tiistai 7. kesäkuuta 2011

Päähenkilön uudet kujeet eli käsiksen räpelöintiä

Kirjoitin aiemmin, miten yksi sivuhenkilöistä on ruvennut viemään tarinaani sellaiseen suuntaan, että kirjoittajaparkaa pelottaa. Nyt samaan aikaan, tai kenties sivuhenkilön edesottamusten vuoksi, päähenkilöstä paljastuu uusia puolia. Minä luulin vieväni tarinaani eteenpäin, mutta jäinkin vain lehdelle soittelemaan.

Samalla lukemattomien kirjojen pino kasvaa. Kasvaa. Kasvaa vaan. Jotkut kirjat vetävät puoleensa muuten vain ja toiset taas tuntuvat erityisesti tärkeiltä oman käsikirjoitukseni vuoksi. Oman käsikirjoituksen kannalta oli myös tärkeä lukea viimeksi blogattu Silja ja Mai. Siinä oli sellaista vimmaa ja kirjallisuuden kauneutta, jota en itse saa kirjoitukseeni mahtumaan. On olemassa tietokirjallisuutta ja kaunokirjallisuutta, jota Silja ja Mai viehättävästi edustaa. Minun käsikseni linkuttaa jossakin siinä välillä. Siljassa ja Maissa on kuitenkin yllättäviä yhtymäkohtia omaan tekstiini: päähenkilönä nuori nainen (tai tyttö), oman itsen etsintää, yksinäisyyttä, irrallisuutta.

Silja ja Mai on muuten vapaana pöydälläni lähtemään luettavaksi muille kirjabloggareille. Kuka on valmis sen kokemaan? Suosittelen lämpimästi! Siljasta ja Maista on blogannut myös Hanna.

3 kommenttia:

  1. Silja ja Mai kyllä kiinnostaisi, mutta on niin iso tuo kirjastosta kulkeutunut pino, että taitaisi jäädä niiden jalkoihin :( (ja minä muka ajattelin kirjastolakkoa). Tuo sinun käsiksesi vaikuttaa mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
  2. Villasukka kirjahyllyssä, kiitos tsemppaavista sanoista käsikseni suhteen! Silja ja Mai olisi omiaan matkaamaan sinun pöydällesi... jos haluat, lähetä yhteystietosi sähköpostiini! :-)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...