Poika Mancini Oulun kaupunginteatterissa

Kuva: Kati Leinonen / Oulun kaupunginteatteri

Poika Mancini on erilainen kuin muut oululaiset, se asuu homon kanssa samassa asunnossa, se on runopoika ja haluaa tyttöjä. Poika Mancini haluaa rokkariksi, ja se onnistuu!

Kauko Röyhkän samannimiseen kirjaan perustuva Poika Mancini tuo oululaista ja suomalaista rockhistoriaa teatterin estradille. Pääosassa loistaa Mikael Saari, jonka tulkinnat Röyhkän musiikista saavat ihon kananlihalle. Upeasti Saaren sivussa rooleissaan onnistuvat myös ujohko oululaisbimbo Lotta Vaattovaara ja parissakin roolissa nähtävä Pete Miettunen. Ohjaus on Janne Kuusitien, ja se lähtee ihanasti lapasesta heti näytelmän alussa. Tarinankerrontaa maustavat kautta matkan nimittäin jopa naivistiset elementit, joita itse olisin ahminut mielelläni tässä yhteydessä vaikka enemmänkin.

Tarina on ehkä yksinään ohuehko, mutta sitä kannattelee ennen muuta Kauko Röyhkän musiikki. Toiseksi esitystä tanakoittaa oululaisen ja suomalaisen kulttuurihistorian oikeasti eletty elämä: Rauhala, Merikoski, Tavastia... Miss Farkku-Suomesta pitävät saavat herkkunsa sivuroolissa esiintyvästä Väldestä ja muista yhteisistä henkilöistä. Esityskokonaisuuden ehdottomia helmiä on puheroolejakin saava bändi, jonka keulahahmona häärii Tommi Saha, ja joka soittaa monipuolisesti ja hivelevän kunnianhimoisesti. Bändi luo koko esitykselle huikean alun ja pysäyttävän lopun.

Kuva: Kati Leinonen / Oulun kaupunginteatteri

Poika Mancini on esitys, joka kannattaa ehdottomasti nähdä, jos kaihoaa 1980-luvun alkupuolen kulttuurimeininkiä tai rakastaa Kauko Röyhkän musiikkia tai kirjoja. Esitys sopii oikein hyvin myös nuorille ja ylipäätään rockkukkoilusta pitäville. Minä pidän.

Katso Poika Mancinin esityskalenteri!

Kurkkaa myös, mitä Lukutoukka on kirjoittanut kirjasta Poika Mancini!

PS. Blogilla on Bloggerissa nyt tasan 200 seuraajaa! Lisää teitä on Facebookissa ja Bloglovin'issa ja missä ikinä lienettekään :-)... Vaude vau - on arpajaisten aika, mistä lisää piakkoin! :-) Kiitos kaikille vanhoille kamuille uskollisuudesta ja uusille innostuksesta!

Lukuintoa hakemassa Oulussa 2.9.2014

Osallistuin tänään valtakunnallisen Lukuinto-hankkeen teemavuoden avajaisjuhlallisuuksiin Oulussa. Hankkeessa vahvistetaan koulujen, kirjastojen ja kotien yhteistyössä lasten ja nuorten monipuolista lukuharrastusta, joka on viime vuosina jonkin verran - huolestuttavasti - hiipunut. Teemavuoden aikana syntyneitä hyviä lukemiseen innostavia keinoja esitellään ja levitetään valtakunnallisesti. Kokeiltuihin ja toimiviksikin todettuihin konsteihin voi tutustua Lukuinnon verkkosivuilla ja vuoden ajan Lukuinto-tapahtumissa ympäri Suomen.

Lukuinto on merkittävä ja tärkeä hanke. Me kirjabloggaajat ja -harrastajat emme ehkä tule lukemishuumassamme ajatelleeksi, että tekstinymmärtämisen taito ei ole itsestäänselvyys. Luetun tekstin (kirjallisen, kuvallisen tai auditiivisen) ymmärtäminen on avain kaikkeen muuhun oppimiseen. Lukutaito ja lukuharrastuneisuus ovat avaimia aktiiviseen yhteiskunnan jäsenyyteen, todettiin avajaispuheenvuoroissa moneen otteeseen. Valtiosihteeri Kari Anttila kertoi juhlaväelle, että EU:ssa ollaan yleisesti huolissaan lukutaidosta, sillä peräti 24 %:lta kaikista yli 15-vuotiaista eurooppalaisista puuttuu yhteiskunnassa tarvittava lukutaito. Siis ajatelkaa, 24 %:lta meidän eurooppalaisistamme! 

Suomessakin lukuharrastuneisuus kulkee käsi kädessä niin luetun ymmärtämisen taitojen kuin koulumenestyksen kanssa ja on sekä sukupuoli- että sosiaaliryhmäsidonnaisia. Pojat lukevat tyttöjä vähemmän, ja alemmissa sosiaaliluokissa luetaan ylempiä vähemmän, kertoi professori Jouni Välijärvi. Jokainen voi päätellä, mitä tämä tekee näiden ryhmien oppimisen edellytyksille.

Lukemisen haasteista huolimatta Lukuinto-teemavuosi starttasi upeasti! Alussa soljuimme tunnelmaan kauniin Soittorasian siivin -balettiesityksen tahdittamana. Tilaisuudessa julkistettiin Lukuinto-lähettiäät Siri Kolu, Aleksi Delikouras ja Agneta Möller-Salmela, joista kaksi ensimmäistä toimivat myös juhlan juontajina aivan mainiolla tavalla. Aleksi Delikouras jopa heitti lavalla voltin, ja jopa se oli komeaa! Lähettiläät ovat totisesti tekijät paikallaan. Siri Kolu kaipasi toiminnan pöhinää kirjojen ympärille, ja Aleksi Delikouras taas kohtaamisia nuorten lukijoiden kanssa. Delikouras haluaa myös julistaa, miten lukeminen on coolia - omasta mielestäni usein jopa seksikästä! Beat it! 

Pohjoissaamella räppäävä Ailu Valle vetäisi hienon kappaleensa Dušši dušše duššat - Turha vain tuhoutua ja kertoi kokemuksiaan erilaisista kielenopettamisen tavoista, kuten rap-tekstien teosta. Helsingin kirjastotoimenjohtaja Tuula Haavisto valotti kirjastojen muuttuvia rooleja ja antoi vinkkejä myös koulujen ja lukuharrastajien käyttöön (katso linkit alla). Kirjastojen palvelut tukevat käyttäjiensä kansalaisuutta kirjavalla tavalla. Haavisto sanoi, että kirjastoista haetaan jopa Kelan ja pankkien palveluita, mutta kirjastot keskittyvät tietysti olennaisimpaan omalla alueellaan. 

Kirjastot ovatkin kehittäneet mitä upeampia toimintamuotoja lukuharrastajille: lukukoirat, yllärikassit, lukuvalmentajat, kirjavinkkaukset ja aivan ihastuttava novellikoukku, jossa yksi lukee ja muut virkkaavat tai kutovat tarinaa kuunnellessaan! Kirjastojen haasteena Haavisto näki muun muassa sen, miten fyysistä olomuotoa vailla olevat e-aineistot voidaan pitää esillä. Onko teillä omista kirjastoistanne kokemusta tästä tai omia ideoita e-aineistojen esillepanoon?

Lukuinto-teemavuoden avajaiset tarjosivat monenlaista herkkua, jota kaikkea en valitettavasti pysty kerralla kattamaan tähän pöytään. Juhlan päätteeksi kuulimme aivan mainiota Oulu Youth Jazz Orchestraa. Tallenne tilaisuudesta näkyy myöhemmin Kirjastokaistalta, ja Lukuinto-tapahtumia järjestetään ympäri Suomen seuraavan vuoden aikana. Kannattaa mennä mukaan!

Linkkejä:
Lukuinto
Lukuinto-lähettiläiden tervehdykset
Kirjastot.fi
Kirjasampo.fi
Kirjastokaista.fi
Kirjatti

Katariina Vuori, Janne Pekkala, Vesa Ranta: Saunakeittokirja. Ruokaa ja tunnelmia kiukaan lämmössä

Katariina Vuori, Janne Pekkala, Vesa Ranta: Saunakeittokirja. Ruokaa ja tunnelmia kiukaan lämmössä. Tammi. 2014.

Loppukesän aurinko hellii, kun Kiantajärven rannalla maustuu hauki ja kirjolohi folionyyteissä. Porkkana, parsakaali, sipuli ja kesäkurpitsa saavat valkoviinihauteen. Liekinkestävä vuoka sujahtaa kamiinaan ja pian tienoon täyttää herkullinen tuoksu. Kala kypsyy nopeammin, joten se lisätään samaan pesään vasta myöhemmin.

Sipulit viinihauteeseen, lime kalalle.

Porkkanaa sipulille kaveriksi. Oikea leikkausote on
harjoittelukysymys.

Lohen ja hauen väliin suolaa, ruohosipulia,
tilliä ja nokare voita.

Hygieniasta pitää huolehtia mökilläkin, vaikka juokseva vesi puuttuisi.

Tässä tilavassa kamiinassa paistuu kätevästi yhtä aikaa
kalat ja kasvikset.

Bon appétit! Asettelu ei ehkä hivo silmää,
mutta voin vakuuttaa, että ruoka vei kielen mennessään.

Lähes jokainen on paistanut kiukaalla makkaraa saunaevääksi, mutta monikaan ei ole tullut ajatelleeksi, miten monenlaiseen kypsentämiseen kiuas sopii. Kiukaalla on kuitenkin tehty ruokaa ikiajat. Katariina Vuoren ja Janne Pekkalan  Saunakeittokirja näyttää, miten kiukaassa valmistuu mikä vain modernimpikin ruoka pullasta entrecôteen ja piparkakusta ravunpyrstöihin.

Saunakeittokirjan ehdoton paras puoli onkin se, että se toden teolla innostaa kokkaamaan saunassa - tai missä tahansa tulipesässä. Vai mitä sanotte siitä, kun viiden naisen seurue kokeilee Saunakeittokirjan ohjeita Suomussalmen mökillä, kukin haluaa oman kirjansa kotiin vietäväksi? Yksi aikoo kokata saunassa, toinen leivinuunissa ja kolmas takassa saunankiukaan lisäksi. Kirjan ruokaohjeet inspiroivat keksimään uusia uuninvalloitusreseptejä.

Vakuuttunut testiryhmä. <3

Maittavan päivällisen jälkeen lämpiää sauna. Voista ja jauhosta syntyy taikinakuori, jonka alle piilotetaan vasta metsästä haetut mustikat. Kun löylyt on heitelty ja kylpeminen lopetettu, mustikkapiiras laitetaan saunan pesään. Kuori kypsyy nopeaa ja piirakka on valmis. Vaniljakastikkeen kanssa se meinaa viedä kielen mennessään, vaikka piiraassa maistuu kainosti lievä savun maku.

Vastapoimitut mustikat,
fariinisokeri ja voi pohjalle...

... ja taikinakuori päälle. Keikauskakku on valmis.
Huomatkaa myös pöydällä oleva kirja. Loistava!

Suussasulavaa. - Keikauskakku oli reseptissä
raparperistä ja mansikasta. Varmaan hyvää niinkin,
mutta muunneltavuudelle pointsit! Toimii millä marjalla
tahansa ja vaikka hedelmillä.

Saunakeittokirja yllätti vaivattomasti muunneltavilla resepteillään ja rennon huolettomalla otteellaan. Se ihastutti upeilla Vesa Rannan kuvilla ja innosti lähtemään saunaan erityisesti kokkaamaan. Erittäin ilahduttavaa on, että kirjan reseptien ainekset ovat tuttuja perustarvikkeita, joita löytää helposti mökkikylienkin kaupasta - ja tuloksena on monipuolisia toinen toistaan maittavampia ja takuuvarmasti onnistuneita kattauksia. Kaiken lisäksi kirjan taitto on sanalla sanoen upea.

Saunakeittokirja sopii kaikille hyvän ruoan ystäville, varsinkin niille, jotka ovat valmiita kokeilemaan jotakin muuta kuin kiuasmakkaraa. Mökkituliaisina kirja on lyömätön, isänpäiväksi oikein osuva ja myöhemmin vaikka pukinkonttiinkin sopiva. Myös saunan suurille ystäville kirjalla on paljon annettavaa, sillä se esittelee 19 erilaista saunaa, niiden tunnelmaa ja ihmisiä pitkin Suomenniemeä.


Tähtiä: 5/5

Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias

Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias. (The Storied Life of A. J. Fikry. Suom. Tero Valkonen) Gummerus. 2014. (239 sivua.)


Tuulisen saaren kirjakauppias tuli minulle ennakkokappaleena luettavaksi (kiitos, Gummerus!). Syystä tai toisesta en aluksi innostunut siitä lainkaan, ja olin jo miltei unohtanut koko kirjan. Kaikella lienee tarkoituksensa, ja niinpä Tuulisen saaren kirjakauppiaskin ajautui käsiini vaiheessa, jossa muita kirjoja ei ollut lähellä, ja aloitin lukemisen - enkä aivan turhaan!

Tuulisen saaren kirjakauppias on vetävästi kirjoitettu rakkauskertomus uskottavine henkilöhahmoineen. Juoni on napakasti siinä, miten kirjakauppaa pienellä Alice Islandin saarella pitävän A. J. Fikryn elämä muuttuu, kun uusia ihmisiä virtaa hänen arkeensa. Elämä on hiljaista, tasaista ja äreää puurtamista, kunnes kohtalo sotkee järjestyksen. Arvokkaan ensipainoksen katoaminen tuo omat lisäjännityksensä tarinaan, mutta ne juonenkäänteet olivat tarpeettomia. Sen sijaan miljöö kirjakaupassa on niin ihastuttava, että se saa aikaan haaveilua omasta kirjakaupasta vaikkapa Oulun vieressä olevalla Hailuodon saarella, johon matkustetaan lauttayhteyksin - aivan kuin Alice Islandille. Utopiaa, mutta kotoisaa sellaista!

Juonta vievät omalla tavallaan eteenpäin jokaisen luvun aloittavat juoniselostukset tai merkinnät muista romaaneista, klassikoista ja tuoreemmista teoksista, ja nämä merkinnät käsittelevät kirjoittamista - se jos mikä saa aikaan kurnivaa kirjannälkää! Merkinnät ovat päähenkilön A. J. Fikryn tekemiä ja avaavat myös hänen ajatusmaailmaansa.

Kirja kertoo rakkaudesta - rakkaudesta lukemiseen, kirjoihin, kirjalliseen elämään ja ihmisiin. Se kertoo lukijaksi kasvamisesta ja muutoksesta. Tilanteet ja dialogi on kirjoitettu hyvin, jolloin kirjan kanssa saa iloita ja jopa surra. Tämä oli ensimmäinen kirja pitkään aikaan, jonka kanssa nauroin ääneen lähes tikahtuakseni. Huumoripläjäys Tuulisen saaren kirjakauppias ei kuitenkaan missään tapauksessa ole, mutta sen tilannekomiikka toimii. Viihdyin lukiessani hyvin.

Tuulisen saaren kirjakauppias on kevyt ja nopealukuinen teos. Erittäin hyvä kesäkirja, mutta suurta jälkeä se ei jälkeensä jätä. Aika tavalla samoin ajatuksin ovat teosta lukeneet myös

Erja
Katja
Linnea
Kirsi

Tähtiä: 3/5

Haastattelussa Oulun kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Kari-Pekka Toivonen

Näillä kulmilla on loppukevät ja alkukesä ollut hiljaiseloa, mutta taustalla on tapahtunut suuria. Hiljaisuuden rikkomiseen on nyt erittäin hyvä syy, sillä Oulussa vaihtui kaupunginteatterin taiteellinen johto keväällä. Mikko Kouki on tehnyt hyvää työtä, ja sitä jatkamaan valittiin muun muassa ansiokasta näyttelijäntyötä tehnyt sekä myös turkulaisen Linnateatterin johdossa oleva Kari-Pekka Toivonen. Uusi johto alkaa näkyä selvästi vasta uuden ohjelmiston myötä, ja minä odotan tulevalta vähintään yhtä paljon kuin viime vuodet ovat meille antaneet.

Mitä tulevasta miettii itse Kari-Pekka Toivonen?

Kuva: Oulun kaupunginteatteri

Olet ollut Oulun kaupunginteatterin taiteellisena johtajana nyt reilut kolme kuukautta. Mitä yllättävää olet Oulusta ja teatteristamme oppinut?

KPT: Pestini on alkanut vauhdikkaasti ja työntäyteisesti. Oulun kaupunginteatteri on jo rakennuksena iso ja sitä se on myös organisaationa. Jokainen päivä on ollut opettavainen. Oulu ja oululaiset ovat yllättäneet minut avoimmuudellaan ja kulttuurisella aktiivisuudellaan.

Minkälaisten ydinajatusten varaan rakennat teatterin tulevaisuutta? Voitko paljastaa jotakin tulevaa huippuproduktiota, joka innostaa juuri nyt?

KPT: Uskon monipuoliseen ohjelmistoon, jossa jokainen produktio on tärkeä. En halua ajatella, että jokaiselle jotakin vaan että kukin produktio kertoo oman erityisen tarinansa. Ja lasten ja nuorten ääni pitää myös kuulua talossa. Tällä hetkellä suunnittelen 2015 vuotta ja olen kyllä siitä innoissani, en voi paljastaa vielä kaikkea. Syksyllä sitten kerron enemmän.

Mitkä ovat työsi haasteet? Mikä näyttää hankalimmalta?

KPT: Työni on monimuotoista ja kokonaisvaltaista. Vaikka asioita suunnitellaan pitkälle eteenpäin niin tiettyihin asioihin pitää olla valmis reagoimaan nopeasti. Täytyy ottaa asia kerrallaan. Tietysti jokainen ohjelmistollinen päätös koskee myös ihmisiä ja hankaliakin päätöksiä pitää tehdä. En kuitenkaan näe tulevaa hankalana vaan suhtaudun työhöni intohimoisesti ja pidän teatteria tärkeänä osana kaupungin kulttuurielämää.

Mikä puolestaan taiteellisen johtajan työssä vetää mukanaan? Mikä tuo työssäsi eniten iloa?

KPT: Kyllä se on tuo monipuolisuus, joka pitää aktiivisena. Se hetki, kun jokin idea lähtee konkreettisesti elämään on hienoa. Luen paljon ja olen kiinnostunut teatterista sen kaikissa muodoissa ja tämä kaikki kuuluu myös työhöni. Vaikka vastuu on suuri, niin siitä saa myös iloa.


Kesäinen kiitos haastattelusta, Kari-Pekka Toivonen!

Jään malttamattomana odottamaan ensi vuotta ja toivotan sekä taiteelliselle johtajalle että Oulun kaupunginteatterille paloa ja valoa tuleviin kausiin! Syksyn 2014 uutuuksista itse pidän erittäin kiinnostavana muun muassa Kauko Röyhkän tekstiin perustuvaa musiikkinäytelmää Poika Mancini, mutta myös Amadeus vaikuttaa lupaavalta. Mainioita kappaleita jatkaa syksyyn myös kuluneelta kaudelta, kuten Housut pois ja Mielensäpahoittajat. Katso koko ohjelmisto esityskalenterista!

*  *  *

Luen ja kirjoitan jatkaa kesän ajan matalaliitoa, mutta joitakin kirjapostauksia ja ehkä myös kulttuuritapahtumakatsauksia on luvassa. Koleasta alkukesästä huolimatta toivon teille kaikille unohtumattomia kesäiloja ja lukurauhaa!

Keinulauta Oulun kaupunginteatterissa

Pii (Merja Pietilä) antaa Argonin (Aki Pelkonen) lukea muistikirjaansa.

Keinuminen on helppoa, jos voi luottaa toiseen niin kuin aurinko voi luottaa kuuhun.

Keinulauta on tarina pikkukarhusta nimeltä Pii (Merja Pietilä), joka etsii itselleen kaveria keinulaudalle. Karhu törmää seikkailuissaan monenlaisiin mielenkiintoisiin hahmoihin (mainiot Tuula Väänänen ja Anneli Niskanen), miljöisiin ja tunteisiin, kunnes hän löytää "ihan tyhmän" Argonin (Aki Pelkonen). Timo Parvelan tekstin pohjalta tehty esitys liikuttaa aikuisen katsojan, ja tempaa mukaansa perheen pienimmät. Kaikki ihastuvat.

Istuin eturivissä omien poikieni kanssa. Lapset eläytyivät näytelmään syvästi. Ihastuttava puvustus (Pirjo Valinen) puhutti vielä kotimatkallakin. Parhaiksi hahmoiksi pojat mainitsivat ykstuumaan Auringon ja Kuun. Esityksen tempo on rauhallinen, ja se imaisee mukaansa. 50 minuuttia katsomossa menee liian nopeasti, mutta pikkuväelle kesto on varmasti aivan optimaalinen. Parvelan teksti on loistava, ja Mikko Korsulaisen ohjauksessa siitä on tullut vertaansa vailla oleva elämys.

Kuu (Anneli Niskanen) ja Aurinko (Tuula Väänänen) keinuvat yhdessä.

Pienen näyttämön upea valoshow oli taas jälleen kerran sykähdyttävää katsottavaa. Valoin rakentuivat miljööt, joissa värit vaihtelivat ihastuttavasti ja Piin ajatukset lentelivät. Seinillä ja lattialla uivat kilpukonnat ja rauskut, ja heijastettu ilmapallo siirtyi osaksi näytelmää. Lasten oli helppo seurata mukana. Lisää tätä!

Keinulautaa ei voi muuta kuin mitä lämpimimmin suositella! Helposti voisin väillää, että tämä näytelmä sopii ihan kaikenikäisille, mutta varminta lienee lähteä esitykseen alle 10-vuotiaiden lasten kanssa. Käsiohjelmakin on taas kekseliäs. Kokeilkaapa!

Kurkkaa näytösajat!

Oulussa muuten tapahtuu taas pian: vuosittainen lasten ja nuorten teatterifestivaali saa taas kaikki näytösajat 19. - 24.5.2014. Hurraa!

Tuhat ja yksi yötä

Tuhat ja yksi yötä. Valikoinut ja suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. Kuvittanut Heli Hieta. Otava. 2010.


Tuhannen ja yhden yön sadut on klassikko. Moni meistä tuntee kokoelman kehyskertomuksen: nuori kuningatar kertoo puolisolleen joka ilta tarinoita, jotta kunungas ei tapattaisi vaimoaan aamunkoitteessa, vaan tämä pysyisi tarinoiden turvin hengissä seuraavaan iltaan. Useimmat tuntevat myös tuhannen ja yhden yön saduista muutamia: Aladdin ja taikalamppu, Sinbad merenkävijä ja Ali-Baba ja neljäkymmentä rosvoa lienevät ainakin tuttuja.

Jaakko Hämeen-Anttila on koonnut oman kokoelmansa tuhannen ja yhden yön tarinoista. Tuhat ja yksi yötä alkaa kiinnostavalla alkusanasella, jossa suomentaja valottaa kokoelman historiaa. Tuhannen ja yhden yön sadut ovat ikivanhaa tarinaperinnettä, jotka ovat aluksi siirtyneet ja muuntuneet suusta suuhun, ja vähitellen niitä on kirjoitettu muistiin ja kopioitu eteenpäin. Kokoelma ei kuitenkaan ole koskaan ollut mikään yhtenäinen ja vakiintunut opus, vaan jokainen kokoelma on omanlaisensa valikoima tarinoista ja niiden versioista. Niin tämäkin.

Myös klassikkosaduista on olemassa useita versioita. Esimerkiksi Aladdin ja lumottu lamppu -satu tässä kirjassa on erilainen kuin vaikkapa viime vuosina suosiota kerännyt Disney-elokuvaversio. Myös suomentaja on perinteen mukaisesti muokannut lähteenä olleita tarinoita omanlaisekseen, muun muassa poistamalla kertomuksista toistoa ja vähentämällä runoja, josta kyllä itse nautin.

Minä luin kokoelman ääneen ilta- ja sairaspäiväsatuina omille pojilleni. Pienille lapsille lukiessani liityin itsekin tarinankertojien joukkoon, sillä jouduin jonkin verran muuntelemaan Hämeen-Anttilan muovaamia tarinoita omikseni. Esimerkiksi Ali-Baba ja neljäkymmentä rosvoa -sadussa epäonnekkaan ja ahneen Ali-Baban veljen ruumis pilkotaan palasiksi, mutta meidän tarinassamme riitti miehen kohtaloksi ihan vain tavallinen surullinen taistelutappio.

Lienee itsestään selvää, että Tuhat ja yksi yötä on hyvä tarinakokoelma. Teos on Oulussa lainattavissa lastenosastolta, mutta se voisi olla ihan mainiosti sijoitettu myös aikuisten osastolle. Kertomukset ovat yleisinhimillisiä, ja ne käsittelevät vihaa, kostoa, rakkautta, pelastusta, sinnikkyyttä, neuvokkuutta, iloa ja surua. Yleensä paha saa palkkansa. Huomionarvoista on, että kehyskertomuksessa ja esimerkiksi Ali-Babassa ratkaisevaan rooliin nousee sinnikäs ja neuvokas nainen.

Omaksi satusuosikikseni kokoelmasta nousee Sinbad menenkävijä. Se on huikea seikkailu, jossa Sinbad vaaroja uhmaten hakeutuu aina uudestaan ja uudestaan matkoille, joilla vaurastuu ja rikastuu ja palaa kotiinsa koettelemusten jälkeen uljaana miehenä. Sinbad merenkävijä on myös kertomus ystävyydestä, siitä, miten tarinoita voi jakaa ystävysten kesken. Sadussahan Sinbad kertoo matkoistaan kaimalleen, Sinbad kantajalle, joka on asemaltaan rikasta merenkävijää huomattavasti alhaisempi. Siitä huolimatta miesten välille kehittyy ystävyys, joka kestää aina siihen saakka, kunnes "heidän luokseen tuli nautintojen karkottaja ja seurueiden hajottaja, palatsien raunioittaja ja hautojen asuttaja". Pojillani satusuosikkeja oli taas monia - jokainen satu loppui liian äkkiä ja jokainen yö tuli liian nopeasti eteen - ihan niin kuin tuhannen ja yhden yön tarinoiden kehysketromuksessa käy kuninkaalle! Lopuksi seurasi kysymys: "Menikö meillä tuhat ja yksi yötä, äiti?"

Tuhat ja yksi yötä on upean näköinen kirja! Se on mittava fyysisiltä mitoiltaan ja kaunis katsella. Heli Hiedan kuvitus on tyylikäs, ja siinä on käytetty värejä taitavasti ja säästelemättä. Kuvia tosin olisi ihan hyvin voinut olla enemmänkin. Kirjan taitto on myös erittäin onnistunut. Tämäpä onkin hyvä lahjavinkki monenlaiselle lukijalle!

Tämä klassikko ilman muuta ansaitsee tähtiä: 5/5.

"Tarinat ammoin eläneistä
ihmisistä ovat esimerkkejä,
joista me voimme ottaa opiksemme.
Lukija, lue siis, mitä toisille on
tapahtunut, ja tutkiskele
menneitten aikojen historiaa.
Lue nämä kertomukset, joita sanotaan
Tuhannen ja yhden yön tarinoiksi." (s. 13)

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

Neljäntienristeys yhdessä miljöössään,
Oulun Raksilassa.

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys. WSOY. 2014. (334 sivua.)

"Oliko epäilty saanut teosta nautintoa? Montako kertaa? Ymmärsikö epäilty olevansa rikollinen? Luonnehtisiko hän itseään heikoksi vaiko sairaaksi luonteeksi? Oliko hän jo hakenut apua? Ymmärsikö hän olevansa mieleltään vääristynyt? Ymmärsikö joutuvansa vääjäämättä oikeudelliseen edesvastuuseen, oletettavasti myös suljettuun pakkohoitoon?" (s. 323)

Kuinkapa vastata omaa ihmisyyttä koskeviin kysymyksiin? Tommi Kinnusen Neljäntienristeys on erityisesti sukupolviromaani ihmisyydestä ja meistä monenlaisista. Minulle kirjasta suurimpana kysymyksenä jää mieleen, millainen maailma olisi, jos kaikki meistä eläisi omannäköistään elämää ilman pelkoa ympäristön paheksunnasta ja torjunnasta. Ehkäpä sellainen maailma olisi vähän meidän maailmaamme parempi. (Eräs ystäväni sanoi minulle ihan vasta, että olen maailmanparantaja, ja ehkä alan itsekin uskoa siihen pikkuhiljaa, kun törmään omiin ajatuksiini.)

Neljäntienristeys kosketti minua todella. Teos sitoo ihmiskohtaloita toisiinsa niin hienosyisesti ja herkästi, että miltei haukoin henkeä uusien kytkösten ja juonteiden paljastuttua. Kun kerran pääsee kirjan viimeiselle sivulle, haluaa aloittaa alusta ja selvittää, miten tilanteet sivuille piirtyivätkään. Teos kutoo maton, jossa ihmiset ovat toisiinsa yhteydessä, mutta silti kuitenkin aina yksin.

Päähenkilöitä kirjassa on oikeastaan useita: On Maria, 1900-luvun alkupuolen kätilö, joka hoitaa yksin lastaan pystypäin ulkopuolisten ajatuksista huolimatta. On Lahja, juuri tuo Marian avioton tytär, joka saa myös yksin esikoisensa, mutta avioituu sittemmin Onnin kanssa, jolle saa vielä kaksi lasta. On Onni, Lahjan mies. "Hyvä mies se oli, mutta ei minua varten. Ei minua." On Johannes, Lahjan ja Onnin poika, ja tämän perhe. Kaikissa suhteissa on omat kompastuskivensä. Osa ihmisistä on vaikeita. Mutta taustalla on ihmisyys, se mitä me kaikki olemme. Enempää en viitsi kertoa, etten pilaa lukukokemusta paljastamalla juonesta liikaa.

Neljäntienristeyksessä minua ihastutti ja viehätti tavattomasti myös yksi teoksen miljöistä, kotikaupunkini Oulu. Oli mainiota matkustaa linja-autolla, siis oululaisittain onnikalla, Onnin kanssa kaupunkini katuja pitkin ja jännittää kaupunginosassani Raksilassa, miten tapahtumat etenevät. Toinen vahva miljöö teoksessa lienee koillisessa Suomessa Kuusamo, jossa kahlittuja valintojamme(ko) kuvaava neljäntienristeyskin sijaitsee.

Kirjan kieli on sujuvaa, arkisten askareitten kuvaus sopivan tarkkaa mutta silti kepeää, niin että toimintaan pääsee lukijana helposti kiinni. Henkilöhahmot ovat moniulotteisia. Kyllä ihastuin kovasti tähän kirjaan, ja hiirenkorvia taittui teokseen monia! Suosittelen lämpimästi.

Tähtiä: 4/5

Neljäntienristeys on ihastuttanut jo monissa blogeissa. Tässä muutamia poimintoja muiden lukukokemuksista:
Lukukausi
Lumiomena
Kirsin kirjanurkka
Kulttuuri kukoistaa
Kirjan jos toisenkin
Leena Lumi

Kiitos arvostelukappaleesta WSOY:lle! Olin niin onnellinen, kun paketin avasin ja teoksen sieltä löysin. En tiennyt tarinasta mitään, mutta tiesin, että käsissäni on jotakin arvokasta. En joutunut tippaakaan pettymään.

Melomista vierailulla Oulun kaupunginteatterissa

Kuva: Vaasan kaupunginteatteri

Putous-tähti Aku Hirviniemi saapui Oulun kaupunginteatteriin ja alkoi meloa. Kummallista kyllä, vähän kysynnän vuoksi maanantain esitys oli jouduttu perumaan, ja tiistainakaan suuren näyttämön paikoista ei ollut täyttynyt kuin noin puolet!

Antti Leikaksen esikoisromaaniin Melominen pohjautuva monologi tulee lapsiperheen isän suusta. Yliväsynyt isä ponnistelee itsensä, perheensä ja työnsä soissa. Hirviniemi osaa kyllä asiansa. Alun kakkahuumori ei oikein purrut, mutta se meni lämmittelynä. Loppuesitys liikutti ja enempi nauratti, ja välillä se kimposi kahlitsemattomana päähenkilön tajunnanvirtaan. Tilanteisiin pystyi samaistumaan, päähenkilön tunteita saattoi myötäelää tai sitten myötähäpeä hiipi iholle. Kyllä monologi toimi, ja minun odotukseni täyttyivät. Vuorovaikutus yleisön kanssa oli ehdoton lisäplussa!

Suurella näyttämöllä yksinkertainen lavastus kantaa. Hauskaa vaihtelua totuttuun nykytekniikkaan toi piirtoheitin, jolla paitsi heijastettiin kalvoja eri tarkoituksiin, tehtiin nokkelia varjokuvia. Näyttämöllä Aku Hirviniemen jälkeen seuraavaksi eniten rooleja sai moppi.

Antti Leikaksen esikoinen sai ilmestyessään paljon huomiota ja kiittävää palautetta. Monologiksi se lienee taipunut helposti. Melomista näyttää kiertävän Suomea vielä ainakin jonkin aikaa. Jos osuu nurkillesi, harkitse vakavasti!

Mielensäpahoittajan miniä Oulun kaupunginteatterissa

Kuva: Oulun kaupunginteatteri

"Olisit voinut yrittää joskus vähemmän."

Jatko-osa Mielensäpahoittajalle on totta vieköön paikkansa Oulun kaupunginteatterissa lunastanut! Tuomas Kyrön tekstin pohjalta käsikirjoituksen näytelmään on tehnyt Jukka Heinänen, joka on myös ohjannut kappaleen. Näyttämölle nousee kirjasta tuttu miniä ja Mielensäpahoittaja perheineen, mutta dramatisointi on ottanut omat vapautensa. Ihastuttavasti tämä farssi onkii aineksia myös ajankohtaistapahtumista, kuten Ukrainan tilanteesta. Bravo!

Mielensäpahoittajan miniä kertoo tarinan nimihenkilöstään, kuten kirjakin. Rooliensa puristuksessa perheellinen uranainen saa järkytyksekseen hoidettavaksi appensa, johon välit ovat lievästi ilmaistuna mutkikkaat. Soppaa sotkevat etuajassa Suomeen saapuvat venäläiset liikekumppanit ja lapset, jotka palaavat yllättäin perunasäkin kanssa sysi-Suomen mummolasta kotiinsa.

Miniänä sinnittelee uskottavasti Elina Korhonen. Luomuviiniä nautiskeleva miniä yrittää kaikkensa: hän yrittää peittää epävarmuutensa, yrittää pysyä vahvana, yrittää hallita kaikkea ja yrittää vielä hymyillä kaikesta huolimatta. Mielensäpahoittajana nähdään jälleen ainoa oikea ja ehdottomasti Suomen paras ukkorahjus Hannu Pelkonen. Vaikka ryhti on yhtä kumara kuin Mielensäpahoittajassa, ilahduin kovasti siitä, että Miniän Mielensäpahoittaja oli saanut joihinkin liikkeisiinsä vimmaa ja vauhtia erityisesti esityksen loppupuoliskolla, joka irrotteli ensimmäistä puoliaikaa rennommin.

Muut roolit hoituvat parivaljakon Tomi Enbuska (miniän aviomies, venäläinen liikekumppani, miniän kuopus) ja Anne Syysmaa (anoppi, venäläinen liikekumppani ja miniän esikoinen) voimin. Roolien vaihto sujuu luontevasti ja uskottavasti, ja sitä tukee Maija Tuorilan kekseliäs puvustus. Tuorila on suunnitellut myös monikäyttöisen lavastuksen, joka muuntautuu muun muassa valoin (Teemu Huotari) nopeasti eri miljöiksi. Pienellä näyttämöllä valaistus onkin ollut viime aikoina usein jollakin tapaa yksi esityksen helmistä.

Mielensäpahoittajan miniä nauratti, ja suuri lukiolaisten joukkokin näytti viihtyvän yleisön joukossa erinomaisesti. Seuralaisenani oli oma isäni, jolle esitys osui ja upposi: jos itse fanitan Mielensäpahoittajaa, miniästä tuli isän suosikki. Minä puolestani ihailin sydän syrjälläni tätä lopputulosta, jonka harjoituksia kävin seuraamassa aiemmin.

Mielensäpahoittajan miniä on tämän kevään pikkunäyttämön magneetti, ja saa teatteriyleisön viihtymään takuuvarmasti. Tunnin ja neljäkymmentä minuuttia kestäneen esityksen jälkeen ulos käveli silminnähden tyytyväinen yleisö. Suosittelen erityisesti miniöille ja appiukoille, vävyille ja anopeille ja ennen kaikkea jokaiselle Mielensäpahoittajan sielunveljelle ja -siskolle.

Katso esityskalenteri!

Graafinen suunnittelu: Tuija Katén