Hyvää joulua lukijani: Jouluksi kotiin

Touko heräsi maanantaiaamuna kello 5.23 kainaloiden sietämättömään kutimaan. Hän raapi kainaloitaan vimmatusti, mutta kutina ei rauhoittunut. Touko nousi sängystä ja ravisteli itseään. Hän pysähtyi ja ihmetteli: ei hänellä ollut tapana tällä tavalla heristellä.

Touko meni kylpyhuoneeseen pestäkseen kutiavat kainalonsa. Suihku valutti veden mukana lattialle valkoisia untuvia. Touko nosti untuvan käteensä ja pyöritteli sitä silmiensä edessä.
- Mistä sinä sinne olet joutunut, Touko jutteli höyhenelle.

Maanantaina Touko oli varhain työpaikallaan. Iltapäivällä hänen oli määrä mennä ostamaan se yksi joululahja, jonka hän joka joulu tapasi ostaa, ja ripustaa kuusen valot pihapuuhun.




Tiistaina Touko käveli töistä kotiin rantakatua pitkin. Ensimmäistä kertaa eläissään hän huomasi pitävänsä veden, kaislan ja kalan hajusta. Hän päätti varata joulupöytään kalaa. Touko veti rannan tuoksua syvästi sisäänsä, ja uloshengityksellä hänen suustaan kuului korkea KRRRIIIIK.

Rannassa astelevat lokit vastasivat huutoon. Touko katseli hämillään ympärilleen, mutta koska kukaan ei tuntunut kiinnittävän häneen tälläkään kertaa mitään huomiota, hän ajatteli kuvitelleensa huutonsa ja lokkien vastaukset. Kainaloita kutisi taas, ja Touko tökki niitä nenällään.




Keskiviikkona Touko oli jokaviikkoiseen tapaansa lenkillä. Kotiin tullessaan hän tiputti sylistään lattialle kasan pieniä risuja, heinää, sammalta ja jäkälää. Hän alkoi touhuta tuomisiensa kanssa joulukranssia ulko-oveen ripustettavaksi, mutta huomasikin rakentavansa pesää itselleen. Rakennuspuuhat saivat Toukon unohtamaan ajankulun ja ympäröivän maailman.




Tortstaina Toukon kainaloita ei enää kutissut. Kainaloita ei näyttänyt olevan enää lainkaan, vaan niiden tilalla oli vahvat siipisulat. Toukon rinta oli pyöristynyt ja varpaat olivat pidentyneet. Ne olivat kasvaneet yhteen niin, että Toukolla oli enää kolme järeää varvasta. Takapuoli oli työntynyt taaksepäin ja häntäluu pullotti hankalasti ylöspäin.

Touko puki ylleen pitkän sadetakkinsa ja kumisaappaat, jotka puristivat ikävästi. Hän yritti tavalliseen tapaansa mennä työpaikalleen, mutta kesken matkaa ravintolan roskiksen ruoantähteiden lemu houkutteli hänet lähteelleen. Touko alkoi tonkia roskalaatikkoa ja kuuli, kuinka ohikulkijat halveksivat häntä. Ravintoloitsijakin hätyytti tiehensä:
- Ei se ruoka ole enää ihmiselle sopivaa! Häivy, ukko, hakemaan ruokaasi muualta.

Touko nappasi sämpylänpuolikkaan suuhunsa ja lähti harppoen hypähtelemään takaisin kotiin, sammaleiselle vuoteelleen. Muutama lokki kierteli taivaalla. Touko kuuli, miten ne huusivat:
- Neulasuon kaatopaikalla kalanperkelasti, Neulasuon kaatopaikalla kalanperkelasti!
Vesi herahti Toukon suuhun, mutta hän päätti jatkaa sämpylän kanssa hypähdellen kotiin.

Touko viihtyi rakentamassaan pesässä mainiosti. Hän nokki siinä sämpyläänsä ja suki siipiään. Häntäluusta törrötti lyhyet pyrstösulat, joita oli mukava pörhistää. Jouluvalmistelut tuntuivat vähäpätöisiltä. Touko kyykistyi pesäänsä ja sulki silmänsä.




Perjantaiaamuna Touko ravisteli itsensä hereille, vaikka aurinko uinui vielä maillaan pitkälle päivään. Hän venytti molemmat siipensä pitkälle sivuille ja räpytteli niitä. Toukon yllätykseksi ne kantoivat, kun vain rytmikkäästi jatkoi ilman kauhomista.

Touko pyrähti keittiön pöydälle ja nokki vahvalla keltaisella nokallaan joululimppupussin rikki. Hän söi aamiaiseksi palasen mausteista leipää, hyppäsi tuuletusikkunalle, pukkasi sen auki ja tepasteli ulos. Ulkona Touko avasi siipensä kohti erilaista joulua.

Toukoa ei koskaan enää nähty asunnossaan. Hän saattaa nyt vieläkin lentää jossakin, josta kuuluu lokkien kirkuna. Nyt Toukolla on siivet, jotka kantavat.

Rauhallista joulua jokaiselle!