Seikkailutarinoita pojille. Read.me. 2012. (336 sivua.)
Vaikka meidän pienet lukutoukat ovatkin varsin kaikkiruokaisia lukemistonsa suhteen, on silti aina ilo löytää sellaisia kirjoja, jotka selvästi vievät muita virtaavammin mukanaan. Seikkailutarinoita pojille on tällainen opus. Kirjalliset ansiot järkäleessä eivät ole kaksiset, puuttuipa muutamasta lauseesta tärkeitä lauseenjäseniäkin ilmeisesti huolimattoman toimitustyön vuoksi, mutta jos tarina vetää ja pikkulukija nauttii, ei kannata nipottaa. Paremmasta ilmaisusta voi sitten nautiskella muiden kirjojen äärellä!
Seikkailutarinoita pojille marssittaa lasten eteen Monte Criston kreivin, Zendan vangin, Kolme muskettisoturia, Don Quijoten ja 39 askelta selkeästi sanailtuina juonireferaatteina. Kaikki muut me luimme, mutta John Buchanin kirjoittama mutta sittemmin Hitchcockin tunnetuksi tekemä 39 askelta jäi odottamaan pikkulukijoiden varttumista. Se on aiheeltaan kirjan synkin, ja jo sen kuvitus on tummemmanpuhuvampi kuin muissa tarinoissa. Hurjia juttuja sisältävät jotkin muutkin seikkailut, mutta parin julmimman kohdan lievällä siistimisellä tarinat olivat meille kuitenkin aivan sopivia.
Kirjan parhain ja nautittavin oli ehdottomasti Cervantesin Don Quijoten seloste. Pikkumiehet nauraa rätkättivät hupsun ritariraasun edesottamuksille. Näytti siltä, että pojat ymmärsivät mahdottoman hyvin, mistä tarinassa on kyse.
Sen sijaan Monte Criston kreivi tuntui jäävän typistettynä juonikuvaelmana aika kauaksi monen rakastamaa klassikkoa. Kirja kuitenkin piti otteessaan vahvasti. Toive lukea vielä seuraava luku tai aloittaa uusi tarina esitettiin aina, kun oli jo aika lopettaa.
Seikkailutarinoita pojille on ihastuttava esine. Sen kannet ovat pehmustetut, ja siinä on kirjanmerkkinauha mukana. Kuvitustyyli vaihtelee tarinasta toiseen. Parhaiten kirja sopii hyvin itse lukeville pojille ja tytöille, jotka kuitenkin vielä kaipaavat kirjaansa mielellään kuvia.
Jos tämä kirja tekee tehtävänsä, se herättää lukijassa himon lukea kirjan tarinat aitoina teoksina. Alkuperäiskirjailijat esitellään kirjan lopussa, joten lähteille on helppo suunnistaa. Meidän veljekset haluavat myöhemmin lukea tämän perusteella ainakin ehdottomasti Don Quijoten ja Kolme muskettisoturia.
Pikkuritareiden kanssa annamme Seikkailutarinoita pojille -kokoelmalle
tähtiä 3/5
ja odotamme innoissamme aikaa, kun nämä tarinat pääsevät esiin uudestaan ihan oikeina, aitoina klassikkoteoksina!


vaikuttaapa kiinnostavalta ja kivalta! Täytyy katsastaa, jos äidillekin uppoaisi tuo don Quijote =D Sen kanssa olen taistellut joskus ja jaksoin toisen osan puoliväliin. Nopea ja vauhdikas kooste voisi mennä paremmin.
VastaaPoistaOlen katsellut tuota kirjaa paljon kirjakaupassa. Sisäinen 7-vuotias merirosvoprinsessani hieman ärähti tuolle nimelle, sillä olisin pikkutyttönä ollut vähän harmissani miksi kaikki seikkailut on osoitettu pojille ja sitten ne prinsessatarinat tytöille, kun itse olin kiinnostunut molemmista.
VastaaPoistaValitut Palat keksi julkaista lyhennettyjä romaaneja, tämä on vielä parempi: tehdään kirjasta tarina, joka on nopea ja helppo lukea; vähän kuin kirjabloggareiden kirjapostaukset..;)))
VastaaPoistaVoi olla vaikka kuinka hauska juttu!<3
Tämä täytyy pistää muistiin :) Pojille on tosiaan joskus haastavaa löytää tarpeeksi vinhaa luettavaa. Ja vaikka en tällaisista osoittelevista sukupuolijakaumista tykkääkään, niin en anna sen nyt häiritä.
VastaaPoistaPitääkin suositella kummipoikani vanhemmille! Tai siis että ostavat kummipoitsulleni. Joka rakastaa kaikkea ritarihommelia. Tunnustustin sinut eilen blogissani, ole hyvä ja huikeaa viikkoa! Ja jos olet jo vastannut jonkun muun tunnustamana, ota sitten vain kunnia vastaan ;)
VastaaPoistaMukavaa, että kiinnostaa muitakin. Maija & Reta, minäkin yleensä oudoksun sukupuolitettuja juttuja, mutta toisaalta, kun tiedämme poikien lukevan tyttöjä vähemmän, olen sitä mieltä, että tällaiset kosiskelut pikkumiehiä kohtaan ei ole ollenkaan pahitteeksi. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tämä sopii mainiosti myös tytöille, kuten postaukseenkin kirjoitin :-).
VastaaPoistaHelmi-Maaria, sylillinen kiitoksia <3! Käyn hakemassa haasteen itselleni.
Mari A. & Aili-mummo, tavallaanhan tämä on yhdenlaista kirjallisuuden raiskaamista, mutta kyllä parhaimmillaan kiinnostus kasvaa. Don Quijote on aivan loistava <3 ;-)!
Kirjanmerkkinauha on aina iso plussa! Loistavaa että pojillekin löytyy lukemaan koukuttavaa kirjallisuutta :)
VastaaPoistaElma Ilona, eikö vain? :-)
VastaaPoistaMeillä pojat ovat todellisia kirjatoukkia. Esikoinen viettää viikonloppuaamut kirja kädessä, kun me vanhukset vielä nukumme :-). Koukkuja löytyy sieltä täältä, mutta on ilo löytää kirja, joka selvästi imaisee mehukkaammin kuin tavalliset tarinat! Kunpa vielä kieli olisi tässä kohdallaan :-)!
Tuollaisen voisin ottaa omaankin hyllyyn, vaikka en olekaan poika! Minusta on hauska idea, että on kirjoitettu ikään kuin lasten saduiksi tunnettuja klassikkoromaaneita, niin tulee jo nuorella iällä tutuksi suurten klassikkoteosten tarinoiden kanssa.
VastaaPoista