Voi itku! Minulla on lupaava novellikäsikirjoitus, jonka ajattelin lähettää kirjoituskilpailuun. Olin jo eräänä iltana painamassa sähköpostin Lähetä-painiketta, kun tajusin, ettei novelli olekaan hyvä sellaisenaan. Sain välähdyksenomaisesti selkeän kuvan siitä, miten tekstiä pitää muokata, että se avautuu paremmin kaikille. Nyt tämä kuva on tipotiessään! Puhf!
Voihan katkennut lyijykynän terä! Mitähän tässä nyt pitäsi tehdä? Pääni lyö tyhjää, kun yritän saada taannoisen myöhäisillan ajatusta takaisin mieleeni. Mitähän oikein tuumin, kun en heti silloin tehnyt muokkauksia, edes jotakin pikaista hahmotelmaa?
Jos jotakin, tässä piilee opetus: kun ajatus on kirkkaimmillaan, älä hukkaa hetkeä vaan kirjoita, kirjoita vimmatusti! Seuraavalla kerralla kirjoitan ideat vaikka puseronhihaani. Yksi kätevä kapistus ideoiden muistiinpainamiseen on muuten melkein aina mukana roikkuva puhelin. Siihen voi aina jättää itselleen muistilappusen.
En ole muuten koskaan aiemmin osallistunut kirjoituskilpailuun, paitsi koulussa joskus raittiuskirjoituskilpailuihin, joista sainkin aina jotakin mukavaa pikkupalkintoa vaihdossa. Nyt katson kilpailua tapana saada palautetta omasta tekstistä. Palautettahan on sekin, ettei saa mitään palautetta! Toki kilpailuun osallistuminen tuo myös vähän jännitystä elämään ja väriä kirjoitusharrastukseen.
Kertokaapa, minkälaisia kokemuksia teillä muilla on kilpailuista! Oletteko osallistuneet ja miksi - jos ette, miksi? Mitä olette oppineet? Mitä kokeneet?
Niin joo, ja jos joku saa kiinni kadonneen ajatukseni, sen voi palauttaa takaisin lähettäjälle. Löytöpalkkio!
Voi itku! Tuo on kyllä niin ärsyttävää. Itselle yleensä ne ajatukset kyllä palaa takaisin ennemmin tai myöhemmin, erityisesti silloin, jos teen ihan samaa juttua kuin milloin se alkuperäinen idea välähti päähän. Mulle esim. parhaat ideat tulevat juostessa ja usein heti kotiin palattuani raapustan jotain sanoja muistivihkoon, että pääsen taas ajatuksesta kiinni.
VastaaPoistaItse en ole osallistunut kirjoituskilpailuhin kuin kerran puolivanhingossa siihen Orivede runokilpailuun, jonka tuotoksista julkaistaan aina antologia. Lähetin sinne viisi runoa, joista yksi julkaistiin. Mitään erityistä palautetta ei annettu, mutta kai sitä julkaisuakin voi jonkinlaisena palutteena pitää.
Voi voi, toivottavasti minunkin ajatukseni vielä palaavat.
VastaaPoistaKyllä minusta julkaisukynnyksen ylittäminen on ilman muuta palaute. Eihän siitä paljoa saa irti, mutta tietää ainakin koskettaneensa jotakuta lukijaa.
Minä en olekaan paljon runoillut sitten teinivuosien, jolloin sydänsuruja purin murrosikäisen innolla paperille :-). Joitakin laululyriikoita olen kokeillut sen jälkeen.
Voi harmi! Kilpailuihin on hyvä osallistua..se on hyvää harjoitusta, vaikkei menestyisikään :)
VastaaPoistaMä osallistuin nuorena kaikenmoisiin vääntöihin. Kerran voitin Radio Mafian kilpailun, mutta häpesin tekstiä jostain syystä niin, että lähetin sen parhaan kaverini nimellä. Piti sitten ostaa palkinto häneltä itselleni :D
Kerran onnistuin pääsemään finaaliin Teoksen ja Presson järjestämässä novellikisassa. Jännitti, piti esiintyä Helsingin kirjamessuilla Ruben Stillerin haasstateltavana. Mutta en sitten päässyt finaalia kauemmas. Harmittihan se silloin..
Hauskoja muistoja kuitenkin :)
Been there... ja vaikka kannankin mukanani muistikirjaa, jonne merkkaan ideat, ne eivät palaudu useinkaan samalla tavalla kristallinkirkkaina mieleen sitten jälkikäteen. Eli pitäisi varmaan kantaa jotai miniäppäriä aina mukana ja kirjoittaa vimmatusti kaikki ylös heti.
VastaaPoistaHelmi-Maaria, hienoja muistoja! Kommenttisi kilpailuihin osallistumisesta kannustaa, kiitos.
VastaaPoistaTallipäiväkirja (mulla on mielisairas olo kutsua sinua tällä nimellä!), minä taas muistan kristallinkirkkaana pieksemäsi. Niinhän se on, ettei ideaa muistiinpanoista huolimatta tavoita aina kuitenkaan, mutta on synti jättää muistiinpano tekemättä kokonaan. Oppia ikä kaikki, sano.
Voi harmi! Ideoiden ollessa enää hajanainen sumu jossakin takaraivossa on sitten yksi masentavimmista jutuista tässä kirjoittamisessa. Minulle käy useasti niin, että olen juuri nukahtamaisillani ja sitten tulee älynväläys jostakin keskeneräisestä kohtauksesta. Silloin joko äänitän uniset ideani puhelimeen tai kampean ylös ja raahaudun läppärille. Pakko, muuten jäisivät monet parhaimmat jutut kirjoittamatta.
VastaaPoistaKilpailuihin en ole osallistunut. Minulla on aina ollut kesken jotakin ihan muuta, mitä kisoihin olisi vaadittu, enkä siksi ole saanut aikaiseksi mitään kisamatskua. Kavereistani monet kyllä osallistuvat ja saavat mitä ilmeisimmin niistä intoa ja kokemusta.
Olen osallistnut moniin ja kerran voitin suositun lehden kirjoituskilpailun pakinallani Martta ja auto, joka löytyy myös blogistani. Ko. pakina on ollut muutenkin varsin suosittu ja julkaistu muuallakin. Siitä muuten sai silloin hyvän rahapalkinnon. taakseni jäi 248 kirjoittajaa.
VastaaPoistaSen jälkeen osallistuin edelleen saman lehden kerran vuodessa kisaan, mutta en saanut sijoituksia, mutta minulta ostettiin pari kertaa juttu ja ne julkaistiin. Toinen oli sellaienn jota en ole halunnut blogiini tuoda ja toinen on mustasukkkaisuusmurha, jonka nimi on huone. Nyt kun luen sitä, pidän tyyliäni hieman pateettisena...
Olen entinen tomittaja ja olen pitänyt mm. vakutuista pakinapalstaa. Suoraa, pitkää proosaa ei synny millään, vaikka ideoita olisi. Se novelli, joka on blogissani nimellä 'Älä tee minua haluamaan' on oikeasti 17 sivua pitkä! Lyhensin sen novellikilpailuja varten ja blogiini. Siitä olisi voinut tulla kirja, mutta minua rajoittavat siinä eräät asiat, eten voi kirjoittaa, kuten haluaisin sen tehdä.
Minulla on kaikkialla post it-lappuja, vihkoja, kyniä...Olen muuten huomannut, että paras teksti syntyy yöllä, sitten kun iltaväsymys on mennyt ohi/yli. Voin sitten kirjoittaa vaikka kuinka.
Kun lähetän jotain eteenpäin, en muistele sitä sen jälkeen enää hetkeäkään. Näin voin jatkaa vahvana, enkä tunne minkäänlaista huonommuutta. Olen itsevarma kirjoittaja, mutta en ylimielinen.
Runoja en välitä kirjoittaa, sillä en katso siihen olevani mitenkään luotu, mutta niitä vain syntyy. Erään Kustannusherran vinkistä sallin siis niiden tulla ja kirjoitan ylös. Muuten vain. Pidän tällä hetkellä eniten uusimmasta tyylistäni, jota edustaa runo 'Hämärä sytytä pimeän valo, sillä olen kuollakseni kyllästynyt...' Vanhemmista runoistani, joita on todella paljon, en edes tunnista enää itseäni.
Luomisvoimaista kevättä, Paula!
Minna Kristiina ja Leena Lumi, minunkin ajatukseni juoksee parhaiten yöllä. Kahden pienen lapsen äitinä on vain hankala antaa itselleen yö aikaa kirjoittamiseen :-)!
VastaaPoistaKiitos Leena, että jaoit kokemuksiasi ja näkemyksiäsi! Minäkin olen tehnyt toimittajan töitä, ja nuorempana toimittaja oli toiveammattini. Sitten elämä vei vähän sivuraiteille, ja viimeistään nyt on varaa sanoa, että hyvä niin.
Nuo kirjoituskilpailut kiehtovat minua kyllä. Sinänsä kirjoittamisella kilpaileminen ei minua viehätä, mutta se kiehtoo, että oma (sanataide-)teksti läpikävisi jonkinlaisen valintamenettelyn ja arvioinnin.
Minuakaan ei kaduta enää mikään! Ei edes se, että jätin unelmani lähteä opisekelemaan historiaa. Ei sekään että jätin hyvän toimitajan työni ja lähdin työhön, jossa sain kirjoittamisen ohella tehdä myös muuta kiinnostavaa. Ei sekään, että mullistin koko elämäni tavattuani 30 vuotiaana eräässa ratsastusnäytksessä Elämäni Miehen. Kaikki on mennyt parhain päin ja seikkailu jatkuu nyt uusin hurjin suunnitelmin.
VastaaPoistaMinä olen hiukan (sic!) kilpailuviettinen, joten ei tuo kilpakirjoitus minua häiritse. Tietysti mielummin olisin kuuluisa kirjailija, joka kirjoittaa upeita romaaneja, joista kustantajat tappelevat.
Jotenkin kaikki on nyt kuitenkin just kohdillaan! Sitä samaa sinulle♥