Melukylän lapset kertoo kuudesta lapsesta, Liisasta, joka toimii tarnoiden kertojana, hänen veljistään Sakusta ja Nakusta sekä ystävistään Riitasta, Annasta ja Ollista. Lapset asuvat pienessä Melukylässä, joka käsittää vain kolme taloa. Tapahtumat sijoittuvat 1900-luvun alkupuoliskolle. Aikuiset ovat sivurooleissa, joista merkittävimpiä ovat suutari Kiltti, joka ei kuitenkaan ole kiltti laisinkaan, ja Riitan ja Annan isoisä, joka on koko Melukylän lapsien yhteinen vaari.
Melukylän lapset on tarinakokoelma. Prasta ja lumoavinta on se, että tapahtumat ovat varsin arkisia, sokerihuurteesta ei ole tietoakaan. Lapset esimerkiksi käyvät koulua, kulkevat pitkiä koulumatkoja, kertovat kummitusjuttuja ja kitkevät kasvimaata, mutta mukaan mahtuu myös juhlavampia hetkiä, kuten syntymäpäiviä ja joulunviettoa. Tyttöjen ja poikien välillä on tavalliseen tapaan välillä eripuraa, mutta yhteisleikkikin onnistuu. Lapset hyppivät heinäladossa, tekevät heiniin käytäviä ja rakentavat metsään majoja. Arki on siis varsin tavallista, eikä kaikki ole pelkkää suurta onnea, mutta perusvire on hyvin positiivinen ja huoleton. Aivan kuten jokaisen lapsuus pitäisi olla!
Pojat olivat rakentaneet hienon majan. He olivat naulanneet pari lautaa neljän puun ympärille, jotka seisoivat neliössä, niin että majan joka kulmaan tuli puu. Sitten he olivat laittaneet katajapensaita ympärille seiniksi, sillä heillä ei ollut tarpeeksi lautoja, sanoi Saku. Ja sitten he olivat laittaneet pieniä lautoja katoksi ja niitten yli hevosloimet.
- Saavatko tytöt teidän mielestänne olla mukana, sanoi Saku Nakulle ja Ollille.
- Jaa, mitä sinä itse ajattelet, sanoivat he, sillä he tahtoivat ensin tietää mitä mieltä Saku oli. Ja Saku sanoi, että me saamme olla mukana.
On sanottu, että Melukylän lapset on suurelta osalta kertomusta Astrid Lindgrenin omasta lapsuudesta, ja että Lindgrenin lapsuus on ollut onnellinen. Tämän seikan kirjailijatar itse on maininnut suosionsa salaisuudeksi, eikä sitä ole vaikea uskoa.
Astrid Lindgrenin merkitystä lastenkirjallisuudessa ei todennäköisesti voi koskaan liioitella. Hän on laajalla tuotannollaan selä ilahduttanut jo useiden sukupolvien lapsia sekä vaikuttanut lastenkirjallisuuteen esimerkillään. Hän on ehdottomasti meidän perheen yhteinen suosikki, emmekä me hänen tarinoihinsa ole vielä kyllästyneet. Melukylän lapset on luettu aiemmin jo kahdesti ja nyt luimme sen kolmannen kerran. Aina se on yhtä upea!
Suosittelen kaikille koko Lindgrenin tuotantoa!
Melukylän lapset tuo minulle kolmannen pisteen Opuscolon Lasten linnoitus -haasteessa.
Aiemmin osallistuin mainioilla Tuuliin tähystäjällä ja Hermannin salaisuudella.
Mä aloitin viime kesänä lukea Melukylän lapsia lapsilleni suurella innolla ja tohinalla. Eivät innostuneet yhtään. Ajattelin, että nämä ehkä sitten odottavat ainakin vuoden.
VastaaPoistaLindgreniä ollaan kuitenkin luettua muita kirjoja ja niistä ovat pitäneet.
Kyllähän mä aion nämä pakkosyöttää lapsilleni, mutta ehkä odotan kouluikää, että loput iskevät. Itse muistan lukeneeni ala-asteella.
Melukylän lapset on niiiiiin ihania! Muistan, että kuuntelin tätä kasetilta joskus muksuna ja sitten myöhemmin on tullut luettuakin. Nyt voisi pitkästä aikaa herkistää mielen tälle asteelle. Melukylän lapset on minun suosikki-Lindgrenini!
VastaaPoistaMari A., minäkin olen hoksannut meidän pojissa, ettei kaikki kirjat vaan jostakin syystä jaksa kiinnostaa. Pienen tauon jälkeen ne saattavatkin yhtäkkiä kolahtaa, tai sitten eivät ehkä koskaan. Lindgrenin tuotanto on kyllä niin monipuolinen, että uskon jokaiselle löytyvän omat suosikit.
VastaaPoistaMelukylän lapset on ihan suht taipuvainen pakkosyöttöönkin, sillä tarinat ovat yksinään aika lyhyitä ja siten siedettävissä, vaikka pakkopullana söisi ;-D!
Suketus, tosi kiva kuulla, että tämä on suosikkisi! Minä olen näihin lapsiin tutustunut vasta aikuisiällä. Osa muusta Lindgren-tuotannosta on ollut pala omaa lapsuuttani, mutta vaikka jotenkin olen kyllä Melukylän lapsetkin aina tiedostanut, en ole lapsena niitä jostain syystä koskaan tavannut... Parempi edes näin myöhään kuin ei milloinkaan! Mukavaa, että omat lapseni saavat heidät tuttavikseen jo nyt.
Meidän pitäisi vain hankkia vielä jatko-osatkin omaan hyllyyn!
Minä muistan pitäneeni Melukylän telkkariversiosta. Sen sijaan lapsena en tainnut innostua luettavasta Melukylän lapsistosta. Eikä ole tullut sen jälkeen luettua, mutta lämmöllä muistan telkkarisarjaa vai olikohan se elokuva..no, tuttu jonakin versiona kuitenkin :D
VastaaPoistaHelmi-Maaria, tietääkseni tästä on tehty ainakin elokuva. Me taidamme hankkia senkin jossakin vaiheessa käsiimme vaikkapa sairaspäivän ratoksi! Muistan lukeneeni siitä ristiriitaisia arvioita, mutta kyllä nämä tarinat vievät mennessään, ja se kerronnasta kumpuava huolettomuus on vailla vertaa - toivottavasti leffassakin!
VastaaPoistaMelukylän lapset taitaa olla suurin Lindgren-suosikkini heti Marikin jälkeen. Kirjat kuuluivat erottamattomana osana lapsuuteeni.
VastaaPoistaMeilläkään 5-vuotias tytär ei ole vielä kauheasti näistä innostunut, mutten aio vielä luovuttaa. :) Ehkä kokeilemme dvd:itä jossain vaiheessa, muistaakseni olen ostanut ne kotihyllyyn, vaikken katsonut niitä itse lapsena. Pikkusiskoni sitten kyllä katsoi, joten tunnen myös tv-versioinnin.
Meillä ei ole luettu vielä mitään Lindgrenin kirjoja, mutta Peppiä on sentäs katsottu yhdessä tv:stä ;)
VastaaPoistaAion kyllä jossain vaiheessa ainakin Peppiä ja Eemeliä "tarjoilla" iltasatuina, saas nähdä mitä pojat tykkäävät :)
Karoliina, mukava kuulla, että Melukylän lapset on sinunkin kirjasi! Tämän soisi kuuluvan kaikkien lasten lukemistoon. Marikki ei ole minulle tuttu, enkä tiedä, jaksavatko meidän pojat siitä kiinnostua. ;-) Lindgren-fanina voisin toki itsekseni lukea, vaikken pikkukavereita saisikaan kuuntelijoiksi.
VastaaPoistaSusa, meillä tykätään sekä Pepistä että Eemelistä kovasti. Varsinkin Eemeli-kuvakirjat ovat olleet hyvin tykättyjä. Kannattaa tarjoilla!
Meillä tytöt ovat tutustuneet Melukylän lapsiin ja muuhunkin Lindgrenin tuotantoon lähinnä dvd:n kautta, kirjojakin tullaan varmasti lukemaan.
VastaaPoistaEn muista Melukylän lapsia enkä myöskään Karoliinan mainitsemaa Marikkia omasta lapsuudestani, parempi kuitenkin tutustua myöhään kuin ei milloinkaan :) Marikin katsominen tosin loppui meillä lyhyeen kun ensin tytöt alkoivat matkimaan Marikin ja Liisan (?) huutamistapaa ja sitten piiperoneiti työnsi hamahelmen nenäänsä kun näki samankaltaisen tempun dvd:ltä. Voi huokaus... Ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen kerta kun vastaavaa tapahtuu ;) Melukylän lapset, Eemeli ja Peppi kyllä ovat kovasti tykättyjä meillä!
Villasukka, etäältä on helppo huvittua hamahelmitapauksestanne... oikeasti toki siinä ei ole mitään hauskaa, vaan jokainen meistä pienten lapsien äideistä haluaa välttää lääkärikäynnin lelu nenässä -tapauksen vuoksi. Eräs lääkärisetä kertoi taannoin, että pikkulegojen ukkelien päät ovat kaikkein hankalimpia poistettavia!
VastaaPoistaMieheni työpaikalla oli Pepistä käyty vähän tätä vastaavaa keskustelua: lapset saavat siitä vääränlaista mallia. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että mikäli vaaraa ei ole, ei haittaa lainkaan, vaikka lapset vähän välillä peppeilevät!
Paula, jälleen ihana kirja sinulla esittelyssä - sinulla on pisteitä jo ihan ropisemalla linnoituksessa :D!
VastaaPoistaOma Lindgren-suosikkini on Veljeni leijonamieli ja sitten vasta aikuisena lukemani Ronja Ryövärintytär. Melukylät olen jotenkin ihan unohtanut. Pitäisi ottaakin uusintalukuun.
Onneksi saatiin hamahelmi niistämällä pois eikä tarvinnut lähteä lääkäriin :) Kaipa neidillä oli jonkin sortin itsesuojeluvaisto toiminut kun ei ollut ihan perille asti työntänyt hamaa. Tuntui tapahtumahetkellä tietävän, että ei ole ihan sallitut leikit menossa mutta tällä kertaa ei voinut vastustaa kiusausta kokeilla...
VastaaPoistaPeppeilyhän on ihan hyväksi, siis rohkeus ja reippaus :)
Valkoinen Kirahvi, meidän pikku-ukkelien kanssa on helppo saada tämän haasteen pisteet ropisemaan. Toisaalta en viitsi kirjoittaa kaikista lastenkirjoista, joita luemme, vaan nostelen parhaimpia. :-) Kiitos vaan tästä haasteesta - tämä on yksi syy lisää tuoda näitä ihania tänne blogiinkin!
VastaaPoistaMinun Lindgren suosikkini on ehdottomasti Ronja Ryövärintytär.
Villasukka, onpa onni, että vältitte lääkärikäynnin! :-)
Luulen, että mieheni työpaikalla on enempikin puhuttu siitä, miten Peppi kyseenalaistaa aikuisten auktoriteettia ;-) kuin pelkästään rohkeudesta ja reippaudesta. Nyt sainkin tästä yllättävän kipinän taas palata lukulistallani siihen kohtaan, jossa lukee "Kasvatuksen myytti". :-)
Meillä tytön täytettyä kaksi vuotta, aloitettiin Kultasiskolla, joka on ehkä rakkain lapsuuden ajan kirjoista. Sitten on luettu Peppiä (on Peppi-nukkekin ja Peppi-laulu on teity tuttu) ja nyt on päästy Pukarikadun pikkuiseen Lottaan, Kastehelmeen sekä Smoolannin sankariin. Niin ja mikäs se kummitsu-Nils on, sen paljaita varpaita tyttö aina haluaa katsoa. Vielä vetoaa kirjoissa enemmän kuva kuin teksti, vaikka just Kultasiskon laajuista tekstiä jaksaa kuunnellakin. Itse rakastan myös Kesäkummun Marikkia, Ronja Ryövärintytärtä, ja... siis kaikkia Lindgrenin hahmoja <3 Aivan erityinen asema on tietenkin Mestari Etsivä Kalle Blomqvistilla, josta omakin dekkari-innostus aikoinaan taisi lähteä käyntiin ;)
VastaaPoistaVera, oi, miten ihania muistoja ja kokemuksia! Olet siis paljon velkaa Kallelle ;-)... Hänpä onkin muuten sellainen kirjallinen tuttavuus, joka meidän poikien kanssa täytyy ottaa jossakin vaiheessa lähempään tarkasteluun!
VastaaPoistaSaariston lapset on mun ykkössuosikki. Melukylä ei ole ollut koskaan siellä kärkipäässä mun suosikeista. Niitä elokuvia on useampi: 80-luvulla tehtiin 2-3 eri ja sit on vielä joku 60-luvun versiokin. Olen itse nähnyt niitä 80-lukulaisia enkä tykkää, kun tuntuu että taso on alempana kuin muissa Lindgren-filmatisoinneissa.
VastaaPoistaMinä tutustuin Lindgrenin kirjoihin Melukylän lasten kautta, joten kirjoilla on sikäli paikkansa sydämessäni. :) Lindgrenin lapsuuskuvaukset ovat kyllä niin ihania tuossa herttaisessa muttei siirappisessa kotoisuudessaan.
VastaaPoistaVelma, kiitos elokuvaselvityksestä. Minä olen Saariston lapsia nähnyt joskus tv:stä, mutta en muista Melukylää. Pitäisi varmaan molempia taas kokeilla omien lasten kanssa.
VastaaPoistaLuru, tosi hyvin kuvattu: herttainen mutta ei siirappinen. Juuri sitä nämä ovat. Lasten maailmaa parhaimmillaan! Samaa soisi kirjoitettavan nykymaailmasta!
Oikeastaan nyt kun mietin niin tämähän minulta puuttuu, lastenkirjat annoin muutossa lapsilleni, joille ne kuuluivatkin ja oli aikoinaan kai ostettukin, mutta jotakin lapsikirjoja pitää olla..
VastaaPoistaNäitä Lindgren-kokoelmia on kaksi, ja molemmat ovat vertaansa vailla! Lindgren on iätön ja ajaton ja monelle sopiva. Siten nämä puoltaisivat paikkaansa tosiaan kenen tahansa kirjahyllyssä!
VastaaPoista