tiistai 5. marraskuuta 2013

Ville Ranta: Kyllä eikä ei



Ville Ranta: Kyllä eikä ei. WSOY. 2013.


Kyllä Ville Ranta osaa juonenpunonnan taidon, se on todettava! En hennonut uutuutta Kyllä eikä ei laskea käsistäni kuin hetkeksi, kun teos kuljetti minua 1800-luvun Oulun kaduilla ja kodeissa. Tylsältä kuulostava idea tehdä muutamasta oululaisesta historiallisesta hahmosta, pitkälti kirkkoisistä kertova sarjakuva muuttuu Rannan kynän kautta eläväksi, vereväksi tarinaksi kaipuusta ja intohimosta. Se on myös kuvaus lankeamuksesta ja synnintuskasta olematta paatoksellinen. Lopussa lukija kokee jopa jonkinlaisen katharsiksen.

Kuvataide on ehkä siisteintä Rantaa. Useimpien aiempien tekijänsä töiden vastaisesti kirjassa on värit mukana. Toivon mukaan mustavalkoinen onkin saanut pitkälti väistyä, sillä värein Ranta luo tunnelmia ja maisemia, joita katselee mielellään.

Juonessa on ainesta vaikka useampaankin tarinaan, mutta kyllä se pysyy kasassa ja rakentaa jännitteensä. Henkilökavalkadi on laaja, eivätkä kaikki kiinnity osiinsa kovin tiiviisti, mutta se ei nouse ongelmaksi. Taustahenkilöt selittävät juonta ja luovat kuvaa aikakaudesta.

Suosittelen Kyllä eikä eitä kaikille Rannan sarjiksista pitäville ja niille, jotka ovat joskus ajatelleet Rannan tuotantoon tutustua. Kaikille kotimaisen sarjakuvan ystäville tämä on myös ehdoton. Ne, jotka pitävät historiallisista tarinoista ja 1800-luvusta tai Oulusta, tarttunevat tähän myös ilomielin. Edelleen ne, jotka tuntevat ihmiselon ristiriitaisuuden nahoissaan, löytävät tästä itsensä.

Tähtiä 4/5.


Myös Salla on lukenut Kyllä eikä ein ja pitänyt siitä. http://sbrunou.blogspot.fi/2013/11/ville-ranta-kylla-eika-ei.html
Mari a:kin tykkäsi ja kuvaili kirjaa mainiosti: http://marinkirjablogi.blogspot.fi/2013/11/ville-ranta-kylla-eika-ei.html 



8 kommenttia:

  1. Teosta en ole nähnyt, mutta mielenkiinto alkaa herätä. Miki Liukkosen ja Ville Rannan keskinäinen huumori on ilmennyt myös Kaltion sivuilla http://www.kaltio.fi/lehtiarkisto/kaltio-4-2013/liukkonen413 Liukkosen tekemänä arviona sarjakuvasta Kyllä eikä ei. Vitsailu jatkui myös Kaltiossa 5/13, jossa oli Rannan vuoro.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, näyttää siltä, että olemme Miki Liukkosen kanssa pääasioista samaa mieltä. :)

      Poista
  2. Tämä kuulostaa kyllä niin hyvältä ja monipuoliselta, sinä ja Salla olette vakuuttaneet minut. Pistän tämän kirjan muistiin myös siinä mielessä, että kunhan taas palaan blogissani kotiseutukirjallisuusteemaan, tämä sopii hyvin vinkiksi oululaisille lähikirjallisuuden lukijoille.

    Minusta muuten kirjan perusideakaan ei kuulosta yhtään tylsältä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, Jenni! Oulun kirjastoista voi muuten hakea oululaisen kirjapassin, jossa on mainioita vinkkejä kirjallisuuteen Oulusta
      http://www.ouka.fi/oulu/kirjasto/ajankohtaista/-/asset_publisher/CG1w/content/lue-itsesi-oululaiskirjallisuuden-tuntijaksi-kampanja-jatkuu

      Tylsyys on eittämättä makuasia ;)...

      Poista
  3. Melkein samaan aikaan luin (tai postasin) kirjan. Tykkäsin tosi paljon ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulenpa lukemaan ja linkitän blogisi piakkoin! :)

      Poista
  4. Ooh nyt jäin kiinni housut nilkoissa. Hesarin Fingerpori-strippien lisäksi en ole lukenut sarjakuvia sitten Ahmed Ahneen ja Lucky Luken. Kummallinen vastenmielisyys aikuisten sarjakuvaan on vaivannut aina. Nyt pitää miehistyä ja tarttua vaikka tuohon Rantaan. Edes kokeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D

      Kokeile. Pidät takuulla myös Guy Delislestä. Kokeile sitäkin!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...