Luova mieli. Kirjoittamisen vimma ja vastus (Kirjallista elämää)

Claes Andersson: Luova mieli. Kirjoittamisen vimma ja vastus. Kirjapaja. 2002. (162 sivua)

On kuin joku silittäisi kynäilijärievun päätä, kun lukee Luovaa mieltä. Claes Andersson aina tuntunut läpeensä humaanilta tyypiltä, ja tässä teoksessa mielikuva vahvistuu. Omassa kirjoittamisprosessissani kipuilevana on lohdullista lukea, että yhtä hankalaa se on muillekin, ihan kunnon kirjailijoillekin:


Ja vaikka aihe ja tietoinen pyrkimys olisivat perinpohjaisesti ja huolella valmistellut, silti itse kirjoittamiseen useimmiten liittyy ambivalenssi. Haluan ja olen päättänyt kirjoittaa, mutta jokin näkymätön voima tai käsi estää minua ryhtymästä töihin. Nämä sisäiset vastustukset ja esteet vievät itse asiassa ainakin puolet kirjoitustapahtuman ajasta ja energiasta. (s. 24)

Niinpä niin, minun vastusteluaika on varmaan jo käytetty, nyt olisi syytä alkaa käyttää kynää aiempaa sukkelammin. Sitten kun saa jotakin aikaiseksi, niin aika kiitää ohitse ja myöhemmin lopputulos saattaa tuntua vieraalta, kuten Andersson kirjoittaa agit-prop-runostaan:


Poskiani kuumottaa kun nyt luen tämän runon. Miksi? Eivätkö siinä esitetyt väitteet enää pidä paikkaansa? Siitä ei olekaan kysymys. Minusta kuvatut asiat pitävät suurin piirtein paikkansa edelleen, nyt ehkä enemmän kuin neljättäkymmentä vuotta sitten. Mikä runossa mättää? (s. 97)

Näin Andersson kuljettaa tekstiään: hän uskaltaa nähdä ja tunnustaa omat rajansa, omat tunteensa, tulkitsee monia omia runojaan. Minä poloinen mietin, tämäkö odottaa? Kun saan käsikseni kuntoon ja viimeisteltyä, sen juurta alkaa nakertaa aika, mikä tekee siitä muodottoman ja epäsopivan kaikkialle. Jotkut taideteokset vanhenevat todella nopeasti, toiset toki elävät ikuisesti. Luova mieli osaa keraelää tässäkin:


Samanaikaiset vastakkaiset, ristiriitaiset tunteet eli ambivalenssi on tunnetusti erittäin vaikeasti kestettävä tila. Nuorena pidin huoneeni korkkitaulussa lappua, jossa luki: "Kypsän ihmisen kriteereihin kuuluu, että hän pystyy elämään ratkaisemattomien ongelmiensa kanssa vaatimatta välitöntä ratkaisua niihin." (s. 37)

On mietittävä, haluaako oikeastaan olla edes kypsä. Epävarmuuden sietokyky on kyllä kiistämättä jalo taito. Kyse ei ehkä olekaan lopulta kypsyydestä vaan tasapainosta, varmuudesta. Lopuksi kysyn itseltäni, miten suhtaudun seuraavaan, ehkä hitusen romantisoituunkin mietteeseen (joskin sehän meihin ikuisiin romantikkoihin pureutuu kuin pedon hammas saaliiseensa):


Kirjoittaminen on ensisijaisesti motivaatiokysymys. Siitä joka tuntee pakottavaa ja palavaa tarvetta muokata ajatuksiaan sanallisesti, rakentaa lauseita ja maistella sanojen hienoimpia sävyjä, voi tulla kirjailija. Jos tätä palavaa tarvetta ei ole, ja vaikka lahjakkuutta ja oppia olisi kuinka paljon tahansa, kirjailijaa hänestä tuskin tulee. (s. 25)

Luova mieli on jokaiselle kirjoittajalle oivallinen opaskirja. Se ei kuitenkaan ole perinteisessä mielessä opaskirja laisinkaan, sillä se ei kerro oikeaa tai väärää tapaa kirjoittaa. Se ei oikeastaan edes anna kaavoja tai välineitä siihen, miten tekstiä tehdään. Andersson onnistuu syvällisellä tavalla haastamaan kirjoittajan keskusteluun kanssaan, mikä kirjoittamisessa, kirjallisuudessa tärkeintä kai onkin.

Tähtiä: 3/5.

Osallistun tällä työpaikan kirjahyllystä lainatulla niteellä Kirjallista elämää -haasteeseen. Huomatkaa, että haaste kestää vuoden loppuun. Lähtekää vielä mukaan!