Beatrix Potter - taiteilijaelämää -elokuva kertoo pääkohdittain kirjailijan elämänvaiheet. Lapsuus ja aikuisuus limittyvät kerronnassa ja tuovat vaihtelua kronologiseen etenemiseen. Elokuva alkaa mukaansatempaavasti kirjailijan koko elämän kohokohdasta: Beatrix Potter saa ensimmäisen kustannussopimuksensa. Renée Zellweger on kohtalaisen uskottava Potter omaan pikkusievään tyyliinsä.
(Jännitystä epätoivoisesti tästä elokuvasta etsiville varoitus: jatkossa seuraa spoilereita!)
Elokuvassa onkin iso ilo elää kirjailijattaren mukana, kun usko omaan tekemiseen vahvistuu. Kustannussopimus on selvästi Potterille ensimmäinen osoitus siitä, että hänen vesivärityönsä ja tarinansa saattavat kiinnostaa jotakin muutakin kuin vain häntä itseään. On sydäntäsärkevää katsella, miten hänen oma perheensä väheksyy tyttären taiteellisia pyrkimyksiä. Samaan aikaan 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa eläneen naimattoman naisen itsemääräämisoikeus ja sosiaalinen asema aiheuttaa minussa närää. Jos elokuvasta voi jotakin luomistyöstä lukea, on selvää, että viesti kuuluu näin: omaan tekemiseen on uskottava loppuun saakka!
Elokuvasta ei romantiikkaakaan puutu. Yli kolmekymppinen Beatrix tapaa kustantamonsa nuorimman yhtiöjäsenen Norman Warnen ja lempi leiskahtaa. Kustantajaa esittää söpö Ewan McGregor, joka oli varsinkin aiemmin ehdoton lempinäyttelijäni. Edelleen hän saa näemmä sykkeen kohoamaan, kun luvassa on romantiikkaa. Sen vuoksi Potterin ja Warnen soidinmenot ovat tunnelmallista katseltavaa etenkin, kun Potterin vanhemmat ovat suhdetta vastaan. Tällaisella vuosisadan rakkaustarinalla on kuitenkin sen kruunaava loppu: Warne kuolee ja Potter kärsii sydänsuruista.
![]() |
| Mihin luikit, Petteri Kaniini? |
Kaiken kaikkiaan elokuva oli oikein viihdyttävää katseltavaa. Elokuvassa Potterin piirroshahmotkin heräsivät välillä eloon, mikä antoi elokuvalle ansaitun ripauksen sadunomaisuutta. Niille, jotka pitävät Renée Zellwegeristä, Ewan McGregorista tai (lasten)kirjailijaelokuvista, raina on oivallinen valinta vaikka perhe-elokuvaksi. Pienten lasten kanssa tuskin katselurauha säilyy, mutta kouluikäisten jo varsin todennäköisesti.
****
Nyt kun Ewan McGregor on pitkästä aikaa valloittanut ajatukseni, en pysty olemaan tässä yhteydessä suosittelematta kutkuttavan ihanaa legendaarisen Dennis Potterin tv-sarjaa Huulipunaa kauluksessa (engl. Lipstick on your collar). Se on alkuperäinen syy, miksi McGregor on joutunut paistattelemaan suosiossani jo pitkään.


Minäkin omistan tämän elokuvan, enkä vähiten Zellwegerin ja McGregorin takia. Muistaakseni pääosin leppoisa rakkaustarina. Olen luvannut katsoa tämän miehen kanssa jossain vaiheessa.
VastaaPoistaMcGregor on muuten minunkin suosikkejani. Meidän rakkaustarinamme alkoi Moulin Rouge!:sta. ;) Lipstick on Your Collar on minulle tuntematon mutta jos vain mahdollista korjaan asian mahdollisimman pian. Kiitos vinkistä Paula!
minäkin tykkäsin elokuvasta. luin tänä vuonna koko potterin tuotannon yksissä kansissa ja kirjassa oli mukana satujen syntytarinat ja muutenkin tietoa kirjailijasta. siksi elokuvaa olikin mukava katsoa, kun koko muukin paketti oli tuoreessa muistissa:)
VastaaPoistaTämä oli ihana elokuva, sellainen vanhanaikainen, viaton ja herkkä. Hyvät näyttelijät ja ihana satumainen tunnelma.
VastaaPoistaLinnea, Huulipunaa kauluksessa tulee sieppaamaan sinut omakseen. Olen varman siitä! :-)
VastaaPoistaSonja, minä en ole Potteria lukenut, mutta satuhahmot tulivat elokuvassa jo niin tutuiksi, että lähiaikoina tulemme poikieni kanssa paikkaamaan aukon :-).
Juuri noin, Minna Kristiina. Tässä elokuvassa ei ollut oikeastaan mitään pahaa.
Tämä on kyllä ehdottomasti ihanimpia elokuvia, joka kertoo kirjailijoista ja tälläisiin aiheisiin liittyvistä.
VastaaPoistaJa kaiken lisäksi tykkään juurikin tuosta McGregorista, siinä vasta oiva näyttelijä
Haukku, tämä on söpö. Kuten Linnea kirjoitti, pitkälti rakkaustarina, mutta kirjoittaminen ja siihen liittyvät seikatkin ovat mukavasti esillä.
VastaaPoistaMcGregor on ihana, mutta en tykännyt hänestä Star Warsissa, joskaan en erityisemmin tykkää koko saagasta. :-)