Ville Ranta: Ohjeita rakastaville

Ville Ranta: Ohjeita rakastaville. Asema. 2010.

Olen pitänyt Ville Rannan sarjakuvista Isi on vähän väsynyt ja Kajaani. Pidin myös kovasti hänen pilapiirroksistaan tehdystä kokoelmasta Joku raja. Siksi valitsin välipalaksi kirjastosta innoissani myös ohuen sarjakuvavihkosen Ohjeita rakastaville.

Petyin kovasti ja harmittaa. Onneksi tämä on kirjastolaina.

Vihkosessa oli jotakin sellaista rantamaista, josta pidinkin, mutta kokonaisuus jäi valjuksi ja herätti vain nipun ihmetteleviä kysymyksiä. Ensimmäinen kysymys kuuluu, mitä ohjeita vihkossa oikein esitetään.

Tuumailtuani asiaa olen tullut siihen tulokseen, että vihko on olevinaan varoittava esimerkki siitä, mihin rakastuminen saattaa pahimmillaan johtaa: oman itsensä menettämiseen, toiseen uppoamiseen, identiteetin totaaliseen katoamiseen. Muuta selitystä en keksi.

Otsikko on kuitenkin monikossa, sarjakuva jaettu kolmeen osaan, ja keksimiäni vastauksia on vain yksi. Toinen kysymys onkin se, mitä tässä en kertakaikkiaan nyt ymmärrä. Luulen, että aika paljon jää minulta hämärän peittoon.

En vaikuttunut siitä, että teoksessa esiintyville söpöille nallukoille piirrettiin rinnat ja sukuelimet. Ok, kontrasti on kieltämättä huikea, ja sitä lienee haettukin, mutta oikeastaan asetelma on jo mauton. Rannan muissa teoksissa on kuvattu kokonaisuuden osana onnistuneesti IHMISTEN välistä seksiä.

Ohjeita rakastaville on kysymysmerkkejä jälkeensä jättävä välipala. Taiteen yksi tehtävä on herätellä ajatuksia - sen vihkonen teki. Ei muuta. Onneksi en lukenut tätä Ville Rannalta ensimmäisenä!

Kenelle tämä saattaisi sopia? Rakkaudessa totaalisesti riutuvalle. Sellaiselle, joka on jo kadottanut itsensä. Hän ehkä löytäisi vihkon sivuilta itsensä.

Mistä tässä oikein sitten edes pidin? Kynän rosoisesta jäljestä ja tunteen kuvauksesta. Niistä yksi tähti:

Tähtiä: 1/5.

Sorry.

Sopan sinulle keitin. Keittokirja ihmisille.

Andy Wall: Sopan sinulle keitin. Keittokirja ihmisille. Like. 2011. (182 sivua)



Aivan alkuun täytyy heti sanoa, että tämä ei ollut isoista odotuksista huolimatta ollenkaan minun kirjani.



Ilmeisesti peitenimen Andy Wall suojissa kirjoitettu teos valikoitui luettavakseni Tampereen rautatieaseman R-kioskilla. Olin lähtemässä kotimatkalle ja halusin jotakin kevyttä lukemista matkaseuraksi. Valkoimassa oli paljon dekkareita ja kioskiromantiikkaa, eikä kumpikaan näistä genreistä vetänyt puoleensa. Tässä pokkarissa oli tyylikäs, kutsuva kansi ja takakansiteksti kuulosti houkuttelevalta:

Kulttiklassikoksi muodostunut Sopan sinulle keitin on edelleen piinallisen ajankohtainen. Se kertoo taantuman kourissa taistelevan ja henkiseen syöksykierteeseen ajautuvan toimitusjohtajan tarinan keittokirjan muodossa, huumoria kaihtamatta. Se on myös gonzo-henkinen selviytymisopas, jonka ohjeiden avulla arkisen kahvinkeittimen näkee aivan uusin silmin.

Tämä vaikutti siis tarpeeksi hullulta ja juuri sellaiselta kepeältä ajanvietteeltä, jonka tarpeessa olin. Idea oli minusta loistava ja hulvaton. Kuitenkin nyt voin kertoa, että voin olla samaa mieltä takakansitekstin kanssa oikeastaan vain viimeisestä virkkeestä. Ennen en ole koskaan ajatellut, kuinka monipuolisesti kahvinkeitintä voi käyttää ruoanvalmistukseen! 

Sopan sinulle keitin on sellainen "kulttiklassikko", josta ei löydy esimerkiksi verkosta oikeastaan mitään tietoa. Tietenkään googlailua ei voida pitää tässäkään yhteydessä asianmukaisena tutkimusmenetelmänä, mutta kyllä se mielestäni jotakin tästä teoksesta kertoo.Vai tarkoitetaanko kulttiklassikolla jotakin sellaista, jota vain harvat ymmärtävät? Minä en siinä tapauksessa kuulu tämän kultin pariin, ja seuraavan vastaavan "kulttiklassikon" kierrän ehdottomasti etäältä.

Tarina keittokirjan muodossa ei ole onnistunut, vaikka olisin niin toivonut sen olevan tajunnan räjäyttävä ja rajoja rikkova uusi kirjallinen aluevaltaus. En ole aiemminkaan jaksanut lukea keittokirjoja ajankulukseni, enkä jaksa tämän jälkeenkään. Vaikka Sopan sinulle keitin saattaa olla osittain kieli poskessa tehty pläjäys, silti ruokaohjeet ovat lukijalle puuduttavia. Puuduttavia ne ovat, vaikka niiden lomaan on kirjoitettu myös kritiikkiä maailmanmenoa kohtaan.

En vakuuttunut, en huvittunut, en pitänyt. Luin Sopan sinulle keitin loppuun vain sen tähden, että VR:n junaverkko tökki pahoin enkä päässyt lukemaan blogeja. En tule myöskään käyttämään kirjan ruokaohjeita jatkossa hyväkseni. Toivon lisäksi, ettei minun tarvitse koskaan edes harkita kokkaamista kahvinkeittimellä.

Tähtiä 1/4

P.S. Lisää valikoimaa asemien pokkarihyllyihin!

Nukkumatti. Seikkailu Unimaassa

Kansi: Terhi Haikonen

Lucia Fischer: Nukkumatti. Seikkailu Unimaassa. (Das Sandmännchen, Abenteuer in Traumland 2010. Suom. Veera Kaski.) Tammi. 2011.


Nyt on Nukkumattikin singottu Hollywood-tyyliseen hyvä-paha-taisteluun apureinaan hölmöilevä Nepo-unilammas ja pikkupoika Miko, joka Yksin kotona -tyyliin pelastaa Unimaan ja puolet muistakin valtakunnista. Tästä kertomuksesta on Pikku Kakkosen sympaattinen Nukkumatti-animaatio kaukana.


Kyseessä on samannimiseen elokuvaan perustuva satu, jossa Habumar-pahis varastaa Nukkumatin unihiekkasäkin ja haluaa tehdä siitä painajaispussin. Säkki pitää tietysti saada takaisin, ja Nukkumatin apureiksi ryhtyvät unilammaskatraasta potkut saanut Nepo ja arka pikkukaveri Miko. Seikkailua on luvassa, mutta - huoh - niin perinjuurin kohellustakaa-ajoelokuvan tapaan, että tyrmistyttää. Jos pojat eivät olisi tykänneet, olisin jättänyt sadun kesken. Elokuvaa emme ole nähneet, emmekä näe.


Hyvää kirjassa on se, että teemana on uskallus ja rohkeus. Mikon epävarmuus vähenee kirjan edetessä, hän kohtaa pelkonsa ja saa rohkeutta. Pienen pojan pieniä harteita silti kuormitetaan liikaa vastuulla kaikkien maailman lasten unista! Hyvää on myös aika ajoin kirjassa pilkahteleva huumori. Meidän poikia nauratti usein Nepon hupsutukset ja kieli, jota lammas käytti. Se, että pahis-Habumarille kävi lopussa kalpaten, oli pojille myös mieluista. Kirjan maisemat olivat myös välillä ihanan mielikuvituksellisia, ja jopa aikuinen lukija haaveili kirsikankukkien tuoksusta kirsikankukkameressä ja nuoleskeli huuliaan Jätskimaassa.


Jään kaipaamaan lempeän pehmeää Pikku Kakkosesta tuttua Nukkumattia, jonka ei tarvitse taistella paikastaan Unimaan kuninkaana. Tämä Nukkumatti tuntui muoviselta ja keinotekoiselta. Mieluummin olisin lukenut huikean seikkailun höyhensaarilla kokonaan ilman hyvän ja pahan taistelua. Koska kirjasta myös paistaa häiritsevästi läpi se, että se perustuu elokuvaan, tällä kertaa joudun antamaan

Tähtiä 1/5.