Novellikokoelmaan tartuin kirjoittajaohjaajani kehotuksesta. Hänen mukaansa Yön ja päivän kartta on oivallinen oppikirja novellin tekemiseen, sillä siinä on paitsi hyviä valikoituja novelleja myös analyyseja niistä. Analyysien kirjoittajat ovat alansa ammattilaisia: kirjallisuuskriitikoita, kirjailijoita, professoreja ja muita kirjallisuusanalyysin ammattilaisia.
Yön ja päivän kartta sisältää koti- ja ulkomaisia tekstejä nais- ja mieskirjailijoilta. Siinä on novelleja eri aikakausilta Raamatusta nykyaikaan. Osa novelleista on pitkiä, osa hyvin lyhyitä. Novellit ovat muodoltaan myös hyvin erilaisia. Tätä kokoelmaa ei voi luonnehtia oikeastaan muuten kuin laadukkaaksi ja monenkirjavaksi.
Minua eniten puhutteli kokoelman neljä novellia. Ensimmäinen on Wolfgang Borchertin Yöllähän rotat nukkuvat (1963). Novellissa kuvataan pienen pojan ahdistusta sodan raunioissa. Vaikka novelli maalaa lukijan eteen todella karun kuvan, tarinan vire on lämmin. Novellissa on toivoa ja kirkkautta. Borchert on minulle täysin uusi tuttavuus, mutta tämän novellin jälkeen on pakollista tarkistaa hänen muu tuotantonsa.
Toinen minua erityisesti kiinnostavista novelleista on Rosa Liksomin novelli Mie olin kolmenkymmenen kuuen... (1989), joka kertoo tornionmurteella minäkertojana olevan naisen kehitystarinan. Tarina on humoristinen, ja lukija ei voi muuta kuin samaistua kertojaan ja nähdä maailma läpi päähenkilön silmin. Novellissa on monta puhuttelevaa kohtaa, joissa yhteisömme arvoja kyseenalaistetaan. Kieli on Liksomin tapaan hersyvää ja murre erinomaista. Novellista tehty analyysi on myös kenties kirjan paras, sillä siinä auotaan Liksomin keinoja kertoa tarina niin, että lukija samaistuu juuri naiskertojaan eikä ympärillä olevaan yhteiskuntaan ja sen arvoihin. Analyysin tehnyt Kaija Valkonen kirjoittaakin: "Lienee siis syytä tutkia tarkemmin, miten Liksom harhautustemppunsa tekee."
Kolmantena minuun teki vaikutuksen Teuvo Pakkalan Iikka raukka. Novellin päähenkilö Iikka on kehitysvammainen lapsi, joka novellin aikana kasvaa isoksi mieheksi. Pakkala kuvaa taitavasti paitsi Iikkaa, myös muutamin sanoin hänen ympärillään olevia ihmisiä. Iikan tarina on toisaalta kauhistuttava, toisaalta se jättää lempeän mielikuvan. Pakkala pystyy osoittamaan, miten kehitysvammainen ei kärsi omasta vammastaan niin kuin muut ympärillä tavalla tai toisella siitä kärsivät.
Neljäntenä innostuin Juha Seppälän Supermarketista (1991), joka on huikea kuvaus nykyihmisten tyydyttämättömistä tarpeista ja niiden tyydyttämisen vimmasta maailmassamme. Kuvaus on aggressiivinen ja rivo, ja sellaisena se pääsee osoittamaan todellisuudestamme traagisia asioita. Supermarketissa asioivat isot lapset vimmansa vallassa ja säälimättömän kaikkivaltiaan elein. Supermarketin analyysi on myös innostava. Siinä Suvi Ahola liittää Seppälän novellin ja sen nimeä kantavan novellikokoelman osaksi muuta maailmankirjallisuutta, jossa supermarketilla on symboliarvo.
Kaikenkaikkiaan Yön ja päivän kartta oli minulle hyvä lukukokemus ja innostava matka kirjoittamisen keinoihin ja tekstien tulkintoihin. Lisäksi kokoelma kertoo minusta lukijana: luen montaa kirjaa yhtä aikaa. Yön ja päivän kartta on soljunut mukavasti Aikuisen naisen seksin ja Mitfordin tyttöjen rinnalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti