Vitutusveljekset Pasa ja Atpo ovat pureutuneet rakkauselämän v-mäisimpään olemukseen viidennessä vitutuskirjassaan Eniten vituttaa parisuhde. Monille kolumneistaan tutut miehet käyvät (hetero)suhdetta äijämäisesti läpi aina parinvalinnasta perheen perustamisen kautta eroon ja eron jälkeiseen yksinäisyyteen. Tottahan se tietysti on, että koko elämä on vitutusta alusta loppuun, etenkin kun valitsee asenteen. Kirja sopii hyvin muun muassa näin loma- ja juhla-ajan parisuhdevitutuksen analysointiin.
Eniten vituttaa parisuhde parhaimmillaan naurattaa ja viiltää. Pahimmillaan se puuduttaa jutuillaan ja saa ahdistumaan parisuhteelle asetetuista normeista ja odotuksista. Saapa se pohtimaan myös sitä, minkälaisia ihmisriepuja keskuudessamme elää. Ehkäpä kirja on parhaimmillaan hitaasti nautiskeltuna, pala palalta haukottuna. Opaskirjaksi se sopii parisuhdetta harkitsevalle, tosin kaikkein kuumimmassa hekumassa kirjan jutut eivät taida purra.
"Naimisiinmenolle lienee ihan fiksujakin perusteita, joskaan me emme ole sellaisiin vielä törmänneet. Sen sijaan pelottavan kyseenalaisia syitä on kyllä tullut vastaan. Eikö näillä ihmisillä ole minkäänlaista oman elämänsä laadunvalvontaa?
(--)
"Mistäs mä paremmankaan olisin löytänyt, heh heh heh."
NO AIVAN VITTU MISTÄ VAAN! Toi paskavatkaamon Pera oli kyllä siinä mielessä uskomaton löytö, että alemmas ei enää pääse."
Hurtin huumorin ystäville ja ronskia kielenkäyttöä pelkäämättömälle kirja on varsin oivallinen pläjäys. Varmasti omaan suhteeseen kyllästyneelle tai rakkaudessa toistamiseen pettyneelle kirjalla on annettavaa. Moitteita kirjalle voi antaa siitä, että se puhuu parisuhteesta vain heteronäkökulmasta sateenkaariyhteskuntamme aikakautena. Yhtälailla se tuo esiin vain miehen ääntä, mikä tietysti on selvää, kun kirjoittajat lienevät miehiä - onko pääasialliseksi lukijakunnaksikin ajateltu elämäänsä kyllästyneet miespolot?
No, minäkin tykkäsin ajoittain. Kannattaa kokeilla, jos parisuhteen v-käyrä kaipaa kohennusta! Vuodelle 2014 on muuten julkaistu myös taas vaihteeksi vitutuskalenteri, joten osuin ihmeellisesti ajan henkeen tällä postauksella, jonka aikana moni vaihtaa - uuden allakan seinälleen.
Tähtiä 4/5.
Pasan ja Atpon toisesta vitutusteoksesta on kirjoittanut myös Ibdrahim sisarusblogissani Luen, mutta en kirjoita.
Tähtiä 4/5.
Pasan ja Atpon toisesta vitutusteoksesta on kirjoittanut myös Ibdrahim sisarusblogissani Luen, mutta en kirjoita.

Pitääpä lukea. Ja hyvin taas analysoit tuon.
VastaaPoistaKiitosta! :)
PoistaAinakin tämä selailtavaksi kelpaa, ja pilkahduksia siinä on tosielämästäkin. Ainakin kirjoittajat ovat asiansa takana.
Siis vieläkö nämä Pasa ja Atpo ovat olemassa? En tienny ollenkaan että kirjoja on enemmän kuin se yksi. Taas yksi aikaansaseuraamaton lukija täällä. Mutta antaako tämä kirja tosiaan jotain uutta siihen ammoiseen ensimmäiseen/nettisivuunsa nähden? Minua vähän jo väsyttää ennalta.
VastaaPoistaVitutushan on loputon suo, mistä kaivaa turvetta vaikka sitten kirjan sivuille. Ei lopu se luonnonvara niin kuin soista Suomenmaassa. Varmaan väsyttää, jos on jo kovin tuttu tämän sortin vitutuksen kanssa - minä en ole. Vielä.
PoistaHieno kirja varmastikin. Avioliiton hyödyn näen ainakin jurdiselta puolelta, siinä määritetään aviopuolisoiden ja tulevien lasten oikeuksia ja velvollisuuksia tehokaammiin kuin ns. vapaassa suhteessa.
VastaaPoistaPasan ja Atpon teos on muutakin parisuhdetta kuin pelkkää avioliittoa. Juridisestihan liitto on järkevä - onko nykymaailmassa enää muuten? Onko lainsäädäntö vähän jäljessä? Avioliitto aikansa elänyt instituutio? En tiedä.
PoistaOnpa kiinnostava blogi! Jäänkin kaivelemaan sisältöä vähän tarkemmin :)
VastaaPoistahttp://quotidienne2014.blogspot.fi/
Hienoa, kiitos! Tulen toki vastavierailemaan :)...
Poista