Davis Walliams: Herra Lemu

Davis Walliams: Herra Lemu. (Mr Stink. 2009. Suom. Jaana Kapari-Jatta.) Kuv. Quentin Blake. Tammi. 2014.

Herra Lemu on kerta kaikkiaan hyväntuulen lastenkirja. Toivoin kirjaa lukiessani koko ajan, että minulla olisi sydämeltään sellainen ystävä, kuin Herra Lemu on - ja minullahan on teitä useita!

Herra Lemu on kulkuri, joka ilmestyy kaupungin penkille - lemuamaan. Ukko saa olla rauhassa, sillä kukaan ei tahdo varsinaisesti lähestyä häntä. Joku saattaa heittää almun tai kaksi, mutta kiiruhtaa nopeasti ohitse, sillä Herra Lemu löyhkää niin, että haju saa silmätkin vuotamaan vettä. Lisäksi Herra Lemu on monin tavoin epäsiisti, mutta jos jotakin hänen edukseen voidaan katsoa, on todettava, ettei hän häiritse ketään, paitsi tietysti lemuamalla.

Chloe taas on koulutyttö. Hän rakastaa tarinoita ja vetäytyy omiin oloihinsa. Kotiväki pitää häntä kakkosluokan kansalaisena, ja koulussa kaverit kiusaavat. Chloella on ehkä tästäkin syystä omanlaisensa arvomaailma. Siihen ei kuulu esimerkiksi rutiinijoulun ihannointi, pitkien perheillallisten glorifiointi eikä pakkohymyily tällaisina päivinä, kun tavan vuoksi pitäisi olla hyvällä tuulella. Kenties juuri siksi Chloe rohkaistuu eräänä päivänä ja alkaa jutella Herra Lemun kanssa uhmaten erityisesti äitinsä varoituksia ja normeja sekä kammottavaa hajua, joka saa Chloenkin voimaan pahoin.

Tästä alkaa Chloen ja Herra Lemun ystävyys, joka perustuu sydänten herkkyyteen ja viisauteen, ei ulkonaisiin piirteisiin tai teennäisiin tottumuksiin ja pinttyneisiin tapoihin. Herra Lemun ilmestyminen Chloen elämään saa tytön kasvamaan ja rohkaistumaan. Samalla kulissit saavat kyytiä niin koulussa kuin kaupungillakin, kotona ja kunnallispolitiikassa. Herra Lemu kertoo siitä, miten ihmiset parhaimmillaan nostavat toisiaan ylöspäin sen sijaan, että tallaisivat toisiaan alleen.

Herra Lemu on hilpeän hauska lukukokemus. Kirjan kieli on rikasta, ja Jaana Kapari-Jatan suomennos on jälleen oivallinen.

Kirja sopii erinomaisesti lapsien ja varhaisnuorten lukemistoon, mutta se on riemukas lukukokemus aikuisellekin. Kuvitus on mukavasti vuoropuhelussa tekstin kanssa, se on rouhealla kynänjäljellä toteutettu ja mustavalkoisena painettu, ja se sopivasti keventää kirjan lukemista ja suosii erityisesti pienimpiä lukijoita. Kuvituksessa on myös mukavia oivalluksia, samoin kuin paikoin tekstin asettelussa kirjan sivuille.

Kuvan ja tekstin vuoropuhelua ja
jännittävää ja leikkisää metatekstuaalisuutta.

Tähtiä: 4/5

Herra Lemun ovat tavanneet myös ainakin
Katja Lumiomenassa
Hemuli
Lukutoukka

Kirja tuli minun luettavakseni kustantamon ennakkokappaleena pyytämättä, mistä kiitän! Tämä oli suloinen lukukokemus!

Graeme Simsion: Vaimotesti

Graeme Simsion: Vaimotesti. (The Rosie Project. 2013. Suom. Inka Parpola.) Otava. 2013.


Vaimotesti kertoo Aspergerin oireyhtymästä ja sen vuoksi sosiaalisesta taitamattomuudesta kärsivästä Don Tillmanista, joka on päättänyt löytää itselleen vaimon. Hän tekee tehtäväänsä varten aspergermäisesti systemaattisen testin, jolla on tarkoitus seuloa naisista treffeille vain parhaat ehdokkaat. Tielle sattuu Rosie, joka on kaikkea muuta kuin testin mukaan soveltuva, mutta kun kahden ihmisen suhde kehittyy pidemmälle yhtäkkiä testillä ei tunnu olevankaan enää mitään merkitystä. Minkälainen puoliso onkaan niin sanottu unelmapuoliso, sitä voimme kysyä itseltämme vaikkapa tämän kirjan kera!

Samaan aikaan Don alkaa selvittää Rosien isämysteeriä. Rosie on aikuinen nainen, joka ei tunne biologista isäänsä. Salaisuus on kaikkien tietojen mukaan kulkenut hautaan Rosien äidin kanssa yhtä matkaa. DNA-testit saattavat selvittää, keneen Rosien äidillä oli irtosuhde, josta Rosie sai alkunsa. Mutkia on matkaan kuitenkin luvassa.

Vaimotesti on hauska ja sosiaalisten tilanteiden noloudella leikittelevä kirja. Don Asperger-tyyppinä saa aikaiseksi monenlaista ympäristössään. Toisaalta kirja on jännittävä matka kaikkeen järjellisesti suhtautuvan pääkopan sisälle. Jos tekisimme kaikki vain puhtaalla järjellä päätöksiä, millainen maailmamme olisi? Sinänsä mainitsemisen arvoista lienee sekin, että Donin suhtautumisesta elämään tuli usein mieleen nykyajan menestys-coachien puheet siitä, että kun vain tekee tietyt asiat rutiininomaisesti päivittäin, kuten Don, menestys on taattu. Kenties menestystä ropisee, mutta onko ihminen sillä tavalla onnellinen?

Graemen Simsionin kynä on sujuva, samoin Inka Parpolan suomennos on onnistunut. Kirjaa on ilo ja helppo lukea.

Suosittelen tätä kaikille kepeää ja iloista kaipaaville, joita ei kammoksuta ripaus romantiikkaakaan. Mikään suuri rakkaustarina tämä ei ole - mikä oli minulle oikeastaan jopa yllätys - vaan ennemminkin jonkinsortin salapoliisiromaani. Vaimotesti on suosittu maailmalla. Lukijansa se löytää takuulla myös Suomesta.

Tähtiä: 3/5

Pasa & Atpo: Eniten vituttaa parisuhde

Pasa ja Atpo: Eniten vituttaa parisuhde. Gummerus. 2012. (179 sivua parisuhdevitutuspäiväkirjoineen.)

Vitutusveljekset Pasa ja Atpo ovat pureutuneet rakkauselämän v-mäisimpään olemukseen viidennessä vitutuskirjassaan Eniten vituttaa parisuhde. Monille kolumneistaan tutut miehet käyvät (hetero)suhdetta äijämäisesti läpi aina parinvalinnasta perheen perustamisen kautta eroon ja eron jälkeiseen yksinäisyyteen. Tottahan se tietysti on, että koko elämä on vitutusta alusta loppuun, etenkin kun valitsee asenteen. Kirja sopii hyvin muun muassa näin loma- ja juhla-ajan parisuhdevitutuksen analysointiin.

Eniten vituttaa parisuhde parhaimmillaan naurattaa ja viiltää. Pahimmillaan se puuduttaa jutuillaan ja saa ahdistumaan parisuhteelle asetetuista normeista ja odotuksista. Saapa se pohtimaan myös sitä, minkälaisia ihmisriepuja keskuudessamme elää. Ehkäpä kirja on parhaimmillaan hitaasti nautiskeltuna, pala palalta haukottuna. Opaskirjaksi se sopii parisuhdetta harkitsevalle, tosin kaikkein kuumimmassa hekumassa kirjan jutut eivät taida purra.

"Naimisiinmenolle lienee ihan fiksujakin perusteita, joskaan me emme ole sellaisiin vielä törmänneet. Sen sijaan pelottavan kyseenalaisia syitä on kyllä tullut vastaan. Eikö näillä ihmisillä ole minkäänlaista oman elämänsä laadunvalvontaa?
(--)
"Mistäs mä paremmankaan olisin löytänyt, heh heh heh."
NO AIVAN VITTU MISTÄ VAAN! Toi paskavatkaamon Pera oli kyllä siinä mielessä uskomaton löytö, että alemmas ei enää pääse."

Hurtin huumorin ystäville ja ronskia kielenkäyttöä pelkäämättömälle kirja on varsin oivallinen pläjäys. Varmasti omaan suhteeseen kyllästyneelle tai rakkaudessa toistamiseen pettyneelle kirjalla on annettavaa. Moitteita kirjalle voi antaa siitä, että se puhuu parisuhteesta vain heteronäkökulmasta sateenkaariyhteskuntamme aikakautena. Yhtälailla se tuo esiin vain miehen ääntä, mikä tietysti on selvää, kun kirjoittajat lienevät miehiä - onko pääasialliseksi lukijakunnaksikin ajateltu elämäänsä kyllästyneet miespolot?

No, minäkin tykkäsin ajoittain. Kannattaa kokeilla, jos parisuhteen v-käyrä kaipaa kohennusta! Vuodelle 2014 on muuten julkaistu myös taas vaihteeksi vitutuskalenteri, joten osuin ihmeellisesti ajan henkeen tällä postauksella, jonka aikana moni vaihtaa - uuden allakan seinälleen.

Tähtiä 4/5.

Pasan ja Atpon toisesta vitutusteoksesta on kirjoittanut myös Ibdrahim sisarusblogissani Luen, mutta en kirjoita.

Mielensäpahoittaja

Tuomas Kyrö. Mielensäpahoittaja. WSOY. 2010. (130 sivua.)


No, onko se niin hyvä, kuin kaikki kehuvat?

On se! Se on.

Nauran hyvin harvoin ääneen kirjalle, vaikka se olisikin hauska. Nyt ulvoin kyyneleet silmässä niin silkasta huvituksesta kuin liikutuksen pilkahdukistakin. Kiitos Mielensäpahoittajan, yli 80-vuotiaan suomalaisen miehen.

Mielensäpahoittaja on neljänkymmenen yleisönosastokirjoituksen kokoelma. Mielensäpahoittaja on selittänyt itselleen, että jos mielipahat pitää sisällään, ne kalkkeuttavat verisuonet, ja sen tähden hän ilmaisee mielipahansa nyt suoraan kirjeisiin.

Mielensäpahoittaja pahoittaa mielensä ihan tyypillisistä asioista, kuten jonottamisesta, liikenteestä tai ihmissuhteista, mutta myös vähän omintakeisimmistakin syistä, kuten äänestämisestä, tunneleista ja marjanpoiminnasta. Mielensäpahoittaja onkin perin inhimillinen kirja. Se antaa myötätuntoa ihmiselle. Ääni on sodankäyneen miehen, ja näkökulma toimii lyömättömästi.

Mielensäpahoittaja on pieni suuri kirja. Se on täynnä tiukkaa asiaa, joka viimeistään liioitellen ja kärjistäen saadaan huvittavaksi. Se puhuu lähiruoan ja lähimmäisenrakkauden puolesta. Se paljastaa sukupolvien välisen kuilun ja täräyttää tiskiin elämän tosiasiat.

Tekstinäytteeksi valitsen yhden suosikkikatkelmani kahvinostosta:

Entä mitä se tarkoittaa, että ei jälleenmyyjille? Pelkääkö ne, että jälleenmyyjä ostaa kaikki paketit pikkuhiljaa perheensä kanssa, luikertelee kassalta kassalle ja myy kaupan pihassa kalliimmalla? Oletteko te siellä Prisman ja Citymarketin johdossa Helsingistä vai muuten vain idiootteja?
Entä jos jälleenmyyjä haluaa ostaa itselleen sen kaksi pakettia omaan talouteen? Eikö silloinkaan saa ostaa? (s. 32 - 33)

Tähtiä, tu-ju-jumps: 5/5.

Tämä voisi olla mitä mainioin myös Antti Litjan lukemana äänikirjana. Taidan kokeilla!

Osallistun Mielensäpahoittajalla myös Morren Kuusi kovaa kotimaista -lukuhaasteeseen.