torstai 2. elokuuta 2012

Avaus (?) Copycat-kirjankansikisaan!

Jo viime vuonna seurasin ilolla ja innostuksella Amman copycat-kirjankansikisaa, mutta tuolloin ei aika antanut periksi lähteä itse mukaan. Nyt otan vahingon takaisin, sillä tämä on äärettömän hauskaa!

Halusin Amman ohjeiden ja sääntöjen lisäksi vähän nokittaa ja haastaa itseäni. Päätin, että mallina toimivan kirjan pitää olla blogissani esitelty. Kun valinta oli tehty, oli ilmeistä, että bloggaajan on tultava karikatyyripiirroksen takaa ensimmäistä kertaa julkisuuteen, sillä tähän oli laitettava ehdottomasti oma kuva peliin. Nyt oikeasti vähän jännittää :-)!

Lisäksi halusin olla jollakin lailla ajassa kiinni ja ottaa kuvallani kantaa, joten lähdin muistelemaan blogeissa kesän aikana vellonutta mutuhuttu-keskustelua (ks. esim. KirjakonJennin ja Penjamin blogit). "Päähänpistoja" taas viittaa käsishankkeeseeni, joka alkoi aikalailla ex tempore, mutta joka on sekin ollut varsin antoisaa!

Teokseni kisaan on siis tässä: "Päähänpistoja, mutuhuttua. Luen ja kirjoitan"



Välähdyksiä, sirpaleita löytyy taas täältä: http://luenjakirjoitan.blogspot.fi/2012/06/marilyn-monroe-valahdyksia-sirpaleita.html


Tämä oli äärettömän hilpeää hommaa ja aikaakin kului vain pari tuntia. Hankalinta oli saada suurin piirtein sopiva kuva aikaiseksi. Apulaisen kanssa kuvaamisesta ei tullut mitään, kun homma alkoi huvittaa liiaksi, joten oli toimittava itse sekä mallina että kuvaajanakin. Sekin näköjään onnistuu! Tekeleeseeni jäi kuvankäsittelyn jälkeenkin vielä rouhea oman käden jälki, mistä olen tyytyväinen.

Ammalle kisaemäntänä kiitos huvista! :-)

Kiitän vielä lopuksi inspiraatiosta myös viime vuoden 2011 Copycat-kisassa kunniamaininnan saanutta anni.M:ää kera upean kuvan, jota taisin itsekin äänestää parhaimmaksi.

Iloa ja intoa kisaan kaikille muillekin! Toivottavasti saamme ihastella oikein paljon hienoja kansia tänäkin vuonna!

44 kommenttia:

  1. Hieno! Kovan avauksen teit, noinkohan tässä kykenee itse moiselle tasolle nousemaan. :D

    VastaaPoista
  2. Todella hieno ja upea!!! Rima nousi nyt kyllä niin korkealle, että on pakko keksiä jotain tosi upeaa.

    VastaaPoista
  3. Onpa upeasti koostettu, ja pidän kovasti kuvastasi. Tästä välittyy inspiraatio!!

    VastaaPoista
  4. Oi ja vau! Upea kuva. Ihan mielettömän hieno avaus Copycat-kisaan.

    VastaaPoista
  5. Mä oon naimisissa tennistähden kanssa mut SÄ oot Marilyn!!!! Wau!

    VastaaPoista
  6. Ihana! Miten osasitkin ottaa noin marilynmaisen säikyn ilmeen?! Oivaltava kokonaisuus :)

    VastaaPoista
  7. No huhhuh, mikä avaus! Aivan upea kuva ja mikä häkellyttävä yhdennäköisyys! Ihanaa heittäytymistä ja itsensä peliin laittamista. Tiedän jo nyt, että tämä on yksi suosikkini!

    Tuo Annin kommentti on <3

    VastaaPoista
  8. Todella hieno! Ja rohkea veto :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos kaikille! <3

    Norkku, kaikki omalla tyylillään... toivottavasti tämä vain inspiroi heittäytymään, kuten Anna Elina toteaa :-)!

    Anni.M, kiitos ja kumarrus :-D... Vähän aikaa idean välähtämisen jälkeen piti miettiä, lähdenkö ihan tosissani Marilynin "verrokiksi", mutta sitten muistin, ettei tämä ihan totista puuhaa olekaan :-)!

    VastaaPoista
  10. Todella hauska kuva/idea, laitoit heti riman aika korkealle meille muille. :)

    VastaaPoista
  11. Onpas hieno avaus!

    Ja sinä sait sen vielä näin nopeasti tehtyä - olet kyllä melkoinen kyky!

    VastaaPoista
  12. Hieno! Ja paljon yhdennäköisyyttä! :)

    VastaaPoista
  13. Todella hieno Paula-Marilyn :)

    VastaaPoista
  14. Paljon paljon kiitoksia kehuista!

    Tehkää jo muutkin! :-D

    VastaaPoista
  15. Ooh, tuo on todella upea! Sitäpaitsi sinussa on Marilynin näköä ;-)
    Huh, tämä kyllä nostaa kisan tasoa...

    VastaaPoista
  16. Vau, hieno! Toimii kaiken lisäksi niin monella tasolla, todella oivaltava!

    VastaaPoista
  17. Kiitos, Rina! Yhdennäköisyys ei taida olla kovin ilmetty, mutta jos tunnetila edes uskottavasti lavastettu ;-D...

    Erja, kiitoksia :-)! Huomasin, että tämä osui vielä ajankohdaltaan mainiosti: 5.8.2012 tulee 50 vuotta kuluneeksi Marilynin kuolemasta!

    VastaaPoista
  18. Ei voi muuta sanoa kuin aivan mahtava!

    (Omaa inspiraatiota odottelen. Tai sitten keskityn vain ihastelemaan teidän luomuksia!)

    VastaaPoista
  19. Villasukka, osallistu ihmeessä sinäkin! Tämä on niin mahdottoman hauskaa! :-)

    Kiitos kehusta <3!

    VastaaPoista
  20. Tämä on kyllä hieno. Kuvissa on samankaltainen tunnelma ja valaistus ja lisäksi mustavalkoisuus ja rakeisuus luo oman kauniin sävynsä.

    VastaaPoista
  21. Oi onpas upea sinun versiosi!

    VastaaPoista
  22. Upea on, ja ilmekin ihan oikea Marilyn-hämmästys!

    VastaaPoista
  23. Ihania kommentteja! Kiitos! <3 Kisaa on lumoavaa seurata, sillä kansia paljastuu päivittäin toinen toistaan upeampia :-)

    VastaaPoista
  24. Aivan ihastuttava ja voi että pistitkin itsesi likoon! Kävisit hyvin Marilyn Monroesta, yhtä kaunis olet ja salaperäisen veihko kuvassa <3

    VastaaPoista
  25. Elegia, nämä ylisanat tuntuvat erittäin mukavalta juuri tänään <3! :-)

    VastaaPoista
  26. Värisyttävät kuvat niin alkuperäinen kuin copycat-kuva.

    VastaaPoista
  27. Voi Paula miten upea kuva! Ostin tuon Marilynin liitelehden mutta eipä ollut mitään uutta siinä tässä asiassa. Hieno juttu!

    VastaaPoista
  28. Aino & Mustis, kiitos!

    Mustis, muakin innosti se Marilyn-liite, mutta pelkäsin juuri tuota, ettei asiassa ole mitään uutta, joten jätin nyt ostamatta. :-)

    VastaaPoista
  29. Onpa hieno! Ihan loistava kandidaatti kisaan! Paineet kasvavat... :)

    VastaaPoista
  30. Upeaa kun laitoit itsesi likoon! Hieno!

    VastaaPoista
  31. Luru & Kirjanainen, kiitos! Tämä on mainio iloinen kisa! :-)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...