torstai 28. huhtikuuta 2011

Välineillä on väliä


Kirjoittamistyökaluni on oma miniläppärini. Se on kätevä, koska sen voi helposti ottaa mukaan moneen paikkaan ja sitä on kevyt kannatella sylissäkin. Tykkään myös siitä, että kone on ihan omani, eivätkä sitä käytä muut. Pienellä näppäimistöllä tulee nopeassa kirjoitusvauhdissa tehtyä jonkin verran enemmän lyöntivirheitä kuin isommalla näpytellessä, mutta se ei liiemmin haittaa. Luen kirjoittamani tekstin kuitenkin ja korjaan lyöntivirheet jälkikäteen.

Olen käyttänyt tähän päivään mennessä pitkän proosan (miksiköhän romaani tuntuu liian juhlalliselta?) kirjoittamiseen vaatimattomasti ja kirkasotsaisesti WordPadia. Sovelluksia tuntevat pyörittävät nyt silmiään ja huokailevat - niin minäkin. Ajattelin, että kevyt ohjelma kelpaa, sillä eihän minun tarvitse muuta kuin saada kirjaimet piirtymään ruudulle. Olin väärässä.

Kirjoitustyön edistymistä on mahdoton seurata, jos ei tiedä, montako sivua tekstiä on saanut aikaiseksi saatika paljonko sanoja on. Pakko tunnustaa, että vielä pari kuukautta sitten ihmettelin, miksi kirjoittajat raportoivat blogeissaan kertyneitä sanamääriä. Ok, ymmärsin, että kertoohan se määrällisesti jostakin, mutta minä en nähnyt lukuja lainkaan tärkeänä. Nyt kuitenkin, kun itse olen kirjoitellut jo jonkin aikaa, olen oivaltanut, että sivu- ja sanamäärä on totta vieköön tärkeää tietoa kirjoittajalle. Eiväthän luvut laadusta kerro eivätkä sellaisinaan edes oikeastaan kirjoittajan työmäärästäkään, mutta kertovat ne kirjoitustyön tekijälle kuitenkin sen, missä mennään ja miten tänään edettiin.

Olen myös saanut havaita, että kirjoittamisessa ovat totisesti tarpeen muutkin työkalut kuin pelkkä kirjaimia ruudulle piirtävä koneisto. Tarinan suunnitteluun, muistiinpanoihin, kommentteihin, huomioihin ja luonnosteluun tarvitaan apuvälineitä. Joku käyttänee kynää ja paperia, liimaa ja saksia, minä (toistaiseksi) en juurikaan.

Minna Kristiina kertoi kommentissaan käyttävänsä kirjoittamisen ja suunnittelun apuvälineenä Officen OneNotea. Tuolloin kerroin, ettei Officea ole minun käytössäni. Olin kuitenkin väärässä, sillä minulla on kuin onkin käytössäni OpenOffice, jonka olen tänään valjastanut käsikirjoitukseni työstöalustaksi. OpenOfficessa ei kuitenkaan käy OneNoten käyttäminen, vaan ehkä joudun lataamaan siihen jonkun kelvollisen lisäosan. Siihen asti saan kuitenkin kovasti apua jo ihan OpenOfficen omasta huomautustyökalusta, jolla voin laittaa marginaaliin muitutuksia ja kommentteja PostIt-lappujen tapaan. Wau! ;-D

Aikoinaan työssä kirjoitettiin porukalla artikkeleita ja muita tekstejä, ja silloin käytimme Wordin muutostenjäljittämistyökalua kokonaisuuden hallintaan. Se on ryhmässä ja vaikka kahdestaankin kirjoitettaessa hyvä apu, mutta itsekseni tekstiä tehdessäni en tarvitse moista. Sama työkalu näyttää olevan myös OpenOfficen Writerissä.

Tässä tekstissä en lähde ollenkaan pohtimaan puhtaan kirjoitustyön ulkopuolisia apuvälineitä, kuten vaikkapa muita kirjoja, sopivaa mp3-soitinta, lounaskahvilaa tai lenkkikenkiä. Nekin ovat oivia apuvälineitä kirjoittajalle, mutta niiden läpikäymisen paikka on toisaalla ja toisella kertaa.

Minkälaisia välineitä Sinä kirjoittaja, kirjabloggaaja käytät? Mitkä niistä ovat tärkeimpiä Sinulle? Mitä ehkä suosittelisit muille?

3 kommenttia:

  1. Hei Paula!

    Hmm, itse käytän Microsoft Worksia. Muistiinpanoja teen tarvittaessa toiseen works-tiedostoon.

    Ihan omana tiedostona ovat myöskin henkilöluettelo ja synopsis. Henkilöluettelossa listaan kaikki tärkeimmät henkilöt, heidän ulkonäkönsä, luonteenpiirteensä, motiivinsa ja sidoksensa keskushenkilöön sekä osansa juoneen. Synopsis on karkea runko, jonka mukaan aloitin kirjoittamisen. Se on elänyt kässärin edetessä ja elää edelleen.

    Kirjoitan läppärillä, olohuoneen sohvalla. Katselen toisella silmällä tv:tä. Tiedän - olen omituinen otus tässä suhteessa ja saankin kuulla jatkuvasti ihmettelyjä siitä, kuinka voin keskittyä. Mutta kun vain voin. Toiset kuuntelevat musiikkia, minä pidän tv:tä taustakohinana.

    Tuosta huomautusten ja ynnä muiden muistiinpanosta. Olen vähän miettinyt jonkin valmiin ohjelman hankkimista, mutta odottelen josko tulisi suosituksia suuntaan tai toiseen. Jos joku on keksinyt kässärin tekoa helpottavan ohjelman, niin sellaiselle olisi kyllä käyttöä.

    Yksi mistä en voisi luopua on kännykkä. Siihen saa kivasti nauhoitettua ideavälähdykset, jotka saattavat ilmaantua vaikka kesken kauppareissun.

    VastaaPoista
  2. Käykääpä katsomassa myös Iloksi muuttuu -blogista hieno esittely käsiksenteko-ohjelmistosta:
    http://iloksimuuttuu.blogspot.com/2011/04/kuva-teksinkasittelyohjelmastani.html

    VastaaPoista
  3. Minna Kristiina, minullakin on noita erillisiä tiedostoja juuri noin, kuten sinäkin kuvaat.

    Kirjoitat tv:tä katsellessasi! Wau :-)! Ei onnistuisi minulta. En edes välitä kuunnella musiikkia kirjoittaessani. Ihan oma rauha on mulle parasta, vaikka ehkä jokin musiikki voisi luotsata tunnetiloihin.

    Kännykkä on muuten hyvä muistiinpanoväline. Saneletko sinne ajatuksesi vai kirjoitatko? Itse käytän kännykän kameraa paljon muistilappuna, kirjoitan myös lyhyitä muistiinpanoja, mutta sanelua en ole koskaan kokeillut.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...