Kirjoittajan aarteita

Todennäköisesti toisella luokalla kirjoitettu uutinen.
Isot alkukirjaimet ovat vielä keppareita.
Huutomerkki jo mallia "teini".

Olen parissakin yhteydessä luvannut tehdä jutun tallessa olevista vanhoista teksteistäni. Tekstit ovat minulle kallisarvoisia aarteita. Minulle on lumoavaa lukea kaikkea ennen kirjoittamaani, vaikka monetkaan teksteistä eivät ole mitään erityisiä helmiä. Ne ovat portteja jonnekin, minne en muuten voi enää mennä. Niissä on iloa ja surua, koettua ja toivottua. Niissä on näkemyksiä ja sellaista tietoa, jonka olen ehtinyt jo tähän ikään mennessä (!) kokonaan unohtaa.

Ikkuna lapsuuteen

Arvokkaimmat tekstit ovat säilyneet koulun alaluokilta saakka. On kiehtovaa huomata, miten jo silloin on lapsille opetettu mediaa, jonka merkitys on entisestään kasvanut nykypäivään räjähdysmäisesti. Olen esimerkiksi kirjoittanut uutisen Mauno Koivistosta ja Englannin kuninkaallisista, ja tallessa on myös parikin itse tehtyä sanomalehteä, joissa on säilynyt myös sen ajan uutisia: kylmää sotaa ja Koiviston kautta! Kouluajoilta on säilynyt myös joitakin kertomuksia koulun loma-ajoista, joita olemme viettäneet mummolassa.

Sanomaset, jossa askartelemiseen on käytetty enemmän
aikaa ja intohimoa kuin oman tekstin
muotoiluun. Olisiko kiire tullut tässäkin?

Aarteista minulle rakkain on satu Lissunlassu-possusta, jonka on innoittanut kiiltokuva ruokalappukaulaisesta pikkupossusta. Julkaisen sadun tämän kirjoituksen lopuksi meidän kaikkien iloksi! Tekstissä näkyy luomisen vaivattomuus ja kynnyksettömyys.  Tuon ajan teksteille on tyypillistä myös se, että ne yleensä loppuvat valitettavasti kiireen maku rivien välissä. Joko tunti on loppunut tai paperi, kuten Lissunlassu-possun tapauksessa.

Varhaisista teksteistä muistan itse parhaiten siilisadun, jota kirjoitin sinikantiseen ruutuvihkoon päiväkausia. Satu kertoi siilin elämästä ja ystävistä metsässä. On murheellista, että vihko ei ole enää tallessa. Muistan, että satu jäi kesken, mutta tarina ehti kehittyä todella pitkälle ennen tyrehtymistään. Muistan, että kuvitin myös tapahtumia ruutupaperille. Voi, kunpa saisin sadun nyt luettavakseni!

Nuoruuden vimmaa ja valoa

Anarkistisilta ja itseriittoisimmilta teinivuosilta minulla ei ole ainuttakaan tekstiä jäljellä. Kadehdin sen ikäisiä ihmisiä siinä, että he elävät niin ehdotonta ja säälimätöntä aikakautta. Ymmärrän itseäni, miksi en ole raapustuksiani pitänyt tallessa. Olen kirjoittanut silloinkin hyvin, ja muistan esimerkiksi äidinkielenopettajani kannustavat kommentit, mutta siinä iässä ei aarteita juuri jemmailla. Minä en ainakaan tallettanut mitään.

Lukion aineet minulla sitten onkin tallessa. Olen hämmästynyt, miten paljon olen silloin (jo) tiennyt ja kuinka kypsiä ajatukseni ovat olleet. Osa teksteistä on tosin varsin naiivejakin elämänkatsomukseltaan, mutta valtaosaa lukee edelleen päätään nyökytellen. Aineet käsittelevät esimerkiksi vaatteiden viestintää, penkkiurheilua, sensuuria, kierrätystä, sotaa ja lapsuutta, ja ne olivat minulla asia-aineita, yleensä erilaisia mielipidetekstejä, joissa olin hyvä.

Erityinen jalokivi lukiosta on Nauru typeryydelle -tutkielma Moliéren Saiturista. Saituri on tutkielman tekemisestä saakka ollut minulle läheinen teksti, ja luen ja katselen sitä esimerkiksi teatterisovituksina edelleen hyvin mielellään.

Toimittaja, josta ei toimittajaa tullutkaan

Fiksuja.
Oikeanpuoleisessa minun ja ystäväni
suunnittelema kansi kolmiulotteisine
kuvioineen ja erilaisine
intertekstuaalisine viitteineen.

Lukiosta on säilynyt myös nippu koulumme Fiksu-lehtiä. Fiksuihin olen tehnyt paitsi laajojakin reportaaseja ja tutkivaa journalismia myös paljonlupaavia horoskooppeja. Horoskoopit kirjoitimme yhteistyössä parhaimman luokkakaverini kanssa, joka on edelleen minulle läheinen ystävä. Tässä pari Lady Astrol Oogisen viittausvirheitä sisältävää, mutta varsin hauskasti lentoon pyrähtävää taidonnäytettä (Terveiset samalla Astrol Oogisen II:lle alter egolle, jos luet tätä! XOX):

KALAT: Uiskentelet vieläkin pää pohjamutaan painuneena. (HUOM! Mudanmaku suussasi johtuu siitä.) Nosta nyt pääsi ja kirjoita kirje joulupukille jo nyt! Näin pukki ei voi väittää kirjeen hukkuneen jouluruuhkassa, kuten "sattui" viime vuonna. OTA, YSTÄVÄPARKA, ITSEÄSI NISKASTA KIINNI!

KAKSOSET: II, III ja myös IV persoonasi ovat olleet omilla teillään alkuvuoden. Kuolonuhreja vaativia onnettomuuksia on kyllä tapahtunut ennätysmäärä, mutta DON'T WORRY, BABY, pärjäät kyllä loistavasti myös ilman heitä.

Koululehti oli minulle rakas harrastus, johon uhrasi mieluusti aikaa kirjoittamalla juttuja. Olin myös näppärä käyttämään tietokonetta, joten taisin taittaa melkein jokaisen lehden, jossa olin mukana. Silloin taitto tehtiin Pico-ohjelmalla [KORJAUS: ohjelma olikin TEKO.] ja lopulta myös kouluun hankitulla Macilla, jossa tekstin sai soljumaan vaikka millä tavalla paperille ja käytettävissä oli myös monenlaisia kirjasintyylejä ja clip art -kuvia. Silti sivujen tekeminen oli rankkaa leikkaamista ja liimapuikon kanssa tuhraamista kopiokoneen ääressä. Voi mitä nostalgiaa...

Sittemmin olen ollut työssä myös "oikeissa" lehdissä, mutta toimittajan urani ei päässyt kokonaan jaloilleen, kun muut tehtävät kaappasivat mukaansa. Osa lehtijutuistani on minulla myös tallessa, mutta ne eivät tunnu niin rakkailta kuin vanhimmat hengentuotteeni.

*******


Pikku Lissunlassu possu

Olipa ja elipä kauan kauan sitten pieni possu omassa pienessä mökissään. Sitä voi sanoa jopa suursyömäriksi, koska se on niin kova syömään. Sen oikea nimi on Lissunlassu. Eräänä iltana Lissunlassu söi itsensä niin täyteen, että ei pystynyt mennä nukkumaankaan. Sinä yönä Lissunlassu ei nukkunut tipan tippaa, koska hänellä oli maha liian täysi. Aamulla Lissunlassulle tuli vieras. Se oli pitkäpartainen mies, jolla oli sininen lakki, jonka tupsuna oli tähti. Sillä oli myös vihreä takki, keltainen laukku, mustat housut, valkoiset sukat ja harmaat kengät. Se mies oli kohtelias, auttavainen, iloinen, ystävällinen ja Lissunlassun mielestä aivan mukava. Lissunlassu halusi tietää, mitä miehen laukussa oli. Kohta mies avasikin laukkunsa ja otti sieltä esiin taulun, jossa luki: Syö vähemmän, nukut enemmän. Lissunlassu luki sen ja sanoi: Kiitos avusta. Sitten mies lähti ja sanoi: Ole hyvä, ja myös: Näkemiin! Lissunlassu sanoi myös: Näkemiin! Lissunlassu jäi miettimään, että mikä hänen nimi oli. Hän keksi vaikka minkälaisia nimejä, mutta kaikki tuntuivat vääriltä. Seuraavana aamuna tuli Lissunlassulle kirje, jossa oli miehen nimi, ja se oli Kuu-ukko.

*****

Luovuuden täyttämää, iloista ja aurinkoista viikonvaihdetta jokaiselle!