- Eihän meistä koskaan tule sellaisia?
- Millaisia?
- Sellaisia, jotka istuvat jäähtyvien kahvikuppiensa ääressä ja joilla ei ole toisilleen mitään sanottavaa?
Lovesong kertoo tarinan Billystä ja Maggiesta. Pariskuntaa seurataan vastarakastuneina, elämää ja uraa rakentavina noin kolmikymppisinä sekä neljä vuosikymmentä myöhemmin, kun on aika jakaa omaisuutta ja hyvästellä pitkäaikainen elämänkumppani. Rooleissa nähdään vanhempana pariskuntana vuosia sitten Oulun kaupunginteatterin lavoilta eläköitynyt, iki-ihana Jorma Koho ja puolisonaan vaikuttava Liisa Toivonen, ja 60- ja 70-lukua elävät Tomi Enbuska ja Anne Syysmaa. Ohjaus on Snoopi Sirenin.
Abi Morganin 2011 näyttämölle kirjoittama tarina on kaunis ja esitys sen mukainen. Pienellä näyttämöllä käytetään upeasti hyväksi taas jälleen kerran videota miljöön rakentamisessa. Esimerkiksi kottaraisparvet lentävät vaikuttavina seinillä ja kuljettavat näytelmässä aikaa eteenpäin. Tanssi ja koreografia tuovat merkityksiä mainiolla tavalla Billyn ja Maggien tarinaan. Enbuskan ja Syysmaan yhteistyö on paikoin sykähdyttävää seurattavaa. Yhtäaikaisesti lavalla vuorottelevat mennyt ja nykyisyys punoutuvat toisiinsa konkreettisesti esimerkiksi näyttelijästä toiseen kietoutuvana harsona ja neljän näyttelijän yhteisenä tanssina. Musiikki ja koko Olli Paakkolanvaaran suunnittelema äänimaailma rakentaa vahvasti tunnelmaa ja sopii esitykseen loistavasti. Tykkäsin.
Lovesong on ollut tykätty esitys niin ulkomailla kuin nyt Suomen kantaesityksenä Oulussa. Minäkin pidin erityisesti siitä, ettei näytelmä selitä eikä alleviivaa mitään. Kertomalla kahden ihmisen yhteisen hauraan tarinan se jättää katsojalle täkyjä, joita pystyy peilaamaan omaan ajatteluun ja joille pystyy itse antamaan olennaiset merkitykset. Vanhemman polven yleisö voi katsella tarinan kuin aikamatkana omiin eletyn elämän käänteisiin samalla, kun nuorempi väki tekee luotausta tulevaan.
Lovesong Oulun kaupunginteatterissa vielä joulukuun loppuun. http://teatteri.ouka.fi/ohjelmisto/nyt-ohjelmistossa/lovesong
Katso myös traileri http://youtu.be/rBwEnASzDpU
Katso myös traileri http://youtu.be/rBwEnASzDpU


Käykö se nuorempi väki Oulun teatterissa? Kuopiossa nuoria katsojia näkee vähemmän. Etupäässä yleisö koostuu eläkeläisistä.
VastaaPoistaTunnistan hyvin ilmiön, josta kysyt. Yleisö mukailee näytöstä. Nyt on kuitenkin selvästi nähtävissä Oulussa nuorennusleikkausta, vai mitä muut sanovat? Lovesongin yleisössä istui monen ikäistä, samoin mm. Mielensäpahoittajassa käy hyvin erilaisia ihmisiä. Uskon, että esimerkiksi 16.11. ensi-iltansa saava Housut pois on myös yksi vetonaula nuoremmille teatterinvijöille. Aiemmin oli Pulkkisen Raja jne.
VastaaPoistaNs. vanha laitosteatteri hajuttomine ja mauttomine esityksineen saa olla taakse jäänyttä teatterielämää. Voi olla, että tietty ikäryhmä on valmis sekä maksamaan että käyttämään aikaansa teatteriin muita enemmän, mutta uskon lujasti ohjelmiston ja toteutuksen voimaan. Myös teatterin avautuminen sosiaaliseen mediaan ja muualle ulos "tomuttuneista" kammioistaan lisää liikettä myös nuoremmassa kulttuuriväessä. Teatterintekijöiden sukupolvi muuttuu ja sen myötä yleisö. Uusi näyttämöllä käytettävä tekniikkakin tekee esityksistä eri tavalla elämyksellisiä kuin ennen.
Hmmm... Kuopion teatterissa en ole toistaiseksi käynytkään. Ehkä pitäisi. :)
Kuopion teatterissa on ihan hienoja ja kunnianhimoisia esityksiä. Suosittelen Ellingiä. Pari mielenkiintoista uutta näytelmääkin on tulossa studioon.
PoistaYleisö vaikuttaa Kuopiossa koostuvan ikäimmeisistä. Välillä mietityttää saavatko nämä vanhemmat katsojat kovin paljoa joistakin näytelmistä ja mitä he miettivät tuoreista näkökulmista klassikkonäytelmiin. Tänään menemme katsomaan Dario Fon Mysterio Buffoa, jota Erkki Saarela tulee tulkitsemaan vuosien kokemuksella. Onpa jännä nähdä lähenteleekö yleisön keski-ikä viittä- vai kuuttakymmentä.
Kiitos suosituksesta! Kuulostaa erittäin hyvältä.
PoistaToivottavasti tänään oli antoisa näytös :)!