Ketäpä vanhempaa ei kiinnostaisi joutilaisuus? Varsinkin pikkulapsiperheissä saadaan tuta elämän kiihkeä rytmi ja monenlaiset paineet joka suunnasta. Olen itse jokseenkin osannut rauhoittua parin äärimmäisen stressivuoden jälkeen, ja Tom Hodgkinsonin kirja Joutilaat vanhemmat vahvisti minua valinnoissani.
Joutilaisuus
Olen paljosta Hodgkinsonin kanssa samaa mieltä ja jaan pitkälti hänen elämänkatsomuksensa. Joutilaisuus ei Hodgkinsonilla tarkoita laiskuutta eikä vetelyyttä. Joutilaisuus tarkoittaa enemmänkin rauhallista asennetta ja aikaa tehdä sitä, mistä nauttii. Toisaalta joutilaisuus on myös sitä, että huomaa nautinnon siinä, mitä ympärillä on. Joutilaisuus ei taas puolestaan ole hötkyilyä, uhrautumista, raatamista, itsensä unohtamista, kuluttamista, markkinavoimien vetoon antautumista tai yhteiskunnan vaatimuksiin kritiikittömästi suostumista.
Mitä tämä kaikki tarjoittaa sitten vanhemmalle lapsiperheessä? Parhaiten jokainen pystyy miettimään joutilaisuuden omassa elämässään tutustumalla Joutilaisuuden ylistykseen itse, mutta makupaloina mainittakoon muutamia periaatteita: Lapset jätetään rauhaan. Lasten ympärillä ei puuhata ja häärätä jatkuvasti esimerkiksi kuormittamalla heitä lukuisilla harrastuksilla, vaan luotetaan siihen, että lapset löytävät oman polkunsa ja tulevat oman elämänsä aktiivisiksi omistajiksi, kun he saavat tehdä ja toimia rauhassa. Lapset otetaan mukaan perheen askareisiin. Lapset osallistutetaan kotitöihin. Perhe kuuluu kiinteästi yhteisöönsä, jolloin ympärillä on monipuolinen joukko ihmisiä, lapsia ja aikuisia. Unohdetaan valtaosa leluista ja lopetetaan television tuijottaminen, ja niiden sijaan otetaan ote elämästä ja nautitaan tekemisestä. Lapsia ei kasvateta tiukan auktoriteetin avulla vaan omalla esimerkillä. Lopetetaan pyrkimästä virheettömyyteen ja täydellisyyteen niin vanhempina kuin ihmisinäkin. Kun vanhemmat lakkaavat valittamasta ja ryhtyvät elämään avointa iloista elämää, lapsi oppii siihen itsestään. Vaikka lapsen ympärillä ei pörrätä jatkuvasti, ollaan kuitenkin koko ajan saatavilla ja myöntyväisiä alkamaan mukaan lapsen touhuihin. Tuloksena on parhaimmillaan joutilas vanhemmuus, ja lapsesta voi kasvaa itseensä luottava, iloinen, rohkea ja avoin ihminen. Kasvatusnäkemyksissään Hodgkinson nojaa erityisesti Jean-Jacque Russeauhon (1712 – 1778) ja John Lockeen (1632 – 1704), joskin hän myös kritisoi näiden filosofien näkemyksiä.
Kirjabloggarille Hodgkinsonilla on ihan erityistä sanottavaa:
Tutkijoiden mukaan lapsessa herää elämänikäinen kiinnostus oppimiseen, jos koti on täynnä kirjoja. Kirjat ovat hyödyllisiä. Ne ovat ystäviä ja seuralaisia. Teknologian aikakausi ei ole tuonut tullessaan mitään parempaa. Kirjat ovat täydellisiä: ne on helppo ottaa mukaan, ne on tehty uusiutuvasta materiaalista, niissä voi olla sekä tekstä että kuvia, eivätkä ne tarvitse paristoja.
Tämän lisäksi Hodgkinson listaa lapsille kirjoittavia suosikkikirjailijoitaan, joita ovat muun muassa Janet ja Allan Ahlberg, J. M. Barrie, Willian Blake, Enid Blyton, Lewis Carroll, Grimmin veljekset, C. S. Lewis ja A. A. Milne. Klassikot lienevät pomminvarma valinta kenelle tahansa.
Joutilaat vanhemmat korostaa vanhempien oman ajan tärkeyttä. Hodgkinson toistaa alinomaan sitä, miten vanhempi saa tehdä, mitä haluaa, vain jättämällä lapsensa rauhaan. Hyvä, juuri näin, sillä siinähän terävöityy taas kerran koko joutilaisuuden ajatus! Lievästi minua pääsi kuitenkin häiritsemään Hodgkinsonin toistuvat toiveet siitä, miten näin irtoaa aikaa myös oluen juomiseen ja krapula-aamujen uniin. Provosointia ehkä, mutta minun ärsyyntymiskynnystä hivoteltiin. Alkoholin varjo on tässä maassa langennut kannustuksettakin liian monen lapsen päälle. Sitä paitsi minusta on yhtä turhaa tuupertua humalaan - krapulaunista puhumattakaan - kuin katsoa illat pitkät televisiota, joten en näe enää joutilaisuuden merkitystä alkoholin (suurkulutuksen) tullessa mukaan kuvaan.
Suositukset ja loppusanat
Joutilaat vanhemmat on muutamista häiritsevistä piirteistään huolimatta hieno kirja, joka ravistelee lukijaa irti vanhemmuuden ahdistuksesta. Suosittelen teosta kaikille väsyneille vanhemmille. Myös muut siitä varmasti hyötyvät, jotta väsymys pysyy loitolla. Vanhemmaksi aikovat voivat puolestaan testata etukäteen kasvatusnäkemystään.
Joutilaat vanhemmat ei ole mikään kasvatus- tai elämäntaito-opas, vaan paremminkin esseetyyppinen pohdiskeleva teos siitä, mitä nykyaikainen lapsuus ja vanhemmuus oikein ovat. Carl Honorén Perhe paineessa -kirjaa voisi luonnehtia jonkinlaiseksi teosveljeksi tälle Hodgkinsonin teokselle.
Hodgkinson on aiemmin kirjoittanut teokset Joutilaisuuden ylistys ja Vapauden ylistys, joihin en ole vielä ennättänyt tutustua. Nyt vanhemmuus ja siinä sinnittely puhuttelivat minua, ja tämän lukukokemuksen jälkeen toivon löytäväni aikaa myös Hodgkinsonin muiden kirjojen lukemiseen.
Esittelit kattavasti tämän kirjan, kiva kun mainitsit ärsytyksenaiheetkin! Haluiaisin lukea tämän, Vapauden ylistys oli viihdyttävä ja ajatuksia herättävä kirja. Hodginsonin vanhemmuus-vinkit tosin soveltuvat paremmin vähän isompien lasten vanhemmille ;)
VastaaPoistaKyllä minäkin olen ihmetellyt, miten pal lapsilla on harrastuksia nykyään. Monta kertaa viikossa kyörätään ties minne treeneihin ja kursseille (autolla tietenkin, mikä sekin on epätoivottu lieveilmiö). Perheenäidit ylpeilevät sillä, millaisia autokuskeja ja harrastusrumban pyörittäjiä oikein ovatkaan. Ei meidän lapsuudessamme mitään harrastuksia juurikaan ollut. Silti aina keksittiin tekemistä ja suht. kunniallisia kansalaisia meistä tuli.
VastaaPoistaKuulostaa oikein hyvältä teokselta! Kiitos arviosta.
VastaaPoistaPienen mökin emäntä, minusta joutilaisuutta voi toteuttaa vaikka minkä ikäisten lasten perheissä. Tietysti joutilaisuus voi lisääntyä, kun lapset kasvavat, mutta esim. tv:n voi jättää vähemmälle ja kuluttamista rajoittaa koska tahansa. Sihen ei tarvitse edes lapsia :-D! Oletko kirjoittanut Vapauden ylistyksestä blogiisi?
VastaaPoistaTallopäiväkirja, kyllä. Luulen, että harrastuksiin lähdetään, kun kotona ei saa tai voi tehdä mitään. Ei voi maalata, kun tulee sotku, ei voi musisoida, kun tulee ääntä, ei saa pitää eläimiä, kun pölisee jne. Kohta kodit ovat kai vain nukkumista varten. Itse yritän antaa piutpaut sotkulle ja antaa lasten touhuta. Aina se ei ole helppoa!
Karoliina, tämä teos ravistelee, herättelee. Luin vastikään jostakin naistenlehdestä, miten joku toimittaja (anteeksi huipputäsmätön viite!) oli kokeillut downsiftaamista ihan tosissaan. Hän oli tullut siihen tulokseen, että löysääminen on lähinnä utopiaa. Minä en usko sitä. Minusta kyse on valinnoista ja vapautumisesta.
Harmi, etten muista, mistä lehdestä toimittajan kokeilusta luin! Jos joku tietää, mistä puhun, vinkatkoon, jooko?