Häpeä ihon alla on omaelämäkerrallisia aineksia sisältävä romaani. Se kertoo ongelmahäpeässä elävistä ihmisistä ja heidän selviytymisestään. Teoksessa käsitellään lastenkotilapsuutta ja isättömyyttä. Myös perhesalaisuudet ja puhumattomuus ovat tärkeitä teemoja. Teoksen rakenne on monikerroksellinen ja monenkirjava. Kerronta polveilee kahden päähenkilön välillä nyky- ja menneessä ajassa, ja oman tasonsa rakenteeseen tuovat toisen päähenkilön kirjoittamat muistelma- ja mietelmätekstit, joita päähenkilöistä toinen puolestaan lukee. Teos on kuvaus siis myös parantavasta kirjoittamisesta.
Teoksen tarina on mielenkiintoinen ja aihe on tärkeä ja monille omakohtaisesti tuttu. Häpeä ihon alla piti minut tarinan ansiosta hyppysissään viimeiselle sivulle asti. Omalaatuista teoksessa on se, että siinä pyritään yhdistämään omaelämäkertaa, fiktiota ja teoriatietoa häpeästä. Kustannus HD:n mukaan häpeästä ei ole aiemmin paljon kirjoitettu. Olen itse lukenut aiemmin Jouko Turkan Häpeä-romaanin, jota Leena Lehmuspuu omassa teoksessaankin lyhyesti lainaa. Teokset ovat kuitenkin aivan erilaisia keskenään, mutta lainaus Häpeästä on mielenkiintoinen, se tuo oman mukavan lisänsä Lehmuspuun tekstiin ja valaisee häpeää tunteena oivallisesti.
Häpeä ihon alla esitteli minulle ongelmahäpeän, joka saa ihmisen jatkuvasti miettimään omaa arvoaan ja kyselemään, mitä muut minusta ajattelevat. Häpeävän pitää yrittää nostaa omaa arvokkuuttaan monin tavoin, jotta hän voi kokea olevansa yhtä hyvä kuin muutkin. Toinen vaihtoehto on haudata häpeä esimerkiksi alkoholiin tai muuhun addiktioon, mutta tätä suuntaa teoksessa ei juuri käsitellä. Ongelmahäpeä ei ole tervettä häpeää, joka kumpuaa omista teoistamme. Ongelmahäpeä syntyy jostakin, mitä emme itse ole aiheuttaneet, yleensä hylkäämiskokemuksesta. Ongelmahäpeää kannetaan mukana koko elämän ajan, jos siitä ei pääse eheytymään.
Häpeä ihon alla oli tarinaa rakastavalle hyvä ja opettavainen lukukokemus. Teoksessa minua harmitti se, että sen toimitystyö joko puuttui tai oli jäänyt vajavaiseksi. Tarkalle lukijalle jotkut tekstin yksityiskohdat pistivät ikävästi silmään, ja rakenne ei monikerroksellisena ja -tahoisena pysynyt koko aikaa luontevasti kasassa. Elämäntarinana, selviytymistarinana ja häpeätarinana teos oli kuitenkin hyvä lukukokemus, jota voin lämpimästi suositella ongelmahäpeästä kärsiville, heidän omaisilleen tai asian parissa työskenteleville.
(PS. Mikä ihana kirjailijanimi: Leena Lehmuspuu!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti