Taivalkoski talvessa

Päätalo-keskus peittyy lumeen tai  pieni trikkikuvaus
korostaa mittasuhteita, mutta lunta tänä talvena riittää!

Päätalo-instituutin tiivis ja tuhti talviviikonloppu on takana. Voin kertoa olevani väsynyt mutta voimaantunut.

En ole oikeastaan sitten elokuun tehnyt mitään merkittäviä panostuksia käsikseni eteen. Ok, olen muutaman luvun saanut raakakirjoitettua, mutta se ei ole paljonkaan. "Olet ollut talvilomalla", aina niin myötäelävä Taija sanoi, mikä tietysti lämmitti minun mieltäni. Sitä se ei muuta miksikään, että olen ollut laiska. Totesinkin tähän, että talviunessa minä olen ollut.

Hyvä on uinujan uneksia...
Hotelli Herkon ikkunan takaa kurkistelevat nämä hahmot.
Kirjoittajan painajaisuniako lienevät?

Paha saa tässä kertomuksessa palkkansa, sillä nyt mulla on aivan hirrrvee tavoite saada käsiksen raakavedos valmiiksi huhtikuun loppuun mennessä. Tähän mulla on itsekeksityt työkalut: Taijan ja ryhmän kuvat vaatimassa mua joka ilta tekemään tekstiä eteenpäin. Laitan edistymisraporttia myös tänne blogiin, jotta sosiaalinen paine kasvaisi mahdollisimman suureksi. Saa tökkiä ja tuuppia!

Mutta kaikki muu viikonlopussa olikin sitten hirrrveen mahtavaa. Sain taas nostepalautteen. Parasta ehdottomasti oli, kun eräs kirjoittajakaverini sanoi palautteessaan haluavansa antaa romskuni tyttärelleen luettavaksi. Voi sniiiif sentään ja huhhuh, miten kannustavaa.

Kahvia Päätalo-instituutissa aina riittää!

Vietimme synttäreitä ja kirjoitimme dada-runon, puhuimme aluista ja lopuista ja kirjoitimme tietysti paljon. Hehkutimme Valoa, valoa, valoa. Mitä kaikkea!

Sukset, että minulla olisi luistava kynä,
ja käpälälaudat, että pysyisin
kirjoituspöydän ääressä.

Hei, mitkä ovat teidän mielestänne parhaita alkuja tai/ja loppuja kirjallisuudessa? Laittakaa kommenttiboxiin suosikkinne! Mun yks sydämensulattaja on Kamelianaisen loppu:

Toistan, että Marqueriten tarina on poikkeus; mutta jos se olisi ollut jotakin sellaista mitä tapahtuu joka päivä, ei siitä olisi kannattanutkaan kirjoittaa.

Sopan sinulle keitin. Keittokirja ihmisille.

Andy Wall: Sopan sinulle keitin. Keittokirja ihmisille. Like. 2011. (182 sivua)



Aivan alkuun täytyy heti sanoa, että tämä ei ollut isoista odotuksista huolimatta ollenkaan minun kirjani.



Ilmeisesti peitenimen Andy Wall suojissa kirjoitettu teos valikoitui luettavakseni Tampereen rautatieaseman R-kioskilla. Olin lähtemässä kotimatkalle ja halusin jotakin kevyttä lukemista matkaseuraksi. Valkoimassa oli paljon dekkareita ja kioskiromantiikkaa, eikä kumpikaan näistä genreistä vetänyt puoleensa. Tässä pokkarissa oli tyylikäs, kutsuva kansi ja takakansiteksti kuulosti houkuttelevalta:

Kulttiklassikoksi muodostunut Sopan sinulle keitin on edelleen piinallisen ajankohtainen. Se kertoo taantuman kourissa taistelevan ja henkiseen syöksykierteeseen ajautuvan toimitusjohtajan tarinan keittokirjan muodossa, huumoria kaihtamatta. Se on myös gonzo-henkinen selviytymisopas, jonka ohjeiden avulla arkisen kahvinkeittimen näkee aivan uusin silmin.

Tämä vaikutti siis tarpeeksi hullulta ja juuri sellaiselta kepeältä ajanvietteeltä, jonka tarpeessa olin. Idea oli minusta loistava ja hulvaton. Kuitenkin nyt voin kertoa, että voin olla samaa mieltä takakansitekstin kanssa oikeastaan vain viimeisestä virkkeestä. Ennen en ole koskaan ajatellut, kuinka monipuolisesti kahvinkeitintä voi käyttää ruoanvalmistukseen! 

Sopan sinulle keitin on sellainen "kulttiklassikko", josta ei löydy esimerkiksi verkosta oikeastaan mitään tietoa. Tietenkään googlailua ei voida pitää tässäkään yhteydessä asianmukaisena tutkimusmenetelmänä, mutta kyllä se mielestäni jotakin tästä teoksesta kertoo.Vai tarkoitetaanko kulttiklassikolla jotakin sellaista, jota vain harvat ymmärtävät? Minä en siinä tapauksessa kuulu tämän kultin pariin, ja seuraavan vastaavan "kulttiklassikon" kierrän ehdottomasti etäältä.

Tarina keittokirjan muodossa ei ole onnistunut, vaikka olisin niin toivonut sen olevan tajunnan räjäyttävä ja rajoja rikkova uusi kirjallinen aluevaltaus. En ole aiemminkaan jaksanut lukea keittokirjoja ajankulukseni, enkä jaksa tämän jälkeenkään. Vaikka Sopan sinulle keitin saattaa olla osittain kieli poskessa tehty pläjäys, silti ruokaohjeet ovat lukijalle puuduttavia. Puuduttavia ne ovat, vaikka niiden lomaan on kirjoitettu myös kritiikkiä maailmanmenoa kohtaan.

En vakuuttunut, en huvittunut, en pitänyt. Luin Sopan sinulle keitin loppuun vain sen tähden, että VR:n junaverkko tökki pahoin enkä päässyt lukemaan blogeja. En tule myöskään käyttämään kirjan ruokaohjeita jatkossa hyväkseni. Toivon lisäksi, ettei minun tarvitse koskaan edes harkita kokkaamista kahvinkeittimellä.

Tähtiä 1/4

P.S. Lisää valikoimaa asemien pokkarihyllyihin!

Melukylän lapset

Astrid Lindgren: Melukylän lapset. (Alla vi barn I Bullerbyn 1950. Suom. Laila Järvinen.) Yhteislaitoksessa  Astrid Lindgrenin rakkaimmat sadut. WSOY. 2002.


Melukylän lapset kertoo kuudesta lapsesta, Liisasta, joka toimii tarnoiden kertojana, hänen veljistään Sakusta ja Nakusta sekä ystävistään Riitasta, Annasta ja Ollista. Lapset asuvat pienessä Melukylässä, joka käsittää vain kolme taloa. Tapahtumat sijoittuvat 1900-luvun alkupuoliskolle. Aikuiset ovat sivurooleissa, joista merkittävimpiä ovat suutari Kiltti, joka ei kuitenkaan ole kiltti laisinkaan, ja Riitan ja Annan isoisä, joka on koko Melukylän lapsien yhteinen vaari.

Melukylän lapset on tarinakokoelma. Prasta ja lumoavinta on se, että tapahtumat ovat varsin arkisia, sokerihuurteesta ei ole tietoakaan. Lapset esimerkiksi käyvät koulua, kulkevat pitkiä koulumatkoja, kertovat kummitusjuttuja ja kitkevät kasvimaata, mutta mukaan mahtuu myös juhlavampia hetkiä, kuten syntymäpäiviä ja joulunviettoa. Tyttöjen ja poikien välillä on tavalliseen tapaan välillä eripuraa, mutta yhteisleikkikin onnistuu. Lapset hyppivät heinäladossa, tekevät heiniin käytäviä ja rakentavat metsään majoja. Arki on siis varsin tavallista, eikä kaikki ole pelkkää suurta onnea, mutta perusvire on hyvin positiivinen ja huoleton. Aivan kuten jokaisen lapsuus pitäisi olla!

Pojat olivat rakentaneet hienon majan. He olivat naulanneet pari lautaa neljän puun ympärille, jotka seisoivat neliössä, niin että majan joka kulmaan tuli puu. Sitten he olivat laittaneet katajapensaita ympärille seiniksi, sillä heillä ei ollut tarpeeksi lautoja, sanoi Saku. Ja sitten he olivat laittaneet pieniä lautoja katoksi ja niitten yli hevosloimet.
- Saavatko tytöt teidän mielestänne olla mukana, sanoi Saku Nakulle ja Ollille.
- Jaa, mitä sinä itse ajattelet, sanoivat he, sillä he tahtoivat ensin tietää mitä mieltä Saku oli. Ja Saku sanoi, että me saamme olla mukana.

On sanottu, että Melukylän lapset on suurelta osalta kertomusta Astrid Lindgrenin omasta lapsuudesta, ja että Lindgrenin lapsuus on ollut onnellinen. Tämän seikan kirjailijatar itse on maininnut suosionsa salaisuudeksi, eikä sitä ole vaikea uskoa.

Astrid Lindgrenin merkitystä lastenkirjallisuudessa ei todennäköisesti voi koskaan liioitella. Hän on laajalla tuotannollaan selä ilahduttanut jo useiden sukupolvien lapsia sekä vaikuttanut lastenkirjallisuuteen esimerkillään. Hän on ehdottomasti meidän perheen yhteinen suosikki, emmekä me hänen tarinoihinsa ole vielä kyllästyneet. Melukylän lapset on luettu aiemmin jo kahdesti ja nyt luimme sen kolmannen kerran. Aina se on yhtä upea!

Suosittelen kaikille koko Lindgrenin tuotantoa!

Melukylän lapset tuo minulle kolmannen pisteen Opuscolon Lasten linnoitus -haasteessa.
Aiemmin osallistuin mainioilla Tuuliin tähystäjällä ja Hermannin salaisuudella.

Mesimarjani, pulmuni, pääskyni

Tämä ei ole viinimainos, vaan intertekstuaalinen kikka.

Hilkka Ravilo: Mesimarjani, pulmuni, pääskyni. Atena. 1997.

Ajattelin että ikuisesti naiset ovat saaneet elää raiskauksen ja hyväksikäytön pelossa. Vuosituhansia niitä on myyty miesten tarpeiden mukaisesti kuin karjaa tai esineitä. Näin Soilikin olemattoman kokoisena kyyhöttävän sänkynsä reunalla ja häpesin sille aiheuttamaani tuskaa. (s. 226)

Mesimarjani, pulmuni, pääskyni on kertomus herännäispiirien pedofilisestä insestistä, sen seurauksista ja vaikutuksista uhrin lähipiiriin ja elämään. Aihe on todella rankka, ja sen mukainen on Ravilon kielikin.

Sen nännit olivat juuri sellaiset, jotka olin pornovideoista valinnut: pienistä nännipihoista nousivat vaaleanruskeat herkut. Otin toisen suuhuni, kuljetin kieltäni nännin ympäri, lipsutin sen päätä. (--) Käteni vapautuivat haparoimaan tietä sen kaikkeinpyhimpään, eikä se ollut piilossa vaan tyrkyllä.
Se sulki jöötin käteensä, työnsi esinahan taakse, kutitti sormella terskan reunaa, painoi kevyesti peukalolla aukkoa ja huohotin himosta. (s. 16)

Tämän Ravilon Finlandia-ehdokkaanakin olleen teoksen alku oli niin suoraa tekstiä, että vaikken kavahda arkoja aiheita enkä ronskiakaan kieltä, melkein luovuin tarinasta. Mietin, onko kirjassa muuta kuin suorasukaista seksin kuvausta, pornon suurkuluttajan unelmia ja niiden täyttymyksiä. Kannustin kuitenkin itseäni jatkamaan toiveikkaana, sillä arviot Mesimarjani, pulmuni, pääskyni -teoksesta ja tämän Finlandia-ehdokkuus olivat omiaan houkuttelemaan kulkemaan eteenpäin.

Jatkaminen todella kannatti! Ravilo taikoi silmieni eteen liikuttavia ja raastavia ihmiskohtakoita, hirveyttä ja raakuutta, välinpitämättömyyttä ja kiihkoa, toisaalta vilpittömyyttä ja epävarmuutta. Ravilon mukana oli helppo olla heikomman puolella, joskaan se ei ollut selvää, kuka on milloinkin heikko, heikoin. Juoni kulki ja kieppui, kaikki ei ollutkaan itsestäänselvää. Tapahtumat etenevät kiinnostavasti samalla, kun yhteiskunta muuttuu luokkayhteiskunnasta nykyiseen, jossa Kokoomuskin kertoo kirkkain silmin olevasnsa työväenpuolue. Tässä ajan virrassa Mesimarjani, pulmuni, pääskyni tuo kipupisteitä esiin, ja voimme miettiä, kuinka paljon nyky-yhteiskunnassamme on vastaavaa ennakkoluuloisuutta:

(--) Eihän se voinut olla mahdollistakaan, että aikuinen mies ja lapsi joka oli alle kymmenen... oliko semmoisesta ikinä kuultu.
Illalla pastorin lähdettyä seurakuntataloon pitämään hartaushetkeä jota Sääskivedellä kutsuttiin seuroiksi ruustinna soitti äidilleen, joka sanoi Elinalla aina olleen taipumusta liioitteluun: ei lapsen puheita  kannattanut niin vakavasti ottaa. (--) eikös se ollut se kotiapulaisen avioton poika, mistä tiesi millaiset perintötekijät oli äidiltään saanut.
"Äiti", ruustinna tuskaili, "tämä Maija on ollut neljäntoista, kun hänet on raiskattu ja hän tuli siitä raskaaksi. Eihän nelitoistavuotias voi kovin paheellinen olla!"
"Voi voi sinua Elina rukka, sinä sitten jaksat olla sinisilmäinen. Piiat ovat epäsiveellisiä jo syntyessään ja poika on perinyt huonot taipumuksensa äidiltään. (--)" (s. 90 - 91)

Hilkka Ravilo on toiminut elämänsä aikana lukuisissa eri työtehtävissä ja on lapsuudessaan elänyt körttiläispiireissä. Tausta näkyy tarkkanäköisyytenä ja toisistaan hyvin erilaisten ihmisten luonnollisena ja elävänä kuvauksena. Mesimarjani, pulmuni, pääskyni on epäilemättä tärkeä kirja, ja se on tehty taiten.

Suosittelen tätä kaikille, jotka eivät kaihda hankalia aiheita. Itse aion lukea ehdottomasti lisää Raviloa, vaikka monia hänen kirjojaan kuvataan dekkareiksi. Tulen nyt viimein kuitenkin ylittämään dekkariestoni!

Tähtiä: 4/5

Kiitos kirjablogien - ilman tätä verkostoa en olisi ehkä koskaan kuullut Ravilosta. Hänestä on aiemmin kirjoittanut ainakin Jori, Booksy, Kirsi ja Salla, joka onkin ansiokkaasti koonnut postauksessaan Ravilon koko tuotantoa.

Jotkut arviot ovat olleet eri mieltä. Itse kuitenkin näen ronskin kielen ja elämän raadollisuuden suorasukaisen kuvauksen tukevan tämän teoksen ihmiskuvausta. Lukijan on luovuttava omista estoistaan ja päästävä näkemään surulliset ihmiset kirjoituksen pinnan alta.



Luin Mesimarjani. pulmuni, pääskyni osana Morren emännöimää Kuusi kovaa kotimaista -haastetta ja Nooran vetämää Rumat kapinalliset -haastetta.

Vaihtoehtoisia

Kirjoita romaani -blogin Lily haastoi minut ja muutamat muut kirjoittajat tekemään tarina-aihioonsa aloituksen. Minulla syntyi tällainen:

It'll be the end
I guess.
You have to bend -
just avoid the mess.

Vilja oli juuri astunut pikajunasta Oulun rautatieasemalle ja työnsi jo valmiiksi ruttuisen paperin takaisin taskuunsa. Syystuuli kylmäsi sormia, ja sade oli hionut mukulakivet kiiltäviksi. Nuo Madelinen kirjoittamat naiivit sanat olivat ihmeellisellä tavalla viehättäneet Viljaa koko kesän. Kutsumusko oli huutanut Viljalle voimakkaammin Oulussa kuin pakahduttava rakkaus Seinen rannalla? Vilja huomasi kaupungin siluetissa tuomiokirkon tornin ja tunsi tuleensa kotiin.

***

Tästä siis lähtisi tarina, jossa Vilja Oulussa nuorena pappina joutuu työssään erilaisten ristiriitaisuuksien äärelle. Papin tehtävien kautta hän joutuu palaamaan takaisin omaan menneisyyteensä, tulkitsemaan tunteitaan uudelleen. Suuri kysymys on, miten tarinassa käy: onko Vilja todellakin saapunut kotiin vai täytyykö hänen hakea rauhaa mielelleen vielä muualta. Entä mitä menneisyydestä paljastuu?

Kuva: Tapani Pikkarainen
Oulu ja tuomiokirkon torni, ei kylläkään asemalta päin kuvattuna.

Miltä kuulostaa? Jaksaisitteko lukea? Lainaisitteko kirjastosta edellä kuvatun kaltaisen takakansitekstin perusteella?

Lilyn haaste oli monella tavalla mielenkiintoinen. Oli vapauttavaa kirjoittaa vain aloitus, jolloin enempää ei tarvitse lähteä edes rakentamaan. Toisaalta aloitusta miettiessäni tarina alkoi jo rakentua pidemmällekin ihan itsestään. Toiseksi oli hauskaa kirjoittaa jostakin itselle kokonaan vieraasta. En kuunaan lähtisi itse sijoittamaan tarinaa pappiselämään. Seinen rannoista sen sijaan voisin kirjoittaa pitkästikin. Kolmanneksi haasteessa aikaan saadut erilaiset aloitukset ihastuttavat ja kertovat kirjoittamisesta: paljon on mahdollista - oikeaa tapaa ei ole olemassa.

Kurkkaa Lilyn aihio ja muut aloitukset Kirjoita romaani -blogista!

Minulla on menossa toinenkin hauska kirjoitushaaste. Paikallisen kirjoittajapiirimme tapaamisessa viime viikolla ideoimme parityönä aiheen, josta lähdemme molemmat kirjoittamaan. Toisen on määrä tehdä kolumni, toinen kirjoittaa novellin. Minun osuudekseni sovittiin novelli, ja aiheenamme on irtisanomiset. Aihe on todella ajankohtainen, ja mielessäni onkin jo hahmotelma novellin rungosta. En pidä itseäni minään novellistina, joten on aika luopua itsekritiikistä ja antaa mennä (taas kerran). Kiinnostavaa nähdä, miten saan tarinan rakennettua!

Ja mitäpä käsikseni sanoo kaikesta tästä. Se nauttii, kun saa olla rauhassa ja levätä laakereillaan. Se ilkkuu minulle aa-nelosista ja nauraa hohottaa. Sen liki kolmekymmentä liuskaa värisee jännityksestä Päätalo-porukan kynsissä. Seuraava Taivalkosken viikonloppu on nimittäin ihan pian, ja lisää palautetta on luvassa. Se saa aikaan jumin. Aikamoista!

Hermannin salaisuus

Stian Hole: Hermannin salaisuus. (Garmanns hemmelighet. 2010. Suom. Virpi Vainikainen.) Karisto. 2012.


Hermannin naapurissa asuvat eripuraiset kaksossisarukset Johanna ja Hanne. Hanne on kelju kiusanhenki, Johanna aivan erilainen. "Kun Hanne loppuu, Johanna alkaa."

"Jos räpsäytät, pelkäät isää ja äitiä", Hanne sanoo ja läiskäyttää käsiään Hermannin kasvojen edessä. Hermanni räpsäyttää silmiään, ja Hanne nauraa räkättää. "Jos räpsäytät uudestaan, sinun pitää pussata Johannaa", Hanne ilkkuu ja läiskäyttää uudestaan. 

Hanne kiusaa myös Johannaa: "Näkänokka! Aina sinun pitää olla matkimassa!" Kuitenkin sisarukset kulkevat paraatin keulassa ennen soittokuntaa ja kunnanjohtajaa. He näyttävät aivan sirkushevosilta ja samannäköisiltä, muttei Hermannista. Hermanni tietää eron.

Paraatin jälkeen Hermanni ja Johanna ystävystyvät, kun Johanna jakaa salaisuutensa Hermannin kanssa. Alkaa satumainen ja mielikuvituksen täyteinen seikkailu metsään hyljätyn avaruuskapselin ympärillä. Unelmat ja todellisuus sekoittuvat ja lasten mielikuvituksella ei ole rajoja. Hanne saa tietää metsän tapahtumista, mutta Johanna tietää konstit saada olla rauhassa.

Kesän ja ystävyyden lämmössä voisi pysyä ikuisesti. Voiko ajan pysäyttää, miettivät lapset. "Jos tekee näin", Hermanni sanoo ja painelee nappuloita Johannan selässä. "Tai näin", sanoo Johanna.

Hermannin salaisuus on kuvitukseltaan vangitseva ja tarinaltaan lumoava uusi lastenkirja. Kirjailija Stian Hole näyttää olevan norjalainen graafinen suunnittelija, joka on palkittu sekä kirjoistaan että kuvituksistaan. Tämä on hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa, ja hurmaava onkin! Näitä toivoisi lisää.

Stian Holen kuvitus on värikäs, runsas ja huolella sommiteltu. Kuvitus avaa tekstiin uusia luukkuja. Toisaalta se tekee tapahtumia intiimeiksi, toisaalta taas laajentaa näkökulmaa. Näissä kuvissa riittää katseltavaa, ja tekstikin on sellainen, että sitä jaksaa aikuinenkin lukea monta kertaa. Meidän lapset pyysivät heti uusintaa, kun kirja saatiin ensimmäisen kerran loppuun.

Hermannin salaisuus on kerrassaan ihastuttava, osoittelematon ja selittelemämätön tarina lapsille tärkeistä asioista: kiusaamisesta, sisaruudesta, leikistä, ystävyydestä ja rakkaudesta. Tarinassa paha ei saa palkkaansa eikä vaikeuksistakaan päästä voittoon, vaan lopputuloksena on jotakin paljon parempaa. Ja mitä kaikkia salaisuuksia Hermannilla onkaan?

Tähtiä: 5/5

Vilkaise Hermannin salaisuus myös Lastenkirjahyllyssä.

Mitä miehet haluavat sängyssä?

Kansi: Katariina Tirkkonen-Wane

Bettina Arndt: Mitä miehet haluavat sängyssä? (What men Want - in Bed. 2010. Suom. Rita Oksanen.) Tammi. 2011. (315 sivua.)

Säästän teidät jännitykseltä ja tarjoilen vastauksen kirjan kysymykseen heti alkuun: miehet haluavat sängyssä silmänruokaa, vaihtelua, hyvää omaa suoritusta, tyytyväistä kumppania ja paljon, paljon toistokertoja, jos Mitä miehet haluavat sängyssä -teokseen on uskominen. Kannattaa kaiketi uskoa, sillä kirjoittaja Bettina Arndt on menestynyt australialainen seksuaaliterapeutti, joka on aiemmin jukaissut bestsellerin Seksipäiväkirjat (Tammi 2011).

Luin viime vuonna kotimaisen loistoteoksen Aikuisen naisen seksi (Korteniemi-Poikela - Cacciatore) ja jäin tuolloin kaipaamaan maskuliinista paria tuolle upealle tietokirjalle. Mitä miehet haluavat sängyssä näytti olevan juuri se, mitä kaipasin. Osittain se olikin.

Mitä miehet haluavat sängyssä esittelee yli 150 miehen päiväkirjojen perusteella miehen seksuaalisuutta. Kirja kertoo miesten halusta, turhautumisista, fantasioista ja seksin esteistä sekä mitä erilaisimmista ratkaisuista näihin pulmiin, joille onkin omistettu puolet koko teoksesta.

Se on minulle vähän liikaa. Olkoonkin, että seksuaalisen kyvykkyyden hiipuminen sairauden, vaikean tai haasteellisen elämänvaiheen tai ikääntymisen vuoksi saattaa liki invalidisoida koko miehen, silti Viagran, pumppaus- ja pistoshoitojen luetteleminen puuduttaa. Ansiokasta on, että potenssiongelmia ja niiden hoitoa käsitellään, mutta tähän kirjaan - ja minulle - olisi riittänyt vähempi. Onneksi välillä Arndt aivan Korteniemi-Poikelan ja Cacciatoren tavoin muistaa korostaa myös puhumisen tärkeyttä kumppanusten kesken. Ilman toimivaa vuorovaikutusta parisuhdetta on vaikea rakentaa, ja seksi jos mikä on särkymäaltis suhteen osa-alue.

Läpi koko teoksen Arndt näkee miehen seksuaalisuuden pulmallisena syystä tai toisesta. Usein syy on haluton, pihtaava tai umpimielinen nainen, ja siitä Arndt jaksaa muistuttaa tuon tuosta. Viesti menisi perille vähemmästäkin, eikä liene tarpeen vain hakea syyllisiä ongelmiin vaan paremminkin ratkasita niitä. Jos Aikuisen naisen seksi sai oloni tuntumaan turvalliselta ja hyvältä, Mitä miehet haluavat sängyssä jätti edellä mainituista syistä hämilleen.

Miehen seksuaalisuus onkin kenties naisen libidoa pulmallisempi. Seuraava kirjassa esitelty runo kuvaa ilmiötä:

Pesää en enää saa,
eikä vaimoani edes pänni,
että entinen miehuuden mittani
on nyt pelkkä ränni.

Vanhoina hyvinä aikoina
alinomaa se päätään nosti.
Nyt se pää ain' roikkuu vaan
ja käyttäytyy ujosti.

Sen käytös mua nuorena nolotti,
oli jatkuvasti etukenossa.
Ennen kun itse aamulla nousinkaan
se seisoi jo asennossa.

Nyt ikä alkaa painaa
ja mua niin kaivelee,
että uskollinen kumppanini
kengänkärkiäin vain katselee.
(s. 177)


Hyvänä uutisena naisille kuitenkin kerrottakoon, että Bettina Arndtin mukaan (hetero)miehet yksinkeratisesti rakastavat meitä naisia. Ei heille ole niin nöpönnuukaa, olemmeko pitkiä vai pätkiä, onko meillä vähän ylimääräistä lanteillamme vai vain luut ja nahka tai onko silmämme vihreät vai siniset. Miehet rakastavat, kunhan me jaksamme palvoa heitä, luottaa itseemme ja osoittaa sen esimerkiksi anteliaisuudella lakanoiden välissä.

Vaikka miesten ja naisten ansiokkaat, liikuttavat ja viettelevät päiväkirjamerkinnät elävöittävät Arndtin teoksen kerrontaa, lukuisat lainaukset ja referoinnit tekevät kirjan jäsentelystä hieman sekavan ja jopa uuvuttavan. Tämä kirja on parhaimmillaan hiipuvaa tai jo hiipunutta seksuaalista suoriutumiskykyään pohtivalle miehelle tai hänen kumppanilleen. Kirjan ensimmäinen osa saattaa tosin olla mukavaa tirkisteltävää muillekin. Kaipaan silti vielä Aikuisen naisen seksi -teokselle virkeää velipuolta, jota voisin suositella vaikka aikuistuville pojanklopeille. Tämä ei aivan sellainen kirja ole.

Tähtiä: 2/5

Bettina Arndtin teoksesta on kirjoittanut myös Kaunosielu.

Tuuliin tähystäjä

Kaarina Helakisa (teksti) & Nina Haiko (kuvitus): Tuuliin tähystäjä. Lasten keskus. 2011. (Helakisan teksti julkaistu ensi kerran 1964.)

Tuntuukohan tv-meteorologista joskus siltä, niin kuin Tuuliin tähystäjästä tuntuu: tarkka pitää olla, sillä ihmiset kyselevät, millaisia tuulia on luvassa?

Pahoja tuulia, tummia tuulia, vastaa Tuuliin tähystäjä, ja ihmiset murjottavat. Kun Tuuliin tähystäjä sanoo hyviä tuulia, sinipunatuulia, ihmiset ovat iloisia ja nauravat. Tuuliin tähystäjää ei vain naurata. Hän päättää kaapata tuulet - ja niin hän kiepsauttaa maailman kumolleen. Satu muuttuu taianomaiseksi tarinaksi siitä, mitä voi tapahtua, kun tuuli päästetään irti. Lopussa Tuuliin tähystäjä lentää itse tiehensä, tällä kertaa nauru omassa suussa kuplien.

Tuuliin tähystäjä on hauska ja maaginen satu oman tien kulkemisesta, omin siivin lentämisestä ja omien haaveiden toteuttamisesta. Se ottaa hienovaraisesti kantaa siihen, miten ryhmässä tarttuu niin ilo kuin murhekin, mutta jokaisen on tehtävä omat päätöksensä ja kuljettava omat polkunsa.

Helakisan kieli on kaunista ja runollista. Tarina pitää hyppysissään. Se kieputtaa todellisuutta ympäri ämpäri ja yllättää, haastaa mielikuvitusta ja piirtää satumaisemia. Nina Haikon kuvat sopivat upeasti Tuuliin tähystäjään. Niiden väritys saa tarinan hehkumaan.

Meillä neljä- ja kolmevuotiaat kuuntelivat sadun kuin lumottuina. Lopussa pienempi totesi: "Määkin haluan tuommosen oman ison paperiveneen!" Minusta kirja oli onnistunut tehtävässään täydellisesti.

Tähtiä: 4/5

Hyvää ja runollista Runebergin päivää kaikille! Tästä yhdestä suosikkirunoilijastani avautuu Lasten linnoitus -haaste. Haluan samalla yllyttää muitakin tutustumaan Helakisan tuotantoon. 1998 kuolleen kirjailijan teoksista on viime vuosina otettu uusintapainoksia, ja ne sopivat tähän aikaan edelleen saumattomasti. Nina Haikon kuvitus värittää myös Rubiinisydäntä, ja iki-ihana on meillä taajaan luettu rakastamamme runokokoelma Niille joilla on nauravat korvat, jossa aivan loistava ja katselemaan kutsuva kuvitus on Markus Pyörälän. Suosittelen!

Kiima ja Saarikoski

Facebookissa näyttää olevan Kiima - eroottisen runon kirjoituskilpailu menossa. Sivulla tykkäämällä pääsee mukaan mittelöön tai äänestämään voittajaa. Herkullinen aihe kisattavissa! Tässä yhteydessä voinee kirjaimellisesti sanoa, että kannattaa päästää runosuoni sykkimään.

Kuva: freedigitalphotos.net / photostock

Pentti Saarikoski -kirjoituskilpailu on menossa ja kääntymässä hiljalleen kohti loppukiriä. Osallistumisaika päättyy 30.3.2012. Kuka on lähtenyt mukaan? Lily kaipaili aiemman postaukseni kommentissa vastikään kuulumisia kilpailukirjoitusprosessista. Miten kirjoittaminen on edennyt, miltä tuntunut? Olisipa totta vieköön ilo kuulla, miten kullakin menee! Heittäkää kuulumisia omaan blogiinne tai tänne kommenttina. Jos kirjoitatte omaan blogiinne, olisi mukavaa, jos vinkkaisitte postauksestanne tännekin!

Saarikoski-kilpailuun en itse osallistu. Oma käsikseni on ihan hyvässä vaiheessa, joskaan en ole pystynyt rakentamaan itselleni sellaista kirjoitusrutiinia, jota ennen joulua suunnittelin. Rutiinin luominen ei kuitenkaan ole koskaan myöhäistä, joten siihen suuntaan olen matkalla. Tavoitteena on, että käsis on kasassa, kun Päätalo-instituutin kurssi toukokuussa päättyy. Eilen lähetin kurssille toisen tekstinäytteen - ja nyt jännittää aivan tavattomasti.

Lasten linnoitus

Valkoinen Kirahvi Opuscolo-blogissaan lanseerasi Lasten linnoitus -haasteen, jossa on tarkoitus lukea lasten- ja nuortenkirjoja kevään ajan, Runebergin päivästä 5.2. J. V. Snellmanin päivään 12.5. asti. Vaikka koetan pysyä enemmistä haasteista irti tänä vuonna, tähän täytyy suurkuluttajan lähteä mukaan. Haasteessa kerätään linnoituspisteitä - leikkimielellä, tottakai! Kannustimena on myös lopussa häämöttävä palkintojenjako.

Tässä blogissa on tulossa näillä näkymin ainakin Kaarina Helakisaa, Ulf Löfgreniä, Eric Carlea, Elsa Beskowia ja monia muita ihania lastenkirjoja sekä pari aika uutta nuortenkirjaa. Otan haasteen avosylin vastaan, sillä hyviä lasten- ja nuortenkirjavinkkejä on aina ilo saada ja jakaa!