Kirjakantti Kuopiossa 22. - 24.11.2013

Oulu lauantaina lähtötunnelmissa.

Viikko sitten pidettiin Kuopiossa Kirjakanttia, jossa muun muassa julkistettiin Savonia-ehdokkaat ja paljastettiin kirjabloggareiden äänestämät kaikkien aikojen parhaimmat kirjat. Oli iso ilo olla mukana lauantain ohjelmassa, sillä Kuopion kauppahallin kellarissa sijaitsevassa ravintola Rustikissa tapasin Lumiomenan Katjan, Kirjainten virrassa -blogin Hannan, Sinisen linnan kirjaston Marian ja Kirjakko ruispellossa -blogin Marin sekä emäntämme, iki-ihanan Amman Amman lukuhetkestä.

Aamuvirkeä, rännänruntelema kirjabloggari.

Rustikissa paljastimme muutamalle kymmenelle kuulijalle kaikkien aikojen parhaan kirjan äänestyksen tulokset, jotka ovatkin jo levinneet mukavasti blogeissa ja muussa mediassa, mutta vielä kerran tässä viiden kärki:

5. Rikos ja rangaistus

4. Taru sormusten herrasta

3. Sinuhe egyptiläinen

2. Ylpeys ja ennakkoluulo

1. Täällä Pohjantähden alla

Itse olen lukenut näistä kaksi, Taru sormusten herrasta on minulla kesken lopun elämääni, Rikoksen ja rangaistuksen olen nähnyt mm. teatterissa, ja kamalinta on, että ykkönen on vielä kokonaan lukematta! Olen nähnyt Täällä Pohjantähden alla -filmatisoinnin ja lukenut kirjastakin eri tarkoituksiin eri mittaisia katkelmia, mutta kannesta kanteen tämä mestariteos on lukematta.

Jari Halonen kertoi elokuvastaan Kalevala.

Rustikin jälkeen kiiruhdimme Suomen suurimpaan elokuvateatteriin, joka tosiaan sijaitsee Kuopiossa. Siellä katsoimme Kalevala-elokuvan yhdessä ohjaaja-käsikirjoittaja Jari Halosen kanssa. Seitsemän tähteä - elokuvablogista voi lukea rainan arvion, joka pitkälti vastaa myös omaa kokemustani elämyksestä.

Huojuva lato takoi Suomi-kantria vakuuttavasti.

Elokuvan ja Halosen haastattelun jälkeen loppuillan vietimme kantrin ja rockin parissa Henry's pubissa, jossa soittivat loistavalla sykkeellä Huojuva lato ja Doctor's order -orkesterit.

Doctor's orderin meno ja asenne oli rautainen.

Viihdyin Kirjakantissa erittäin hyvin, kiitos hyvän ohjelman ja tietysti Amman! Palaan kirjallisissa asioissa Kuopioon vielä takuulla uudestaan. Pistäkäähän tapahtuman nimi mieleen!

Kirjakantista voi lukea lisää myös ainakin

Lumiomenasta,

Sinisen linnan kirjastosta ja

Amman lukuhetkestä.

Teatterin taikureita -juttusarja alkaa: Mistä kaikki alkaa?

Yhteistyöni Oulun kaupunginteatterin kanssa on poikinut paljon teatteripostauksia, mutta nyt alkaa myös muunlainen tekstisarja teatterin tekemisestä. Teatteri julkisti ihan äskettäin tekevänsä Mielensäpahoittajalle jatkoa Mielensäpahoittajan miniä -kappaleella ensi keväänä. Ensi-ilta on helmikuun lopussa. Esitys on ollut kovasti jo työn alla, ja minä tapasin aikoja sitten dramaturgi Jukka Heinäsen! 

Tämä teksti kertoo siitä, miten uusi teatterikappale pääsee ohjelmistoon ja mitä tapahtuu ison teatterin kulissien takana ihan ensiksi. Myöhemmin pääsemme seuraamaan blogissani harjoituksia, ja jatkosta en osaa vielä edes sanoa, mitä kaikkea kiinnostavaa tulee eteen. Kertokaahan, jos mielessänne on kysymyksiä, jotka teatterissa askarruttavat, kiinnostavat tai joita olette aina halunneet muuten vain tietää, mutta ette ole uskaltaneet kysyä! Otetaan niistä selvää.

Nyt muistelen väljästi, mitä opin Jukka Heinäseltä keskustelumme aikana. 

Mistä ideat ohjelmistoon?

Ei varmaan ole yhtä tai kahta oikeaa tapaa, miten joku teksti päätyy lopulta näyttämölle, mutta aina alussa syntyy teatterin ohjelmistopäätös. Päätöksen taakse pitää joka tapauksessa saada teatterin taiteellinen johtaja. Alkuperäinen idea voi lähteä johtajalta itseltään, jolloin hän esittää kappaletta esimerkiksi dramaturgille tai ohjaajalle, mutta yhtä lailla dramaturgi tai kuka tahansa voi esittää omia ideoitaan johdolle ja myydä ne eteenpäin. Kun sitten ohjelmistopäätös tehdään, koneisto käynnistyy ja dramaturgi aloittaa työnsä, tekstin sovittamisen näyttämölle, paitsi jos kyseessä on valmis näytelmä. Tätä edeltää tietysti tarvittaessa lupa-asioiden kuntoon saattaminen, eli esimerkiksi nyt Mielensäpahoittajan ollessa kyseessä Tuomas Kyrön täytyy suostua hänen tekstinsä käyttämiseen teatterin ohjelmistossa. Asoita hoitaa keskitetysti Näytelmäkulma, Nordic Drama Corner Oy.

Dramaturgin rooli

Dramaturgi dramatisoi, eli hän rakentaa alkuperäistekstistä tilanteet näyttämölle. Maallikkona minä kuvittelin, että työ on pääasiassa repliikkien kirjoittamista, mutta eihän se tietenkään niin yksinkertaista voi olla. Dramaturgi joutuu suunnittelemaan, miten kuljettaa juonen esityksen alusta loppuun, minkälaisia vastavoimia juoneen rakentuu ja miten henkilöhahmot kehittyvät näytelmän aikana. Hän rakentaa tarinan kaaren tilanteilla ja henkilöillä alusta loppuun.  

Jukka Heinänen kertoi, että alkuperäistekstin aihe on työkalu, jonka avulla voi erottaa tärkeän vähemmän tärkeästä. Dramatisointi on aina valintaprosessi. Dramaturgi rakentaa tilanteet juoneen, muttei vielä vie näytelmää lavalle. Sen tekee ohjaaja (joka tosin voi olla joskus myös yksi ja sama henkilö, kuten Mielensäpahoittajan miniässä tulee olemaan - Jukka Heinänen paitsi dramatisoi myös ohjaa näytelmän).

Tekstistä eteenpäin

Dramatisoinnin jälkeen tai sen aikana pidetään raamipalaveri, jossa esitellään lavastus- ja puvustussuunnitelmia ja kiinnitetään työhön näyttelijät sekä sovitaan tarvittaessa erikoisjärjestelyistä, kuten vaikkapa pyrotekniikasta. Isossa teatterissa roolit pitkälti vain annetaan tekijöilleen sen perusteella, kuka on vapaana ja kelle rooli näyttää sopivan, eikä kyseessä ole Hollywood-tyyliset neuvottelut siitä, kiinnostaisiko tekijäänsä joku rooli aivan sydämen pohjasta vai ei. Tässäpä näkyykin näyttelijäntyön ammattimaisuus: rooli on tehtävä omaksi ja uskottavaksi, vaikka siihen ei suurta paloa tuntisikaan. Tietysti vastahakoisesti tehty työ näkyy helposti, joten sopivia henkilöitä etsitään ilman muuta ja neuvottelujakin käydään.

Seuraavaksi pidetään ensimmäinen lukuharjoitus, josta koko harjoitusprosessi käynnistyy. Mielensäpahoittajan miniässä hetki on käsillä ihan näinä päivinä! Tällöin yleensä näyttelijät saavat tekstin ensi kertaa nähtävilleen. Joskus tietysti teksti voi olla jo entuudestaan tuttu, tai se on voitu näyttelijällä luetuttaa syystä tai toisesta jo aiemmin. Ohjaaja on ensimmäistä kertaa lukuharjoituksessa ideansa kanssa työryhmän edessä, joka toimii tavallaan teatterikappaleen aivan ensimmäisenä yleisönä.

Ideasta lukuharjoitukseen on kulunut aikaa kuukausia. Lukuharjoituksen jälkeen alkavat muut harjoitukset, joista kuulemme lisää ensi vuonna.

Teatterissa tapahtuu valtavasti sellaista, josta yleisö ei tiedä mitään! Varsinaisia taikureita! Mitä kysymyksiä heräsi? Mikä jäi selvittämättä? Mitä haluaisitte kuulla lisää?

Ilkka Mattila: Egotrippi

Ilkka Mattila: Egotrippi. Aina matkalla jonnekin. Minerva 2013.

Mitäpä muuta lempibändinsä keikalta ostaa lukija kuin kirjan? Egotrippi konsertoi Oulussa varmaan kaupungin kiireisimpänä musaviikonloppuna marraskuussa, kun muita vaihtoehtoja olivat Scorpions, Eput, Juha Tapio, Jonna Tervomaa, Lauri Tähkä, Robin ja Ti-Ti-nalle! Minä valitsin tietysti Egotripin.

Keikka oli hieno, aivan sellainen kuin odottaa sopi. Suosikkikappaleitani tuli monta. Sain ilon jututtaa bändiä keikan jälkeen varsin pitkään, ja ostin tietysti kirjan. Se onkin oivallista fanikamaa.

Egotrippi kertoo bändin tarinan sen jäsenten ja lähimpien taustavaikuttajien suulla. Kirjassa on pitkiä lainauksia lainausten perään, ja sepä toimiikin hyvin. Joitakin yhteenvetoja ja siltoja Mattila on kertomusten väliin kasannut, mikä jouhevoittaa kerrontaa. Jokainen Egotripin nykyinen ja entinen jäsen on lisäksi saanut aivan oikeutetusti kertoa oman tiensä rokkariksi ja suosikkibändini riveihin. Basistin paikka on ollut tuulisin kaikista, mutta nyt tilanne vaikuttaa ainakin ulkopuolisesta mukavan staattiselta.

Kirjassa on myös valtavan hieno kuvitus. Kuvia on keikoilta ja studiolta sekä harvinaisemmistakin paikoista, kuten Knipin mummolasta. Mun kirjassa on lisäksi ihan mielettömän mageet nimmarit! Biisien taustoista olisin voinut lukea kirjasta enemmänkin.

Kirja on paitsi bändin tarina Suomi-rokin huipulle kahden keulakuvan orkesteriksi, se on myös jälleen kerran kertomus sinnikkyydestä, uskosta omaan ääneen ja tekemisen rohkeudesta. Toisaalta se todistaa myös sen, miten oikeat verkostot ovat tärkeitä ja kuinka kumppanuus kannattelee kaikesta huolimatta. Mitään huikeita paljastuksia kirja ei tarjoile, mutta paljon mielenkiintoista taustatietoa. Loppu on avoin: mitä tapahtuu nyt, 20-vuotiskiertueen jälkeen? 

Minä tietysti toivon, että loistavaa egotrippimäistä musiikkia saadaan kasoittain lisää!

Jos tahdot tietää muun muassa, kuka on soittanut Eino Grönin orkesterissa, mikä keikka on Egotripille ollut kuin painajainen, milloin on maalattu silmät kajalilla, kaadettu kaljaa päähän ja vedetty kosketinsoittaja lavalta, ketkä olivat kuukausia puhumatta toisilleen, kuinka hankalaa voi joskus olla ja mitä sitten, kun kaikki sujuu, lue Egotrippi!

Tähtiä: 4/5

Housut pois -musikaalikomedia Oulun kaupunginteatterissa

"Hou-sut pois, hou-sut pois, hou-sut pois, hou-sut pois, hou-sut pois..." huutaa yli 500-päinen, lumoutunut teatteriyleisö Oulun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä Housut pois -musikaalin ennakkoesityksen lopussa ja hakkaa tahtia käsillään. Sitten lähtevät pois housut. Kansa nousee seisaalleen osoittamaan suosiotaan. Yleisö voi jättää teatterisalin tyytyväisenä.

Aivan täydellisen viihdyttävä ja mieltä piristävä Housut pois -musikaali pääsi kovista ennakko-odotuksista huolimattakin tärähtämään kyllä suurimmaksi teatteritapaukseksi pitkään aikaan. Näytelmän tarina kertoo miesporukasta, jotka kamppailevat työttömäksi jäätyään surkeassa elämässään ja rahapulassa monenlaisten naishuoltensa nujertamina. Yhdellä miehistä välähtää: Perustetaan tavallisten miesten strippariryhmä ja heitetään hyvästit paitsi housuille myös rahahuolille. Samalla kerätään naisten ihailevat katseet, joita muuten ei ole viime aikoina paljoa koitunut osaksi! Tarina on tuttu monelle meistä samannimisestä elokuvasta.

Pääosassa vierailee oululainen muusikko Aki Louhela, joka totta vieköön ansaitsee paikkansa. Laulaa mies osaa, se tiedetään, mutta että näytelläkin! Louhela ei todellakaan erottaudu haitakseen ammattinäyttelijöiden rinnalla vaan pysyy uskottavana roolissaan niin lauluosuuksissa kuin tavallisessa dialogissakin. Näyttää siltä, että esitystä on tehty hyvässä hengessä, sillä koko näyttävä miesryhmä, Santtu Karvonen, Janne Raudaskoski, Tomi Enbuska, Mikko Leskelä ja Tidjan Ba, vetää roolinsa kiitettävästi ihastuttavalla äijäenergialla kotiin. Myös naisroolit pääsevät mukavasti esiin eivätkä jää pelkiksi seinäruusuiksi.

Lavastus toimii suurella näyttämöllä hienosti. Miljööt vaihtuvat monta kertaa ja tilaa käytetään hyväksi. Lavasteet ovat näyttäviä ja luovat tunnelmia. Koreografiat toimivat ja oivaltavat.

Myös musiikki on tehty taitavasti. Bändi soitti hyvin, Louhela luonnollisesti on osaava, ja niin ovat muutkin. Aina eivät näyttelijät pääse laulullaan parhainpaansa, mutta nyt kappaleet upposivat hyvin. Erityisesti Santtu Karvonen teki hyvän vaikutuksen, samoin Tomi Enbuska. Kuitenkin näytelmän henkeen olisi kaivannut lisää asennemusaa, ehkä myös jotain tuttua elokuvasta, kuten Donna Summerin Hot Stuffia tai Hot Chocolaten You Sexy Thingiä.

Käsiohjelma on painettu poikakalenteriksi. Moni osti kalenterin lahjaksi sisarelleen tai äidilleen - itsensä lisäksi, totta kai! Väliajalla 12 naisen porukkamme huvitteli valitsemalla suosikkikuukautensa kalenterista. Arvaatte varmaan, että suosio jakautui tasaisesti. :)

Housut pois on ajankohtainen tarina. Se tuo esiin työttömyyden tuomat ongelmat, mutta korostaa elämäniloa, ystävyyttä, uskallusta ja heittäytymistä. Piristysruiskeen tarinaan tuo miesten itsetunnon kanssa painiskelu ja rohkeus paljastaa itsensä. Jos kaipaat laadukasta ja viihdyttävää teatteria, tämä on napakymppi sinua varten, olitpa nainen tai mies. Housut pois on musikaali, ja se on komedia. Se on näyttävä ja rouhea. Ihan tiukkapipoisimmat älkööt vaivautuko, sillä mustalta huumoriltakaan ei vältytä.

Housut lähtee pois Oulun kaupunginteatterissa nyt vielä pitkään, mutta kiirehtikää, sillä näytöksiä loppuunmyydään jo keväälle. Ei suotta! 

Kertokaapa muut Housut nähneet, mitä piditte! :)

Katso kaupunginteatterin omat sivut: http://teatteri.ouka.fi/ohjelmisto/nyt-ohjelmistossa/housut-pois

Lovesong Oulun kaupunginteatterissa

Kuva: Oulun kaupunginteatteri

- Eihän meistä koskaan tule sellaisia?

- Millaisia?

- Sellaisia, jotka istuvat jäähtyvien kahvikuppiensa ääressä ja joilla ei ole toisilleen mitään sanottavaa?

Lovesong kertoo tarinan Billystä ja Maggiesta. Pariskuntaa seurataan vastarakastuneina, elämää ja uraa rakentavina noin kolmikymppisinä sekä neljä vuosikymmentä myöhemmin, kun on aika jakaa omaisuutta ja hyvästellä pitkäaikainen elämänkumppani. Rooleissa nähdään vanhempana pariskuntana vuosia sitten Oulun kaupunginteatterin lavoilta eläköitynyt, iki-ihana Jorma Koho ja puolisonaan vaikuttava Liisa Toivonen, ja 60- ja 70-lukua elävät Tomi Enbuska ja Anne Syysmaa. Ohjaus on Snoopi Sirenin.

Abi Morganin 2011 näyttämölle kirjoittama tarina on kaunis ja esitys sen mukainen. Pienellä näyttämöllä käytetään upeasti hyväksi taas jälleen kerran videota miljöön rakentamisessa. Esimerkiksi kottaraisparvet lentävät vaikuttavina seinillä ja kuljettavat näytelmässä aikaa eteenpäin. Tanssi ja koreografia tuovat merkityksiä mainiolla tavalla Billyn ja Maggien tarinaan. Enbuskan ja Syysmaan yhteistyö on paikoin sykähdyttävää seurattavaa. Yhtäaikaisesti lavalla vuorottelevat mennyt ja nykyisyys punoutuvat toisiinsa konkreettisesti esimerkiksi näyttelijästä toiseen kietoutuvana harsona ja neljän näyttelijän yhteisenä tanssina. Musiikki ja koko Olli Paakkolanvaaran suunnittelema äänimaailma rakentaa vahvasti tunnelmaa ja sopii esitykseen loistavasti. Tykkäsin.

Lovesong on ollut tykätty esitys niin ulkomailla kuin nyt Suomen kantaesityksenä Oulussa. Minäkin pidin erityisesti siitä, ettei näytelmä selitä eikä alleviivaa mitään. Kertomalla kahden ihmisen yhteisen hauraan tarinan se jättää katsojalle täkyjä, joita pystyy peilaamaan omaan ajatteluun ja joille pystyy itse antamaan olennaiset merkitykset. Vanhemman polven yleisö voi katsella tarinan kuin aikamatkana omiin eletyn elämän käänteisiin samalla, kun nuorempi väki tekee luotausta tulevaan. 

Lovesong Oulun kaupunginteatterissa vielä joulukuun loppuun. http://teatteri.ouka.fi/ohjelmisto/nyt-ohjelmistossa/lovesong
Katso myös traileri http://youtu.be/rBwEnASzDpU 

Ville Ranta: Kyllä eikä ei

Ville Ranta: Kyllä eikä ei. WSOY. 2013.


Kyllä Ville Ranta osaa juonenpunonnan taidon, se on todettava! En hennonut uutuutta Kyllä eikä ei laskea käsistäni kuin hetkeksi, kun teos kuljetti minua 1800-luvun Oulun kaduilla ja kodeissa. Tylsältä kuulostava idea tehdä muutamasta oululaisesta historiallisesta hahmosta, pitkälti kirkkoisistä kertova sarjakuva muuttuu Rannan kynän kautta eläväksi, vereväksi tarinaksi kaipuusta ja intohimosta. Se on myös kuvaus lankeamuksesta ja synnintuskasta olematta paatoksellinen. Lopussa lukija kokee jopa jonkinlaisen katharsiksen.

Kuvataide on ehkä siisteintä Rantaa. Useimpien aiempien tekijänsä töiden vastaisesti kirjassa on värit mukana. Toivon mukaan mustavalkoinen onkin saanut pitkälti väistyä, sillä värein Ranta luo tunnelmia ja maisemia, joita katselee mielellään.

Juonessa on ainesta vaikka useampaankin tarinaan, mutta kyllä se pysyy kasassa ja rakentaa jännitteensä. Henkilökavalkadi on laaja, eivätkä kaikki kiinnity osiinsa kovin tiiviisti, mutta se ei nouse ongelmaksi. Taustahenkilöt selittävät juonta ja luovat kuvaa aikakaudesta.

Suosittelen Kyllä eikä eitä kaikille Rannan sarjiksista pitäville ja niille, jotka ovat joskus ajatelleet Rannan tuotantoon tutustua. Kaikille kotimaisen sarjakuvan ystäville tämä on myös ehdoton. Ne, jotka pitävät historiallisista tarinoista ja 1800-luvusta tai Oulusta, tarttunevat tähän myös ilomielin. Edelleen ne, jotka tuntevat ihmiselon ristiriitaisuuden nahoissaan, löytävät tästä itsensä.

Tähtiä 4/5.

Myös Salla on lukenut Kyllä eikä ein ja pitänyt siitä. http://sbrunou.blogspot.fi/2013/11/ville-ranta-kylla-eika-ei.html

Mari a:kin tykkäsi ja kuvaili kirjaa mainiosti: http://marinkirjablogi.blogspot.fi/2013/11/ville-ranta-kylla-eika-ei.html 

Hyytäviä tarinoita...

Oma kirjoittamiseni jumittaa pahan kerran, kuten ehkä olette puuttuvista kirjoittamispostauksista voineet päätellä, joten iloitsen muista!

Esittelen ylpeänä teille uuden kirjoittajablogin, jonne kannattaa ehdottomasti suunnata (jos vain uskaltaa...):
Death to the ladies first, then the gentlemen.

Nyt pyhäinpäivän edellä viimeisin postaus jättää kuitenkin hyvän mielen, joten kurkatkaapa rohkeasti!

Toinen ilouutinen on se, että Jästipää on saanut kirjansa julki. Onnea tuhannesti!

Palaan ehkä viikonvaihteessa kirjapostauksen kera. Olen lukenut mainiota Ville Rantaa ja tykännyt taas kamalasti.

Siihen saakka... nautitaan tunnelmista!

Freedigitalphotos.net

Tuomas Kyrö: Miniä

Tuomas Kyrö: Miniä. Kirjakauppaliitto. 2012.


Miniä on keräilyharvinaisuus. Se on niin harvinainen, että jollei sitä osaa etsiä oikeista paikoista, sitä voi olla mahdoton saada käsiinsä. Kirjastostakaan sitä ei löydä, eikä liioin sitä saa juurikaan divareista tai nettihuutokaupuista. Miniä on nimittäin Kirjan ja ruusun päivän vuoden 2012 kaupanpäälliskirja, jota jaettiin kirjakaupoissa kirjoja ostaneille.  Minä en päässyt tuolloin kirjakauppaan, joten omaa kappaletta minulla ei ole. Hmph.

Sen sijaan minulla on ihania kirjallisia ystäviä! Villasukka kirjahyllyssä lainasi minulle Miniäänsä. Suurkiitos <3! Innostuin Miniään Oulun kaupunginteatterin Mielensäpahoittajan jälkitunnelmissa.

Miniä jatkaa Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan tarinaa. Äijänjäärä nähdään Miniässä kuitenkin kahdesta edeltäjästä poiketen poikansa vaimon, Liisan silmin. Miniä on jäänyt Espoon-kotiin viikonvaihteeksi, kun poika on lapsineen lähtenyt katsomaan isäukkoaan Sysisuomeen. Matkaan tulee tietysti mutkia, ja appi saapuu junalla miniänsä vieraaksi. Kulttuurit kohtaavat, mutta menneen maailman ja nykyajan kohtaaminen ei vielä riitä. Miniälle tulee nimittäin venäläisiä liikevieraita, joiden kanssa miniän pitää koettaa pärjätä kera appiukon. Lopulta myös lapset saapuvat joukon jatkoksi laatikollinen perunoita matkassaan ja appiukolla on tietysti muun muassa venäläisistä muutama mielipide takataskussa...

Seuraavassa miniä pohtii yhtä kompastuskiveä suhteessaan appeensa:

En ole koskaan oppinut milloin ei on ei ja milloin ei on kyllä. Kun appiukko ja oikeastaan koko hänen sukupolvensa sanoo, että he eivät halua joulu- tai syntymäpäivälahjoja, tarkoittavatko he sitä oikeasti? Vai huutaako heidän sisällään pikkupoika tai pikkutyttö, että kyllä olen ansainnut edes yhden ikioman ja kalliin lahjan elämäni aikana? Tämän dilemman kanssa kamppailen jouluisin ja syntymäpäivisin, koetan löytää oikean lahjan, joka aiheuttaisi appiukossa vilpittömän, välittömän ja vastustamattoman reaktion. Vielä en ole onnistunut. (s. 47 - 48)

Miniä on kiihtyvä farssi, jossa lähes kaikki on mahdollista. Valkoisia valheita, hermoromahduksia ja jääräpäisyyttä ei juonesta puutu. Kyrön taidokas kynänjälki, empaattinen ja oivaltava tapa kirjoittaa tempaa mukaansa. Ohut kirja on nopea lukea. Se huvittaa ja yllättääkin, mutta tuntuu kuitenkin tarinana tutulta. Äijänjäärästä kirja antaa kuitenkin uuden näkökulman, joten Mielensäpahoittajiin ihastuneille Miniä on ihan kuin apelle miniä. Toimii tämä varmasti itsekseenkin. Lue, jos saat käsiisi!

Tähtiä: 3/5

Miniää luettiin tuoreeltaan paljon. Muun muassa näistä blogeista voit lukea lisää:
Kirsin kirjanurkka
Järjellä ja tunteella
Kaiken voi lukea
Kasoittain kirjoja

PS. Vuonna 2013 Kirjan ja ruusun päivän nimikkokirjailija oli Jari Tervo teoksellaan Jarrusukka. Asiaan kuuluu, että kirjoittaja pysyy viimeiseen saakka salaisuutena, mutta vinkkien perusteella yleisö voi osallistua leikkiin ja pohdiskella vuoden nimeä. - Ensi vuonna arvuutellaan taas, kuka mysteerikirjoittaja on. Osallistu sinäkin huhtikuussa ja osta kirja 23.4.2014 kaupanpäällisineen!

Kirjabloggareita koolla Oulussa

Oulun kaupunginkirjaston vanhoja aarteita.

Lokakuinen ensilumen peittämä Oulu ja lauantai-iltapäivän tunnit. Bussi liukastelee mukulakivillä - myöhässä. Minä nousen kaupungintalon takana ulos autosta ja kiiruhdan koroillani kohti Oulun pääkirjastoa. Loppumatkan juoksen Oulujokisuistossa ohi sauvakävelevän vahnemman rouvashenkilön. Olenko jo myöhässä?

Tasan kello kaksi huomaan helpotuksekseni tutut hymyt kirjaston ala-aulassa. Mahtavaa - koolla on myös joukko uusia tuttavuuksia, joskin blogeista jo tuttuja. Emäntänämme toimineen Jaanan, Villasukan ja Elma Ilonan olen tavannut jo aiemmin, ja Minna, Niina T., Kaisa, MeTu tulivat nyt tutuiksi. Mainiota!

Jaana kuljettaa meitä pitkin kirjastoa ja kertoo muun muassa faktoja huikeista lainausmääristä, lehtisalin lehtimääristä ja kirjaston palveluista. Keskustelemme kirjaston hankinnoista ja muun muassa palvelumaksuista, joita pidetään kohtuullisina. Knoppina paljastuu sekin, etteivät palvelumaksut kata palvelusta aiheutuvia kustannuksia, mutta kirjastohan onkin julkisvaroin rahoitettu palvelu, johon meillä suomalaisilla on etuoikeus!

Kaleva-lehtiä sadan vuoden takaa.
Kukahan on kauniisti kirjaillut
tekstit seluksiin omin käsinsä mustekynällä?

Ihastelemme Jaanan työhuoneen ikkunasta avautuvaa maisemaa Pikisaareen ja käymme maakuntakokoelmahuoneessa, joka on Jaanan omaa valtakuntaa. Musiikkiosastolla saan yllättäen paljon uutta tietoa, kun kirjastovirkailija ja muusikko Ilkka Järvenpää kertoo meille työstään ja musiikkiosaston palveluista. Jos olisin muusikko, toinen kotini olisi kirjasto! 

Kuljemme läpi remontissa olevien huoneiden ja päädymme varastoon, jonne ei yleensä kirjastonkävijät pääse. Varastossa hoidetaan paitsi kirjojen ja lehtien säilytystä, myös hankintaa ja poistoa. Poistettavista kirjoista Jaana kertoo osan menevän myynnissä, osan lähtevän kierrätykseen. Varastossa on monia aarteita, joista tämän postauksen pari kuvaakin kertoo.

Kun oli aika hyvästellä kirjasto, jatkoimme vielä porukalla Rotuaarille kahvin ja leivonnaisten ääreen Cafe Biskettiin tutustumaan lisää toisiimme ja juttelemaan kirjoista ja bloggauksesta. Joukkomme on moninainen, mikä on rikkaus. Punokaamme lisää juonia, kamut! 

Oli iso ilo! <3

Lukekaa myös, mitä Villasukka kirjahyllyssä on tapaamisestamme kirjoittanut!
EDIT 26.10. Kannesta kanteen -blogissa myös fiiliksiä viikon takaa.

Mielensäpahoittaja Oulun kaupunginteatterissa

Kuva: Oulun kaupunginteatteri, Kati Leinonen

Ja sitten on tämä Älä osta mitään -päivä. 

Minä olen elänyt Älä osta mitään -elämän!

Valtavan menestyksen kerännyt Mielensäpahoittaja veti taas torstai-iltana täyden Vinttikamarin Oulun kaupunginteatterissa. Tuomas Kyrön teoksiin perustuva näytelmä on Mikko Koukin ohjauksessa totisesti muuttunut vihaiseksi lihaksi Hannu Pelkosessa. Lumous ei särkynyt kertaakaan kaksituntisen monologin aikana. Loistava näyttelijätyö! Ajattelin, että Pelkonen on oikeasti jo yhtäkkiä niin vanha, että raahustaa, mutta onneksi loppukumarrusten aikana jalka nousi jo reippaammin.

Mielensäpahoittaja antaa paljolti sitä, mitä pystyy Kyrön pienoisromaanin lukeneena odottamaan: iskevää kritiikkiä nykyajasta, oivalluksia, sukupolvien välisiä ristiriitoja, järjen ääntä, huumoria ja haikeutta. Tunnelma esityksessä kulkee ilosta suruun, kaipuusta uhoon, katkeruudesta vahingoniloon. Vakavasta aiheesta leikataan yhtäkkiä hilpeään ja päinvastoin, ja Pelkosen roolihahmo on sekä vahva että heikko. Yleisö hörisee ilosta ja niiskauttelee surusta. Pelkosen esittämä mielensäpahoittava ikäloppu äijänjäärä on yllättävän samaistuttava kohde monenikäiselle.

Monologia tukee erinomaisesti Kaisa Ristiluoman esittämä musiikki- ja äänimaailma. Hanurista lähtee monenlaista ääntä. Yksinkertaista lavastusta käytetään hyväksi monipuolisesti ja sitä muunnellaan onnistuneesti valoin (suunnittelu Aarne Turunen, toteutus Teemu Huotari ja Heikki Mylly). Ristiluomalle on keksitty myös muutama mykkä sivurooli, mikä sopii esitykseen varsin hyvin.

Kuva: Oulun kaupunginteatteri, Kati Leinonen

Mielensäpahoittaja rakentaa ymmärrystä sukupolvien välille. Vakavamman viestinsä puolesta kasvava senioripalveluhenkilökunnan joukkokin on tälle esitykselle aivan otollista kohdeyleisöä. Jos kuitenkin ehtooelämän pohdiskelu ja jääräily kovin vieroksuttaa, esitys saattaa olla parempi jättää väliin. Jos taas olet valmis katsomaan asioita rohkeasti päin ja löytämään samalla paloja itseäsi ilossa ja surussa, Mielensäpahoittaja takuulla koskettaa, erityisesti, jos kuulut muutenkin jo mielensäpahoittavaan väestöön.

Näytösajat ja liput hupenevat - kannattaa pitää kiirettä!