![]() |
| Kansi: Kristiina Louhi |
QWERTYUIOPÅ
FF
2438YERHMJW4-6LÖSFDGÄIJQA9N"10et
m
Tässä katkelmassa näkyy Timo Parvelan Mitäs siihen sanot, isä -kirjan ihana lapsen ja aikuisen maailmojen välinen kuilu. Mikä on lapselle merkityksellistä, ei avaudu aikuiselle, ja mikä on aikuiselle tärkeää, on vähäpätöistä lapsen mielestä. Merkkikielemme maailmaan on erilainen.
Mitäs siihen sanot, isä on kertomus kirjailijaisästä ja tämän pojasta. Isällä on hankala päivä monella tapaa, kirjoittaminen ei luista. Lauri-poika miettii lähinnä vain lohikäärmeen kukistamista ja hammaskeijua. Kirja yhdistää viiltävällä tavalla kaksi eri todellisuutta. Tarina kerrotaan Laurin näkökulmasta. Aikuinen isä on sivuhenkilö, mutta merkittävä sellainen. Aikuinen lukija osaa tunnistaa isän tunnetilan, lapsilukija samaistuu Lauriin.
Kuopuksen mielestä paras kohta kirjassa oli, kun isä sanoi lumilohikäärmeen nimen olevan Räyh. Esikoinen taas tykkäsi koko lumilohikäärmekohtauksesta kirjassa eniten. Kohtaus takuulla palautti mieleen poiken ja heidän isänsä yhteiset lumileikit, joissa aikuinen on läsnä ja osallistuva. Minä liikutuin isän anteeksipyynnöstä: niin pieniä ja taitamattomia me isommatkin olemme!
Parvelan Mitäs siihen sanot, isä? avaa meidän lukudiplomi-haasteen! Pojat piirsivät Tapiirin tehtävänantojen mukaan tällä kertaa kirjaan uudet kansikuvat.
Esikoinen teki raskaasti aseistetun lohikäärmeenkaatajan:
Kuopus taas iloisemman miekkamiehen, jolla on uskollinen nalle mukana taistossa:
Mitäs siihen sanot, isä on mainio kirja, jossa on runsaasti merkityksiä lapselle ja aikuiselle - ja molemmat huomaavat kirjasta itselleen merkitykselliset asiat, kuten elämässä ainakin. Lukekaa tämä yhdessä!
Tähtiä: 4/5.



Minkä ikäisiä poikasi ovat? Taitavia piirtäjiä! :)
VastaaPoistaVautsi mitkä kansikuvat ovat poikasi piirtäneet!
VastaaPoistaEn olekaan tätä kirjaa mistään aikaisemmin bongannut, mutta vaikuttaa kyllä sellaiselta, että se olisi hyvä lukea.
Voi, kiitos kehuista poikien puolesta <3! Innokkaita taiteilijoita he tosiaan ovat :-).
VastaaPoistaKuopus on kohta neljän ja esikoinen viisivuotias. Teemme diplomia siis sillä tavoin, että minä luen pojille kirjat ja he tekevät Tapiirista soveltuvia tehtäviä. Pikkukaverit ovat täysillä mukana!
Tuo kansikuva on niin tunnistettavaa Louhea, että melkein sekoittuu mm. Tompapa-kirjoihin. Hienot piirustukset minunkin mielest!
VastaaPoistaSiis Tomppa-kirjoihin...
VastaaPoistaHih mitä taiteilijoita :) Jos poikasi ovat noin nuoria, ovat kyllä todella lahjakkaita piirtäjiä!
VastaaPoistaVauhdikkaita hemmoja nuo poikasi, Paula!:DD
VastaaPoistaIhana lohikäärmeenkaataja.
VastaaPoistaKiitos kaikille <3! Pojilla piirustusinto näkyy lopputuloksissa. :-) Yksi heidän suuri innoittajansa on ollut Mauri Kunnas, jonka omia lapsuusajan piirustuksia on esillä Minä, Mauri Kunnas -kirjassa, jota olemme yhdessä lukeneet.
VastaaPoistaKirjanainen, on totta, että Lauri-poika on kannessa paljon Tompan näköinen! Piti ihan googlata :-). Pidän kyllä Louhen tyylistä lastenkirjoissa.