perjantai 24. helmikuuta 2012

Sopan sinulle keitin. Keittokirja ihmisille.

Andy Wall: Sopan sinulle keitin. Keittokirja ihmisille. Like. 2011. (182 sivua)



Aivan alkuun täytyy heti sanoa, että tämä ei ollut isoista odotuksista huolimatta ollenkaan minun kirjani.



Ilmeisesti peitenimen Andy Wall suojissa kirjoitettu teos valikoitui luettavakseni Tampereen rautatieaseman R-kioskilla. Olin lähtemässä kotimatkalle ja halusin jotakin kevyttä lukemista matkaseuraksi. Valkoimassa oli paljon dekkareita ja kioskiromantiikkaa, eikä kumpikaan näistä genreistä vetänyt puoleensa. Tässä pokkarissa oli tyylikäs, kutsuva kansi ja takakansiteksti kuulosti houkuttelevalta:


Kulttiklassikoksi muodostunut Sopan sinulle keitin on edelleen piinallisen ajankohtainen. Se kertoo taantuman kourissa taistelevan ja henkiseen syöksykierteeseen ajautuvan toimitusjohtajan tarinan keittokirjan muodossa, huumoria kaihtamatta. Se on myös gonzo-henkinen selviytymisopas, jonka ohjeiden avulla arkisen kahvinkeittimen näkee aivan uusin silmin.

Tämä vaikutti siis tarpeeksi hullulta ja juuri sellaiselta kepeältä ajanvietteeltä, jonka tarpeessa olin. Idea oli minusta loistava ja hulvaton. Kuitenkin nyt voin kertoa, että voin olla samaa mieltä takakansitekstin kanssa oikeastaan vain viimeisestä virkkeestä. Ennen en ole koskaan ajatellut, kuinka monipuolisesti kahvinkeitintä voi käyttää ruoanvalmistukseen! 

Sopan sinulle keitin on sellainen "kulttiklassikko", josta ei löydy esimerkiksi verkosta oikeastaan mitään tietoa. Tietenkään googlailua ei voida pitää tässäkään yhteydessä asianmukaisena tutkimusmenetelmänä, mutta kyllä se mielestäni jotakin tästä teoksesta kertoo.Vai tarkoitetaanko kulttiklassikolla jotakin sellaista, jota vain harvat ymmärtävät? Minä en siinä tapauksessa kuulu tämän kultin pariin, ja seuraavan vastaavan "kulttiklassikon" kierrän ehdottomasti etäältä.

Tarina keittokirjan muodossa ei ole onnistunut, vaikka olisin niin toivonut sen olevan tajunnan räjäyttävä ja rajoja rikkova uusi kirjallinen aluevaltaus. En ole aiemminkaan jaksanut lukea keittokirjoja ajankulukseni, enkä jaksa tämän jälkeenkään. Vaikka Sopan sinulle keitin saattaa olla osittain kieli poskessa tehty pläjäys, silti ruokaohjeet ovat lukijalle puuduttavia. Puuduttavia ne ovat, vaikka niiden lomaan on kirjoitettu myös kritiikkiä maailmanmenoa kohtaan.

En vakuuttunut, en huvittunut, en pitänyt. Luin Sopan sinulle keitin loppuun vain sen tähden, että VR:n junaverkko tökki pahoin enkä päässyt lukemaan blogeja. En tule myöskään käyttämään kirjan ruokaohjeita jatkossa hyväkseni. Toivon lisäksi, ettei minun tarvitse koskaan edes harkita kokkaamista kahvinkeittimellä.

Tähtiä 1/4

P.S. Lisää valikoimaa asemien pokkarihyllyihin!

4 kommenttia:

  1. Hmm..kuulostaa aika haastavalta kirjoittaa romaani keittokirjan muotoon! Joten ei ehkä ihme, ettei ole onnistunut...

    VastaaPoista
  2. Totta, Helmi-Maaria! Aikas kunnianhimoinen idea :-)!

    VastaaPoista
  3. www.youdidwhat.eu

    Ehkäpä tässä sitten seuraavaksi :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä, Anonyymi! Kurkatkaapa muutkin tuon linkin taakse - kaffenkeittimellä kurmeeta ;-)!

    Annoskoot ainakin pienenisivät kuin itsestään, jos opettelisi tämän jalon taidon.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...