tiistai 22. toukokuuta 2012

3 x 11 x 4

Tämä haaste on oikeastaan 3 x 11 -haaste, sillä minut on haastettu kaksi kertaa vastaamaan 11 kysymykseen ja sen lisäksi minun tulee keksiä 11 kysymystä joillekin muille. Selvä. Kiitokset kysymyksistä, Valkoinen Kirahvi ja Anna Elina!




Valkoinen Kirahvi asetteli kysymyksensä minulle näin:

1. Mikä on sinun paikkasi?
Minulla ei ole omaa paikkaa. Olen sielultani kulkija, enkä suostu kankeaan muottiin.

2. Jos et bloggaisi, mitä ja miten lukisit?
Lukisin varmaan ihan samalla tavalla kuin nytkin, mutta todennäköisesti hurjan paljon kaavamaisemmin. Blogit antavat hyviä vinkkejä lukulistalle.

3. Missä olet 10 vuoden kuluttua?
Tämä on sellainen kysymys, johon minun on ollut aina vaikea vastata. Toivon, että kymmenen vuoden kuluttua olen kulkenut pitkästi eteenpäin.

4. Jos olisit kirja, mikä kirja olisit?
Olisin joko nuortenkirja, tietokirja tai oma-apu-kirja.

5. Mikä maa tai paikka vetää sinua puoleensa yhä uudestaan?
Pariisilla on vahva kutsu.

6. Kesällä kerran:
Karkasin ikkunasta yöuinnille.

7. Sinulle tärkein lastenkirja?
Näitä on monia, mutta valitsen tähän Kirsi Kunnaan Tiitiäisen satupuun.




8. Jos nyt saisitkin aloittaa kaiken alusta...
Olisin uskollinen kutsumukselleni enkä lähtisi alittamaan rimaa ja haahuilemaan ympäriinsä muka-elämään.

9. Tilanne, joka sai sinut viimeksi nauramaan?
Kun minulta tänään töissä kysyttiin, olenko koskaan lukenut Kafkaa.

10. Kirja, joka sai sinut viimeksi ajattelemaan elämääsi?
Jokainen kirja saa minut ajattelemaan omaa elämääni. Nyt minulla on kesken Sirpa Kähkösen Mustat morsiamet, joten sanon sen.

11. Mitä et koskaan ole sanonut ja sanoisit tässä ja nyt?
.Tähän kysymykseen en vastaa. ;-D





Anna Elina kyseli minulta seuraavaa:

1. Millaisia muistoja sinulla on elämäsi ensimmäiseltä kirjastokäynniltä?
En voi millään muistaa ensimmäistä kertaa, mutta muistan ensimmäisiä. Etsin lastenosastolta pienten lasten kuvakirjoja. Kirjat olivat neliön mallisissa hyllylokeroissa niin, että jo silloin yletin niihin hyvin. Kirjastossa oli aina kivoja maalauksia lasissa. Kirjastotäti oli aika tuima, mutta mukava. Eräpäivä laitettiin ylös käsin korttiin, joka pujautettiin kirjan takakannen sisäpuolella olevaan taskuun.

2. Muistatko milloin opit lukemaan ja mitä tuolloin luit?
En muista mitä luin, enkä edes tarkkaan, milloin opin, mutta kuitenkin jo ennen kouluikää. Muistan hyvin elävästi kuitenkin sen järisyttävän tunteen, kun yhtäkkiä kirjainjonot saivat merkityksen! 

3. Missä sijaitsee unelmiesi kesämökki: meren, järven, joen vai lammen rannalla? Vai tarvitaanko vesistöä ollenkaan?
En unelmoi kesämökistä. Miellän kuitenkin mökin sellaiseksi, että se sijaitsee veden äärellä, mielellään järven rannassa.

4. Minne matkustaisit kaikkein mieluiten juuri nyt?
Etelä-Eurooppaan. Varmaan juurikin Kreikkaan tai Kreikan saarille.

5. Eksoottisin tai erikoisin ruoka, jota olet maistanut tai syönyt?
Jaa-a. Olisiko poron savusydän? En tosin pidä sitä itse kovin eksoottisena. 

6. Osaatko sanoa, mitä koirarotua  muistutat?
En. En tunne koiria.  

7. Suosikkipuusi?
Mänty. Pidän mäntymetsistä. Minusta on rauhoittavaa nojata vankkaan mäntyyn. Mänty on kaiken lisäksi hyvin kaunis puu.


 
8. Mitä puutarha sinulle merkitsee?
Kasvua, aitoutta, rauhaa, valoa. 

9. Oletko käynyt navetassa?
Tottahan toki!

10. Mikä on parasta kesässä?
Se, että pärjää vähillä vaatteilla ja puoli elämää voi kuluttaa ulkosalla erilaisissa tapahtumissa ja vain rentoillen.

11. Mitä haluaisit kysyä minulta?
Mitä kirjastotyössä rakastat, ja mitä taas voisit työssäsi jättää kokonaan toisille?



Seuraavat 11 kysymystä haluan kysyä neljältä ihanalta bloggarilta Satakieleltä, Hannalta, Ideanukselta ja Hannelelta, joita ei pikaisen tutkimuskurkistelun perusteella ole vielä haastettu:

1. Minkälainen suhde sinulla on omaan (oikeaan) nimeesi?
2. Miten hemmottelet itseäsi?
3. Minkä elokuvavinkin antaisit sateiseen kevätiltaan?
4. Hauska lapsuusmuistosi?
5. Mitä uutta olet tehnyt tai kokeillut tämän kevään aikana? Ellet mitään, miksi?
6. Milloin olet ärsyttävimmilläsi?
7. Milloin olet parhaimmillasi?
8. Mikä on vuodenaikasi ja miksi?
9. Mikä saa sinut innostumaan?
10. Mitä luonto sinulle merkitsee?
11. Mitä ystävissäsi arvostat?

Kuvat: freedigitalphotos.net


12 kommenttia:

  1. Mukava, kun ennätit tuplasti vastailemaan! Ja Tiitiäisen satupuu - se on kyllä KIRJA!

    Ihana on lueskella näitä pohdintoja kysymyksiin. Kohti kesää! Pihoo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiitiäisen satupuusta on jäänyt monta lorua mieleen niin, että ne kantavat läpi elämän. On upeaa lukea samoja juttuja omille lapsille ja huomata, miten hekin pitävät!

      Kesä <3!

      Poista
  2. Kiitos ihanasta huomionosoituksesta! :) Luulenpa, että ehdin vastata tähän jo tällä viikolla, jos pistän töpinäksi. Mikä sinua muuten Kafkassa nauratti? Minulle tuli heti mieleen kaksi vaihtoehtoa. Joko olet lukenut Kafkan koko tuotannon tai sitten Kafkaan liittyy jotakin muuta painajaismaisen hauskaa. Gregor Samsan kohtalon nimeen, vaadin asiaan lisäselvennystä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysymys oli niin osuvaan paikkaan napautettu, että se paljasti toiminnan laadun ja tekemisen tavat. Enemmän siis veikkauksesi painajaismaisen hauskasta tilanteesta osui oikeaan ;-)! En ole lukenut Kafkalta varmaankaan kaikkea, mutta aika paljon kuitenkin.

      Poista
  3. Kiitos Paula <3 palaan asiaan blogissani! :)

    VastaaPoista
  4. joo, vastasin suamalaises blogissani :)

    VastaaPoista
  5. Kiva, kun vastasit. Ihana tuo kuvaus kirjastosta. Olihan se aikaa, kun kirjastokortin numero kirjoitettiin kirjan korttiin ja tilalle sujautettiin eräpäiväkortti. Aloittaessani ensimmäistä kirjastouraani 1980-luvulla oli tuo systeemi vielä käytössä (nythän olen aloittelemassa toista kirjastouraani oltuani välillä tutkijana).

    Onpa muuten upea metsäkuva! Mänty onkin kaunis ja hieno puu.

    Kysymykseesi vastaan, että oikeastaan pidän nyt kaikista työtehtävistäni (en ole vielä ehtinyt kyllästyä), mutta lukupiirin vetäminen on varmaan tärkeintä ja palkitsevinta. Myös asiakaspalvelusta tykkään, silloin kun olen pirteä (eilen en oikein ollut ja tuntui etten jaksanut olla riittävän ystävällinen asiakaspalvelija). Luulen kuitenkin, että jos (ja toivottavasti kun) jatkan uraani kirjastolaisena, kyllästyn aika nopeasti hyvin rutiininomaisiin tehtäviin, koska olen aika luova ihminen ja haluan kehitellä juttuja ja katsoa asioita uusista näkökulmista. Mutta onneksi sekin on kirjastotyössä mahdollista.

    VastaaPoista
  6. Hannele, löysin suomenkielisen blogisi ensimmäistä kertaa! Muillekin tiedoksi: http://hannelenparatiisi.blogspot.com/

    Villasukka, niin minustakin. Näitä on myös hauska kirjoitella! :-)

    Anna Elina, miten ihana kuulla, että pidät kovasti työstäsi! Rutiinityöt saattavat toisinaan pitkästyttää, mutta toisaalta joskus ne tarjoavat lepoa hektisyydestä. Asiakaspalvelu on rankka laji - siinä pitäisi olla aina parhaimmillaan, mutta eihän meistä kukaan ole! :-)

    VastaaPoista
  7. Tiitiäisen Satupuu tuntuu olevan monelle hyvin merkityksellinen kirja. Minä ostin sen samana päivänä, kun sain vihdoinkin yhden leikkauksen, hormonihoitojen ja keskenmenon jälkeen kuulla olevani vahvasti raskaana. Se oli meidän ensimmäinen kirjamme Merille. Osaan sen vieläkin monin paikoin ulkoa.

    VastaaPoista
  8. Leena, ihanaa kuulla sinunkin muistosi Tiitiäisen satupuusta! Kiitos siitä! Lorukirja on kyllä ehdottomasti yksi parhaista ja aikaa kestävimmistä. Muistan niin hyvin vaaleanpunaisella väritetyn kuvituksenkin. Pidin siitäkin lapsena aivan valtavasti! :-)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...