 |
| www.imagepark.biz / Pertti Heikkinen |
Lisäksi olen saanut kannustusta verkostosta, joka on blogini ympärille jo nyt muodostunut. Omaa blogiani seuraa jo alun kolmeakymmentä ilmoittautunutta ja lisäksi tiedän muutaman ei-ilmoittautuneen käyvän täällä säännöllisesti. Tässä vaiheessa onkin varmasti luontevaa toivottaa tervetulleeksi kaikki uudet lukijat! Kiitos, että olette siellä! Paitsi että te luette minua, minäkin luen teitä ja joitakin muitakin bloggaajia. En olisi ikinä Kalevalan päivänä blogini harjakaisissa uskonut verkoston syntymiseen - puhumattakaan siitä, että se on syntynyt näin pian! Kiitos teille kaikille, jotka juttujanne kirjoitatte meidän muiden luettavaksi!
Luin tänään Kyllä tämä tästä... -nimimerkin blogista ihanan Just bloom -postauksen, joka kirvoitti minussa ajatusryöpyn. Ryöppy on tehnyt tuloaan jo joitakin päiviä. Olen miettinyt, miten saisin kirjoittamiseeni ryhtiä, ja tarkkaillut huolissani tätä blogianikin, josta on kehkeytynyt enemmän kirjallisuus- kuin kirjoittamisblogi. Kirjallisuudessa ei ole mitään väärää, mutta toivoisin kirjoittamisen olevan nykyistä enemmän esillä. Olen kirjoittanut monenlaista jatkuvasti, mutta blogiasiaa niistä ei liiemmin ole tullut. Kirjoitustyöni eivät ole olleet kovin mittavia, vaan ne ovat lähinnä proosaharjoituksia ja pieniä tilaustöitä. Ainoa laajempi kokonaisuus on ollut novelli, joka sekin on nyt tekeytymässä.
Niinpä olen päättänyt aloittaa (romaani)käsikirjoituksen tekemisen! Kiitos innostavasta esimerkistä ainakin Vera A., Kyllä tämä tästä..., Rooibos, Sinilintu ja te kaikki muut, joita en nyt muista tässä mainita.
Uskon, että jos tekee sitä, mistä nauttii ja minkä tuntee osaavansa, ei voi mennä pahasti pientareelle. Lähden liikkeelle kuitenkin todella vaatimattomin askelin, ja katson, minne ne minut vievät. Jos pääsen tässä loppuun, hienoa. Jos se taas jää kesken, se on ollut tie johonkin muuhun. Just bloom -postaus antoi minulle myös vahvistusta siitä, että voin kirjoittaa ihan samasta syystä kuin kukat kukkivat. - Ihan vain siksi.
Nyt päätökseni on mustaa valkoisella. Mitäs sanotte? :-)
Hurjasti tsemppiä käsikirjoituksen tekemiseen ja onnea rohkeasta päätöksestä! Täällä ainakin seurataan innolla, mitä tuleman pitää:)
VastaaPoistaOnnea matkaan ja kiitos kiitoksesta :). Kerro, miten matka etenee :)!
VastaaPoistaMahtavaa! Täältä ainakin pesee tsemppiä myös jatkossa! ;) On muuten omaakin kirjoittamista varmasti vauhdittanut just tämän blogikirjoittelu ja sen ympärille muodostunut verkosto kannustajineen.
VastaaPoistaOnnea matkaan. Ehkäpä sitä uskaltautuisi itsekin jossakin vaiheessa kokeilemaan.
VastaaPoistaOnnea kirjoittamiseen :)!
VastaaPoistaIhan mahtavaa!
VastaaPoistaVoi kun tulin iloiseksi tästä uutisesta ja varsinkin, että tuo minun postaukseni sai tämän päätöksen aikaiseksi :-) Uskon, että tietyillä ihmisillä vain on "tarinankertojan" sielu ja tullakseen onnelliseksi pitää tehdä niitä asioita joita tuntee että on tarkoitettu tekemään. Hyvin se menee ihan varmasti :-)
Onnea valitsemallasi ihanalla tiellä!
VastaaPoistaMinä tein saman päätöksen viime vuonna. Tai ensin mietiskelin, pyörittelin ja suunnittelin elinikäisen haaveen toteuttamista. Aikaa ei tuntunut kuitenkaan olevan. Sitten sain ihanan mahdollisuuden keskittyä kahden kuukauden ajan arkipäivät kirjoittamiseen (illat ja viikonloput vei luonnollisesti perheeni, pienet lapsemme). Tein perusteellisen käsikirjoitussuunnitelman ja laskin, kuinka paljon minun täytyy päivässä kirjoittaa, että saan käsiksen valmiiksi kahdessa kuukaudessa. Ja onnistuin!
Tietenkään käsis ei ole samalla tavalla hiottu kuin niillä, jotka kirjoittavat omaansa vuosia. Toisaalta kustannusalalla työskennelleenä ja lausuntoja muiden käsikirjoituksista antaneena väitän, ettei käsiksen tarvitse loppunsa asti hiottu ollakaan. Siitä saattaa koitua jopa ongelmia, jos kustannustoimittajalla on vähän eri näkemys...
Niinpä hiomattomuudesta huolimatta lähetin käsikirjoituksen viime vuoden lopulla seitsemään eri kustantamoon näin ensimmäisellä kierroksella. Odottelen yhä vastauksia, joskin yhdestä kustantamosta tuli hylkäyskirje, mutta sekin oli todella rohkaiseva ja tarjosi kehujen lisäksi rakentavaa kritiikkiä, joten en pahemmin lannistunut siitä.
(Siis on tietenkin todella luonnollista, että ensimmäisellä kerralla tulee hylkäyksiä, mutta olin silti ajatellut, että ne tuntuisivat ihan kauhealta.)
Vaikkei tekelettäni koskaan julkaistaisi, sain ihan mielettömän fiiliksen siitä, että sain vietyä projektin kunnialla loppuun ja totetutettua puolet haaveestani! Lisäksi en ole ehkä koskaan ollut yhtä kokonaisvaltaisesti onnellinen, kuin niiden kahden kirjoituskuukauden aikana. Kuulostaa melkein perverssiltä, mutta kirjoittaminen oli jokaisena päivänä suunnaton ilo!
Siis todellakin onnea ja tsemppiä. :)
Lämpimät kiitokset tsempeistä ja onnitteluista! Ihan tässä liikuttuu.
VastaaPoistaUpeaa kuulla teidän muidenkin kokemuksista. Jerppuli, varmasti sinäkin uskallat! Eihän siinä mitään menetä, päinvastoin itse ainakin koen vain saavani, meni syteen tai saveen. Karoliina, en tiennytkään tuosta parikuukautisestasi. Kerrassaan upea juttu! Toivottavasti saat lisää palautetta kustantajilta ja vielä parempaakin, sopimuksen!
Kiitos, varmasti kerron kuulumisia :-)!
Täytyypä toivotella tsemppiä täältäkin! Olen vasta aivan aivan uusi täällä bloggausmaailmassa, tai no en aivan aivan, mutta uusi, ja on ihan huisia löytää näin paljon kirjoittavia ihmisiä. Joukolla ahkeruus tiivistynee :)
VastaaPoistaKiitos Helmi-Maaria! Uusi olen minäkin. Toivottavasti varovainen arviosi ahkeruudesta pitää paikkansa! Itse uskon vakaasti niin!
VastaaPoistaKyllähän tähän nyt yksi lannistavakin kommentti mahtuu? Tein itse saman päätöksen vuosia sitten. Joka vuosi teen lisää päätöksiä kirjan etenemisen suhteen: nyt aloitan kirjoittamaan 1 liuska päivässä, tuli mitä tuli. Tai että kesään mennessä kirjan raakaversio on valmis. Tai että nytpä vaihdankin tyylilajia kesken kaiken ja kokeilen, mitä siitä tulisi. Päätöksiini kuuluvat myös harha-askeleet toisten kässäreiden pariin. Lopputulos on, että kirja ei pahemmin etene. Ei yksinkertaisesti ole riittävästi sellaista rauhallista, levollista, luppoaikaa, mitä kirjan kirjoittaminen mielestäni vaatisi. Lehtijuttuja (eli työtäni) kyllä teen vaikka minkälaisessa kiireessä, mutta luovaa proosatekstiä en.
VastaaPoistaPah.
Tosi paljon tsemppiä! :) Ei kun härkää sarvista. Voin kyllä sanoa, että kässärin työstäminen on toisinaan hyvin turhauttavaa, mutta mukaan mahtuu paljon myös palkitsevia hetkiä ja onnistumisen kokemuksia. Ja niin kuin olen jo blogissa joskus todennut, inspiraatiota ei tarvitse jäädä odottelemaan - kunhan vain aloittaa. Kyllä niitä ideoita sitten tulee.
VastaaPoistaKiitos - myös Tallipäiväkirjalle jalkojen pitämisestä maan pinnalla!
VastaaPoistaEn usko, että munkaan käsiksen kanssa tekemäni taival tulee olemaan helppo! Oivoi, nyt jo rintaa puristaa. Yritän kuitenkin suhtautua omaan kirjoitushankkeeseeni puhtaana harjoituksena. Minun isoin tavoitteeni ei ole se, että saisin juttua edes julkaistuksi. Tarkoitus on saada kirjoittaa pitkästi ja harjoitella rauhassa. Jos saan käsiksen joskus valmiiksi, olen todennäköisesti onnesta sekaisin. Jos pääsen lähettämään sen kustantajille, olen ylittänyt kynnyksen. Mukava nähdä, miten käy!
Mun ongelma on varmaan se, että haluan viilata ja aina vain viilata tekstiä aina vain. On hankala sanoa, milloin teksti on valmis. Siksi mm. Karoliinan kokemus tuosta parin kuukauden sprintistä on minulle kultaakin arvokkaampi: ei sen tekeleen viilattu tarvitse ollakaan. Nyt vain opettelemaan suurpiirteisyyttä.
Toinen ongelma on minullakin ajan löytäminen. Vera kertoi omassa blogissaan opetelleensa heräämään aamuisin kirjoittamaan. Ei paha ajatus, mutta sitä täytyy nyt makustella. Pääpiirteissään olen sitä mieltä, että tärkeille asioille löytyy aikaa.
Onnea matkaan minunkin puolestani! Minusta on aina hienoa, kun joku saa edes aloitettua tuollaisen urakan ja on tosi mielenkiintoista myös seurata toisten kirjoittamista. Tsemppiä!
VastaaPoistaItse olen samoilla linjoilla kuin Tallipäiväkirja-nimimerkki. Been there done that... Enkä enää haaveile kaunokirjallisuuden kirjoittamisesta, mutta blogikirjoittaminen on tärkeä, rakas harrastus. Aloitin blogin siksi, etten kirjoittaisi vain työtekstejä, ja kyllähän tämä on mukanaan vienyt. Ja äidin kommentin mukaan kirjoitukseni on muuttunut sujuvammaksi, niin että on blogista hyötyäkin! :) (Luulen kyllä itse, että kyse on kehittymisen sijasta siitä, ettei blogikirjoittaminen ole enää niin jännää kuin aluksi.)
Toivottavasti löydät aikaa kirjoittamiselle. Ja kyllähän sitä tärkeille asioille tosiaan löytyy! :)
Hienoa kuulla, Jenni, että sinäkin olet kirjoittaja, vaikket kaunokirjallisuutta enää ajattelekaan kirjoittavasi! Koskaan ei pidä sanoa "ei koskaan"... ;-) Tuo on ihan totta, että blogikirjoittamiseen tottuu, ja sitä myötä tyyli rentoutuu ja hioutuu. Kiitos onnentoivotuksista! Onnea tarvitaan.
VastaaPoista