Kauhuklassikko. Elokuvahistorian kulmakivi. Tunnistettava perushahmo. - Kuka meistä ei tietäisi, mistä puhutaan, kun mainitaan nimi Frankenstein?
Frankenstein. Iso, vähä-älyinen kyömyniska? Kömpelöliikkeinen rumilus? Metsässä ihmisiä vaaniva hirviö?
Ei, vaan Frankenstein oli tiedemies, joka loi elämää ja sai työllään aikaan tuon ruman köntikkään, joka muuttui hirviöksi ihmisten hyljättyä hänet totaalisesti.
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden teema jatkuu blogissani tällä kirjallisuuden merkkiteoksella, joka sopii aikuisiän kynnyksellä oleville nuorille, osalle jo aiemmin, ja ilman muuta kaikille aikuisille. Varsinaisesti kyseessä ei ole siis missään nimessä "vain" nuortenkirja, mutta tämä hirviötarina takuulla innostaa monia nuoria kirjallisuuden pariin. Kirjan tyyli ei ehkä sovi kaikille nykymediaan tottuneille lukijoille, mutta klassikkoja kaihtamattomille tämä on aivan ehdoton!
Mary Shelleyn Frankenstein on kirjeromaani. Kirjeitä kirjoittaa Frankensteinin hirviön tarun kauhusumuun totaalisesti jäänyt mies nimeltä Robert Walton, joka on tutkimusmatkalla jossain epämääräisessä paikassa Jäämerellä ja tapaa laivassa matkustaessaan Viktor Frankensteinin. Viktor ryhtyy kertomaan Robertille tarinaansa, jonka tämä kirjoittaa sisarelleen kirjeissä Englantiin.
Tarina on siis etäännytetty monin kerroin kertojasta. Frankensteinissa ikään kuin kaikkitietävä kertoja kuvaa Robert Waltonin matkaa kirjeiden avulla, ja Walton puolestaan kuvaa Viktor Frankensteinia, joka taas kertoo tarinaa luomastaan hirviöstä. En liiemmin tunne tarkemmin 1800-luvun kirjallisia keinoja, mutta voisin arvella etäännytyksen olleen tapa työntää kirjan kuvaamat kauheudet jonnekin tavoittamattomiin.
Frankenstein kuvaa edelleen, liki kahdensadan vuoden jälkeen, varsin osuvasti sitä, miten sokeasti luotamme kykyihimme valjastaa tiede omaksi eduksemme. Viktor Frankenstein oli innostunut tutkija, joka löysi elämän salaisuuden ja kehitti elämän tyhjästä. Saavutus kääntyi kuitenkin pian häntä vastaan. Hän ei pystynyt itsekään katsomaan silmiin luomustaan, vaan hän kuvaili tätä iljettävimmäksi olennoksi, jonka maa päällään kantaa. Hän suorastaan voi pahoin ja riutui joutuessaan kohtaamaan tekosensa kasvoista kasvoihin.
Näin nykyäänkin. Koemme olevamme lähes kuolemattomia. Geenimuuntelu on arkipäivää, ja elinikämme pitenee lääketieteen saavutusten siivin. Ei kuitenkaan tarvitse kuin katsoa pari vuotta taaksepäin ja muistaa esimerkiksi sikainfluenssarokotteen sivuvaikutuksena aiheutunut narkolepsia. Eikö siinä tiede ole lipsahtanut käsistämme? Tai parasta aikaa ympäristöä tuhoava Talvivaaran kaivosaltaan vuoto! Emme suinkaan hallitse kaikkea, jota kirkasotsaisina edistyksen nimissä teemme.
Toisaalta Frankenstein on kuvaus siitä, miten syntyy vieraantuneisuus ja miten kehittyy silmitön viha. Frankensteinin luoma hirviö kaipasi rakkautta, kuten kuka tahansa elävä olento, mutta ihmisten ennakkoluulot estivät häntä saamasta lopulta hellyyden rahtuakaan. Vain sokea erakkovanhus otti avuliaan ja lempeän kyömyniskan ystäväkseen. Ystävyys loppui kuitenkin lyhyeen, kun vanhuksen omaiset ajoivat hirviön pois. Myös hirviön liikuttavasti isäkseen kutsuma Viktor Frankenstein kieltää lapsensa moneen kertaan. Näiden kokemusten jälkeen hirviö aloittaa kauhutekonsa, vaikka yrittääkin vakuuttaa vielä ihmisille puhdassydämisyyttään. Tuhon siemen on kylvetty. "Perkeleen tavoin kannoin helvettiä sisälläni", toteaa hirviö, kun kuvaa elämäänsä hyljätyksi tulemisen jälkeen.
Tässäkin voimme peilata yhteiskunnallista tilannetta 2010-luvulla. Ääriryhmät nostavat päätään, ja vastakkainasettelu voimistuu. Frankensteinin sanoma on, että suvaitsemattomuus ja rakkaudettomuus johtavat tuhoon. Tätä on hyvä meidän pohtia erilaisia valintoja tehdessämme. Rakennammeko vai kaadammeko aitoja?
Mary Shelleyn Frankenstein yllätti minut täydellisesti tuoreudellaan. Olin varautunut mustavalkoiseen kirjalliseen Boris Karloff -elämykseen, mutta sainkin puolen toista päätä ajattelemisen aihetta! Ei ole kumma, että teosta pidetään yhtenä vaikuttavimmista teoksista kautta aikain.
Äänikirjana Frankenstein toimi erittäin hyvin, kiitos loistavan äänen ja lukijan, Eero Saarisen. Ranskankieliset nimet ja paikatkin ääntyivät ihastuttavasti, ja nykykirjallisuudessa varsin harvinaiset huudahdukset, kuten ah ja oih, tuntuivat Saarisen luennassa hyvin luonnollisilta. Saattaa olla, että tällä kertaa äänikirja toimi jopa paperista teosta paremmin. Suosittelen!
Tähtiä: 4/5.
Minulta tämä jäi äänikirjana kertakaikkiaan kesken. En pystynyt keskittymään kuuntelemiseen, koska oli mielestäni niin tylsä. Ehkä kirjana jaksaisi keskittyä paremmin... Suurta hinkua ei kuitenkaan ole tarttua Frankenstainiin kirjanakaan.
VastaaPoistaAika syvälliseen analyysiin päädyit! Luin kirjan vuosia sitten ja kiinnitin huomiota hirviön inhimillisyyteen. Mielenkiintoinen ristiriita syntyi siitä, että hahmo näytti karmealta mutta sisällä sykki hellämielinen sydän. En kovin tarkkaa kirjaa enää muista, joten ei tästä tän enempää.
VastaaPoistaOlenko menettänyt mitään kun en ole yhtään äänikirjaa kuunnellut?
Kiva kun muistutit taas tämän kirjan olemassaolosta! Minun on ihan pakko lukea tämä vielä joskus, näin olen päättänyt! :)
VastaaPoistaAletheia, alku on kyllä melko apaattinen, sillä se lähtee liikkeelle niin kaukaa, Robert Waltonin kokemuksista ja - sanalla sanoen - jaarituksista. 1800-luvulla ei kiinnitettyy huomiota siihen, että kirjan alku pitää olla kiinnostava ;-D... Kun tarina pääsee vauhtiin, hirviön kokemukset vievät mukanaan ja pystyvät liikuttamaan.
VastaaPoistaMutta ymmärrän hyvin, etteivät kaikki tästä pysty pitämään :-)! Minuun tämä osui.
Tuija, meniköhän jo liian syvälle ;-D..?
VastaaPoistaÄänikirjoista... niille on minun elämässäni sopiva aukko automatkoilla. Aiemmin kuuntelin myös juostessani. Kirjaa suurempi kokemus oli Havukka-ahon ajattelijassa Risto Mäkelä Konsta Pylkkösenä. Siinä ääni tekee tekstistä omaa taidettaan upeasti - muissa lukija on lähinnä tekstin välittäjä. Summa summarum: ajattelen lähinnä niin, että äänikirjat ovat kätevä tapa "lukea" kirjoja silloinkin, kun muuten ei pysty. Mitä menettää, jos äänikirjoja ei käytä? Lukuaikaa kai lähinnä. :-)
Anna J, mukava kuulla! Klassikoille on kai aina välillä hyvä antaa aikaa.
VastaaPoistaMinäkin olen jättänyt Frankensteinin joskus kesken hitaan alun vuoksi. Äänikirjamuoto voisi sopia tälle kirjalle. Pitäisikin kokeilla.
VastaaPoistavoi kun joku rakastaisi kaikki hirviöt, että lopettaisivat sotimiset. Maailma on täynnä Frankensteinin hirviöitä, minne käännänkin pään mä hirviöitä nään.. on tekojen, sanojen ja nämä onnettomuudet, eihän sitä talvivaaraakaan kukaan tieten tahtoen, ihmiset ei vain hallitse niin suuria juttuja aina, käsittääkseni se vuoto on nyt tukittu.Luojan kiitos. Minä sain luettua Kun kyyhkyset katosivat, ja Kätilön.. kauhua niistä jäi yhtä lailla. verta ja kuoleman löyhkää. kyllä historia on kamalaa ja jos se todella toistaa itseään, a.p.u.v.a.
VastaaPoistaOlen hankkinut tämän Shelleyn klassikon kirjahyllyyni muutama vuosi sitten. Voi olla, että alku ei ole niin inspannut, kun olen kirjaa välillä silmäillyt, mutta aikomuksena on kyllä lukea se!
VastaaPoistaVauhko & Sara, minä olen taas kerran kyllä mahdottoman tyytyväinen itseeni, että sinnittelin alkujaaritusten ohitse ja jatkoin loppuun. Toivottavasti teille käy joskus samoin!
VastaaPoistaAikatherine, sinäpä sen sanoit! Toivottavasti ihmiskunta matkan varrella oppiikin jotakin. Osa minussa luottaa siihen, että lopulta hyvä voittaa, mutta se toinen puoli onkin sitten kaikenmaailman uuvuttavan tuuperruttavaa pessimismiä täynnä.