maanantai 12. marraskuuta 2012

Hannele Huovi: Urpo ja Turpo löytävät aarteen (Lukudiplomi)

Hannele Huovi: Urpo ja Turpo löytävät aarteen. Kuvitus: Jukka Lemmetty. Tammi. 2001.

Lukudiplomin tavoittelumme jatkuu! Nyt ovat vuorossa poikien suosikkinallet, Hannele Huovin mainiot Urpo ja Turpo. Olemme lukeneet kirjasarjasta aikaisemmin vain pari kirjaa, mutta nallejen laulut ja elokuvat ovat tutumpia. Kirjastossa Urpo ja Turpo on sijoitettu isompien lasten hyllyyn, joten kuvakirjoja lainatessamme emme tule monestikaan kurkanneeksi itse lukevien osastolle. Urpo ja Turpo on menossa Oulun kaupunginteatterissa parasta aikaa nyt myös lastennäytelmänä!

Pidän itsekin nalleista tavattomasti. Huovin luoma lelujen todellisuus vihreässä talossa on kiehtova, seikkailut riemukkaita ja Urpon ja Turpon mentaliteetti on lyömätön.

Urpo ja Turpo löytävät aarteen sisältää kuusi eri tarinaa. Teksti on tavutettua, joten kirja on helppo kuvitella vasta lukemaan oppineen käsiin. Me luimme tarinat yhdellä kertaa sairaspäivän ratoksi.

Kirjassa nallekaverukset puuhailevat lähinnä Ihanaa-hevosen ja Barbien kanssa. Aluksi Ihanaa-hevonen pitää syöttää, sillä hevonen on huonovointinen ja löysä. Nallet täyttävät Ihanaan kaikella löytämällään, muun muassa Barbien ratsastushousuilla ja -kypärällä. Myöhemmin Barbie etsii tavaroitaan, ja Urpo ja Turpo eivät tohdi paljastaa, miten niille on käynyt.

Vastaavia veijarimaisia tarinoita ja armotonta tilannekomiikkaa on Urpo ja Turpo löytävät aarteen -kirjassa kauttaaltaan. Lapset tulkinnevat tarinat puhtaasti satutodellisuudesta käsin, kun aikuinen lukija löytää tarun ja toden rajamailta uutta jännitettä. Urpon ja Turpon seurassa saa kyllä nauraa yhdessä lasten kanssa ja viihtyä kirjan parissa pitkään.

Jukka Lemmetyn kuvitus sopii tarinaan mitä mainioimmin. Sitä on käytetty tavutetussa kirjassa säästeliäästi, niin ettei joka aukeamalla ole kuvia. Meillä pikkulukijat jaksoivat kuunnella satua hienosti, vaikkei kuvia jatkuvasti ollutkaan katseltavina.

On mukavaa, kun pojat osaavat jo pyytää lukudiplomitehtäviä, vaikka takana on vasta yksi etappi seitsemästä. Tällä kertaa Tapiirin tehtäviä lähdettiin vähän tuunaamaan lukukavereitteni omasta aloitteesta. Tarkoitus oli siis piirtää joku kiinnostava hahmo kirjasta. Tällaiset saimme lopulta aikaiseksi:



Esikoinen piirsi mallin ja ompeli käsin itse täyttöaukkoa ja nappeja lukuun ottamatta sekä täytti Urpon. Yllätyin tavattomasti, miten pitkäjänteisesti työskentely sujui! Lukudiplomi on siis paitsi mukaansatempaava matka kirjallisuuteen, sen avulla löytää muita ulottuvuuksia itsestään ja mahdollisista lukukavereistaan. Niinhän juuri kirjat parhaimmillaan toimivat!

Kuopusta autoin Turpossa enemmän, mutta desing on yksinomaan kolmevuotiaan. Kun esikoinen ottaa Urponsa illalla kainaloonsa, kuopuksen luomus ripustetaan seinälle sängyn viereen.

Urpolle ja Turpolle

tähtiä 4/5.

Näitä kirjoja pitää muistaa hakea helppolukuisten hyllystä lisää myöhemmin!

10 kommenttia:

  1. En ole varma olenko näitä Urpoja ja Turpoja ikinä lukenut... Vallan hauskoilta kuitenkin kuulostavat!

    Nuo poikiesi tuotokset ovat kyllä aivan mahtavia! :D Ja hieno luovuuden osoitus tuunata piirustustehtävä tuollaiseksi! :)

    VastaaPoista
  2. Vau taas pojille!

    Minä yritin likkaa saada innostumaan diplomitehtävistä, mutta ei niille jostain syystä lämmennyt, vaikka rakastaa piirtämistä ja askartelemista.

    VastaaPoista
  3. Urpoa ja Turpoa todella suosittelen kaikille, jotka lukevat lapsille, sillä kuten Paula yllä toteaa, sekä lapset että aikuiset tykkäävät. Loistavia veijareita nämä :)

    VastaaPoista
  4. Eipä ole mummokaan tutustunut Urpoon ja Turpoon, voi-voi!:)))

    VastaaPoista
  5. Urpo ja Turpo ovat ihania. Muistelen myös lämmöllä karhuista tehtyä tv-sarjaa. Se piti videona lainata kirjastosta pojille moneen otteeseen.

    VastaaPoista
  6. Voi, tutustukaa ihmeessä näihin veijareihin! Tv-sarjakin on mielettömän hieno, kuten Vauhkon pojat tietävät. Meilläkin sitä katsellaan. Se tuleekin mukavasti parhaillaan Yleltä ja Areenassakin siihen voi uppoutua: http://areena.yle.fi/tv/1331920

    :-)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...