Havahtuminen on herätelaina kirjaston vasta palautetut -hyllystä. Takakannessa lukee Hesarin Martti Mäkisalon kritiikki: "Paras elämäntaito-opas aikoihin." Koska tykkään näitä lueskella, en voinut tätä klassikoksikin nostettua ohittaa. Kirja tuntui myös houkuttelevan pineltä käteen, joten kuvittelin hotkaisevani sen nopeasti.
Mutta miten kävi?
Luin teosta varmaan noin kolme kuukautta. Välillä se vain lepäsi yöpöydälläni, enkä kiinnostunut siitä ollenkaan. Välillä luin siitä luvun tai kaksi. Sitten se taas unohtui.
Eikä se siis tuntunut parhaalta elämäntaito-oppaalta aikoihin. Voi olla, että olen niin tuttu näiden kanssa, että sisällön pitää olla jotakin todella omaperäistä tai näkökulmaltaan uutta, että opus nousisi kiinnostavaksi. Voi myös olla niin, että de Mellon ajatukset tarvitsevat aikaa, jotta niiden kanssa voi jatkaa eteenpäin. Havahtuminen ei nyt kuitenkaan saanut elämääni tätä kaamosta juurikaan enemmän valoa.
Sen sijaan mieleni palaili kirjaa lukiessa välillä Marshall Rosenbergin väkivallattoman vuorovaikutuksen ydinajatuksiin, mikä sinänsä on upea asia. Rosenbergin pääteos Myötäelämisen taito on mahtava kirja. Toisaalta ajatuksiin nousi myös Eckhardt Tollen Läsnäolon voima.
Ei Havahtuminenkaan huono ole. Ehkä paikoin saarnaava ja osoitteleva, ei kuitenkaan kylliksi edes ärsyttääkseen. Kirja on kokoelma intialaisen jesuiittapapin Anthony de Mellon luentoja, jotka on puhtaaksikirjoittanut J. Francis Stroud. Puheissaan de Mello pyrkii saamaan kuulijan havahtumaan tietoiseksi itsestään, tarpeistaan ja mahdollisuuksistaan. Saattaa olla, että kirja olisi ollut iskevämpi, jos toimittaja ei olisi ollut aivan niin uskollinen litteroinnissaan.
Onhan Havahtumisessa paljon ajatustakin, jota vastaankin tosin on vaivaton väittää, jos niin haluaa. Sen tähden olen vitkutellut kirjasta bloggaamistakin, ihan kuin sen lukemista aika ajoin. On ollut hankala päättää, mitä tästä kirjoittaisi.
Annetaan siis de Mellon puhua, ja pohtikaa itse:
Useimmat ihmiset eivät elä tietoista elämää. He elävät mekaanista elämää, he ajattelevat mekaanisia ajatuksia - tavallisesti jonkun toisen - tuntevat mekaanisia tunteita, tekevät mekaanisia tekoja, reagoivat mekaanisesti. Haluatteko nähdä, kuinka mekaanisia todella olette? "Onpa sinulla nätti paita:" Teistä tuntuu hyvältä, kun kuulette tämän. Taivaan vallat, sehän on vain paita! Silti olette ylpeä itsestänne, kun kuulette sanottavan noin.
(--)
Tavallisestihan asiat sujuvat niin, että painan yhtä nappia ja kohoatte ylöspäin; painan toista nappia ja putoatte maan kamaralle. Ja te pidätte siitä. Kuinka monta ihmistä tunnette, joihin kiitos ja moite eivät tehoa?
(--)
Antakaa kun kerron teille jotakin: Jos koskaan sallitte itsenne tuntea hyvää mieltä siksi, että joku sanoo teidän olevan hyvä, valmistatte itsellenne pahaa mieltä silloin, kun ihmiset sanovat, että ette olekaan hyvä. Niin kauan kuin elätte täyttääksenne toisten ihmisten odotukset teidän on huoplehdittava, mitä puette yllenne, miten kampaatte hiuksenne, ovatko kenkänne kiillotetut - lyhyesti sanottuna, että täytätte heidän jokaisen kirotun odotuksensa. Sitäkö te kutsutte inhimillisyydeksi? (s. 36 - 38)
Minulle sanottiin kerran: "Kolme ihmiselle kaikkein vaikeinta asiaa eivät ole fyysisiä suorituksia tai älyllisiä saavutuksia. Ensimmäinen on vihamiehen rakastaminen; toiseksi ulkopuolelle suljettujen sisälle ottaminen; kolmanneksi sen myöntäminen, että on väärässä."
(--)
Voisiko ruusu sanoa: lahjoitan tuoksuni vain hyville ihmisille, jotka haistelevat minua, mutta pidätän sen pahoilta? Vai voiko lamppu sanoa: annan valoni vain tässä huoneessa oleville hyville ihmisille, mutta pidätän sen pahoilta? Tai voiko puu sanoa: annan varjoni vain hyville ihmisille, jotka lepäävät suojassani, mutta pidätän sen pahoilta? Nämä vertauskuvat kertovat, minkälainen rakkaus on. (s. 54 - 55)
Teoksen saarnaavuudesta yksi osoitus on seuraava katkelma, jossa jesuiittapappi Anthony de Mello osoittaa sekä oman paikkansa että ottaa valtuudet jakaa muille oikeuksia:
Älkää pyytäkö maailmaa muuttumaan, muuttukaa itse ensin. Silloin saatte maailmaan riittävän hyvän näkökulman voidaksenne muuttaa, mitä parhaaksi katsotte. Ottakaa malka omasta silmästänne. Ellette tee niin, menetätte oikeuden muuttaa ketään tai mitään. Teillä ei ole mitään oikeutta sotkeutua ihmisten tai maailman asioihin ennen kuin olette tietoisia itsestänne. (s. 132)
Mutta silti de Mello välillä pääsee takaisin havahduttamaankin:
[Platon:] "Vapaasta ihmisestä ei voi tehdä orjaa, sillä vapaa ihminen on vapaa vankilassakin." Se muistuttaa erästä toista raamatunlausetta: "Jos joku vaatii sinut mukaansa virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi." Voitte luulla tehneenne minusta orjan laskiessanne taakan hartioilleni, mutta ette ole. Jos ihminen yrittää vapautuakseen muuttaa ulkoista todellisuutta ja päästä vankilan ulkopuolelle, hän todellakin on vanki. Vapaus ei perustu ulkoisiin olosuhteisiin. Vapaus asuu sydämessä. Kuka teidät voi orjuuttaa, jos olette saavuttaneet viisauden? (s. 140)
1980-luvulla kuolleen de Mellon ajatukset ovat kovasti suosittuja maailmalla edelleen, joten ei tätä elämäntaito-opasklassikkoa voi vähätelläkään. Katolinen kirkko on jopa katsonut parhaakseen julkisesti sanoutua irti de Mellon ajatuksista. De Mellohan käyttää aineistonaan paljon myös Raamattua.
Havahtuminen ei ole parasta, mitä kirjoista olen lukenut, enkä kirjan avulla päässyt havahtumaan umpimielisestä todellisuudestani autuuteen. Elämäntaito-oppaiden huono puolihan on juuri se, että pelkkä lukeminen ei auta. Viisaaksi täytyy elää elämä, kerätä kolhuja ja kasvaa niiden myötä. Havahtumista voi kuitenkin suositella kaikille niille, jotka pitävät elämän ja ihmisen ihmettelystä tai jos seuraava kirjan esipuheesta lainattu tarina pistää miettimään:
Eräs mies löysi kotkan munan ja pani sen kanalassa kananpesään. Kotkanpoikanen kuoriutui tipuparvessa ja kasvoi yhdessä niiden kanssa.
Koko elämänsä ajan se uskoi olevansa kana ja teki, mitä kanat tekevät. Se kuopsutti maasta matoja ja hyönteisiä. Se kotkotti ja kaakatti. Ja se saattoi räpäyttää siipiään ja lentää ilmassa muutaman metrin.
Vuodet kuluivat ja kotkasta tuli hyvin vanha. Eräänä päivänä se näki mahtavan kotkan liitävän yläpuolellaan pilvettömällä taivaalla. Se kaarteli sulavan majesteettisesti voimakkaissa ilmavirtauksissa hädin tuskin liikauttaen vahvoja, kultaisia siipiään.
Vanha kotka katseli sitä lumoutuneena.
”Mikä se on?” se kysyi.
”Se on kotka, lintujen kuningas,” vastasi sen naapuri. ”Se kuuluu taivaalle. Me kuulumme maahan – me olemme kanoja.”
Niin kotka eli ja kuoli kanana, koska se luuli olevansa kana. (s. 5)
Tähtiä: 3/5.
Hämmentävää, minä olen lukenut tämän opuksen joskus mutta en muista siitä kyllä yhtikäs mitään. Paitsi kannen. Höh. Mukava oli kuitenkin palata tekstisi kautta kirjaan ja erityisesti minua ilahdutti viimeinen kirjoittamasi kappale. Hyvää viikonloppua!
VastaaPoistaLinnea, Havahtuminen on kyllä aika rönsyileväinen kokonaisuus, joten ei ihme, ettei se aina jätä suurta muistijälkeä. Kuten sanottua, kovin suuria tämä ei tehnyt minullekaan. Kirjaan vakaasti luottavat varmaan pitävät minua epäkypsänä, mutta se ei ole häpeä, sillä epäkypsä on koko elämä. ;)
PoistaHmmm, en yleensä näitä lue, mutta yksi lause pisti noissa lainauksissa silmään:
VastaaPoista"Antakaa kun kerron teille jotakin: Jos koskaan sallitte itsenne tuntea hyvää mieltä siksi, että joku sanoo teidän olevan hyvä, valmistatte itsellenne pahaa mieltä silloin, kun ihmiset sanovat, että ette olekaan hyvä."
Anteeksi, mutta minusta tuo on täyttä puppua! Kyllä kohteliaisuuksista täytyy saada nauttia eikä se tarkoita, että tekisi kaikkensa vain saadakseen niitä lisää.
Sannabanana, juuri näin, de Melloa vastaan on helppo asettaa myös vastaväitteitä. Jos emme piittaa lainkaan toistemme mielipiteistä, onko yhteisöä enää olemassa? On tosiaan eri asia olla riippuvainen toisten ihmisten ajatuksista kuin hyödyntää ne elämässään. Silti minusta tätä asiaa on hyvä pohtia.
PoistaSamaa mieltä Sannabanana - on se kamalaa, jos kaikki olisivat sellaisia robotteja, etteivät reagoisi mitenkään toisten sanomisiin. Pahastakin mielestä voi oppia ja saada voimaa tulevaan.
VastaaPoistaMinä olen kyllä tosi huono lukemaan minkäänlaisia oppaita elämään. En vaan jaksa keskittyä niihin, pitää ehtiä elämäänkin ja muuntyyppiset kirjat ovat minusta niin paljon mielenkiintoisempia.
Ha, täppärini tarjoaa mahdollisuuden vastata suoraan yksittäiseen viestiin! Tätä ominaisuutta ei ole läppärissä! :)
PoistaMinna, onneksi näitä ei ole tarpeen kenenkään lukea ;)! Minulla näihin on jostain syystä kumma mieltymys, ehkä haluan ihmetellä ihmiseloa aina uudesta näkökulmasta tms. On totta, että parempaakin luettavaa takuulla löytyy... :D
De Mellon ajatus on, että oppi ja voima elämiseen löytyy itsestä, ei ulkopuolelta. Kaunis aate, mutta miksi kaikkea mahdollista ei saisi elämässään hyödyntää..?
Minulla on ollut tämä yöpöydän keskeneräisten kirjojen pinossa jo muutaman kuukauden. Ehdin lukea siitä ehkä jonkun kolmanneksen takkuillen ja sitten jäi kyllä pahasti kesken. En vaan päässyt sinuiksi näiden viisauksien kanssa. Välillä tuntui etten saa kirjasta mitään uutta ja välillä tuntui, etten ymmärtänyt mitä joillain vertauksilla ajettiin takaa. Pääsanomana jäi mieleen, että jos elämästään saa todella ikävän, jos vain koko ajan haikeilee kaiken perään, että pitäisi olla vielä sitä ja vielä tätä eikä keskity siihen onnellinen voi olla jos niin päättää. Tämä ei tosin ollut mikään uutinen.. Saa nähdä jaksanko lukea loppuun.
VastaaPoistaPääsanoma tosiaan on jotakin tuonne päin, kuin sitä kuvaat, Teresita! Voin oikein hyvin samaistua tuskaasi tämän opuksen kanssa... :D Sisältö on sekava, mikä väistämättä vaikuttaa lukukokemukseen. Enpä voi luvata, että teos muuttuisi yhtään selkeämmäksi loppua kohti, jos se ei sentään enää huononekaan. Tsemppiä! Itse olen ihan tyytyväinen, että kahlasin tämän kanssa loppuun, vaikkei anti suuri ollutkaan - kirjallisesta kokemuksesta puhumatta ollenkaan.
PoistaArgh, sain tästä kirjasta näppylöitä. Sitä oli hehkutettu minulle monesta suunnasta enkä edes kehdannut myöntää, että inhosin kirjan sävyä. Ok, ihan hyviä pointteja, mutta kuten sinäkin totesit, ei juurikaa uutta taivaan alla. Koin saman tilan kuin Coelhon kanssa, anteeksipyyntö kaikille faneille.
VastaaPoistaTosi kiva kuulla, Valkoinen Kirahvi! Itse en aivan näppylöitä saanut, mutta kuten tuossa yhdessä esiin nostamassani lainauksessa käy ilmi, de Mello nostaa itsensä muiden yläpuolelle noin vain. Pidän siitä, että herätellään ja haastetaan ajattelemaan, mutta en usko siihen, että kukaan ihminen sinänsä olisi toista täydellisempi.
PoistaOlen lukenut joskus kauan sitten kun oli oikein lukukausi. Olisi se sääli jos havahtuisi vasta kuoleman hetkellä ja huomaisi että ei ole elänyt ihmisenä. Lukeminen voi havahduttaa mutta lisäksi tarvitaan valveilla oloa. Pysähtymistä ja rohkeita valintoja.
VastaaPoistaHyvää Uutta Vuotta :)
Aikatherine, hyvää uutta vuotta myös Sinulle! :-) Kiitän lämpimästi viisaista sanoistasi <3. Toivon, että saan elää rohkean elämän, joka päivä silmät avoinna. Sitä samaa toivon muillekin.
VastaaPoistaHuomaan, että vaikka tabini näyttää kommentit ko. viestien perässä, täällä ne listautuvat kuitenkin aikajärjestyksessä. Sääli - ja iso harmi! :-(
VastaaPoistaItselläni on tämä kirja hyllyssä. En ole tosin sitä ostanut itse vaan sain sen lahjaksi, tehtäköön tämä nyt heti selväksi... :) Olen kiinnostunut niin ikään kaikenlaisista elämäntaito-oppaista ja ehkäpä juuri siksi tämä kirja valikoitui lahjan antajan aivoituksissa oivaksi mieleni ilostuttajaksi. Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Hieman turhan provosoiva ja manipuloiva kirja enkä kyllä henkilökohtaisesti allekirjoita puoliakaan siinä esitettyjä teesejä. Voin kyllä ymmärtää, miksi tämä ehkä on niin suosittu ja innostavakin joillekin ihmisille. Minullakin kesti kohtalaisen kauan, että sain tuon luettua loppuun, mutta periaatteeni on, että kirja kuin kirja, jos sen aloitan luen sen myös loppuun...
VastaaPoistaTämähän on oikein hieno lahja, sillä kirja on klassikko ja tunnustettu opus! Lahjan antaja on selvästi osannut valita hyvin. - Mutta aina ei vain voi kolahtaa.
VastaaPoistaMinusta de Mellolla on arvokkain ajatus se, että hän kannustaa seuraamaan oman sydämen ääntä ja hyväksymään ne mahdollisuudet, joita maailma eteen tuo, riippumatta muiden mielipiteistä. Näin meidän jokaisen pitäisi elää, toisaalta myös rakastaen ehdoitta maailmaa. Mutta kirja sinänsä on välillä puuduttava ja jäsennys sekava. :-/
Toki olin lahjasta kiitollinen. En hennonnut kertoa koskaan todellista mielipidettäni kirjan annista lahjan antajalle, etten pahoittaisi hänen mieltään. Joskus tämän kaltainen diplomatia on paikallaan... ;-)
PoistaTuosta arvokkaimmasta ajatuksesta olen niin ikään samaa mieltä... :) Valitettavan usein me ihmiset teemme asioita toisin, mitä sydän meille kertoo. Ja kun näin tapahtuu, valitettavan usein me teemme niin aivan turhaan. Silloin hukkaamme itsestämme ja maailmastamme aina jotain, mutta se mikä siinä on pirullisinta on se, että emme välttämättä edes tiedä mitä me hukkaamme... Ja miksi toisten mielipiteillä on niin vahva vaikutus? Miksi sosiaalinen painostus vaikuttaa meihin niin vahvasti? Tosin aina ei voi elää niin kuten sydän kertoo meille, joskus sillä tiellä on ylitse pääsemättömiä esteitä...
Luen neljättä kertaa. Nyt on kolahtanut, koska elämäntilanne on sellainen, että tuo teksti uppoaa. Teoksen hajanaisuus on kuin elämä itse. Puhuja kehottaa vastaanottajaa epäilemään ja asettamaan kyseenalaiseksi sanomisiaan. Niin olen tehnyt. Sen verran on tökkinyt sanoma. Itse olen lukenut kaikenlaista "filosofista" kirjallisuutta paljon. Tämä on kaikkein yleispätevin, koska de Mello nimenomaan korostaa, että ei ole olemassa mitään "ohjelmaa", jota pitäisi noudattaa. Erilaisilla ohjelmilla tai opituilla suhtautumistavoilla minulle on aina lopulta seurannut vaikeuksia.
VastaaPoistaJES! Samoin koen itse, Havahtumisen voi avata miltä kohdin vain ja aina on hyvää settiä. Nyt alan ymmärtää Mellon ajatuksia esim. rakkaudesta. Se ei olekaan sitä että joku asettaa itsensä meille kynnysmatoksi ja koittaa elää elämää jota me haluaisimme..EI!!
PoistaNykyisessä suhteessani koitan hyväksyä partnerini sellaisenaan ilman muutoksen tarvetta, jos en siihen kykene voin aina elää yksinkin tai etsiä uusia jäseniä "orkesteriin". On helpottavaa ajatella etten joudu miellyttämään ketään koko loppuelämääni, voin aina vapaasti valita.. Kenenkään ei myöskään tarvitse olla rinnallani ja "kestää" kummallisuuttani jos se ei tunnu hyvältä. Voi olla vapaa ja rakastaa kaikkea ja kaikkia, joinain päivinä se onnistuukin ja harjoitteluaikaa on koko loppuelämä.
1990 luvun loppupuolella luin ekan kerran -en ymmärtänyt mitään. 2009 tuli mukaan kirjaston poistettavista - kolahti "pahasti". ja "havahduin" (:ainakin osittain:) Nyt se on minun maailmani kaikkien heräämis/läsnäolokirjojen "perusteos". Ihmisen alitajunta on kummallinen -varsinkin silloin kun elää maailman "harhassa" - egon opittujen mielipiteitten selättämiseen voi kulua vuosia mutta ei hätää, siellä mielen/sydämen syvyyksissä tehdään ihmeitä:)
VastaaPoistaEhkä silläkin, että de Mello on intialainen, on vaikutusta. Länsimaalaisena en aina ymmärrä itämaista. Pitää olla logiikkaa ja selityksiä...eihän tässä kielletä mitään sinänsä, vaan nimenomaan pyritään pois siitä, mikä sitoo. Iloitaan vaan kohteliaisuuksista, mutta ei tehdä niistä elämälle pohjaa...vapaus on ydin.Sanat eivät kykene ilmaisemaan sitä, mitä havahtumisessa tapahtuu...jokaisen kuulee tavallaan ja ajallaan...musta tässä annetaan kristinuskoon epätavallisen raikkaita kuvakulmia, vuorisaarnaan ym. Ehkä pitää olla vanhan homehduttama, jotta voisi raikastua uudesta...
VastaaPoistaItseäni tuo kirja säväytti. Paljon. On todella helppoa elämää olla riippumaton jopa kohteliaisuuksista. Havahtumisen vuoksi osaan olla läheinen myös niille, jotka voivat niin pahoin että saavat muutkin ihmiset voimaan pahoin. Tätä kirjaa ei vain kannata lukea pelkkänä kirjallisena teoksena, silloin siitä ei välttämättä juurikaan saa irti. Oikeassa tilanteessa se rikastuttaa koko loppuelämän. Ja niin kuin aina: riippuu ihmisestä. :)
VastaaPoistaSaarnaavat ja "kaikkitietävät" kohdat otin pikemminkin ajattelemaan herättelevänä kuin totuuksien lausumisena. Tosin luin kyllä luvattoman paljon rivien välistä, tein siitä itselleni parhaan mahdollisen ;)
Jossain kommentissa sanoit kaiken etsimisestä oman itsensä sisältä: "Kaunis aate, mutta miksi kaikkea mahdollista ei saisi elämässään hyödyntää..?"
Mutta tämä kirjahan on juuri siitä aiheesta.
(niinpä, kaikki me ollaan erilaisia. Ei tarkoitus tylyttää millään tavalla, kunhan vain herättelen :P :D )
Juurikin näin. Itse en ole kirjaa lukenut, mutta näiden lainauksien perusteella vaikuttaisi olevan vähän samaa kamaa kun esim. The power of now ja Neale Wlaschi:n "When everything changes, change everything". Eri sävyllä kirjoitettuna toki. Nyt tästä blogipostauksesta ja suurimmasta osasta kommenteja jäi vähän sellanen kuva että on keskitytty vaan tohon kärkkääseen sävyyn eikä olla nähty sitä kuuluisaa metsää puilta. Kirjoja ei kuulu lukea, ne kuuluu sisäistää.
PoistaOnko elämä missään muualla kuin oman pääsi sisällä? Onko meidän kaikkien totuus elämästä ja todellisuudesta samanlaisia? Oman kokemuksen mukaan totuuksia on yhtä monta kuin kokijoitakin.
Monesti oma totuus jostakin asiasta on vääristynyt (distorted reality). Kun asiaa tarkastelee objektiivisesti sen todellinen luonne alkaa paljastua (observed reality) Kun olemassa olon jujun ymmärtää todella (kuten gandhi, buddha, ekhart tolle, mary o'malley mitä näitä nyt on.) päästään "todellisuuteen" (Ultimate reality)
tällainen jaottelu siis Neale Walschilla.
Onni löytyy aina ihmisestä itsestä. Mikään tai kukaan ei voi sitä sinulle antaa, paitsi sinä itse. Jotkut asiat tekevät onnen "helpommaksi" koska olemme tottuneet ajattelemaan tietyillä tavoilla. Nämä tavat myös mahdollistavat kärsimyksen.
Okei, noi nyt oli tollasia peruskliseitä, jotka ovat about jokaisessa "elämänhallintaoppaassa". Tietty näitä kirjoja voi lueskella jos siltä tuntuu, mutta todellinen hyöty jostain The Power of Now:stakin on vasta sitten kun kirjan oppeja alkaa hyödyntämään omassa elämässään ja sitä kautta todella sisäistämään. Se on se ns. olennaisin osa tämän kaltaisessa kirjallisuudessa.
Ei mulla muuta, kiitos, anteeksi ja Hyvää kesää! :)
Kiitän kaikkia Anonyymejä ja Kallea kommenteista! Ne rikastuttavat tätä tekstiä. Blogissani on kommenttien hyväksyntä päällä vanhoissa viesteissä, mutta kaikki asialliset kommentit julkaisen aina mahdollisimman pikaisesti. Jatketaan siis samaan malliin :-)! Mukavaa, että de Mello herättää ajatuksia.
VastaaPoistaSuosittelen lämpimästi jokaiselle myös postauksessa mainittua Rosenbergin Myötäelämisen taitoa. Se on suuri kirja.
Kiitos Paula, pitkästä aikaa havahduin, ainakin siihen, miten käsittelit tätä aihetta/kirjaa.. Taidan olla tuon kotkakanan tapainen ja tyydyn osaani, koska en muuta ymmärrä.
VastaaPoistaMinulle tuo kirja oli ehkä tärkein teini-iässä lukemani, ja edelleen 24-vuotiaana siihen silloin tällöin tarttuessani se iskee uudestaan. Pidin siitä saarnaavasta ja tylystä sävystä, se muuttuu paljon viihdyttävämmäksi tietyllä huumorilla otettuna. Mellohan sanoo vain tanssivansa oman tanssinsa, johon kenenkään ei tarvitse yhtyä ("minä olen pöljä, sinä olet pöljä" vai miten se meni), ja tuosta puhetulvasta huokuu rehellisyys ja vilpittömyys siinä suhteessa. Eniten vaikutti ajatus, ettei mikään voi uhata sitä ihmisen todellista olemusta, joka on määrittelemätön. Naarmutumme ja halkeilemme turhaan muiden loukatessa tai uhatessa minäkuviamme, jotka meidän olisi mielenterveytemme kannalta parempi tunnistaa alun alkaenkin pelkiksi naamioiksi. Vähän kuin Krishnamurtia kevyemmin ja hurtimmin esitettynä, mutta vähemmällä jahkailulla. Ja onhan tässä nyt elämätaito-oppaaksi aika raju ote, ehkä joitain suosikkiesimerkkejä:
VastaaPoista"Nuori mies tuli valittamaan, että hänen tyttöystävänsä oli jättänyt ja pettänyt hänet. Mitä siinä valitat? Odotitko jotain parempaa? Odota pahinta, olet tekemisissä itsekkäiden ihmisten kanssa. Sinä tässä hölmö olet - taisit varustaa hänet sädekehällä. Ajattelit hänen olevan prinsessa, luulit ihmisten olevan mukavia. Eivät he ole! He eivät ole mukavia. He ovat yhtä kehnoja kuin sinäkin - ymmärrätkö, kehnoja."
"Luuletteko ihmisten auttavan teitä? Eivät he auta. Luuletteko ihmisten tukevan teitä? Eivät he tue."
"Ihmiset tulivat luokseni ihmissuhde- ja kommunikaatio-ongelmineen ja joskus saatoin auttaa heitä. Mutta toisinaan minusta ei valitettavasti ollut mitään apua, koska terapia piti ihmiset unessa. Ehkä heidän olisi pitänyt kärsiä hieman lisää. Ehkä heidän olisi pitänyt vajota pohjaan saakka ja sanoa: 'Olen saanut kaikesta kyllikseni.'"
"...ihmiset ovat hulluja, he ovat mielipuolia ja mitä pikemmin näette sen, sen parempi mielenterveytenne ja hengellisen terveytenne kannalta. Älkää luottako ihmisiin. Älkää luottako parhaisiin ystäviinne. Hävittäkää parhaita ystäviänne koskevat harhaluulonne. He ovat hyvin ovelia. Aivan kuten tekin olette ovelia ollessanne tekemisissä kaikkien muiden kanssa, vaikka todennäköisesti ette tiedä siitä mitään."
Karummaltahan nuo toki kuulostaa törkeästi asiayhteyksistään erotettuina, mutta suoria lainauksia joka tapauksessa, ja kyllä Mello niitä tarkoittaa :)
Viestit tässä ketjussa on jo vuosien takaisia, mutta pistämpä silti lusikkani soppaan. En ole lukenut kyseistä kirjaa, mutta tuttuni kertoi siitä ja luki siitä minulle pieniä pätkiä tänään. Piti sitten heti googlata mitä kirjan tiimoilta löytyy. Miten sattuikaan, että ne kohdat mitkä hän luki, herättivät todellakin ajatuksia. Tässä ketjussa on ollut monenlaisia viestejä kirjasta ja elämänoppaista yleensä. Luulen, että lukija täytyy olla oppaan kanssa ns. samalla aallonpituudella, että hän saa siitä irti. Oma tilanteeni ja omat ajatukseni vastasivat tällä hetkellä juuri niitä ajatuksia mitä tuttuni kirjasta siteerasi. Olen joskus törmännyt sellaisiin kirjoihin, jotka eivät herättäneet mitään ajatuksia ja joista en saanut mitään irti. Tilanteeni ja ajatukseni ei vastanneet niiden kirjojen ajatuksia. Onneksi näitä kirjoja on julkaistu paljon. Se mikä ei anna itselle mitään voi antaa toiselle paljon.
VastaaPoistaEn ole kovinkaan innokas elämäntaidon oppaiden lukija, mutta aion kuitenkin jossain vaiheessa lukea kirjan ja nautiskelen niistä kohdista, jotka kolahtavat.
Erosin exästäni pari vuotta sitten ja siitä asti olen ollut enemmän ja vähemmän eksyksissä. Vauhti on ollut kova..Itse asiassa exä ehdotti kirjan lukemista joskus viime kesänä. Luin vähän alkua kirjasta ja sitten se unohtui jonnekin laatikon pohjalle. Olen edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että kirjan sanoma ei välttämättä avaudu heti. Elämäntilanteen ja ajankohdan täytyy olla oikea. Aloin lukea kirjaa uudelleen pari kuukautta sitten, kun olin henkisesti aika loppu.Kirja kolahti aivan eri tavalla! Tajusin, että olen etsinyt onnea muista ihmisistä ja asioista, vaikka kaikki mitä tarvitsen on minussa itsessäni :) Pitää päästää irti..
PoistaAivan ihana! HAVAHTUMINEN on parasta mitä minun elämässä on tapahtunut!!! Joutuu lukemaan useampaan kertaan ja ei se pelkkä lukeminen mitään auta. Ensinnäkin kun ei oikein aina ymmärtänyt lukemaansa niin tekee helposti vääriä tulkintoja, mutta kyllä se kokonaisuus sieltä löytyy vaikka tavaamalla. Minun piti ainakin moneen kertaan pohtia ja miettiä omien ongelmani kautta kaikki asiat uudessa valossa. Kun sen oppii eli sisäistää, niin kyllä kuulkaa on helppoa elämä sen jälkeen. Minua tosi pahasti luokannut henkilö, ai että vihasin ja halveksin häntä, mutta nyt - ihana vapaus ja oikeasti tunnen syvää myötätuntoa häntä kohtaan. Toivottavasti en myötätunnon puuskassani mene uudistamaan ystävyyttäni hänen kanssaan, sillä niin pöljäksi en halua tulla. Suosittelen lämpimästi HAVAHTUMISTA ja vaikka eteneminen olisi kuinka hidasta tahansa, niin kyllä se kannattaa. Ihan niin kuin laulussa Kulkuri ja Joutsen: Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa!!!
VastaaPoista