Näytetään tekstit, joissa on tunniste nuoret. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nuoret. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. syyskuuta 2014

Lukuintoa hakemassa Oulussa 2.9.2014


Osallistuin tänään valtakunnallisen Lukuinto-hankkeen teemavuoden avajaisjuhlallisuuksiin Oulussa. Hankkeessa vahvistetaan koulujen, kirjastojen ja kotien yhteistyössä lasten ja nuorten monipuolista lukuharrastusta, joka on viime vuosina jonkin verran - huolestuttavasti - hiipunut. Teemavuoden aikana syntyneitä hyviä lukemiseen innostavia keinoja esitellään ja levitetään valtakunnallisesti. Kokeiltuihin ja toimiviksikin todettuihin konsteihin voi tutustua Lukuinnon verkkosivuilla ja vuoden ajan Lukuinto-tapahtumissa ympäri Suomen.

Lukuinto on merkittävä ja tärkeä hanke. Me kirjabloggaajat ja -harrastajat emme ehkä tule lukemishuumassamme ajatelleeksi, että tekstinymmärtämisen taito ei ole itsestäänselvyys. Luetun tekstin (kirjallisen, kuvallisen tai auditiivisen) ymmärtäminen on avain kaikkeen muuhun oppimiseen. Lukutaito ja lukuharrastuneisuus ovat avaimia aktiiviseen yhteiskunnan jäsenyyteen, todettiin avajaispuheenvuoroissa moneen otteeseen. Valtiosihteeri Kari Anttila kertoi juhlaväelle, että EU:ssa ollaan yleisesti huolissaan lukutaidosta, sillä peräti 24 %:lta kaikista yli 15-vuotiaista eurooppalaisista puuttuu yhteiskunnassa tarvittava lukutaito. Siis ajatelkaa, 24 %:lta meidän eurooppalaisistamme! 

Suomessakin lukuharrastuneisuus kulkee käsi kädessä niin luetun ymmärtämisen taitojen kuin koulumenestyksen kanssa ja on sekä sukupuoli- että sosiaaliryhmäsidonnaisia. Pojat lukevat tyttöjä vähemmän, ja alemmissa sosiaaliluokissa luetaan ylempiä vähemmän, kertoi professori Jouni Välijärvi. Jokainen voi päätellä, mitä tämä tekee näiden ryhmien oppimisen edellytyksille.



Lukemisen haasteista huolimatta Lukuinto-teemavuosi starttasi upeasti! Alussa soljuimme tunnelmaan kauniin Soittorasian siivin -balettiesityksen tahdittamana. Tilaisuudessa julkistettiin Lukuinto-lähettiäät Siri Kolu, Aleksi Delikouras ja Agneta Möller-Salmela, joista kaksi ensimmäistä toimivat myös juhlan juontajina aivan mainiolla tavalla. Aleksi Delikouras jopa heitti lavalla voltin, ja jopa se oli komeaa! Lähettiläät ovat totisesti tekijät paikallaan. Siri Kolu kaipasi toiminnan pöhinää kirjojen ympärille, ja Aleksi Delikouras taas kohtaamisia nuorten lukijoiden kanssa. Delikouras haluaa myös julistaa, miten lukeminen on coolia - omasta mielestäni usein jopa seksikästä! Beat it! 


Pohjoissaamella räppäävä Ailu Valle vetäisi hienon kappaleensa Dušši dušše duššat - Turha vain tuhoutua ja kertoi kokemuksiaan erilaisista kielenopettamisen tavoista, kuten rap-tekstien teosta. Helsingin kirjastotoimenjohtaja Tuula Haavisto valotti kirjastojen muuttuvia rooleja ja antoi vinkkejä myös koulujen ja lukuharrastajien käyttöön (katso linkit alla). Kirjastojen palvelut tukevat käyttäjiensä kansalaisuutta kirjavalla tavalla. Haavisto sanoi, että kirjastoista haetaan jopa Kelan ja pankkien palveluita, mutta kirjastot keskittyvät tietysti olennaisimpaan omalla alueellaan. 

Kirjastot ovatkin kehittäneet mitä upeampia toimintamuotoja lukuharrastajille: lukukoirat, yllärikassit, lukuvalmentajat, kirjavinkkaukset ja aivan ihastuttava novellikoukku, jossa yksi lukee ja muut virkkaavat tai kutovat tarinaa kuunnellessaan! Kirjastojen haasteena Haavisto näki muun muassa sen, miten fyysistä olomuotoa vailla olevat e-aineistot voidaan pitää esillä. Onko teillä omista kirjastoistanne kokemusta tästä tai omia ideoita e-aineistojen esillepanoon?




Lukuinto-teemavuoden avajaiset tarjosivat monenlaista herkkua, jota kaikkea en valitettavasti pysty kerralla kattamaan tähän pöytään. Juhlan päätteeksi kuulimme aivan mainiota Oulu Youth Jazz Orchestraa. Tallenne tilaisuudesta näkyy myöhemmin Kirjastokaistalta, ja Lukuinto-tapahtumia järjestetään ympäri Suomen seuraavan vuoden aikana. Kannattaa mennä mukaan!

Linkkejä:
Lukuinto
Lukuinto-lähettiläiden tervehdykset
Kirjastot.fi
Kirjasampo.fi
Kirjastokaista.fi
Kirjatti

lauantai 15. helmikuuta 2014

Davis Walliams: Herra Lemu

Davis Walliams: Herra Lemu. (Mr Stink. 2009. Suom. Jaana Kapari-Jatta.) Kuv. Quentin Blake. Tammi. 2014.

Herra Lemu on kerta kaikkiaan hyväntuulen lastenkirja. Toivoin kirjaa lukiessani koko ajan, että minulla olisi sydämeltään sellainen ystävä, kuin Herra Lemu on - ja minullahan on teitä useita!

Herra Lemu on kulkuri, joka ilmestyy kaupungin penkille - lemuamaan. Ukko saa olla rauhassa, sillä kukaan ei tahdo varsinaisesti lähestyä häntä. Joku saattaa heittää almun tai kaksi, mutta kiiruhtaa nopeasti ohitse, sillä Herra Lemu löyhkää niin, että haju saa silmätkin vuotamaan vettä. Lisäksi Herra Lemu on monin tavoin epäsiisti, mutta jos jotakin hänen edukseen voidaan katsoa, on todettava, ettei hän häiritse ketään, paitsi tietysti lemuamalla.

Chloe taas on koulutyttö. Hän rakastaa tarinoita ja vetäytyy omiin oloihinsa. Kotiväki pitää häntä kakkosluokan kansalaisena, ja koulussa kaverit kiusaavat. Chloella on ehkä tästäkin syystä omanlaisensa arvomaailma. Siihen ei kuulu esimerkiksi rutiinijoulun ihannointi, pitkien perheillallisten glorifiointi eikä pakkohymyily tällaisina päivinä, kun tavan vuoksi pitäisi olla hyvällä tuulella. Kenties juuri siksi Chloe rohkaistuu eräänä päivänä ja alkaa jutella Herra Lemun kanssa uhmaten erityisesti äitinsä varoituksia ja normeja sekä kammottavaa hajua, joka saa Chloenkin voimaan pahoin.

Tästä alkaa Chloen ja Herra Lemun ystävyys, joka perustuu sydänten herkkyyteen ja viisauteen, ei ulkonaisiin piirteisiin tai teennäisiin tottumuksiin ja pinttyneisiin tapoihin. Herra Lemun ilmestyminen Chloen elämään saa tytön kasvamaan ja rohkaistumaan. Samalla kulissit saavat kyytiä niin koulussa kuin kaupungillakin, kotona ja kunnallispolitiikassa. Herra Lemu kertoo siitä, miten ihmiset parhaimmillaan nostavat toisiaan ylöspäin sen sijaan, että tallaisivat toisiaan alleen.

Herra Lemu on hilpeän hauska lukukokemus. Kirjan kieli on rikasta, ja Jaana Kapari-Jatan suomennos on jälleen oivallinen.

Kirja sopii erinomaisesti lapsien ja varhaisnuorten lukemistoon, mutta se on riemukas lukukokemus aikuisellekin. Kuvitus on mukavasti vuoropuhelussa tekstin kanssa, se on rouhealla kynänjäljellä toteutettu ja mustavalkoisena painettu, ja se sopivasti keventää kirjan lukemista ja suosii erityisesti pienimpiä lukijoita. Kuvituksessa on myös mukavia oivalluksia, samoin kuin paikoin tekstin asettelussa kirjan sivuille.

Kuvan ja tekstin vuoropuhelua ja
jännittävää ja leikkisää metatekstuaalisuutta.


Tähtiä: 4/5

Herra Lemun ovat tavanneet myös ainakin
Katja Lumiomenassa
Hemuli
Lukutoukka

Kirja tuli minun luettavakseni kustantamon ennakkokappaleena pyytämättä, mistä kiitän! Tämä oli suloinen lukukokemus!

tiistai 28. tammikuuta 2014

Marjaneh Bakhtiari: Mistään kotoisin

Marjaneh Bakhtiari: Mistään kotoisin. (Kalla det vad fan ni vill. 2005. Suom. Leena Peltomaa.) Otava. 2007.

Marjaneh Bakhtiarin Mistään kotoisin on stereotypioilla leikittelevä ja niitä tuulettava teos maahanmuuttajista Ruotsissa. Tarina voisi kertoa ihan yhtä hyvin Suomesta. Mitä kaikkea sattuu ja tapahtuu monikulttuurisessa yhteisössä, siitä kertoo Mistään kotoisin.

Kirjan päähenkilö on Bahar, iranilaistaustaisen maahanmuuttajaperheen aikuisuuden kynnyksellä oleva tytär, joka tuntuu vähät välittävän siitä, mistä hän on kotoisin. Teos kertoo myös Baharin perheestä, koulusta, ystävistä ja läheisistä. Joukkoon mahtuu monenlaista tallaajaa ja mielipidettä. Ristiriidoilta, ennakko-olettamuksilta ja suorituspaineilta ei voida välttyä etenkään, kun Baharin poikaystävä Markus on ruotsalainen, ja perheet päättävät - tai ainakin joku päättää - ystävystyä keskenään.

Luin Mistään kotoisin kiinnostavana matkana monikulttuuriseen maahanmuuttaja-arkeen. Noin puolivälissä sain kuitenkin hauskasti näpäytyksen, kun teoksessa kuvataan Markuksen äitiä:

Pernilla oli niitä, jotka lukivat "murteellisella ruotsilla", "uusruotsilla", "maahanmuuttajaruotsilla", ja erilaisilla "lähiöruotseilla" kirjoitettuja kirjoja, jotta ymmärtäisivät oikeasti ja pystyisivät asettumaan niiden raukkaparkojen asemaan. (--) (s. 204.)

No, maahanmuuttajan asemaan asettuminen ei aivan ole ollut tavoitteeni, mutta hauskalla tavalla näkökulmani asettui tuossa kohdin kirjaa uuteen valoon!

Mistään kotoisin -teoksen jännite ja huumori syntyy kulttuurien kohtaamisista ja erilaisista näkökulmista. Näkökulmia on lopulta niin paljon, että henkilökavalkadi alkaa vuotaa yli. Minun oli hankala pysyä mukana, kuka on teoksessa kuka, ja mistä uudet hahmot aina tilanteisiin tupsahtelivat. Ehkä kuitenkin kirjan ajatus ihmisestä pelkkänä ihmisenä ilman liikoja määrittelyjä korostuu tässä väenpaljoudessa. Onko sillä lopulta väliäkään, keitä olemme ja mistä tulemme? Henkilömäärän runsaus tekee kuitenkin lukemisesta hieman työlään ja jopa puisevan jossakin vaiheessa. Erityisesti minulle kävi niin, koska kirja on ottanut muutenkin paljon aikaa. Olen kahlannut tätä pitkään, jo syksystä saakka!

Marjaneh Bakhtiari on itse Ruotsin maahanmuuttajia. Hän jos kuka tietää, miten määrittelyt ja odotukset voivat kahlita. Bahar selvittää asiaa tv-haastattelussa, jonka aihe on maahanmuuttajanuorten kulttuurinen kaksoisidentiteetti.

"Olet kasvanut Ruotsissa ja aloittanut koulunkäynnin täällä. mitä sinä ajattelet Ruotsista?" 
"Kai se on ihan okei." 
"Okei. Pidätkö itseäsi ruotsalaisena?" 
"Mitä välii sillä on?" 
"Anteeksi?" 
"Mitä välii sillä on minä mä pidän itseäni?" 
"Mutta hyvänen aika, totta kai sillä on väliä, kuka sinä koet olevasi." Selvä varoitussignaali. Tyttöparka. Ulkopuolisuus oli jättänyt häneen jälkensä. Hän oli kadottanut uskonsa yhteiskuntaan. 
"Mun mielestä sillä ei ole mitään väliä. Jos sä olisit pitänyt mua ruotsalaisena, sä et edes tekis tätä ohjelmaa. Vai mitä?" 
(--) 
"Mitä nimitystä sinä itse sitten haluaisit käyttää itsestäsi?" 
Kun Bahar oli miettinyt vastaustaan TV-ajassa liian pitkään, toimittaja yritti auttaa hänet oikeille raiteille. 
"Uusruotsalainen. Mitä sanot siitä käsitteestä?" 
"Uus? Justhan sä ite laskit että mä oon asunut täällä neljätoista vuotta!" 
"Okei. Entä maailmankansalainen?" 
"Mun mielestä se kuulostaa naurettavalta. Maailmankansalainen. Mulle se on sama kuin ei olis yhtään mitään." 
(--) 
"Okei. Voisiko siinä tapauksessa sanoa, että sinulla on kaksoisiden... kulttuurinen kaksoisidentiteetti?" 
"Sori vaan, mutta kun sä sanot sen se kuulostaa siltä kun mulla olis syöpä tai jotakin. Jotain mihin mä oon sairastunu."  
(s. 291 - 293)

Mistään kotoisin sopii mainiosti ravisuttelemaan käsityksiä maahanmuuttajista ja alkuperäisväestöstä todennäköisesti molempien näkökulmasta. Parhaimmillaan kirja paljastaa monia luutuneita käsityksiä yhtä lailla kuin huvittaa tutuilla ilmiöillä elävästä elämästä. Maahanmuuttajuuden, ennakkoluulojen ja ristiriitojen teemoista kiinnostuneille kirja on varmasti nappivalinta!

Tähtiä: 3/5

tiistai 20. marraskuuta 2012

Terhi Rannela: Yhden promillen juttuja

Upea kansi: Timo Numminen
Terhi Rannela: Yhden promillen juttuja. Otava. 2012. (110 sivua.)

Kenelle tämä on kirjoitettu, miettii blogissaan Mari A. Esimerkiksi minulle, vastaan. Viihdyin Yhden promillen juttujen parissa rankoista aiheista huolimatta nimittäin oikein hyvin. Teen ennen postauksen loppua myös yhden kirjaan liittyvän mehukkaan paljastuksen, josta joku on saattanut jo kuulla aiemminkin.

Tässä uskalletaan sanoa se, mistä muuten vaietaan, kirjoittaa Valkoinen Kirahvi, ja olen täsmälleen samaa mieltä. Yhden promillen jutuissa nimittäin mennään ovista sisään sinne, mitä ei muuten näytetä. Kirja sukeltaa yksityiseelle alueelle, koteihin, jotka sulkevat sisäänsä salaisuuksia. Niiden olohuoneissa makaa virtahepoja, kuten Tommy Hellsten kirjoittaa. Tai kuten novellissa nimeltä Ympäri, jossa todella vaietaan kaikesta, joka yleensä on sitä kaikkein merkittävintä:

- Verna! Imuroitko ja luuttuatko samalla pukuhuoneen? äiti kolistelee eteisessä minun huoneeni matto olkapäällään.
Katson häntä tarkemmin kuin pitkään aikaan. En ole koskaan ajatellut, että äidilläni olisi historia. Äidit ovat vain - äitejä. Huolenpitäjiä ja hössöttäjiä, eivät naisia, joilla on näin suuria suruja.
- Ihan kohta.
Haluaisin kysyä, mutta ei meidän perheessämme ole tapana kysyä niin suuria kysymyksiä. (s. 57)

Yhden promillen jutuissa maalaillaan Suomesta 19 kuvaa lukijan eteen. Jutuissa on kyse yhdestä tai useammasta promillesta tavalla tai toisella. Novelleista löytää varmasti oman suosikkinsa, tai jonkun, joka kolahtaa muuten kovaa, kuten Q+Black kirjoitaa. Minulle se taisi olla Kadunmiehen muotokuva. Juttu nimittäin kertoo juuri sen mitä otsikossaan lupaa: piirtää yhdet kasvot niille kadunmiehille, jotka vastaan tullessaan lemahtavat viinalle ja virtsalle. Tämä juttu tuli minua liki kuin puistonpenkille viereen istuva puliukko.

Yhden promillen jutut eivät ole oikeastaan niitä yhden promillen juttuja, kun on mukavaa ja maailma näyttää kauniilta. Sitä taisi odottaa VJ, kun hän kirjoittaa blogissaan, että sai kirjalta jotakin aivan muuta kuin odotti. Nämä jutut ovat paremminkin osa huonoa laskuhumalaa tai krapula-aamua, kun yhtään mikään ei ole enää oikein.

Meinasin antaa kirjalle kolme tähteä, sillä juttujen taso on vaihteleva, mutta lopulta päädyn neljään. Viimeinen tähti menee sille, että nämä kaikki on kirjoitettu.

Tähtiä: 4/5

Ai niin, lupasin paljastaa jotakin! Yhden promillen jutuissa oli tarina myös minusta, melkein kuin suoraan elämästäni. Kolmiosaisessa novellissa Kolme tarinaa unohdetusta tytöstä nimeltä Christiane F kerrotaan tytöstä, joka pelastuu samaistumalla kirjalliseen hahmoon, Christiane F:ään. Christiane F oli ihan oikeassakin elämässä narkomaani, josta kerrotaan kirjassa Huumeasema Zoo.

En ole itse samaistunut Christiane F:ään, mutta muistan siskoni kertoneen minulle hänestä järkyttäviä juttuja, kun olin alakouluikäinen. Sen sijaan Deborah Sprungenin Nancy-kirja on ollut minulle se oljenkorsi, jonka voin sanoa pitäneen minut kaukana huumeista. Epäilemättä myös Huumeasema Zoon tarinat ovat vahvistaneet asennetta, jossa valitsin elämän.

(EDIT: Luin juuri Mari A:n blogista, että tämä "paljastukseni" on oikeastaan koko sukupolveni (ja ilmeisesti vähän sitä nuorempien) tarina. Hyvä niin. Herätteleviä kirjoja tarvitaan.)

Siksi Yhden promillen jutuille neljäs tähti. Tämä kirja voi muuttaa suunnan.

Tintti onkin pohtinut kirjan rajattomia mahdollisuuksia koulun kirjallisuustunneilla. Toivottavasti nämä nerokkaaseen ulkoasuun pakatut jutut kuluvat myös aikuislukijoiden käsissä!

lauantai 27. lokakuuta 2012

Hanna van der Steen: Kirous

Kansi: Sakari Tiikkaja
Hanna van der Steen: Kirous. Tähtisilmät 2. Karisto. 2012. (417 sivua.)

Aloitin torstaina blogissani lasten- ja nuortenkirjallisuuden teeman. Luvassa on jonkin verran uutuuskirjallisuutta, mutta myös muutamia vanhoja suosikkeja. Komeasti sarja alkaa tästä niin lapsille, nuorille kuin lapsenmielisille eskapismia etsiville aikuisillekin sopivalla Hanna van der Steenin Kirouksella:

Tähtilinnan prinsessasisarusten, Armadan ja Elenan seikkailut jatkuvat! Tähtisilmät-sarjan ensimmäisessä osassa Ennustuksessa kaksossisaret saivat tietää toisistaan ja tapasivat ensimmäistä kertaa elämässään. Elena oli asunut Suomen Pernaisissa, Armada Tähtilinnan fantasiamaassa. Hilpeää ihmetystä riitti, kun Elena lähti Tähtilinnaan, eikä lempeähköä jännitystäkään juonenkäänteistä puuttunut.

Tässä toisessa osassa sisarukset seikkailevat meidän tavallisessa maailmassamme, mutta ihmeitä tarinassa on matkassa tälläkin kertaa. Fantasiamaassa asunut Armada ei nimittäin heti opi valtakunnan tavoille, ja Suomeen on muuttanut myös muita muukalaisia, jotka peittelevät taustaansa. Heidän perässään taas saapuu lisää outoja olentoja, eikä heillä ole pelkästään hyvät mielessä.

Tähtisilmät-sarjan toinen osa Kirous jatkaa sujuvasti tarinaa siitä, mihin ensimmäinen osa sen jättää. Kirous toiminee kuitenkin hyvin myös itsekseen, ilman erityisiä taustatietoja edeltävistä tapahtumista. Hauskoja sattumia piisaa, kun fantasiamaailman ilmiöt asettuvat meille tuikitavalliseen suomalaiseen arkeen. Van der Steen liioittelee ja iloittelee kielellä, mistä lukijat saavat nauttia. Huumori puree varmasti etenkin pieniin koululaisiin.

Kirous on sujuva ja monista haaroistaan huolimatta napakasti kasassa pysyvä kertomus. Monet omituiset otukset, kuten kurppapeikot, pörkit ja karvamahakkaat, vaativat määrittelyjä, joista kirjan tempo jonkin verran välillä kärsii. Osa määrittelyistä on sijoitettu sujuvuuden kannalta oivallisesti myös alaviitteisiin, mikä tuo fantasiakirjaan hieman tietokirjamaista otetta.

Ennustus on juoneltaan ehkä himpun verran Kirousta herkullisempi - onhan se sentään sarjan avausosa - mutta teemoiltaan Kirous on onnistuneesti tiiviimpi kuin Ennustus. Koko teoksen kantava aihe on yhteistyö ja ennenkaikkea anteeksiantaminen ja elämässä eteenpäin katsominen:

On luonnollista, että sisimmässänne on paljon vihaa ja katkeruutta. Mutta tänään olette saapuneet risteyskohtaan elämässänne. Ette koskaan pysty nauttimaan täysin nykyisyydestä, jos pysyttelette ajatuksissanne menneisyyden varjoissa. Katkeruus on se todellinen kirous, jonka pahantekijät langettivat päällenne. Voitte kuitenkin päästä siitä eroon vielä tänään. Jos annatte pahoille olennoille anteeksi niiden kypsymättömyyden, vapautuu vihan ja katkeruuden viemä energia ja pystytte nauttimaan elämästänne ilman turhaa painolastia.

Kirous on Ennustusta tummasävyisempi, mutta jännittävät ja surullisetkin tapahtumat on kerrottu niin taiten, että kirjaa niin kuin koko tähänastista sarjaa on helppo suositella lämpimästi kaikille niille lapsille, jotka vain jaksavat sen itse jo lukea. Kirous on hyvä kirja niin pojille kuin tytöillekin, sillä molemmille sukupuolille riittää samaistuttavia hahmoja. Oivallinen lahjaidea tämänvuotiseen pukinkonttiin!

Tähtiä: 3/5

Kirouksesta on kirjoittanut myös Henna.

Ennustus ja Kirous saavat vielä rinnalleen kolmannen Tähtisilmät-jatko-osan: Lumous. Jokohan se ilmestyy ensi vuonna?

Hanna van der Steen on muuten mukana Helsingin kirjamessuilla viikonloppuna! Kannattaa bongata!

Oman Kiroukseni olen saanut kustantajalta arvostelukappaleena, ja minulta se kierrättyykin oitis hyväntekeväisyyteen ensimmäisen osan tavoin Oulun Ensi- ja turvakodin lapsille ja nuorille.

torstai 25. lokakuuta 2012

Lukudiplomi-haaste ja lasten- ja nuortenkirjallisuuden teema

Mainio Rose Impeyn Piraatti-Pete-kirja pikkulukijan hyppysissä.

Hdcanis Hyönteisdokumentti-blogissa haastoi kaikki mukaan suorittamaan lukudiplomia. Otathan sinäkin osaa? Haaste on hieno ajatus tehdä tunnetuksi tätä lasten ja nuorten lukuharrastusta esiin tuovaa tunnustusta, joka kirjallisuusdiplominakin tunnetaan. Diplomin idea on lähtöisin täältä Oulusta, mistä kuulin ensimmäistä kertaa tänä kesänä, kun vierailimme bloggareiden kanssa Oulun kaupunginkirjastossa.

Säännöt ovat Hyönteisdokumentista lainattuna tässä:

1. Valitse vapaasti luokkatasosi ja diplomi jonka haluat suorittaa. Pohjana suosittelen tuota Opetushallituksen Kunnaria, mutta vastaavat paikkakuntakohtaiset diplomiohjelmat hyväksytään myös. Ilmoita valintasi tämän bloggauksen kommenttiosiossa.

2. Seuraa diplominsuorituksen ohjeita. Tyypillisesti tarjolla on useita temaattisia lukulistoja joista kustakin valitaan luettavaksi yksi kirja niin että yhteensä luetaan 6 - 10 kirjaa. Luetuista kirjoista joko tehdään normaali bloggaus oman tyylin mukaan tai tehdään jokin diplomiohjeissa annetuista tehtävistä, tai mieluiten tietysti molemmat (kannattaa lukea ne tehtävälistat läpi, siellä on lukuisia mielikuvitusta kutkuttavia tehtäviä...)

Mahdolliset elokuvatehtävät ovat vapaaehtoisia, tällä kertaa keskitymme kirjoihin ja ajoittaisiin sarjakuviin.

3. Haaste alkaa nyt (11.10.2012), ja kouluvuoden mukaisesti päättyy lauantaina 25.5.2013. Tuosta viikon päästä, 1.6.2013 kevätjuhlissa jaetaan diplomit ja saatetaanpa jakaa stipendeinä myös muutama kirjapalkinto arvottuna suorittajien kesken (myös hyvällä yrityksellä pääsee mukaan arvontaan vaikkei koko diplomia saisikaan suoritettua).

Myös jo luetuilla kirjoilla voi osallistua, kunhan ne on lukenut 1.8.2012 jälkeen.

4. Jos lähipiirissäsi on lukeva lapsi, ota selvää olisiko hän kiinnostunut lukudiplomista ja onko hänen koulussaan mahdollisuutta sen suorittamiseen.


Minun suunnitelmani

Haluan tietysti osallistua haasteeseen omien poikieni kanssa. He eivät ole vielä koulussa, mutta alakoulun ensimmäisten luokkien diplomikirjat sopivat heidän kanssaan luettaviksi erittäin hyvin. Toiseksi valitsen pikkukoululaisten listan sen vuoksi, että ehdin diplomin ohella lukea ja kirjoittaa paljon muutakin.

Olisin valinnut haasteeseen Oulun kaupungin koulujen opetussuunnitelman kirjallisuusdiplomiohjeet, mutta Opetushallituksen Kunnari sopii rajoiltaan meille paremmin. Oulussa nimittäin diplomi suoritetaan ymmärtääkseni koko alakoulun ajan luokilla 1. - 6., kun taas Kunnarissa ensimmäinen etappi on aiemmin. Tapiiri-osio valikoituu siis meille.

Valitsen kirjoista sellaisia, joita meillä ei ole vielä luettu, ja niistä koetan poimia mahdollisuuksien mukaan tunnettuja suomalaisia kirjailijoita ja heidän tunnettua tuotantoaan. Ahkerina lukijoina olemme jo monet kirjat lukeneet, kuten esimerkiksi Tatut ja Patut, Mauri Kunnaksen kirjat ja Beskowit sekä Lindgrenit, mutta aina löytyy uutta! Kolmantena kriteerinä valinnalle pidän tietysti sitä, että poimin mukaan tietysti niitä kirjoja, joiden parissa kuvittelen pikku lukutoukkien viihtyvän.

Tässä listamme:


Lelulaatikko - Hannele Huovi: Urpo ja Turpo löytävät aarteen
Veijarit - Jukka Laukkanen: Aaveilua
Naurupulveri - Timo Parvela: Mitäs siihen sanot, isä?
Karvakorvat - Jukka Itkonen: Krokotiili hikoaa ja muita eläinrunoja
Kiipeilyteline - Maikki Harjanne: Minttu kirjastossa
Satusoppa - Elina Karjalainen: Uppo-Nallen runoaarre
Kaukoputki - Tuula Korolainen: Meidän perhe

Suoritamme poikien kanssa diplomin niin, että lapset tekevät mahdollisuuksien mukaan ja soveltaen annetut diplomitehtävät ja minä kirjoitan blogia. Tästä tulee mukavaa!


Lasten- ja nuortenkirjallisuuden teema

Aloitan Lukudiplomi-haasteen siivin samalla myös blogissani teemallisen ajanjakson, jonka aikana keskityn lasten- ja nuortenkirjoihin muutenkin. Diplomi kuuluu teemaan omalta osaltaan, mutta se elää myös omaa elämäänsä. Samoin teema kulkee blogissa oman aikansa, mutta loppuu sitten omia aikojaan diplomin vielä jatkaessa eteenpäin. Lanu-kirjat ovat vielä osittain yllätys minulle itsellenikin, mutta sekä uutta että vanhaa on joka tapauksessa luvassa.

Sadunhohtoisiin, jännittäviin ja mielikuvituksellisiin lukemisiin!

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Janne Nevala: Hammaskeijo (omakustanne)

Janne Nevala: Hammaskeijo. Rokkimopo Kustannus. 2011. (236 sivua.)

Päätalo-instituutin omakustannekilpailu Möllärimestarin tämän vuoden voittajateos Hammaskeijo on hilpeä ja liikuttava kasvutarina poikakolmikosta, Mikosta, Pekasta ja Jounista. Tapahtumat alkavat vuonna 1980 poikien kotipitäjässä Taivalkoskella, kun päähenkilö Mikko sortuu väkivaltaiseen kosketusvirheeseen koripallopelissä.

Tästä tarina jatkuu kronologisesti kuljettaen poikia eloisasti sattumasta toiseen, pelien, nuoruuden ja rakkauden virrassa. Elämä vie tiivistä poikakolmikkoa yhteen ja erilleen.

Janne Nevalan kerronta on hyvin sujuvaa, ja yksityiskohdat tekevät kirjan maailmasta elävän ja konkreettisen. Sympaattisen päähenkilön sisäinen maailma ja hän-kerronta vuorottelevat oivallisesti. Tarina koukuttaa helposti, sillä Mikkoon on helppo ihastua, hänestä on helppo välittää ja syntyy halu tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kaikki 1980-luvulla nuoruuttaan eläneet tunnistavat maailmankuvan, ja nykynuorillekin tarinassa on tarpeeksi tarttumapintaa. Pekasta esimerkiksi tulee paikallinen rokkitähti:

Nurkkapöydästä nousi nukkavieru hahmo ja käveli pöydän luo oranssi pääsylippu kädessään. Tarkkonen. Se meni seisomaan Pekan viereen ja ojensi lippua sitä kohti
- Hyvin soitit kirataa. Nimikirjoitus.
- Häh?
- Nimikirjoitus.
Pekka katseli laihaposkista valkopartaista miestä.
- Mitä sää Tarkkonen nyt oikein? Määhän oon Koskelan Pekka. Teijän naapurista.

Lopulta se nimmari pitää vain antaa.

Kirjan puolivälin paikkeilla jätetään kasarimaailma ja tullaan tälle vuosituhannelle. On aikoinaan tullut lupauduttua kummiksi kaverin lapselle, ja nyt olisi ristiäiset edessä. Vuosien jälkeen vanhat kaverit pitäisi kohdata silmästä silmään entisessä kotipitäjässä. Nevala kirjoittaa hauskasti ja tarkkakynäisesti sosiaalisten tilanteiden hankaluudesta. Hiljalleen tunnelma lämpiää, mutta ei koskaan niin välittömäksi kuin nuoruuden kultaisina vuosina.

Hammaskeijo on kirja ystävyydestä ja kasvusta. Kirja on kunnianosoitus nuoruudelle ja 1980-luvulle. Aika tasaista ja turvallista elämää Taivalkoskella elävät pojat saavat kuitenkin lukijan nauramaan ja liikuttumaan niin, että Hammaskeijoa on helppo luonnehtia hyvän mielen kirjaksi. Se sopii hyvin erityisesti monenikäisille (urheilua harrastaville) mieslukijoille, ja naislukijanakin oli mainiota tehdä matka poikien välisen ystävyyden kiemuroihin ja ajatusmaailmaan. Poikamaisia ajatuksia olisi voinut lukea enemmänkin.

Kirja ihastutti, mutta koska loppuun saakka odotin jotakin yllätystä, jotakin huippukohtaa ja käännettä, eikä sitä tullut, tiputan tähtiä hyvän perusmäärän ja jään innostuneesti odottamaan Nevalan seuraavaa.

Tähtiä 3/5.

Hammaskeijo näyttää luetun myös Kiiltomadossa.

Janne Nevala on antanut blogilleni myös kirjailijahaastettelun, joka on luvassa eetteriin parin päivän päästä. Haastattelussa keskitytään itseään kirjaa enemmän kirjoittamiseen ja julkaisemiseen.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Lasten linnoitus

Valkoinen Kirahvi Opuscolo-blogissaan lanseerasi Lasten linnoitus -haasteen, jossa on tarkoitus lukea lasten- ja nuortenkirjoja kevään ajan, Runebergin päivästä 5.2. J. V. Snellmanin päivään 12.5. asti. Vaikka koetan pysyä enemmistä haasteista irti tänä vuonna, tähän täytyy suurkuluttajan lähteä mukaan. Haasteessa kerätään linnoituspisteitä - leikkimielellä, tottakai! Kannustimena on myös lopussa häämöttävä palkintojenjako.

Tässä blogissa on tulossa näillä näkymin ainakin Kaarina Helakisaa, Ulf Löfgreniä, Eric Carlea, Elsa Beskowia ja monia muita ihania lastenkirjoja sekä pari aika uutta nuortenkirjaa. Otan haasteen avosylin vastaan, sillä hyviä lasten- ja nuortenkirjavinkkejä on aina ilo saada ja jakaa!



sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Yhtään

Kansi: Sukker
Janne Teller: Yhtään. (Intet. 2000. Suom. Veijo Kiuru.) Bazar. 2005. (150 sivua.)

Millä on merkitystä? Millä sinulle on merkitystä? Oletko miettinyt, miten merkityksen voi todistaa.

Janne Teller kirjoittaa teoksessaan Yhtään siitä, mitä tapahtuu, kun kohta neljätoistavuotiaitten koululuokassa Pierre Anton sanoo: "Mikään ei merkitse yhtään mitään" ja poistuu luokasta ja koulusta istumaan luumupuuhun ja julistamaan sieltä maailmankatsomustaan.

Loput luokasta haluaa todistaa Pierre Antonin näkemyksen vääräksi. Alkaa otettaan kiristävä jännitysnäytelmä, joka laajenee liki karnevalistisiin mittoihin.

Kirjailija Teller nostaa teoksessaan esille kiintoisasti sitä, mitä merkitys ylipäätään on. Miten toinen asia maailmassa on meille merkityksellisempää kuin jokin toinen. Millä on merkitystä? Pierre Anton on todella sitä mieltä, ettei yhtään millään ole merkitystä:
Kun on niin helppo kuolla, se johtuu siitä ettei kuolemalla ole mitään merkitystä!, han huusi. "Ja kun kuolemalla ei ole mitään merkitystä se johtuu siitä, ettei elämällä ole mitään merkitystä. --"
Samanaikaisesti Teller kuljettaa merkitysteeman rinnalla kuvausta siitä, miten lapsesta muuttuu nuori, aikuinen. Teller kuvaa, miten viattomuus hiipuu pikkuhiljaa ja miten vastuu ja vakavuus valtaavat tilaa puhtaalta ilolta ja palolta.
Kolmetoista, neljätoista, aikuinen, kuollut.

Sorry vaan, kerabloggaajat ja muut, toivomme on menetetty jo ajat sitten!

Yhtään on kertomus myös siitä, kuinka merkityksellistä meille on todistaa olevamme oikeassa ja miten tiukasti pidämmekään kiinni omasta maailmankatsomuksestamme. Olemme umpisokeita näkemyksiemme kanssa. Meille on merkityksellistä tulla nähdyiksi ja tärkeänä pidetyiksi omina itsenämme.

Yhtään on kirja jokaiselle viattomuutensa menettäneelle tai menettämisen uhan alla olevalle. Teos on saanut kotimaassaan Tanskassa kulttuuriministeriön lastenkirjapalkinnon vuonna 2001. Alle 12-vuotiaille en tätä kirjaa suosittelisi.

Tähtiä: 4/5

_________________________
Lisäys 5.12.: Kiinnostavia keskusteluita nuortenkirjallisuudesta Anna Amnellin Blogisisko-blogissa ja Grafomaniassa.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Onnea, Finlandia junior 2011: valoa valoa valoa!

Finlandia junior -palkinto on mennyt tänä vuonna Vilja-Tuulia Huotarisen valoa valoa valoa -teokselle! Sylillinen onnea!

Paula Vesalan puhe ja perustelut:
http://www.kustantajat.fi/kirjasaatio/palkinnot/finlandiajunior/ehdokkaat2011/vesala2011/


Lue myös minun postaukseni Huotarisen voittoisasta mestariteoksesta!
Huomaa myös ehdokkaana ollut ja blogissani esitelty hyväntuulinen Hannu Hirvosen ja Pia Sakin Rakastunut Krokotiili!

maanantai 21. marraskuuta 2011

valoa valoa valoa

Kansi: Tuija Kuusela / Stiili
Vilja-Tuulia Huotarinen: valoa valoa valoa. Karisto. 2011. (175 sivua)


 
Sara kirjoitti mieltä liikkeelle panevasti siitä, mitä nuoret lukevat. Samalla hän tuli maininneeksi, millainen kirja on Finlandia Junior -ehdokkaanakin oleva Vilja-Tuulia Huotarisen valoa valoa valoa. Tiesin silloin heti, että hankin teoksen itselleni.

Nyt se on nautittu, pikaisesti kahdessa lyhyessä illassa ahmien. Valoa valoa valoa olisi tosin ansainnut hitaamman käsittelyn. Teoksessa olisi nimittäin ollut kerroksia, joita olisi pitänyt pureksia ja paljastaa, mutta minä halusin äkkiä ähkyn enkä malttanut.

Huotarisen teos kertoo Mariian ja Mimin rakkaussuhteesta ja neljätoistavuotiaiden elämästä suhteen ympärillä. Tapahtumat ajoittuvat vuoteen 1986, Tshernobylin voimalaonnettomuuden jälkeisiin kuukausiin. Kirjan kerronta, rakenne ja kieli ovat epätyypillisiä, nuortenkirjassa jopa haastavia. Kirjaa lukiessani mietin, moniko nuori jaksaa ihailla kirjoitusteknisiä ratkaisuja imaisevan juonen sijaan. Olen kuitenkin itse ollut aikoinani sellainen nuori lukija, joka siirtyi suurin piirtein suoraan lastenkirjoista aikuisten proosaan. Sen tähden aloinkin nähdä valoa valoa valoa häikäisevänä iskuna suomalaisen nuortenkirjallisuuden kenttään.

Sitä paitsi kirjan juonikin on mehevä.

Valoa valoa valoa -kirjan kertojana on Mariia, joka kirjoittaa romaania Mimistä. Mariia pohtii tuon tuosta kirjoittamiseen liittyviä valintoja ja omaa kirjoittajaminäänsä. Tämä oli se syy, mikä sai minut juoksemaan kirjakauppaan:

HYVÄT LUKIJAT!
Aurinkoinen ilma on myös paha enne.
Olkaa varuillanne jos tarinassa luvataan kaunista säätä. (s. 83)

EDELLISESSÄ LUVUSSA tapahtui kamalan paljon.
Joten olen päättänyt että tämä on hyvin lyhyt luku. (s. 87)

Kertojan tietoisuus kirjoittamisprosessin käänteistä on hauskaa ja keventää varsin synkkäsävyisenkin kirjan tunnelmaa etenkin teoksen loppupuolella. Suosikkini pohdinnoista on se, jossa Mariia toteaa, että kannattaa pitää lukemisessa tauko, kun silmäthän siinä touhussa rasittuvat.

Kaiken kaikkiaan Huotarisen teoksessa melkeinpä tärkeämpää on se, mitä ei kerrota, kuin se, mitä sanotaan. Teoksen tapahtumat - ja merkityksetkin - lipuvat jossakin tekstin tuolla puolen. Se on kirjan ehdoton vahvuus, joskin välillä teosta kuin pikaruokaa haukkoessani en olisi pahastunut ajoittaisesta valmiimmastakaan pureskelusta.

Valoa valoa valoa voisi olla aivan hyvin myös aikuisten kirja. Myös Sara pohti kirjoituksessaan teoksen luokittelua. Luulen, että nuortenkirjana se kuitenkin saa enemmän huomiota ja toivottavasti lukijoitakin. Nuortenkirjaksi sen vetää helposti se, että siinä on niin paljon valoa, valoa, valoa, vaikka vire on kauttaaltaan synkkä.

Tämä kirja kiinnostaa aiheeltaan nuoria varmasti, ja koska kansikin on upea, tähän on helppo tarttua. Myös 80-luvulla itse nuoria olleet äidit saavat aikamatkan menneisyyteensä valoa valoa valoa -kirjassa. Isien toivoisin tätä myös lukevan. Tekstitekniset ratkaisut ovat riski, mutta rohkea ja raikas veto. Annan kirjalle peukkuja tavattomasti, erityismaininnan avarakatseisuudesta ja

tähtiä 4/5.

Valoa valoa valoa muualla:
- Lastenkirjahylly
- Saran kirjat


************************

Olisi muuten kiinnostavaa tietää, miten valoa valoa valoa on muovautunut kustantamon ja kirjailijan yhteistyössä. Voisi kuvitella, että tämän kirjan käsikirjoituksessa olisi voinut olla aihetta sensuuriin, josta kirjoitin aiemmin.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Kirjoita nuorille (Kirjallista elämää)

Kansi ei mitenkään anna kunniaa tälle oppaalle!
Terhi Rannela: Kirjoita nuorille. BTJ Kustannus. 2010.


Terhi Rannelan Kirjoita nuorille on kaiketi paras kirjoittajaopas, minkä olen koskaan lukenut. Pidän nimittäin oppaista paljon sen vuoksi, että niiden lukeminen on kuin keskustelisi kirjoittamisesta. Rannela on teokseensa koonnut näkökulmia ja kommentteja muilta nuortenkirjailijoilta, kuten Tapani Baggelta, Hannu Hirvoselta, Anu Holopaiselta, Tuija Lehtiseltä, Raili Mikkaselta, Harri István Mäeltä, Marja-Leena Tiaiselta ja monelta muulta maineikkaalta. Lisäksi hän pistelee väliin omiaan ja punoo kaiken tämän polveilevaksi kuin keskustelu. - Kirja on siis kuin istuisi keskellä kirjailijoiden mukaansa tempaavaa porinapiiriä! Kirjoita nuorille on ensimmäinen opas, jota olen sitä paitsi lukenut tippa linssissä.

Kirjoita nuorille ottaa hienosti haltuunsa nuortenkirjallisuuden genren. Rannela yhtä aikaa piirtää rajoja nuortenkirjallisuuden ympärille kuin pyyhkii niitä pois juttuseurassaan. Nuortenkirjoille voinee luonnehtia joukon omaleimaisuuksia, mutta yksi sääntö pätenee poikkeuksetta: päähenkilö on nuori. Tämä ei toki sulje pois sitä seikkaa, että nuori voi olla päähenkilönä myös aikuisille suunnatussa kirjassa.

Lajimäärittelyä mielenkiintoisempaa Kirjoita nuorille -oppaassa on pohdinta siitä, mitä nuortenkirjan pitäisi sisältää tai mitä se ei saisi sisältää. Rannela kertoo, että monet tabut on jo paljastettu, mutta jotakin on vielä jäljellä, nimittäin kukkahattuiset kustannustoimittajat, jotka mielellään sensuroivat kirjailijoiden tekstejä. Nousee hämmentynyt kysymys, miksi. Miksi esimerkiksi Marja-Leena Tiaisen teoksen nimi Antti ja tappajasusi sensuroitiin muotoon Antti ja sudet? Minkä tähden Tapani Baggen kirjasta Aleksi vähennettiin pieruhuumoria? Tai mikseivät Bagge ja István Mäki saaneet julkaistuksi nuorten festarireissusta kertovaa kirjaa? Jos nuortenkirjailijat tuntevatkin vastuutaan, on tarpeen pohtia, ovatko kustannustoimittajat kasvaneet jo liian aikuisiksi?

Tämä upea, hymy huulilla laadittu kirjoittajaopas saa kruunukseen vielä lukuisat tekstintekemisen harjoitukset ja lukuvinkit jalokivinään nuorten ajatukset hyvästä nuortenkirjasta. Voilà - kunnianosoitus suomalaiselle nuortenkirjallisuudelle on tässä!

Tähtiä: 4/5


Kirjoita nuorille -oppaasta muualla:

Alkoipa muuten kirjoituttamaan! Joku saattaa muistaa, että hain tästä kirjasta vastausta sille, onko Käsikseni nuortenkirja vai ei. No, se ei ratkennut, mutta seuraan Helmi-Maarian ohjetta: kirjoitan niin, että sekä nuoret että aikuiset "rakastuvat siihen kuin pienet perhoset".

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Ennustus

Kansi: Sakari Tiikkaja
Hanna van der Steen: Ennustus. Karisto 2011. (405 sivua)

***
Tämä on KIERTOKIRJA. Jos haluat sen luettavaksesi, laita minulle sähköpostia, osoite löytyy oikealta. Kirjan voi myös voittaa omakseen arvonnassa Hannan luona!

***

Ennustus on huikea mielikuvitusseikkailu kaksosprinsessojen Elenan ja Armadan mukana. Sisarusten kolmetoistavuotissyntymäpäivä lähestyy, mutta sitä varjostaa ennustus: syntymäpäivänä tapahtuu kauheita. Sen tähden sisarukset on erotettu toisistaan heti vastasyntyneinä. Elena on sen jälkeen asunut kotoisasti Suomen Pernaisissa elellen varsin tavallista nuoren tytön elämää, ja Armada puolestaan prinsessoi satumaisessa Tähtilinnan valtakunnassa, jossa melkein mikä vain on mahdollista ja jossa on yhtä aikaa kevät, kesä, syksy ja talvi.

Tykkäsin hyvin paljon siitä, että maagisia tapahtumia oli sijoitettu suomalaiseen arkeen. Kuitenkin kirjan kaikkein herkullisinta antia tarjoili minulle erilaiset henkilöhahmot. Esimerkiksi Elenan kanssa asuva Orvokki on vauhdikas vanhus, joka hämmästyttää naapureitaan omalaatuisilla tempauksillaan. Tähtilinnan valtakunnassa Armadan kintereillä liikkuu Tikkilikki-tsonttu, jokakuka puhuusanailee hassunhupsunkurisesti. Kun tällaiset ja monet muut hymyilyttävät hahmot ovat asialla, ei tapahtumistakaan naurua puutu.

Van der Steenin rikas ja selkeä kieli tuo omat huvittavat piirteensä prinsessakaksosten tarinaan. Kun Armada esimerkiksi saapuu mökkiin, jonka eteisessä on kymmenkunta erilaista ovea, jotka juttelevat Armadalle, saadaan yksi loistava esimerkki teoksen huumorista ja mielikuvituksesta:

Armada nousi ylös ja tarttui seuraavaan, yhdeksänteen oveen. Se virnisti:
- Täällä et huokaa, vaan saat hyvää ruokaa, seurassa muiden, nälkäisten suiden.
Vasta kymmenes, ja samalla viimeinen ovi oli se, jota Armada etsi:
- Jos noidalle sinulla on asiaa, et tarvitse mukaasi rasiaa. Sisään astu, et varmasti kastu, ovi kailotti mahtipontisesti.
- Ai miten niin et tarvitse rasiaa ja et varmasti kastu, Armada ihmetteli.
Ovi irvisti ja sopersi harmistuneen näköisenä:
- No ei mitenkään. En vain ole kovin hyvä runoilemaan...
(s. 101)

Jännitettä kirjaa luo kaksostyttärien keskinäinen suhde. Jännitin pitkään Elenan mukana, miten hän suhtautuu siskoonsa, joka tuntuu olevan sisaruksista kovempi tapaus, vaikkei Elenastakaan voimaa puutu. Odotin koko ajan, että Elena repäisisi itsensä irti prinsessana hallitsemaan taipuneen Armadan otteesta, mutta toistaiseksi Elena jäi Armadan varjoon.

Ennustuksessa on huumorin ohella synkempiäkin sävyjä mukana. Lohikäärmeet eivät tahdo kenellekään hyvää, ja kurja Kurppapeikkojen klaani tekee tuhmuuksia ja aiheuttaa päänvaivaa kuninkaalle ja kuningattarelle. Vaikeuksista päästään yli kuitenkin niin vaivattomasti, että Ennustusta on helppo luonnehtia isompien lasten saduksi. Sopii ihan hyvin pienemmillekin.

Teos on ensimmäinen osa Tähtisilmät-sarjaa ja kirjailija Hanna van der Steenin hyväntuulinen esikoisteos. Sarjan toinen osa julkaistaan pian. Ennustus sopii erinomaisesti lasten lukemistoon, sillä kirja käsittelee aika keveän ulkoasunsa keinoin painavia teemoja, kuten sisaruutta, lapsen itsenäistymistä, vapautta ja vastuuta, vanhemmuutta sekä perhesuhteita ja -salaisuuksia. Paasaamiseen Ennustus ei sorru, minkä tähden se maistuu varmasti hyvin myös osalle nuorista. Myös aikuiset pystyvät ihastumaan tähän kotimaiseen fantasiasatuun, vai mitä sanotte tästä:

[H]än valitsi vielä asusteisiin sopivat kankaat, jotka hovinoita suojasi loitsulla, jotta ne eivät koskaan rypistyisi, kuluisi, kastuisi tai likaantuisi. (s. 133)

Ennustus ansaitsee helposti hyvät keskipinnat:

Tähtiä: 3/5

Ennustus tulee olemaan minulle kirja, joka tuo mieleen aina Lappeenrannan ja pitkän junamatkan Lappeenrannasta Ouluun, sillä luin kirjan matkallani tällä viikolla. Yhtäältä minä tulen muistamaan Ennustuksen aina myös junasta (erityisesti VR:n tunnelmallisista vanhanmallisista vaunuista) ja Lappeenrannasta.

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Rakastunut krokotiili

Kannen kuva: Pia Sakki
Suunnittelu: Terhi Haikonen

Hannu Hirvonen & Pia Sakki: Rakastunut krokotiili. Tammi. 2011. (76 sivua)

Rakastunut krokotiili on hyväntuulinen satu krokotiili Krristianista, joka haaveilee Krrillasta ja kirjoittaa sadoittain rakkausrunoja. Sadussa rakkautta pyöritellään moneen suuntaan, kunnes Kuu tiivistää rakkauden olemuksen:

Elämä on lahja. Sellaisen lahjan voi vain saada, sitä ei voi väkisin ottaa. Rakkaus on samanlainen lahja. Kuu hiljensi äänensä ihan niin pieneksi kuiskaukseksi kuin pystyi ja siristi ovelasti silmiään. - Nyt minä paljastan teille salaisuuden. Elämä on rakkautta. Rakkaus on elämää. Ei sen kummempaa. Ja siinä kaikki. (s. 38)
Parasta kirjassa on kuitenkin hyväntuulinen huumori ja sadun ja todellisuuden välisen rajan hämärtäminen, kun esimerkiksi vispipuuronpunainen lenkkeilijä hieraisee silmiään nähdessään metsässä rakastuneita krokotiileja. Hannu Hirvonen on upottanut tekstiin paljon faktoja esimerkiksi eläintieteestä. Hulvaton esimerkki tästä on vaikkapa hiirten lisääntyminen, jossa kolmannen polven jälkeläisiä on nopeasti yli kaksikymmentä tuhatta! Toisaalta sadussa fakta jää fiktion jalkoihin, sillä Krristian-krokotiilikin on ihan perisuomalainen otus, joka pääsee saunomaankin.

Kirjan Pia Sakin tekemä kuvitus on sympaattinen ja sopii saumattomasti Hirvosen tekstiin. Rakastuneen Krristianin runoja olisi voinut kirjasta mielellään lukea enemmänkin. Mukavaa luettavaa oli myös karhun talviuniltaherätyslaulu.

Mietin lukiessani kirjalle sopivaa kohderyhmää. Ehkä parhaiten näkisin kirjan sopivan lapsuuden ja nuoruuden rajamailla keikkuville lapsille ja sitä vanhemmille, jotka ovat ehkä jo kokeneet tai pian kokemassa ensimmäiset suuret rakkautensa ja seurustelusuhteensa. Kirja sopii hyvin myös nuorille, jotka jo seurustelevat. Kirjassa Krristian kokee rakkauden mahdottoman suurena asiana, niin suurena, että muun muassa kirjoittaa yli tuhat runoa purkaakseen tunnekuohuaan. Lopulta kuitenkin Kuun puhe rakkaudesta ja muiden kommentit paljastavat, että rakkaus on ihan tavallista vain. Ehkä tämä aihe puhuttelee parhaiten niitä, jotka tunteiden paloa ovat itse kokeneet tai kohta kokemassa.

Rakastunut krokotiili on esimerkiksi hyvä lahjakirja varhaisnuorelle tai sitä vanhemmalle. Aikuinen lukaisee sadun pikkuajassa ja saa aimo annoksen hyväntuulisuutta syliinsä. Eläinten kohellukset uppoavat varmasti myös pienempiin lukijoihin. Itse innostuin tästä lasten- ja nuortenkirjojen uutuushyllyllä kirjastossa, jossa kääntelin Miss Milky Raytä (ks. K-blogin Jennin kirjoitus) käsissäni, mutta tämä houkutti enemmän.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Ulkomaisia satu- ja kuvakirjailijoita 1 & 2 (Kirjallista elämää -haaste)

Ulkomaisia satu- ja kuvakirjailijoita, kannet: Jussi Jääskeläinen
Mervi Koski: Ulkomaisia satu- ja kuvakirjailijoita 1. Avain. 2011. (364 sivua)

Mervi Koski: Ulkomaisia satu- ja kuvakirjailijoita 2. Avain. 2011. (391 sivua)

95 kirjailijaa! Kirjailijaksi tulemisen tarinoita, kirjallista elämää, kuvauksia lastenkirjoista, analyyseja ja kirjojen merkityspohdintoja! Taustoja ja vinkkejä uusiin elämyksiin kuva- ja satukirjojen parissa. Tätä kaikkea ja vielä paljon muuta on Avaimen vasta julkaistu Ulkomaisia satu- ja kuvakirjailijoita 1  ja 2. Juuri sopiva teos osallistumaan Kirjallista elämää -haasteeseen!

Avain on julkaissut kirjat kirjastoammatillisen kirjallisuuden joukossa, johon nämä Mervi Kosken upeat katalogit tietysti istuvatkin hyvin, mutta aarteita ne ovat muillekin. Ulkomaisia satu- ja kuvakirjailijoita ovat kirja- ja kirjallisuusintoilijalle reitti satujen maailmaan ja tekijöiden pariin. Lastenkirjojen parissa viihtyvälle ja/tai niitä päivittäin kuluttavalle vanhemmalle kirjat ovat niin ikään kuin leppoisasti jutteleva opas ja rinnalla kulkija. Kirjailijoiden elämästä kiinnostuneelle Koski antaa maistiaisia, ja esimerkiksi tutkijoille ja opettajille nämä kirjat ovat työvälineitä. Toivoisin, että näitä vähintään selailtaisiin jokaisessa koulussa.

Kirjailija- ja kirjallisuustapakset

Ulkomaisia satu- ja kuvakirjailijoita esittele kirjantekijöitä Aisopoksesta nykyaikaan, joten sen antama kuva on varsin kattava. Tekijä ei esipuheessaan kerro, millä perusteella hän on kirjailijat teokseen valinnut, mutta on selvää, että mukana ovat suositut tekijät. Pääpaino esittelyissä on eurooppalaisessa lastenkirjallisuudessa, mutta mukana on paljon muualtakin.

Löysin itselleni uusia tuttavuuksia jonkin verran, mutta lukiessani ymmärsin, miten paljon lastenkirjoja luenkaan! Sain selville monien tälläkin hetkellä pikkumiestemme kanssa luettavana olevien kirjojen tekijät ja taustat. Luin suursuosikeista, kuten Astrid Lindgren, Richard Scarry, Grimmin veljekset, H. C. Andersen, Lewis Carroll, Kenneth Grahame ja monet muut, sekä muita tuttuja, kuten Gunilla Bergström, Carla ja Vilhelm Hansen, Ulf Löfgrn, Maurice Sendak ja Zdenek Miler vain joitakin mainitakseni. Tutustuttavaksi löysin esimerkiksi sellaiset tekijät kuin Saksan suosituimpia lastenkirjailijoita olevan Nele Moostin ja muun muassa merirosvotarinoita kirjoittavan ruotsalaisen Jan Lööfin, joita en muista aiemmin lukeneeni.

Vaikka Ulkomaisia satu- ja kuvakirjailijoita on luonteensa vuoksi luettelomainen, se on siitä huolimatta erittäin mukavaa luettavaa. Jokaisesta kirjailijasta kerrotaan elämänvaiheita ja kirjat esitellään kiinnostavasti. Mervi Kosken kieli on jutustelevaa ja värikästä, joten esimerkiksi kirjailijoiden elämäntarinoihin on helppo tempautua mukaan. Tietenkään tällainen katalogi ei voi tarjota tyhjentävää kuvaa kenestäkään kirjailijasta, mutta tarpeeksi naposteltavaa! Lukija saa nauttia lukuisista herkullisista yksityiskohdista niin kirjailijoiden kuin kirjallisuuden tarjottimelta.

Ulkomaisia satu- ja kuvakirjailijoita on yleissivistävä teos. Niin tyrmistyttävää kuin se onkin, on tunnustettava, etten ollut tajunnut, että esimerkiksi Peukaloisen retket on Nobel-palkitun kirjailijan Selma Lagerlöfin kynästä, ja alunperin se on tehty oppikirjaksi esittelemään kiinnostavasti Ruotsin maantiedettä koululaisille. En ollut koskaan kuullut siitäkään, että Grimmin satujen alkuperästä on käyty kiivasta väittelyä. Lienee totta, että veljekset ovat sadut keränneet kuin Lönnrot runonsa aikanaan, mutta se kuinka paljon he ovat tehneet saduista omannäköisiään, on epäselvää.

Kirjailijaksi haluaville ja kustannussopimusta odottaville kynäilijöille kerrottakoon, että todella moni menestyskirjailija ei ole löytänyt kustantajaa aluksi lainkaan. Esimerkiksi Richard Adams sai Ruohometsän kansalleen pienen, vaatimattoman kustantajan vasta pitkän yrittämisen jälkeen. Se oli pienkustantamolle taivaan lahja, sillä kirja myi ensimmäisenä vuonnaan jo 100 000 kappaletta! Yhtä kiinnostavaa on se, että J. R. R. Tolkien koki uuvuttavana Taru sormusten herrasta -sagan kirjoittamisen, ja se olisi kenties jäänyt kesken kokonaan, ellei C. S. Lewis olisi kannustanut Tolkienia jatkamaan. Eläköön verkostot!

Lastenkirjallisuuskatsaus

On selvää, että  Mervi Koski on rautainen ammattilainen lastenkirjallisuuden saralla. Teoksensa esipuheessa kirjoittaja havannoi vallitsevaa lastenkirjallisuutta. Hän kertoo, miten englanninkielisen lastenkirjallisuuden asema vahvistuu pohjoismaisen tappioksi. Koski kuvailee kirjaesimerkein lastenkirjojen aiheita, ja hoksauttaa, että esimerkiksi terveellisiä elämäntapoja käsittelevä lastenkirjallisuus on uusi tulokas. Lapsille kirjoitetaan edelleen paljon samoista aiheista kuin ennekin, mutta esimerkiksi ystävyyttä ei enää nähdä pelkästään itsestäänselvyytenä. Ystävyys kysyy suvaitsevuutta ja työtä kestävän suhteen eteen. Parhaiten lastenkirjojen aiheista saa tietysti kattavan kuvan, kun tutustuu Kosken koko Ulkomaisia satu- ja kuvakirjailijoita -teokseen.


Muita tarjottimia

Avain on kirjastoammatillisen kirjallisuuden puolella julkaissut suuren määrän vastaavanlaista kirjailijakirjallisuutta. Osa seuraavista saattaa olla enemmän tai vähemmän luettelomaisia, mutta kirjojen taustoista kiinnostuneille lukijoille, muillekin kuin kirjastoammattilaisille muun muassa näistä saattaa löytyä jalokiviä: Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita, Suomalaisia tietokirjailijoita, Suomalaisia nykyrunoilijoita, Suomalaisia näytelmäkirjailijoita, Luovuuden lähteillä. Lasten ja nuorten kirjalijat kertovat, Kurkista kuvakirjaan, Kotimaisia nykykertojia, Kotimaisia lastenkirjankuvittajia. Minä ainakin vähintään vilkuilen useat näistä lävitse! Tällaisen katalogikirjojen haittapuoli on tietysti se, että osa niiden sisällöstä vanhenee eikä päivitys ole kovin helppoa. Toivottavasti Avain jaksaa ottaa tarvittaessa uudistettuja painoksia näistä upeista kavalkadeista.

Ulkomaisia satu- ja kuvakirjailijoita on sellainen teos, jota kaikkien lastenkirjallisuudesta kiinnostuneiden tai sen parissa työskentelevien soisi selailevan. Siitä syntyy himo siirtyä syvemmälle lastenkirjojen pariin!

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Aivot pellolle

Kansi: Frida Axiö-Gelfgren / Frida Sthlm
Mikael Niemi: Aivot pellolle. (Skjut apelsinen. 2010. Suom. Outi Menna.) WSOY. 2011. (209 sivua)

Aivot pellolle -teoksessa Mikael Niemi kirjoittaa 16-vuotiaan lukiolaisen näkökulmasta. Kertoja elää kirjassa neljä elämää, jotka vaihtuvat aina jonkin nuoren elämässä eteen tulevan kriisin tai elämänvaiheen mukaan. Kertoja on porukoissa syrjäisenä pysy(ttele)vä nuori mies, jota vaivaa identiteettipulmat ja rakkaushuolet.

Kirjassa kertoja menettää kaukorakkautensa, saa ystävän, ylittää itsensä ja pohtii maailman menoa. Hänellä on äitiinsä mutkaton mutta kummallinen suhde. Sattuman kautta tämä kirja kertoo samanlaisista asioista kuin edellinen loppuun lukemani kirja, Poikani Kevin. Tässäkin puhutaan koulun räjäyttämisestä ja massamurhasta, mutta tällä kertaa äänessä on lukiolainen. Mukana on samalla tavalla myös kritiikki viihteen täyttämään elämään:

Minun olisi tehnyt mieli potkaista tv-ruutu mäsäksi. Antaa monon heilua joka ikisessä olohuoneessa niin että kuvaruudut murenisivat ja suupielistä valuisi verta. Halusin tappaa kaiken. Myös eläimet ja kukat. Murskata kuoliaaksi sääliä tuntematta. Tungin kuulokkeet korviini ja aloin kuunnella Nuke'emia, raskainta mussa mitä valikoimastani löytyi. (s. 64)

Kertoja löytää kuitenkin purkautumiskeinokseen ihan oikean murhan sijasta kirjoittamisen:


Kynä on minun konekiväärini
Ammun sinua silmien väliin
syöksen sanoja aivoihisi
jätän sinuun jäljet itsestäni
herää jo, helvetti
haluan että heräät
herää, helvetti
haluan että lakkaat kuolemasta (s. 65)

Kirjan kerronnassa vaihtelevat hauskalla tavalla eri tekstilajit: proosa, runo, näytelmä, keittokirjojen tekstityyppi jne. Kirjassa on muutenkin paljon hauskaa ja oivaltavaa niin tarinassa kuin tekstin teknisellä tasollakin. Nuoren mielenmaiseman kuvaus on osuvan raakaa, naiivia, kapinallista ja silti yhtä aikaa herkkää. Ei ihme, että Niemi on saanut siitä kiitosta myös Populäärimusiikkia Vittulajänkältä -mestariteoksessaan.

En tiedä, miksi luulen, että keskenkasvuisia miehiä kiinnostaa kehon eritteet, mutta luulen, että seuraava pätkä, jonkalaisia Niemen tekstissä on enemmänkin, voi erityisesti kolahtaa peruskoulun päättäviin ja lukiota tai ammattikoulua aloittaviin poikiin:

Mutta räkä. Mitä pahaa siinä oli? Kaikilla oli sitä nenässään, minä olin vain siirtänyt omaani pari senttiä.
    Ruokalassa jouduin istumaan yksin. Pari jätkää aikoi istua samaan pöytään, mutta sitten he huomasivat kasvokoristeeni ja heidän oli pakko siirtyä muualle. Ihmeen herkkiä me olemme. Jos kaadamme maitoa lasiin ja huomaamme maidon seassa mustan pisteen, kalastamme sen pois vaikka se on todennäköisesti vain leivänmuru. Monet kaatavat pois koko lasillisen. (--)
   Sylkikin on kiinnostava ilmiö. Kaikilla meillä on sylkeä suussa, eikä siinä mitään. Me pystymme jopa suutelemaan toisiamme. Mutta heti kun sylki valuu suusta, siitä tulee oksettavaa. Jos minä sylkäisen leivälleni ja syön sen, muut tuoijottavat inhoten vaikka sylki on omaani. Myös rään syöminen on etovaa, mutta ainoastaan jos se on käynyt välillä poissa nenästä. Kaikki meistä ryystävät joskus räkää kurkkuun. (s. 72 - 73)

Aivot pellolle on hämmentävä kirja. Aluksi luin sitä naureskellen ja päähenkilön elämän käänteisiin ja tuskaan mukaan tempautuen, mutta kun tarina sai tummempia sävyjä, en enää halunnut olla 16-vuotiaan pojan pöksyissä. En kammoksu hankalia aiheita kirjoissa, mutta tässä tarinan yhtä-äkkinen kovuus sai minut tipahtamaan kyydistä. Kirjan loppu on kuitenkin kertojan kannalta valoisa, vaikka kaikille ei käykään hyvin. Tämä seikka rajaa kirjan kohderyhmän yli 15-vuotiaisiin.

En oikein tiedä, kenelle kirjaa mielelläni suosittelisin. Alun perusteella ehdottomasti 16-vuotiaille pojille. Tämä on poikien kirja ehdottomasti, mutta en tiedä sopiiko se siltikään kaikille. Kirjaa voisin suositella myös aikuisille lukijoille, joita kiinnostavat (myöhäis)murrosikäisten ajatukset.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...