maanantai 28. tammikuuta 2013

Lukuteline vailla vertaa!

Lukemisen välineistä ehkä usein kaivatuin on kunnon kirjateline. On niitä malleja, joissa kirja ei edes kunnolla pysy pystyssä. Sitten on niitä, joissa kirja pysyy, mutta aukeaman säilyttäminen luettavana on mahdotonta. On niitäkin telneitä, joissa jopa aukeama säilyy napakasti, mutta sivun kääntäminen onkin jo kunnon urakka. Jotkut telineet jopa repivät sivuja. Osa telineistä on ok pöydällä pidettäväksi, mutta vuoteessa tai sohvalla sillä ei tee mitään. Valtaosa kaikista tarjolla olevista on vain tietynkokoisille kirjoille sopivia, mutta muun muassa paksut teokset, joiden kanssa telinettä monesti kaipaisi juuri eniten, eivät sovi viereenkään.

Nämä kaikki ongelmat ratkaisee mainio Umodel-lukuteline!



Tämä ei ole uskomatonta, vaan se on totta. Umodel pysyy pystyssä ja pitää avoimena kirjan kuin kirjan. Olen testannut telinettä viimeiset nelisen kuukautta, eikä se ole vielä pettänyt missään tilanteessa. Siihen mahtuu pokkari ja kovakaninen, ohut tai paksu kirja. Se pitää tasapainon vuoteessa ja on avuksi myös pöydällä, ja sivun kääntäminen on vaivatonta. Siinä on hyvä pitää jopa tablettia!



Suurimman hyödyn olen telineestä saanut Sisareni, rakkaani -teoksen kanssa, jonka lukemisen myötä minulla olisi lukkiutuneet niskat jumiin ikiajoiksi. Sen sijaan olen voinut tiiliskiven kanssa pötköttää vuoteella rennosti vierekkäin ja lukea!



Umodelia valmistaa täällä Pohjois-Pohjanmaalla pieni käsityöyritys, jonka tekijät ovat ystäviäni. En sen tähden kehu tätä telinettä, vaan päinvastoin: olen erittäin kriittisesti tutkinut telineen mahdollisuuksia ja silti pidän sitä loistavana kapistuksena. Tiedän tuotekehittelyn taustat ja sen, miten telinettä on kehitetty rakkaudesta lukemiseen ja kirjoihin. Se on kehitetty aitoon ja polttavaan tarpeeseen, kun mikään valmisteline ei ole vastannut tarpeita ja odotuksia. Sen vuoksi tästä on ilo kertoa muillekin.

Minun lukutyylilleni telineeseen sopisi vielä lisäksi "varustelisäosa", johon olisi mahdollista sujauttaa kätevästi talteen esimerkiksi kynä tai postit-lippuset. Ehkäpä siitä syntyy seuraava tuotekehittelyidea?

Kurkkaa myös Umodelin kotisivut, josta löytyy lisää kuvia ja käyttökohteita!

28 kommenttia:

  1. Vaikuttaa kyllä oikeasti mainiolta!!

    VastaaPoista
  2. Teline vaikuttaa kieltämättä varsin onnistuneelta kapistukselta. Itselläni on ongelmana juurikin sängyssä lukeminen ja siinä olisi hyvä olla jonkinlainen teline apuna. Tämä voisi olla ratkaisu siihen... Mutta kun sitten näin tuon hinnan, niin alkoi hieman hirvittää... Materiaalit eivät kuvien perusteella vaikuta erityisen kalliilta ja osien työstäminen telineeseen ei ole kovin haasteellinen äkkiseltään katsottuna, joten ihmettelen hintaa siinä mielessä. Toki hyvästä ideasta ja suunnittelusta pitää saada korvaus, mutta toisaalta niin valitettavan usein hyvät ideat kuolevat liian kovalla hinnoittelulla... Toivon kuitenkin vilpittömästi menestystä Umodelille ja ehkäpä jos tätä ihmiset alkavat ostamaan enemmänkin, päästäisiin suurempiin tuotantomääriin, joka yleensä tarkoittaa myös hinnan putoamista... Tai sitten minun pitää saada se eka käsis kustantajalle läpi ja sitten bestseller tulojen turvin voin ostaa tuon... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottelemme käsiksesi menestystä! :-D

      Hinta on vain suhteellisesti kova. Mitä samalla rahalla saa muualta? Yhden hierontakerran, jos hartiat jumiutuvat..? :-)

      Poista
    2. Niin, kova on hinta, mutta nyt kun tässä luin toisten kommentteja ja asiaa uudemmasti ajattelin, niin tämähän sijoitus kestää todennäköisesti vuosikausien ajan (ellei lapset sitten valvovan silmän välttäessä keksi sille uusiokäyttöä, jossa se jollain tapaa romuttuu käyttökelvottomaksi). Näin ollen taidanpa ostaa sen jo ennenkuin keikutaan bestseller listalla... ;-)

      Poista
    3. Jes, sittenhän sulla on valmiina teline, mihin panet esikoisesi komeasti esille, kun saat sen käsiisi! :-)

      Lapset eivät onneksi saa tätä ihan helpolla rikki, vaikka vähän kokeilisivatkin....

      Poista
  3. En oikein ole koskaan ymmärtänyt, mihin lukutelinettä tarvitaan. Minä kyllä tarvitsisin jonkun pienen kappaleen jolla pitää kirja kunnolla auki kun pitelen kirjaa vain yhdellä kädellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reta, innovaatiosi olisi tosiaan mitä mainioin - varmasti jokin haarukka on tuohon tarkoitukseen jo olemassa, mutta tuossapa oivallinen kehittelykohde ideanikkareille! Yhdellä kädellä etenkin vähänkään painavampien kirjojen piteleminen on kyllä hankalaa.

      Minusta lukutelineessä on kovastikin ideaa, mutta jokainen lukee tyylillään! :-)

      Poista
  4. Minusta idea on erinomainen, sen tarpeen kyllä olen tunnistanut monta kertaa erityisesti jättiopuksia kahlatessani. Hintaa tietysti on jonkin verran, mutta toisaalta se on aika uniikki. Laitoin asian korvan taakse, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että kiinnostuit! On totta, että Umodel on uniikki ja varmasti huolella tehty.

      Poista
  5. Oho, vaikuttaa teokselta, joka täytyisi jossain vaiheessa hankkia. Nimimerkillä kroonisesti niskasairas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi voi, Annika K! Niskakivuille on pian tehtävä jotain!

      Poista
  6. Ihana! <3
    Hyvä vinkki ystävänpäivälahjaksi. Kenetköhän pistäisin ostamaan tuon mulle. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaus löytyy yleensä ympärilleen katselemalla... ;-D

      Poista
  7. Tuo olisi kyllä ihana! Minä kaipaisin lukutelinettä hetkiin kun syön yksin aamupalaa ja seuraksi voisi ottaa kirjan, mutta lukeminen + syöminen on aina yhtä vaikea yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainio idea, Katri! Itse syön ja luen yhtä aikaa todella todella harvoin, sillä minulla on pikkumiehiä, joita joudun yleensä ruokapöydässä avustamaan siinä määrin, että kirja olisi meidän tapauksessamme vain ilon pilaaja. Mutta pistän kyllä idean mieleen rauhallisempia vuosia varten!

      Umodel on ruokapöydässäkin varmasti toimiva ratkaisu.

      Poista
  8. Todellakin tarpeeseen! Voi, tuommoinen olisi niin hyvä aamupalapöytään niiden opusten kanssa, jotka eivät vaan pysy auki, vaikka ne kuinka kiilaisi maitopurkin ja teekannun väliin. Menee varmasti itselläni hankintaan jossain vaiheessa.

    Noihin hintakommentteihin sanoisin vain että meillä on muikea 24 % ALV (siis suomeksi: yksi neljäsosa hinnasta!); kotimainen (?) huonekalulaatuinen koivuvaneri ei ole kaikesta huolimatta ilmaista ja tuntityön hinnan saa kertoa raakasti kahdella, jotta tulee huomioitua TELit ja muut sosiaalikulut. Työkalujen/koneiden investoinnit pitäisi pystyä maksamaan takaisin ja pitää samalla toiminta kannattavana eli tehdä edes marginaalista voittoa. Alihintaan myyminen volyymin kasvattamiseksi ei vain ole oikea tie. Pahoittelen avautumistani asiassa, mutta olen jo pidempään seurannut tuttavaani, joka yrittää elättää itsensä käsityöläisenä. Omaa osaamistaan ei kannata myydä alihintaan eikä hinta muodostu pelkästään materiaaleihin ja varsinaisiin työvaiheisiin pohjautuen. Aika paljon tuotekehittelyä, pakkausmateriaaleja, tilitoimistoa, patentti- ja rekisterihallintoa, joskus jopa TUKESia, verottajaa, nettisivujen luontia, yhteistyökumppaneita jne jne kuluu ennen kuin hintalapun pystyy lätkäisemään tai voidaan edes puhua käsityöläisen luovuudesta ja itsensä toteuttamisesta..

    Kuvista pääteltynä teline vaikutti oikein laadukkaalta ja viimeistellyltä, joten siihen suhteutettuna hinta vaikutti minusta kohtuulliselta. Sitä paitsi omalla kohdallani niskasäryltä pelastumiselle ei pysy määrittelemään mitään hintaa :) Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että voin näin auttaa muita niskasairaita! :-)

      Kiitos hintapolitiikan avaamisesta! Noinhan se ikävä kyllä menee, ja käsityö on aina käsityötä. Kyllä tällaisen telineen tekemiseen saa takuulla menemään ihan kohtalaisesti aikaa, vaikka olisi loistavat työkalutkin. Käsityölle voisi muuten määritellä paljon alhaisemman alv:n! Luovien alojen tekijät ovat aina tavalla tai toisella myös toteuttamassa kutsumustaan, joten silloin tuntuu olevan lupa ajatella, että nälkäpalkalla taiteilija voi työtään tehdä...

      Huvituin tuosta kuvauksestasi maitopurkista ja teekannusta. Sinulle se on ehkä arkipäivää, mutta minä sain siitä hauskan mielikuvan itselleni. Tsemppiä aamuihin, Teresita!

      Poista
  9. Kiitos hyödyllisestä vinkistä!

    (Tuo 24% ALV on kyllä järkkykorkea!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että näit tässä järkeä! Olen samaa mieltä alv:sta...

      Poista
  10. Kiitos vinkistä, ehkä kokeilen..:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, Aili-mummo! Olisipa kiva kuulla kokemuksiasi, jos saat telineen käsiisi.

      Poista
    2. Kiitos Paula, minäkin tilasin!
      Toivottavasti sängyssä lukeminen helpottuu..:)))

      Poista
  11. Kiitos vinkistäsi, Paula! Minä jo tilasin omani.

    On selvä, että hinta kirpaisee, mutta ajattelin, että mihin kaikkeen turhempaankin olen rahojani lykännyt.Suomessa ei todellakaan ole halpaa tehdäkäsityötä, etenkin jos suorittaa kaikki velvoitteensa, ne jotka on tuossa edellä lueteltu.Siitä taisi vieläpuuttua eläkemaksuja oliko vakuutuksetkaan mukana?Kun ne kaikki miinustaa, niin eipä paljon jää yrittäjille palkaksi.Toivotan heille onnea ja menestystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, Villiviini! Toivon sinulle mitä nautinnollisimpia lukuhetkiä telineen kera! Tai jos leivot tai soitat tai opiskelet tai...

      Poista
  12. Kätevä teline, minulla on kiv apieni lukupöytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisit pistää lukupöytäsi esittelyyn blogiisi, Hannele, eikös vain? :-)

      Poista
  13. Tuo näyttää oikein kätevältä, haluan oman!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...