 |
Kuva: Tom Curtis / FreeDigitalPhotos.net |
Jatkoin tänään novelliksi aikomaani tekstiä. Kirjoittaminen oli pitkästä aikaa helppoa ja tekstiä syntyi.
maanantai 14. maaliskuuta 2011
Novellin vaikuttimet - auki vai kiinni?
Kuinka pitkä novelli voi olla? Milloin siitä tulee pienoisromaani?
Tarina on "valmiina" päässäni. Novelli kuvaa ymmärryksen syntymistä yhdessä ajanhetkessä. Ymmärrykseen tietysti vaikuttavat aiemmin eletyt ajat. Aiempia tapahtumia käydään läpi takaumin. Tai oikeastaan novelli on melkein kokonaan pitkää takaumaa, tavallaan päähenkilön sisäistä maailmaa. Minulle syy- ja seuraussuhteet ovat selviä, mutta miten tekisin, lähtisinkö kirjoittamaan päähenkilön vaikuttimia auki? Toisaalta kuinka tiukasti niitä voi olla avaamatta?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Voi, se on ihana tunne, kun tekstiä syntyy soljumalla tyhjästä!
VastaaPoistaMun omassa päässäni novellin ja romaanin ero ei ole niinkään pituudessa kuin henkilöiden/kontaktien määrässä. Romaaniin mahtuu enemmän ihmisiä vaikuttamaan päähenkilöön/-henkilöihin. :-)
Hyvä ajatus - tuolla perusteella novellini on edelleen novelli ja sellaisena pysyy. Ehkä. Tai pysyy kaiketi, sillä karsin kuitenkin siitä jotakin jossakin vaiheessa pois :-)...
VastaaPoistaMinusta on monesti hyvä, jos novelli jättää asioita joitakin asioita sanomatta ja lukija saa jotain pohdittavakseen, mutta toisaalta toisinaan on myös hauskaa, jos esim. lopussa vedetään matto alta jollakin paljastuksella. Mahdollisuudet lienevät loputtomat.
VastaaPoistaMä pidän itse erityisesti aukkoisista novelleista ja pidemmästäkin proosasta. Mun ongelma on se, että tahdon olla vähän liiankin aukkoinen, jolloin muut tipahtaa kärryiltä. Aina se ei edes haittaa.
VastaaPoistaSain novellini juuri "valmiiksi"! Taidan tehdä nyt niin, että pidän itselleni koulutuksen tästä aukkoisuudesta ja luen joitakin novellikokoelmia erityisesti aukkoja tarkkaillen. Sillä välin novelli tekeytyy itsekseen, ja kun palaan siihen jossakin vaiheessa, muokkaan tarpeen mukaan.
Asiakirjoittamisessa on helpompaa, kun ei tarvitse valita ihan kaikkea. Sanataiteessa mahdollisuuksia on juuri niin kuin sanoit, loputtomasti, ja se tekee siitä niin haastavaa ja toisaalta niin kiehtovaa. Mun ei varmaan auta kuin jatkaa harjoituksia :-)...