen viihtymistä vähensi mahdoton lapsipaljous (siinä mielessä, että oman perässä oli hankala pysyä edes silmin!), josta sen sijaan pikkuväki ei näyttänyt olevan moksiskaan. Pikkumiehillemme monet Lindgrenin hahmot ovat tuttuja: Ronja ja Birk, Katto Kassinen, Peppi Pitkätossu, Pekka Peukaloinen, Eemeli, Melukylän lapset... Huikeaa antia Junbackenissa oli myös Lennart Hellsingin näyttely, jossa pienet viihtyivät ehkä parhaiten: merirosvolaiva ja banaanipuut saattoivat seikkailuun. Hellsing on myös yksi poikiemme suosikki, etenkin hänen "lollipop"-elokuvansa (Sjörövarfilmen).

Lennart Hellsingin hurrrrjaa osuutta satutalosta.

Lennart Hellsing ei ollut ainoa Lindgrenin vieras, sillä Junibackenista löytyivät myös ainakin Mimmi-lehmä ja Varis sekä Muumitalo, jonka vintiltä löytyi yllätys. Junibackenin ehdoton vetonaula on silti henkeäsalpaava satujuna-ajelu, jonka aikana voi sukeltaa Lindgrenin satumaailmoihin upeiden pienoismallien kautta. Valitettavasti siellä ei saanut kuvata. Talossa on myös lastenteatteri, ja pieniähän kielimuuri ei haittaa! Aikuinen taas voi helposti ja viihtyisästi terästää ruotsintaitoaan.

Variksen bling bling -pesä. Kraaak.

Junibacken on pikkuväelle ja aikuisille Lindgren-faneille lyömätön kohde, ja jos auto on länsinaapurissa mukana, voi olla vaivan väärti ajaa aina Vimmerbyn Astrid Lindgren Världiin saakka!

Ammuuu. Olisiko talviaikaan rauhallisempaa?

Junibackenista ovat kirjoittaneet hiljattain myös
Mervi Heikkilä Tuulilaakso-blogissaan: Oliko Astrid poika?
ja Sara Saran kirjat -blogissaan: Astrid Lindgrenin satujunassa